maanantai 18. elokuuta 2014

Kotipihan venetsialaiset








Talo on hiljentynyt kun enää on jäljellä kesävieraista miehen nuorin tytär, joka on ollut toukokuusta asti täällä kun sai hyvän omaan alansa kesätyöpaikan. Sunnuntaina palasivat etelään parin viikon Lapin reissun jälkeen minun esikoiseni vaimonsa ja poikansa kanssa. Suvun nuorimmaisella,4 kk ikäisellä pikkumiehellä onkin ollut ihmettelemistä uusien paikkojen ja ihmisten kanssa.

Lauantaina polkaistiin pystyyn kotipihan venetsialaiset ikäänkuin  kesän lopettajaiseksi. Ensin ajattelin, että paistetaan muurinpohjalättyjä alapihalla ihan pienellä porukalla mutta jälleen, niinkuin minulle on tyypillistä, porukka laajeni ja lapsia ja heidän ystäviään kertyi paikalle sen verran että lettutaikinaa oli tehtävä uusi satsi ja saatiin miehen kanssa kahdella pannulla niitä paistella. Lettujen täytteeksi tein pari erilaista suolaista täytettä ja yhden makean täytteen, lisäksi kasvisksia ja vihannneksia dipin kanssa, siinäpä extempore-menu!

Kantelin alapihalle kaikki kynttilälyhdyt ja huovat, lisäksi laitettiin ravaavaan takkaan toiset tulet ja niinpä meillä oli mukava tunnelmallinen ilta istuskella viilenevässä elokuun hämyssä. Lapissakin mukavasti jo ilta tummeni. Puoleen yöhön tulilla viihdyttiin.

Jokivarressa alkaa olla jo syksyn tuntua. Tänä aamunakin oli vain kolme astetta lämmintä. Olisi saanut olla työmatkalla aamulla jo kalsarit alla. Minulle on kertynyt muuten lähes 800 km pyöräilyä toukokuun alusta. Ajattelin jatkaa ainakin syyskuun loppuun ellei lokakuuhunkin. Edestakaisin pyöräilyä kertyy noin 15 kn päivä. Aamulla polkaisen matkan parhaimmillaan jo 20 minuutissa. Painoa on lähtenyt huhtikuusta seitsemän ja puoli kiloa. Ruokavaliolla ( =itsekurilla) ja pyöräilyllä kilot ovat pikkuhiljaa huvenneet. Pirtelöitä pussista olen käyttänyt työpäivinä silloin kun työpaikan lounas ei ole ollut passeli minulle. Pussit ja patukat ovat olleet hyvä hätävara. Tänään tuntui hyvältä kun yksi  meillä keikkaa tekevä työkaveri näki minut pitkästä aikaa ja spontaanisti  huudahti, että sinähän olet kaventunut melkoisesti! Antoi uskoa taas jatkaa. Kesän vieras-ja juhlarumban ajan minulla oli tavoitteena pysyä saavutetuissa mitoissa ja niissä olen pysynyt. Toki vielä on matkaa lopulliseen tavoitteeseen.

Tässä olen heinäkuun alussa venereissulla Pielisen saaressa.
 Täytynee joskus julkaista ennen ja jälkeen kuvat niin eron totisesti huomaa(jos rohkenen niitä ennen-kuvia tänne laittaa)

Tänään tapasin töiden jälkeen Ulkomaanystävän. Hän on täällä tämän viikon vanhan äitinsä luona. Viimeksi nähtiin livenä huhtikuussa kun olin hänen luonaan Saksassa ja siitä oli helppo jatkaa. Toki tänä päivänä somen kautta läheisyys on ihan toista kuin aiemmin. Kuvat ja tarinat sinkoilevat milloin mitäkin kautta ja tavatessamme huomasimme että monet asiat olimme jo jossain käyty läpikin! Mutta parasta tietenkin on aina face to face-tapaaminen!






tiistai 12. elokuuta 2014

Valkoinen kämmenen jälki mökin ikkunassa

Kuva elokuun alusta meidän kotalon kohdalla olevasta hiekkasaaresta kun olimme yöuinnilla

Ensimmäinen harmaa tihkusadepäivä aikoihin vaan ei haittaa. Tänä kesänä sisäiset varastot ovat täynnä valoa ja energiaa, lepoakin. Sitäpaitsi  uusi loma on ihan kohta; toinen veneilyviikko Saimaalla syyskuussa. Ja toinenkin loma heti kohta sen jälkeen. Marraskuun alussa lähdemme suuremmalla porukalla Marokkoon, viikon kiertomatkalle, sitten jäämme vielä miehen kanssa toiseksi viikoksi. Lomat kyllä paloivat  näihin ihanuuksiin tehokkaasti ja pitkä keskitalven aika on vielä avoinna lomien kannalta. Vaan asioillahan on tapana järjestyä, taidan siirtyä silloin joksikin aikaa taas lyhennetylle työajalle.

Hyviä kohtaamisiakin kesään on mahtunut harvinaisen paljon. Suvun  ja perheen kanssa tientenkin ollaan paljon oltu tekemisissä, mutta harvinaisempiakin  tapaamisia on ollut.  Heinäkuussa kännykkäni pirahti keskellä Pielistä. Vanha ystäväni vuosien takaa soitti ja kyseli haluaisinkohan minä sen tietyn ohjaajantuolin itselleni. No, minähän halusin ja viime viikolla ystäväni sen meille toikin ja samalla vietimme mukavan illan yhdessä.

Meidän isämme ovat nuoruudenaikaisia ystäviä ja minun ollessani reilut  kymmenen vuotta, tämä isäni ystävä hankki perheelleen kesäpaikaksi kotimme vieressä olleen vanhan kesämökin. Sinne tämä helsinkiläisperhe rakensi myöhemmin talviasuttavan mökinkinkin. Silloin mökin hankinnan jälkeen perheen vanhemmat antoivat minulle ja perheen pojalle (tälle ystävälleni) 500 markkaa, joka oli aika kova raha siihen aikaan. Saimme vapaat kädet loihtia vanhasta pikkumökistä asuinkelpoisen. Eli kyseessä oli varmaan Pientä mökkiremonttia-sarjan esikuva. Minä olin silloin  15v ja mielestäni tosi taiteellinen ja hyvän sisustussilmän omaava. Olinhan maalannut juuri oman vinttikamarini kotona vihreämustavalkoiseksi  Marimekon saman värisen Unikkokuosin mukaan. Niinpä noudatin hyväksi kokemaani mallia. Verhoiksi ostimme siis pätkän punamustavalkoista Unikkoa ja muu sisustus sen mukaan. Vanhat keittiökaapit maalasimme punaisiksi, avohyllyt valkoisiksi. Laverisohva sai päällisen valkoisesta intianpuuvillasta ja tyynyt punavalkoisesta ruutukankaasta. Keittiön koukkuihin hankimme tietenkin punaisia motteja ja tuoliksi ostimme silloin niin huipputyyikkään valkoisen ohjaajantuolin punaisella markiisilla. Ikkunaan jäi remontin tiimellyksessä minun valkoinen kämmeneni jälki, maalista tarttunut. Se jälki on pysynyt tuon mökin  ikkunassa ja taitaa olla siellä vieläkin.

Ohjaajan tuoli kököttää nyt meidän varastossa. Punaisesta markiisista on  tullut haalean oranssi ja tuolin valkoiset metalliosat kaipaavat perusteellista puhdistusta. Vaan vielä minä sen entisöin kuntoon joku päivä.
Ja viime talvena haudattiin ystäväni äiti tänne pohjoiseen synnyinsijoilleen. Olin hänen hautajaisissaan äitini kanssa.

torstai 7. elokuuta 2014

Muistojen paikkoja


Koivu on nähnyt isovanhempieni elämää, äitini ja sisarustensa leikit. Myös minä ja sisarukseni olemme koivun alla kulkeneet ja eläneet niinkuin kuin myös meidän lapsemme ja nykyään jo lapsenlapsemmekin.
Rakas näkymä edelleen.

Savusaunan lempeät löylyt kutsuvat saunaan vaikka savusaunan ykkösisäntä,  eli isäni, ei enää saunaa lämmitäkkään. Saunan lämmittää nykyisin mieheni. Poikani ja mieheni työnsivät viimeksi saunaa lämmittäessään isän pyörätuolissa katsomaan saunanlämmitystä. Neuvoja piisasi.
Nyt isä on kuntoutuslaitoksessa opettelemassa jalkaproteesin käyttöä.
Savusaunassa saunotaan rauhassa ja lempeästi, ajan kanssa. Pulahdetaan välillä Kemijokeen, istutaan tulilla välillä,  seurana  joko suvun naiset tai miehet sekä heidän juttunsa ja tarinansa. Savusaunassa kun on perinteisesti kaksi saunavuoroa. Ensin miehet, sitten naiset.


Tänä ihanana helteisenä kesänä ei töissä olokaan ole haitannut. Ilta illan jälkeen olemme ajelleet miehen  (ja välillä muidenkin) kanssa tähän hiekkasaareen iltauinneille kirkkaaseen hiekkapohjaiseen Ounasjokeen.

Pitkään tulevat säilymään tämän kesän muistot  kesästä, sellaisina loppumattomien hellepäivien lapsuuskesän mielikuvina. Muistan tämän kesän varmaan vielä mummona siellä kiikkustuolissakin.
Toivottavasti.

tiistai 29. heinäkuuta 2014

Ihmeellinen heinäkuu


Täällä ollaan taas pienen tauon jälkeen. Katsotaan kuinka usein ehdin päivittelemään, Tuumasin, että mukava tännekin on kuitenkin jälkiä jättää jos ei muuta niin ainakin itseäni varten. On mukava palata vanhoihin juttuihin tätäkin kautta joskus.

Viikon verran olen jo ollut töissä tänä ihmeellisenä heinäkuuna, jolloin lämpömittari huitelee melkein tropiikin lukemissa. Töissäkin ollut ihan outoa. Hiljaista, onneksi viileääkin sisällä. Ollaan istuttu ulkona keinussa päiväkahveilla ja jotenkin kaikki on toiminut kuin hidastetussa elokuvassa.  Ymmärrän oikein hyvin eteläisen Euroopan siesta-aikaa. Loma meni tuttuun tapaan reissatessa. Ensin viikonloppu Joensuussa, sitten reilun viikon veneily Savonlinnasta Joensuuhun ja Pielista pitkin Pieliselle ja Kolille. Taas löydettiin kappale kauneinta Suomea. Loppuloma kuluikin mökillä ensin yhden lapsenlapsen kanssa ja sitten vielä viikko kotona pojan perheen kanssa. Siinä runkoa. Paljon väliin mahtuu erilaista menoa ja meininkiä, onneksi rauhallisiakin hetkiä. Riippumattoonkin olen ehtinyt muutaman kerran ja terassin riippukeinu on edelleen joka-iltaisessa käytössä. Ennätyksen olemme tehneet kesäteattereiden suhteen kun olemme käyneet katsomassa peräti viisi esitystä, pari reissun aikana ja kolme täällä Rovaniemellä.


Auringonlaskuista ja iltauinneista, tientenkin myös päiväuinneista olen nauttinut niin kotona kuin muuallakin. Kotoisessa Ounasjoessakin vesi on ollut kuin linnunmaitoa, 24 asteista.Tuo kuva yllä on otettu keskeltä Pielisen selkää, josa yövyimme pienessä saaressa. Postauksen ensimmäinen kuva on vanhempieni luota savusaunan rannasta. Sinne taas ensi viikonloppuna kokoonnumme suvun kesken viettämään sauna-ja nyyttäri-iltaa. Tuo ranta on minun sielunmaisemaani, yhtä monista. Kai niitä voi olla monia.

maanantai 2. kesäkuuta 2014

Ellei koskaan lähde, ei tiedä miltä paluu tuntuu


Niin se vaan on blogiystävänäni, että minunkin on tullut aika lopettaa tai jäädä tauolle tästä bloggailusta. Olette sen varmaan jo arvanneetkin, sen verran harvaksi ovat postailuni käyneet.

Elämä on juuri nyt niin täyteläistä ja runsasta, täynnä ihmisiä ja asioita ettei minulla ole tarvetta eikä aikaa tänne pysähtyä.  Aikani jaan vanhempieni ja lastenlasten kesken, miehen kanssa veneillään, melotaan  ja lomaillaan sekä rakennetaan ikuisuuspuutarhaa erityisesti tähän aikaan, työ vie vielä muutaman vuoden ajastani turhankin runsaan siivun. Ystäviä tapaan  facebookissa ja onneksi livenäkin.

Aloitin blogin pitämisen muistaakseni huhtikuussa 2007, silloin blogi toimi ensin yhtenä selviytymisvälineenä avioerosta toipumiseen. Silloin blogini nimi oli Kaamosvaloa. Nyt olen muutaman vuoden blogannut Jokivarren Maarettana. Ehkäpä seuraavan blogin aloitan ihan omalla nimelläni.

Kiitos teille ystävät! Olette olleet matkallani tärkeämpiä  kuin aloittaessani tiesinkään. Ja kyllä, vierailen teidän blogeissani ainakin kurkkimassa, ehkä jätän joskus kommentinkin. Voi olla että palaan piankin , en ole nimittäin ennen taukoja bloggailussani pitänyt.

Aurinkoista ja rentoa kesää teille kaikille!

torstai 1. toukokuuta 2014

Elämä on.


Taitaa olla pisin blogitauko minun seitsemän vuoden blogiurallani.  Blogin vuosipäiväkin hujahti ohi isompien asioiden keskellä. Äidin 80-vuotisjuhlat onnistuivat hyvin. Ilo juhlista ja läheisten tapaamisista näkyi pitkään äidin virkistyneessä olemuksessa. 


Huhtikuun alussa tulin kolmannen kerran mummoksi kun esikoiseni sai esikoisensa; pienen , ihanan pojan! Meillä on nyt mieheni kanssa  yhteensä neljä lastenlasta, kaikki poikia, iältään 4 v, 3 v, vajaa vuosi ja nyt tämä viimeinen vajaan kuukauden ikäinen. Ehdin häntä katsomaankin kun hän oli vain neljän päivän ikäinen ja juuri palannut Kätilöopistolta kotiin. Miniän äiti on tullut Sydneysta hänen tuekseen viipyen täällä kesäkuun alkuun.Oi onnea!







Ennen pääsiäistä matkustin vajaaksi viikoksi Saksaan Ulkomaanystäväni luokse. Siellä oli jo kesäiset tunnelmat. Tuomet, omena- ja kirsikkapuut sekä kaikki muutkin  puut ja pensaat kukkivat,  myös ystävän pihan pieni magnoliapuu oli vielä kukassa vaikka niiden kukinta-aika oli jo ohi, Teimme pari pitempää pyöräilyretkeäkin, toisen lähikyliin ja toisen pitkin Reininvartta.Voimauttava ja virkistävä reissu!









Pääsiäisenä kelit olivat loistavat. Pihalla nautittiin jo ensimmäinen grilliateriakin. Nuoremman pojan perhe oli pääsiäsenä meilläkin osan pyhistä. Kuusenkerkkä ja pikkuveljensä Tuohitorvi nauttivat keväisistä säistä. Kaarnaveneitä uitettiin lähipurossa niinkuin isänsä ja setänsäkin aikoinaan.

  

 Lankalauantaihin mahtui  sekä pihatöitä että juhlaa. Tämän kevään ja kesän pihatöissä on työlistalla alapihan jo kauan suunniteltu kunnostus. Nuo vanhat tiilet tulevat täytteeksi kun jatkamme alapihan pengerrystä. Viulunsoittaja on kummisetäni, isäni veli, joka täytti 80 vuotta  hänkin!



Iloisten asioiden jälkeen seuraa sitten suuren surun aika. Lapsuudenkodin pihamaan isännälle eli isälleni tuli eteen se tilanne, ettei hänen jalkaansa enää voinut pelastaa. Isän oikea jalka amputoitiin heti pääsiäisen jälkeisellä viikolla ja nyt isä on onneksi kyllä toipumassa. Hitaasti ja vaivalloisesti, tuskaisestikin vielä tässä vaiheessa. Tulevaisuus on auki molempien vanhempien ja kotitalon kohdalta. Nyt mennään päivä kerrallaan. Taitaa tulla minulle tutuksi terveyskeskussairaala, missä isä nyt on. Itkut on itketty, surua on vielä paljon . Yhdesä hyvästelimme isän jalan ennen leikkausta ja muistelimme kaikkea mitkä jalat ovat elämässä mahdollistaneet!


Kaiken tämän keskellä töissäkin on oltu vaikka väliin mahtuikin lähes parin viikon pääsiäisloma. Töissä on ollut huisketta kaikin puolin, eikä tilannetta ole helpommaksi tehnyt se, että jälleen tiimini on muuttanut. Tällä kertaa pysympiin tiloihin, toivon. Kuvassa vielä vanha työhuoneeni, johon  seuraavat tulijat ovat jo yhden pöytänsä roudanneet. Vapunaatona sain uuden työhuoneeni valmiiksi ja ilokseni totean, että olen saanut kauniimman ja tilavamman huoneen .Ja kaapitkin papereineen tuli käytyä läpi joten on mukava palata töihin vappuloman jälkeen maanantaina.




Vappua vietän ihan yksin. Tai on minulla tietenkin koiraherra seuranani. Mies lähti perinteiselle kevätreissulleen tunturiin ystävänsä kanssa ja reissu osui nyt tähän vapunaikaan.Yksinolo kotona on minulle nykyään harvinaista herkkua, kun mies reissaa huomattavasti vähemmän kuin minä. Olen nauttinut tästä hiljaisuudesta ja rauhasta. Kaiken tuon edellä kertomani perusteella varmaan olette samaa mieltä että olen sen tarpeessa.

Alimmainen kuva on miehen viikko sitten rakentamasta uudesta alapihan terassista.(pahoittelen muuten että osa kuvista on kännykuvia).  Siinä on aiemmin ollut laatta-alusta, mutta se tuli jo tiensä päähän. Ounasjoesta ei vielä ole jäät lähteneet. Tein eilen illalla koiran kanssa pitkän kävelyn joelle kevään  tilanetta tarkastelemaan, kun en ole aikoihin sinne ehtinyt. Joutsenet ovat saapuneet, niiden huuto kuuluu joelta niinkuin joka kevät tähän aikaan. Jotkut asiat pysyvät, jotkut muuttuvat. Elämä on.


sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Hankikantopäivä








Yksi ikääntymiseen liittyvistä asioista on muuttuminen iltavirkusta aamuvirkuksi. Niin se vain on uskottava kun viikonloppu viikonlopun jälkeen herään samaan aikaan kuin työpäivinä. Tänä aamunakin jo kuuden jälkeen. En minä sängystä vielä silloin noussut. Köllöttelin rauhassa vielä pari tuntia, lueskelin ja mietiskelin kulunutta viikkoa.

Lauantaina olin koko päivän vanhempieni luona siivoamassa ensi viikonlopun juhlia varten. Valmistelut etenevät aikataulun mukaan, hyvä niin. Ehdin myös käväistä muutaman päivän Helsingissä. Pari päivää työjuttuja ja keskiviikon vapaapäivän vietin poikani ja pojanpoikieni kanssa niin tiiviisti että myöhästyin lentokoneestakin. Ensimmäistä kertaa elämässäni jäin tosiaankin lähtöportille ruikuttamaan. Monta kertaa on  tipalla ollut kyllä aiemmin. Myöhästyin ensin Finnair-bussista ja hyppäsin  kentälle menevään paikallisbussiin ,mikä osoittautui vääräksi valinnaksi. Bussi kierteli kaikki Vantaan teollisuusalueet ja lopussa oli vielä tietyömaakin, joten matka sujui todella huolestuttavan hitaasti. En enää tuossa vaiheessa uskaltanut hypätä kyydistä poiskaan ja tilata taksia kun en luottanut siihen että se olisi ollut nopeampi. Olin lähtöportilla 22 minuuttia ennen koneen lähtöä ja kone seisoi siinä putken päässä vaan portti oli  suljettu eikä enää minulle avautunut. Illan viimeisellä lennolla kuulemma portti sulkeutuu noin aikaisin. Muistin sen kyllä siinä seistessäni aikaisemmilta lennoiltani ihan hyvin vaan miksi en muistanut kun lähtöä Herttoniemestä tein? Poikani olisi kyllä minut kentälle heittänyt, mutta en ottanut tarjousta vastaan kun siellä oli menossa lapsiperheen iltapuuhat, enkä halunnut niitä häiritä.

No, hetken siinä ihmettelin ja mietin vaihtoehtoja. Onneksi toinen poikani, jolle  hätäpäissäni soitin, muisti että vielä yksi juna lähtee pohjoiseen. Niinpä taas bussiin ja rautatieasemalle, Ehdin kuin ehdinkin junaan ja sain vielä suihkullisen makuuhytinkin. Nukuin yön oikein hyvin  ja ravintolavaunussa iloisten tuntureille matkaavien lomalaisten keskellä nautitun aamiaisen jälkeen riensin suoraan junalta töihin. Työpaikalla avattuani sähköpostini, odotti siellä viesti matkatoimistosta, jossa kerrottiin Finnairin korvaavan matkan, koska en ilmestynyt lennolle!!!Kiitokset vaan Finnair!

Tälle samaiselle reissulle viime sunnuntaina lähtiessäni sekoilin vuorostaan  junien kanssa. Olin tilannut kaikki liput matkatoimiston kautta ja varmaan pyysin junalipun yöjunaan, mikä minulle tarkoittaa yhdeksän maissa lähtevää junaa. Sunnuntaisin lähtee poikkeuksellisesti illalla kaksi junaa, toinen klo 18.10 ja matkatoimisto olikin varannut minulle lipun tuohon aiemmin lähtevään junaan, minkä huomasin vasta asemalla kun aloin tarkistaa lipusta hyttini numeroa. Juu, matkaliput olisi hyvä tarkistaa vähän aiemmin, tiedän! Ihana nuori naiskonduktööri onneksi vaihtoi liput ilman mitään korvauksia tai lisiä lähtevään junaan ja niin pääsin matkaan.

Tapahtumarikas viikko jälleen siis on ollut. Kun aamulla käytin koiraa takapihalla, niin huomasin ihanan auringonpaisteen ja pakkasen. Hankikanto! Patistin miehenkin ylös ja aamupalan jälkeen suuntasimme
innokkaan, melkeinpä yli-innokkaan 14-vuotiaan koiramme kanssa joelle ja joen yli  vastapäiseen tuttuun vaaraan. Monta tuntia patikoitiin pitkin metsiä ja nautittiin  kevättalvesta, joka onkin ollut piilossa tähän asti!


torstai 6. maaliskuuta 2014

Iloisetkin asiat kuormittavat mieltä


Eikö ole ihana? Tunnistatteko kukan? Se on magnoliapuun kukka, minun blogikuvassanikin on sama kukka. Löysin oksan kukkakaupasta ja se oli tietenkin pakko  tuoda kotiin. Minulle noista kukinnoista tulee mieleen kevät Saksassa Wiesbadenin lähettyvillä, Ulkomaanystäväni kotimaisemissa. Matkustan sinne taas huhtikuussa vajaaksi viikoksi. Tosin taitaa jo magnoliapuun kukinta-aika silloin olla ohi. Ostin matkan extempore viime viikolla kun eteen tuli työreissu Tampereelle juuri lomaani edeltävällä viikolla. Ryanairilta sain menopaluun Frankfuriin 55 eurolla. Jos asuisin lähempänä Tamperetta tai Helsinkiä niin reissaisin varmaan paljon enemmän.

Viime postauksessani kerroin hengittelyn  merkityksestä tässä ja nyt oloon. Voisin jatkaa samaa aihetta kokonaisvaltaisemmin. Tällä hetkellä on vaikea orientoitua nykyhetkeen. Mieli on liian levoton ja täysi. Minulle levottomuus iskee aina silloin kun ei ole aikaa riittävään pysähtymiseen.

Juu, työ tietenkin mieltä kuormittaa mutta kyllä myös työn ulkopuolisetkin asiat. Ja ihan positiiviset sellaiset. Jälleen kerran joutuu tunnustamaan sen tosiasian että innostuva ja aktiivinen ihminenkin väsyy mukavista asioista. Työasiat olen onneksi oppinut enimmäkseen jättämään työpaikalle odottamaan seuraavaa työpäivää, omat asiat sen sijaan näyttävät nyt mylläävän päässäni.

Päällimmäisenä mielessä ovat äitini  tulevat 80 v syntymäpäivät.Äiti ei ole halunnut koskaan järjestää suurempia syntymäpäiviä. Toki olemme perhepiirissä niitä juhlistaneet eri tavoin. Nyt sutten äiti päätti kutsua juhliin läheisimpiä sukulaisiaan ja ystäviään.Varmaan juhlista tulee ihan mukavat niinkuin yleensä on. Järjestelyt ennen juhlia vaan ovat aina työläät, etenkin kun juhlat järjestetään kotona. Toki onneksi äiti hyväksyi sen että tarjottavat voidaan tilata muualta ja keittiöön saadaan hommata apuvoimaa. Monenlaista pientä huomaa kuitenkin kun tässä juhlan järjestelyssä äidin kanssa touhuaa. Sellaista joka huolettaa ja mietityttää.

Vähän on oma aikatauluni tiivis juhlien vuoksi privaattielämänkin puolella. En osannut odottaa äidin syntymäpäivien paisuvan näinkin suureksi vaan olin varautunut jälleen perhepiirissä pidettäviin juhliin, niinkuin äiti aiemmin on puhunut. Niinpä nämä kaksi seuraavaa juhlaa edeltävää viikonloppua olen jo aiemmin varannut muihin menohin. Tulevana viikonloppuna minulla on taas taidekurssini ja seuraavalla viikonloppuna meillä on miehen kanssa  teatteriviikonloppu Oulussa. Siinä välissä on vielä työkeikka Helsingissäkin. No, eiköhän kaikesta taas selvitä.Asiat kun ovat kuitenkin ihan iloisia kaikki!

Edit 7.3.Muutin vähän tekstiäni kun heräilin varhain tänä aamuna.Kirjoitin tämän postauksen väsyneenä eilen illalla myöhään ja huomasin siinä purkavani asioita vähän liiankin perusteelllisesti. Aamuyöstä sitten kun pyörin hereillä, muutin tekstiä. Mies heräsi normaaliin aikaan ja ihmetteli että mitä minä olen  pyörinyt  siinä vierellä niin varhain. No , purin hänellekin niin suurelta tuntuvia huoliani ja mies totesi, että pakkoko meidän on juuri tuolloin sinne Ouluun lähteä vaikka liput onkin jo. Niinhän se juuri on. Ei ole pakko tosiaankaan. Samalla päätin perua yhden työkokouksen Helsingissä. Jos en voi osallistua kokoukseen etäyhteydellä niin jätän sen väliin. Ei tosiaankaan ole pakko muuta kuin kuunnella itseään ja jaksamistaan. Niin se vaan on että väsyneenä näköalatkin kapenee. ja että aika on arvokkainta tässä maailmassa. Kannattaa miettiä mihin sitä käyttää ja kenen kanssa.



perjantai 28. helmikuuta 2014

Hengittely on suurinta läsnäoloa


 

Kerroin jossain vaiheessa kai täälläkin että olen aloittanut joogan tämän vuoden alussa. Käyn kansalaisopiston joogatunneille keskiviikko-iltaisin. Sessio kestää oikeastaan puolitoista tuntia ja aika kuluu kuin siivillä vaikka koko ajan liikkeitä tehdään hitaasti ja rauhallisesti. Lajina on jin  jooga, joka koostuu pitkistä venytysjaksoista, rauhallisista liikkeistä ja lopussa kunnon rentoutuksesta
En ole oikein aiemmin ymmärtänyt joogaa eikä se ole minua sytyttänyt. En kyllä nyt ymmärrä että miksi en ole aiemmin sitä oivaltanut. Viime tunnilla nuori jooga-opettajamme kertoili meille venytysten lomassa että hengitys on suurin läsnäolon muoto.Kuulostaa siskonpeti-jutulta, mutta kokemukseni kautta ainakin minusta niin totta. Kun keskittyy pitkään rauhalliseen sisäänhegitykseen  ja sitten puhaltelee ilmat ulos ja tekee tuota  keskittyneesti muutamia kertoja niin mieli rauhoittuu ja syke tasaantuu. Ainakin minulle käy noin ja se tuntuu oikein hyvältä. 

Tänään pidin vapaapäivän. Nukuin pitempään, katselin Yle Areenalta rästissä olleita sarjoa.  Kävin koiran kanssa harmaassa, mutta niin keväisessä säässä pitkän kävelyn joella. Kuljin moottorikelkan jälkiä, mutta nekin jo kohta pettävät. Uskomaton keli näillä leveysasteilla! Pidän kyllä siitä että kevät tulee tännekin aiemmin, mutta tästä viikkoja kestävästä harmaudesta ja loskasta en pidä.

Teki hyvää jälleen tälläinen  hidas päivä. Töissä pahemmat kiireet ovat jääneet, tämä viikko ei enää ollut niin paha kuin edellinen. Ensi viikko on Lapin hiihtolomaviikko  ja se on yleensä töissä rauhallista aikaa. Meilläkin on paljon  ihmisiä lomalla. Tarvinkin tällaista jaksoa sillä sitten taas vilkastuu. 

Huomenna saamme viikonlopuksi tänne miehen 4-vuotiaan tyttärenpojan. Hän on meillä ensimmäistä kertaa ilman vanhempiaan pari yötä kylässä. 

Leppoisaa viikonloppua !



sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Ota minut, ota minut, ota minut...


Kuva otettu viime keskiviikkona Ounasvaaralta kun kävimme retkellä Kuusenkerkän ja isänsä kanssa

Mies on veljensä luona käymässä, minä tassuttelen koiran kanssa kotona kahdestaan. Tuntuu että on tosi pitkä aika, kun olen viimeksi ollut kotona yksin. Nytkin kyllä  yksin olen ollut vasta iltapäivästä. Aamupäivällä kävimme yhdessä, koira tietenkin mukanamme, hiihtelemässä jäällä vajaat pari tuntia. Hiihtokeli oli jälleen loistava.Näin ainakin viime talvella ostamillamme suksilla joissa on valmis voitelu ennytjaksamuistaamikäsennimioli, joka vuosi kun näyttää tulevan uusi keksintö voitelujen suhteen.

Koko viikonloppu on sujunut samalla lailla tassutellen. Perjantai-iltana kävimme äidin ja siskon kanssa ennakkonäytöksessä katsomassa paikallista sovellusta Hiljaisista silloista. Elokuvaversion pääosissa loisti Meryl Streep ja valokuvaajaa esitti Clint Eastwood. Vähän oli valju versio jos vertasi elokuvaan. Mutta kyllä elokuvan haikea rakkaussanoma meni perille. Voi näitä elämän valintoja! Luulen monen katsojan miettivän omia  ratkaisujaan tai ratkaisematta jättämisiään esityksen aikana ja jälkeen. Varmaan äitinikin mietti. Tiedän, että pitkän elämän varrella olisi hänelläkin tilaisuuksia ollut valita toisin kun on valinnut.

Lauantaina vaeltelin kirpputorilla pitkän tovin ja mukaani tarttui viisi kirjaa. Olen huono vastustamaan kirjojen kutsua ja kun mielentilana sattui olemaan vapaa vaeltelu-fiilis, niin silloin etenkin noita kutsuja satelee. Ota minut, ota minut, ota minut....

Kirjoittelin  facebookissakin tänään näistä kirjoista  ja niiden kutsuista . Ajattelin , että tämä kirjoitus ei varmaan tykkäämisiä saa. Vaan yllätyinpäs. Siellä virisi vilkas keskustelu kirjoista, niiden merkityksestä ja etenkin lappilaisesta kirjailijasta Annikki Kariniemestä, josta jokaisella on jotain sanottavaa täälläpäin. Verevä, vahva nainen, eli täyttä elämää ja loppuvuosillaan otti itseään rutkasti nuoremman miehenkin,Taiston, melkein poikasen rinnalleen.He kyllä erosivat melko pian mutta säilyivät ystävinä Annikin kuolemaan asti. Annikki oli kai yhden Taiston lapsista kummikin. Annikki kuoli  köyhänä ja unohdettuna, niinkuin monen voimakkaan kirjailijan kohtalona tuntuu olevan. Hänen patsaansa on muuten Ylitornion Aavasaksan laella, ei komeampaa paikkaa Annikille voisi olla. Muistinpa muuten, että otin kuvia Annikin patsaasta , kun pari vuotta sitten piipahdimme vaaralla siskon luota Ruotsista palatessamme.





Minä ostin eurolla kirpparilta Annikin kirjan Verenkuva, joka kertoo Rovaniemen naisista toisen maailmansodan aikana ja heidän suhteistaan  saksalaisten aseveljien kanssa. Kovasti kohuttu kirja oli aikanaan. Se ilmestyi vuonna 1971.

Muita mukaani tarttuneita kirjoja olivat Lin Yutangin Maallinen onni vuodelta 1948.
"Sadoin harmain hiuksin mua aika rankaisee,
Jos pois ne revin päästäni, taas uudet valkenee.
Mutta miksi kutrini ei saisi vaaleta?
Ajan virran pinnalla noin loistaa hopea." 

Viehättävä matkakirja "Minun Espanjani" vuodelta 1954, tanskalaisen Ralph Oppenhejmin kirjoittama, pääsi myös kirjahyllyni Matkakirjat-osastoon.Lainaus kirjasta:
"Alhambran punaisen huvilinnan Kuningattaren puutarhassa, missä satakielet taukoamatta laulavat vuosisatoja vanhoissa sypresseissä ja suihkulähteiden vesi jatkuvasti muodostaa hentoja kaariaan maurilaisarkkitehtien pysyväksi muistoksi, leijuu jasmiinien ja geraniumien makea lemu kuin itämaisen täyteläisen odaliskien tuoksu.Nämä naiset ovat kadonneet aikoja sitten, mutta kauneutensa he ovat jättäneet perinnöksi tuhansille Andalusian tyttärille."



Granadassa Andaluciassa Alhambran linnassa olen käynyt vuosia sitten Ulkomaanystäväni kanssa. Se on yksi maailmannähtävyyksistä, ehdottomasti käymisen arvoinen paikka. Vaeltelimme siellä koko päivän ja Oppenhejmin kuvaus tuo elävästi mieleeni  viipyilevän vaeltelumme korkella kukkulalla sijaitsevassa Alhambrassa.

Neljäs kirja oli runokokoelma (1998)minulle tuiki tuntemattomalta runoilijalta, joka toimi myös graafikkona. Kokoelman  "Maailmaa joka oli "oli toimittanut Helena Anhava. Ehkä siitäkin syystä tartuin kirjaan. Pidän kovasti Helena Anhavan runoista jahänen teoksiaan minulla on useita.
Eila Kaustia runoilee mm.näin:

"Sinulla on haavasi,minulla omani
ennen toisiamme saadut.
Kun särkee
huudan sinulle, sinä minulle."

Ja tässä vielä toinen lainaus Eila Kaustialta:
"Asiat, kannanottoasi vailla,
pysähtyvät ovellasi
soittavat ja sinä avaat 
-Mitä sinä täällä teet,
lähde mukaan
ja suoraan,älä mutkan kautta.
Et sinä lähde.
et uskalla.
Olet rasia-ihminen kannen alla,
useimmat ovat.
Turvallisuussyistä. Mukavuussyistä."

Viimeisin kirja on tuorein. Päivi Tapolan esseekokoelma  "Äitini puutarhassa"vuodelta 2002  esittelee kuudenkymmenen naiskirjailijan tuotantoa.Mukana Virginia Woolfia, Anna Ahmatovaa, Doris Lessingiä, Anaïs Niniä, ja monia muita ulkomaalaisia kirjailijoita. Kotimaisista löytyy Anita Konkkaa, Merete Mazzarellea, Anja Kaurasta, Märtä Tikkasta. Tässä näyte  Sylvia Plathia kuvaavasta luvusta:
"Minä haluan elämääni ristiriitoja, tahdon tasapainoilla lasten, sonettien, rakkauden ja likaisten astioiden keskellä;tahdon julistaa valani elämälle pianolla ja suksilla ja vuoteessa, vuoteessa, vuoteessa."
Ote oli Plathin päiväkirjasta. Sylvia Plath ei onnistunut ristiriitojensa kanssa vaan teki itsemurhan nuorena, vain 30-vuotiaana.

Kaikki nämä ihanuudet maksoivat yhteensä viisi euroa.

maanantai 17. helmikuuta 2014

Vuoren valloitus. Osa 4 Gran Canaria









Sen verran jäi harmittamaan Gran Canarian korkeimman vuoren, Roque Nublon, valloittamatta jääminen, että reissun toiseksi viimeisenä päivän päätimme kiivetä Puerto Ricon lähivuorelle. Nousua oli 650 metriä ja matkaa kilometreissä kaiken kaikkiaan n. 20 km. Aikaa patikointiin hujahti lähes koko päivä. Ja päivä oli kuuma päivä!Tuolta alhaalta merenrannasta lähdettiin kipuamaan on melko hyvää tienpohjaa. Alkumatka oli kaupunkialuetta, mitä ylemmäs nousimme, sitä hulppeammiksi teiden varsilla olevat huvilat muuttuivat. 

Villojen  jäädessä taakse maisema muuttui karummaksi mutta minusta kovin kauniiksi. Suurin piirtein puolivälissä reittiä oli taukopaikka, jossa joku yritteliäs kauppasi auton takakontista pientä purtavaa. Muuten matkalla huipulle ei asutusta  ollut. Muita vaeltajia kyllä riitti, ei tungokseksi kuitenkaan. Hieno tunne oli kavuta viimeinen jyrkähkö rinne ja ihailla upeaa maisemaa kauas merelle asti. Laitoimme omat kivemme tuohon huippumerkin (ristin)juurelle ja olimme ylpeitä urakasta!

Takaisin tulo olikin sitten helpompaa. Tosin valitsimme väärän reitin ja jouduimme määränpäänämme olleen naapurikaupungin väärälle puolelle. Olin hakenut reittiopasteen               
(= suttuinen kopio kartasta), johon paikallisen turisti-infon neitokainen suurpiirteisesti sutaisi reitin. Hän sanoi, että valitse huipulta lähdettäessä vasemmanpuoleisin reitti ja niin me mielestämme kyllä tehtiinkin. Oli vain kovin vaikea päättä mikä oli vasemmanpuoleisin, koska teitä ja polkuja  risteili sinne tänne. Sitäpaisti meistä vasemmanpuoleisin tie vei paluumatkalla olleelle maatilalle.

No, ei siinä suurta vahinkoa tullut, patikointia vähän lisää, mutta samalla nähtiin aivan toisenlainen paikka kuin turistien kansoittama Puerto Rico. Arguinegun oli tavallinen kaupunki, paikallisten asuttama. Vahinko, että oltiin siellä jo melkoisen sippejä eikä enää jaksettu muuta kuin talsia satamaan ja hypätä laivaan, jolla palasimme Puerto Ricoon.

Seuraavan kerran kun Kanarian saarille matkustan, varaan osan aikaa rannikolle ja osan aikaa sitten aion olla vuoristossa, vaikkapa tässä vuoristohotellissa.Lounastimme tuon hotellin alapuolella olevassa pienessä ravintolassa ja minusta tämä hotelli näytti hyvin kutsuvalta. Kutsuvia olivat myös nuo vuoret hotellin taustalla.