maanantai 13. tammikuuta 2014

Ihmemaanantai


Puolen päivän aikaan kävelin palaveriin sillan toiselle puolelle enkä olisi millään malttanut jatkaa matkaa, sillä pitkästä aikaa aurinko paistoi oikein kunnolla. Toki vielä matalalta, mutta tuntui  että aurinkoenergiaa kertyi jo tuosta pienestä tuokiostakin.

Ainakin  koko loppupäivän olen ollut poikkeuksellisen toimelias näin  maanantaipäiväksi. Varsinkin kun vietin sekä lauantain että sunnuntain kymmenestä viiteen taideterapian merkeissä. Ja eilen illalla menin vielä koulutuksen jälkeen kyläilemään ystävän luokse. Tai ehkäpä juuri näiden asioiden vuoksi energiaa riittää. Hyvien ystävien tapaaminen ja viikonlopun luova tekeminen hyvässä porukassa inspiroivat ja voimaannuttavat.

Iltapäivä palaverin jälkeen suuntasin kuntosalille ja sieltä pariksi tunniksi kampaajalle. Ja uskomatonta kyllä , energiatasoni oli vielä niin korkealla että päätin kävellä kotiin viiden kilometrin matkan. Mies käveli koirien kanssa vastaan.

En sipannut vieläkään vaan keittelin viiden litran kattilallisen aurinkosoppaa, jota varten silppusin ja paloittelin joululta jääneet loput vihannekset ja juurekset. Lopuksi sattumiksi heitin keittoon lajitelman erilaisia papuja. Kelpaa lämmitellä keittoja pakasteesta pitkän aikaa.

Viikonlopun kurssilla päätimme muuten porukalla liittyä "Tavara pois päivässä"-tempaukseen. Mies lupasi tulla kaveriksi. Hänellä ainakin autotallissa riitäisi vaikka pariksi vuodeksi poisheitettävää. Tänään heitin roskiin pussillisen pikkukrääsää jonka bonusvävy perkasi joulunaikaan vanhojen legojen joukosta.

Minulla on siis ollut ihmemaanantai. Tällaisia ei valitettavasti usein kohdalle satu . Eikä ole täysikuukaan vielä.

10 kommenttia:

  1. No ihan mahtimaanantai! Vaikka kuvittelee kaipaavansa kotirauhaa työn jälkeen, niin arjesta poikkeava tekeminen virkistää yllättäen enemmän. Varsinkin tuollainen luova puuhailu ja ihmisten tapaaminen on ihan parasta. Vältän yleensä aina menojen sopimista työpäivän päälle, koska oma vastaanotto on niin täysi nykyisin, mutta joskus siitä livetessä huomaan saaneeni paljon uutta energiaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saman minäkin olen havainnut. En minäkään yleensä suunnittele mitään työpäivän pälle enkä usein viikonlopuksikaan Mutta näemmä omanmukavuusalueen rajoja on hyvä rikkoa. Tällä viikolla on muutakin tiedossa. Keskiviikkona olemme menossa miehen kanssa teatteriin, ennen sitä jälleen kuntosalille ja viikonloppunahan lähdemmekin sitten reissuun sinne Kanarialle. Kaikki on pakkaamatta vielä tietenkin , enkä ole edes suunnitelleut mitä mukaan otan. Kerkiäähän sitä vielä.

      Poista
  2. Itsekin olin pinttyneitä tapojani uhmaten viikonloppuna kundaliinijoogakurssilla. Perjantaina olin normaalilla joogatunnilla ja virtaa oli niin paljon, että sunnuntai-iltana käytiin miehen ja miniän kanssa vielä uimassakin. Maanantaiaamuna ei edes väsyttänyt, vaikka normaalisti näin olisi ollut. Olisi niin kiva olla "joutilas", harrastaa ja puuhastella. Mutta niinhän se on, että työ ja siitä saatava rahallinen korvaus mahdollistaa myös vapaa-ajan viettämisen halutulla tavalla.

    Kanarialle ei tarvitse paljon ottaa mukaan: sortsit, uikkarit ja pari puseroa. Melkein olen kateellinen, kun pääset lämpimään... en ole kuitenkaan, vaan toivotan oikein ihanaa matkaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmeisesti tuo energian löytyminen ja lisääntyminen on hyvin yksinkertaista. Vääntää itsensä pois pinttyneistä tavoistaan ja tekee jotain mistä tykkää. Miksi ihmeessä sitä ei sitten tee useammin????

      Näin se varmaan käykin että jotain laukkuun pakataan viime metreillä. En tosiaankaan ole hiotun täydellisen matkapuvuston tyyppi!

      Poista
  3. Olipa maanantai! Omaani en tässä luettele, jäi vielä normaaliakin maanantaita niukemmalle tuo vapaa-ajan tekeminen. Mutta tänään reippaampi päivä :) Reipasta viikkoa ja teatterianteja toivottelen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enimmäkseen minunkin maanatait ovat sellaisia ettei viitsi tekemisiään luetella. Mutta onneksi päivät eivät ole toistensa kopioita. Reipasta loppuviikkoa sinullekin!

      Poista
  4. Mahtavaa joskus tuollainen päivä!

    VastaaPoista
  5. Kyllä!Tänään sitten onkin Jo normipäivä.Onneksi pakastaa SEN verran kunnolla että illan suurin aktiviteetti on sauna!

    VastaaPoista
  6. Mahtava päivä on sinulla ollut! Tuollaiset yllättävät tarmopäivät ovat niin mukavia ja niiden voimalla jaksaa taas.
    Täälläkin aurinko pilkisteli viikonloppuna ja eilen, ja kummasti se piristi, vaikka flunssan tuntua on ilmassa.
    Inota pakkaamiseen ja mukavaa matkaa! Terttu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auringolla on suuri merkitys, samoin minusta lumella. Niiden avulla kestää kylmänkin paremmin. Meillä on nyt kova pakkanen, melkein 30 astetta. Amalia-koira ei lähde ulos kuin pakosta. Kävi a nopeasti kakalla taiteillen kahdella jalalla.Vähän säälitti pientä espanjalaista katukoiraa että kauas on juuriltaan joutunut!

      Poista