maanantai 18. elokuuta 2014

Kotipihan venetsialaiset








Talo on hiljentynyt kun enää on jäljellä kesävieraista miehen nuorin tytär, joka on ollut toukokuusta asti täällä kun sai hyvän omaan alansa kesätyöpaikan. Sunnuntaina palasivat etelään parin viikon Lapin reissun jälkeen minun esikoiseni vaimonsa ja poikansa kanssa. Suvun nuorimmaisella,4 kk ikäisellä pikkumiehellä onkin ollut ihmettelemistä uusien paikkojen ja ihmisten kanssa.

Lauantaina polkaistiin pystyyn kotipihan venetsialaiset ikäänkuin  kesän lopettajaiseksi. Ensin ajattelin, että paistetaan muurinpohjalättyjä alapihalla ihan pienellä porukalla mutta jälleen, niinkuin minulle on tyypillistä, porukka laajeni ja lapsia ja heidän ystäviään kertyi paikalle sen verran että lettutaikinaa oli tehtävä uusi satsi ja saatiin miehen kanssa kahdella pannulla niitä paistella. Lettujen täytteeksi tein pari erilaista suolaista täytettä ja yhden makean täytteen, lisäksi kasvisksia ja vihannneksia dipin kanssa, siinäpä extempore-menu!

Kantelin alapihalle kaikki kynttilälyhdyt ja huovat, lisäksi laitettiin ravaavaan takkaan toiset tulet ja niinpä meillä oli mukava tunnelmallinen ilta istuskella viilenevässä elokuun hämyssä. Lapissakin mukavasti jo ilta tummeni. Puoleen yöhön tulilla viihdyttiin.

Jokivarressa alkaa olla jo syksyn tuntua. Tänä aamunakin oli vain kolme astetta lämmintä. Olisi saanut olla työmatkalla aamulla jo kalsarit alla. Minulle on kertynyt muuten lähes 800 km pyöräilyä toukokuun alusta. Ajattelin jatkaa ainakin syyskuun loppuun ellei lokakuuhunkin. Edestakaisin pyöräilyä kertyy noin 15 kn päivä. Aamulla polkaisen matkan parhaimmillaan jo 20 minuutissa. Painoa on lähtenyt huhtikuusta seitsemän ja puoli kiloa. Ruokavaliolla ( =itsekurilla) ja pyöräilyllä kilot ovat pikkuhiljaa huvenneet. Pirtelöitä pussista olen käyttänyt työpäivinä silloin kun työpaikan lounas ei ole ollut passeli minulle. Pussit ja patukat ovat olleet hyvä hätävara. Tänään tuntui hyvältä kun yksi  meillä keikkaa tekevä työkaveri näki minut pitkästä aikaa ja spontaanisti  huudahti, että sinähän olet kaventunut melkoisesti! Antoi uskoa taas jatkaa. Kesän vieras-ja juhlarumban ajan minulla oli tavoitteena pysyä saavutetuissa mitoissa ja niissä olen pysynyt. Toki vielä on matkaa lopulliseen tavoitteeseen.

Tässä olen heinäkuun alussa venereissulla Pielisen saaressa.
 Täytynee joskus julkaista ennen ja jälkeen kuvat niin eron totisesti huomaa(jos rohkenen niitä ennen-kuvia tänne laittaa)

Tänään tapasin töiden jälkeen Ulkomaanystävän. Hän on täällä tämän viikon vanhan äitinsä luona. Viimeksi nähtiin livenä huhtikuussa kun olin hänen luonaan Saksassa ja siitä oli helppo jatkaa. Toki tänä päivänä somen kautta läheisyys on ihan toista kuin aiemmin. Kuvat ja tarinat sinkoilevat milloin mitäkin kautta ja tavatessamme huomasimme että monet asiat olimme jo jossain käyty läpikin! Mutta parasta tietenkin on aina face to face-tapaaminen!






tiistai 12. elokuuta 2014

Valkoinen kämmenen jälki mökin ikkunassa

Kuva elokuun alusta meidän kotalon kohdalla olevasta hiekkasaaresta kun olimme yöuinnilla

Ensimmäinen harmaa tihkusadepäivä aikoihin vaan ei haittaa. Tänä kesänä sisäiset varastot ovat täynnä valoa ja energiaa, lepoakin. Sitäpaitsi  uusi loma on ihan kohta; toinen veneilyviikko Saimaalla syyskuussa. Ja toinenkin loma heti kohta sen jälkeen. Marraskuun alussa lähdemme suuremmalla porukalla Marokkoon, viikon kiertomatkalle, sitten jäämme vielä miehen kanssa toiseksi viikoksi. Lomat kyllä paloivat  näihin ihanuuksiin tehokkaasti ja pitkä keskitalven aika on vielä avoinna lomien kannalta. Vaan asioillahan on tapana järjestyä, taidan siirtyä silloin joksikin aikaa taas lyhennetylle työajalle.

Hyviä kohtaamisiakin kesään on mahtunut harvinaisen paljon. Suvun  ja perheen kanssa tientenkin ollaan paljon oltu tekemisissä, mutta harvinaisempiakin  tapaamisia on ollut.  Heinäkuussa kännykkäni pirahti keskellä Pielistä. Vanha ystäväni vuosien takaa soitti ja kyseli haluaisinkohan minä sen tietyn ohjaajantuolin itselleni. No, minähän halusin ja viime viikolla ystäväni sen meille toikin ja samalla vietimme mukavan illan yhdessä.

Meidän isämme ovat nuoruudenaikaisia ystäviä ja minun ollessani reilut  kymmenen vuotta, tämä isäni ystävä hankki perheelleen kesäpaikaksi kotimme vieressä olleen vanhan kesämökin. Sinne tämä helsinkiläisperhe rakensi myöhemmin talviasuttavan mökinkinkin. Silloin mökin hankinnan jälkeen perheen vanhemmat antoivat minulle ja perheen pojalle (tälle ystävälleni) 500 markkaa, joka oli aika kova raha siihen aikaan. Saimme vapaat kädet loihtia vanhasta pikkumökistä asuinkelpoisen. Eli kyseessä oli varmaan Pientä mökkiremonttia-sarjan esikuva. Minä olin silloin  15v ja mielestäni tosi taiteellinen ja hyvän sisustussilmän omaava. Olinhan maalannut juuri oman vinttikamarini kotona vihreämustavalkoiseksi  Marimekon saman värisen Unikkokuosin mukaan. Niinpä noudatin hyväksi kokemaani mallia. Verhoiksi ostimme siis pätkän punamustavalkoista Unikkoa ja muu sisustus sen mukaan. Vanhat keittiökaapit maalasimme punaisiksi, avohyllyt valkoisiksi. Laverisohva sai päällisen valkoisesta intianpuuvillasta ja tyynyt punavalkoisesta ruutukankaasta. Keittiön koukkuihin hankimme tietenkin punaisia motteja ja tuoliksi ostimme silloin niin huipputyyikkään valkoisen ohjaajantuolin punaisella markiisilla. Ikkunaan jäi remontin tiimellyksessä minun valkoinen kämmeneni jälki, maalista tarttunut. Se jälki on pysynyt tuon mökin  ikkunassa ja taitaa olla siellä vieläkin.

Ohjaajan tuoli kököttää nyt meidän varastossa. Punaisesta markiisista on  tullut haalean oranssi ja tuolin valkoiset metalliosat kaipaavat perusteellista puhdistusta. Vaan vielä minä sen entisöin kuntoon joku päivä.
Ja viime talvena haudattiin ystäväni äiti tänne pohjoiseen synnyinsijoilleen. Olin hänen hautajaisissaan äitini kanssa.

torstai 7. elokuuta 2014

Muistojen paikkoja


Koivu on nähnyt isovanhempieni elämää, äitini ja sisarustensa leikit. Myös minä ja sisarukseni olemme koivun alla kulkeneet ja eläneet niinkuin kuin myös meidän lapsemme ja nykyään jo lapsenlapsemmekin.
Rakas näkymä edelleen.

Savusaunan lempeät löylyt kutsuvat saunaan vaikka savusaunan ykkösisäntä,  eli isäni, ei enää saunaa lämmitäkkään. Saunan lämmittää nykyisin mieheni. Poikani ja mieheni työnsivät viimeksi saunaa lämmittäessään isän pyörätuolissa katsomaan saunanlämmitystä. Neuvoja piisasi.
Nyt isä on kuntoutuslaitoksessa opettelemassa jalkaproteesin käyttöä.
Savusaunassa saunotaan rauhassa ja lempeästi, ajan kanssa. Pulahdetaan välillä Kemijokeen, istutaan tulilla välillä,  seurana  joko suvun naiset tai miehet sekä heidän juttunsa ja tarinansa. Savusaunassa kun on perinteisesti kaksi saunavuoroa. Ensin miehet, sitten naiset.


Tänä ihanana helteisenä kesänä ei töissä olokaan ole haitannut. Ilta illan jälkeen olemme ajelleet miehen  (ja välillä muidenkin) kanssa tähän hiekkasaareen iltauinneille kirkkaaseen hiekkapohjaiseen Ounasjokeen.

Pitkään tulevat säilymään tämän kesän muistot  kesästä, sellaisina loppumattomien hellepäivien lapsuuskesän mielikuvina. Muistan tämän kesän varmaan vielä mummona siellä kiikkustuolissakin.
Toivottavasti.