Jokivarren Maaretta

Hiljaista hissuttelua ja kaupunkikuljailua

2012-02-17T19:22:00.001+02:00

Juttelin kollegani kanssa iltapäivällä, kun olimme lopettelemassa parin päivän koulutusta ja molemmat olimme melko puhki, että onneksi kyse on tällä kertaa sellaisesta väsymyksestä, joka kuittaantuu viikonlopun normaaleilla touhuilla. Viikko on pitänyt sisällään mukavia ja kiinnostavia työjuttuja, tosin ehkä liian paljon kerääntyi samalle viikolle. Ensi viikosta tahti onneksi vähän hidastuu.

Töistä kotiutuessa saatiin vielä miehen kanssa itsestämme irti hiihtolenkki jääladulla koiran kanssa. Nyt ensin Candlefordin postineiti ja sitten saunaan. Huomenna lähdetään miniän kanssa tutustumaan Design Week -tapahtumiin ja näyttelyihin. Minä tarvitsen viikonlopun aikana ravintoa sekä mielelle että ruumiille! Hiljaiset hetket olisivat myös tarpeen. Eli sopivasti villasukkahissuttelua ja kaupunkikuljailua!

Kuvat täältä

Vihreäjalkaiset viinilasit

2012-02-14T21:07:00.002+02:00

Että voikin näin pyryisenä talvipäivänä ilahtua kun posti toi kotiin paketin, josta kuoriutui kuusi viinilasia. Ulkomaanystävä lähetti minulle kauan kaihoamani lasit. Ne vihreäjalkaiset lehväkoristellut Saksan jokilaaksoille tyypilliset perinteiset lasit, joita ei varmastikaan kukaan saksalaisnuori nykyään kotiinsa huolisi(vähän kuin meidän Myrna-kahviastiasto). Minulle nuo lasit tuovat vahvasti mieleen monet ystävän luona vietetyt hetket ja retket noihin jokilaaksoihin. Olen sitäpaitsi tainnut tykätä noista laseista jo kauan ennen kuin ystäväni edes Saksaan muuttikaan tai että olisin edes Saksassa vielä itse käynytkään. No, nyt lasit ovat minun astiakaapissani odottamassa kevättä ja kesää, sillä ehdottomasti lasit kuuluvat parvekkeelle, kun istun siellä yksin tai yhdessä ilta-auringon paistaessa ja lempeän kesätuulen puhallellessa. Kaikki on jotensakin kepeää ja kevyttä ja on loma.

No oikeasti loma on vielä kaukana ja arki on luisunut salakavalasti vaihteelle viisi. Eilen kävin tapaamassa ryhmävalmentajaani pitkästä aikaa. Ryhmässämme alkaa kevätkausi uudella ohjelmalla ja nyt on torstai-illat heti töiden jälkeen pyhitetty hyvinvointiteemalle. Ensin pallotreeni ja sitten ryhmätapaaminen. Ryhmä jatkuu tämän kevään ajan. Kyllä kunnokohennus ja painonpudotus on pitkäjänteistä työtä ja välillä mennään niin ala-kuin ylämäkeä. Tässä vaiheessa puursin ylämäkeä enkä tuntunut pääsevän eteenpäin millään, joten tsemppi oli paikallaan.

Työviikko on sellainen , että pitkästä aikaa täytynyt tehdä mielikuvaharjoittelua, jotta viikosta selviäisi. Sellaista, jossa sukelletaan mielikuvissa etukäteen perjantai-iltaan ja onnitellaan itseä toteamalla että" hyvä Minä, hyvin onnistuin viikon koitoksissa ja kaikki meni mainiosti!". Kaksi päivää olen kouluttanut melko vaativaa joukkoa, huomenna on heti aamulla lyhyt alustus toisessa koulutuksessa, sitten ryhmän vetäminen iltapäivällä, välissä asiakasta ja kokousta ja loppuviikosta olen itse koulutuksessa kaksi päivää. Ja ensi viikko vielä mennään samaa rataa mutta sitten kalenterissa on vähän tyhjempää, joten eiköhän sitä jaksa!

Mutta nyt lähden katsomaan Helsingin herra-sarjaa telkkarista... Oikein mukavaa Ystävän päivää teille kaikille blogiystävilleni!

Mitä minulle kuuluu? Kuinka minä tänään voin?

2012-02-09T09:21:00.000+02:00

Huomaan että aloitan usein bloggaukseni paikallistamalla itseni ja ympäristön. Siis tyyliin " istun kahvikupin kanssa lempituolissani" tai "ulkona pakkanen on jatkunut jo viikkoja". Ja tähän tyyliin voisin tänäänkin aloittaa paitsi että nyt istun työpöytäni ääressä , kotona kylläkin, vaikka on arkipäivä. Ja kyllä. Pakkaskelitkin jatkuvat.
Ei järin mielenkiintoista eikä informatiivistä kenellekään. Tästä syystä kai nämä bloggauskertani tuntuvat vähentyvän vähenemistään. Ja sen huomaan kommentoinnistakin. Kommentteja tippuu teiltä uskollisimmilta ystäviltäni silloin tällöin tasaisesti, lämmin kiitos niistä. Uusia lukijoitakin ilmestyy joskus, ja vanhoja tippuu pois. Näinhän se menee. Olen myös itse ollut laiska blogien suhteen. En edes lue kaikkia sivupalkissani olevien blogien päivityksiä säännöllisesti, saati sitten muita. Ja vaikka lukisinkin, niin kommentteja en usein vierailuistani jätä.

Taidan hakea blogilleni uutta suuntaa. Lopettamistakin olen pohtinut mutta päädyin kuitenkin jatkamaan. Tällä hetkellä on vain näin. Elämässä on nyt vaan niin paljon kaikkea kiinnostavaa. Sekä työssä että omassa elämässä. Työjutuista en tänne voi enkä haluakaan kirjoittaa. Enkä omasta yksityiselämästäkään sen enempää kuin tähänkään asti. Mutta katsotaan mitä tuleman pitää. Se mistä itse olen tässä bloggaamisessa eniten tykännyt, ovat olleet ne rauhalliset hetket kahden koneen ja kameran kanssa. Niitä hetkiä ehkä jatkossakin haluan täällä tutkia ja jakaa. Sitäpaitsi ne ovat minulle itsellenikin jaksamisen ehto, kurkistukset omaan sielunmaisemaani. Mitä minulle kuuluu? Kuin minä tänään voin?

Siiipä. Istun kotona työhoneessani. Ulkona pakkaset jatkuvat jo kolmatta viikkoa ja huomaan kipeästi kaipaavani kevättä. Taidan olla valmis ottamaan kevään terävän viiltävän valon vastaan ja sen myötä siirtymisen tämän kotipesäni suojasta taas ulos. Eilen kävelin illalla kansalaisopistolle, viisi kilometriä ja miinus 28 astetta. Ja tänään aioin kävellä iltapäiväksi töihin, seitsemän kilometriä ja enää kaksikymmentä astetta pakkasta...

Pakkaspäiviä, leffoja ja takkatulta

2012-02-05T11:59:00.001+02:00

Koko viime viikon ihastelin työmatkoilla auringon ja pakkasen yhteistyötä hengästyttävän upeiden maisemien luomisessa. Siis ainakin siltä näytti auton ikkunasta katsoen. Yhtenä päivän kuljetin kameraakin mukana sillä ajatuksella että olisin työpäivän lomassa saanut tallennettuksi jotain noista työmatkanäkymistä , vaan kiirus ja kylmyys tekivät tehtävänsä. Eilen sitten vedin useamman kerroksen silkki-,villa- ja toppavaatteita ylleni ja otin mukaan kameran ja yli-innokkaan koiran, jota pakkanen ei tosiaankaan haitannut. Ilma ei kyllä ollut aurinkoinen ja joella tuntui niin pureva viima että kuvaussessioni typistyi hätäisiin räpsäyksiin . Silmäripset jäätyivät, silmälasit oli otettava pois ja kameran laukaisunäppäntä oli paineltava nahkarukkasin. Oli tunnustettava että lapintytöllekin kuvaaminen yi 30 asteen pakkasessa ja viimassa oli liikaa. Loppupäivä lauantaista kuluikin sitten samoissa merkeissä kuin perjantai-iltakin. Takkahuoneen sohvalla leffoja katsellen.

Leffoista suurimman vaikutuksen teki muuten Terrence Malickin palkittu ja kiisteltykin elokuva "The tree of life". Alun sekavaltakin tuntuvien mutta upeasti kuvattujen tieteisfantasiajaksojen jälkeen tarina alkoi kasvaa ja ainakin näin viisikymmentä kuusikymmentäluvuilla lapsuutensa viettäneenä tarinasta nousi monia ajatuksia ja mielleyhtymiä niin minulle kuin miehellekin. Keskittymistä tarina kyllä vaati. Poikani ja miniäni sanoivat, että heille elokuva ei avautunut, tosin katsoivatkin sen kolmessa osassa Kuusenkerkän hoidon lomassa.

Kuvat poikani kodista

Lauantai-ilta sujuikin sitten mitä lämpimimmissä merkeissä. Saimme kutsun poikani perheeseen illalliselle ja mikäpä sen mukavampaa kuin pakkasella istua sisällä takan loisteessa, syödä hyvin, nautiskella hyvistä viineistä ja ennenkaikkea loistavasta seurasta. Olen pikkuhiljaa alkanut uskoa siihen ihanaan tosiasiaan, että ensimmäinen lapsenlapseni asuu niin lähellä että spontaanistikin voin häntä käydä katsomassa silloin kun siltä tuntuu. Tiistaina minulla on vapaapäivä ja vietän koko päivän hänen kanssaan. Vietän myös yhden illan viikossa Kuusenkerkän kanssa jotta vanhempansa pääsevät harrastuksiinsa. Samoin viettää Kuusenkerkän taatto, eli poikani isä. Hän asuu myös ihan lähellä. Ja ensi viikonloppuna saamme taas pienen yövieraan. Lapsenlapsi tuo todella paljon uutta elämään.

Ja jotain uuttakin olen taas aloittanut. Keskiviikko-iltaisin olen käynyt luovan kirjoittamisen kursseilla kansalaisopistossa. Alun perusteella kylläkin vain todetakseni että luovuus on hakusessa kirjoittamisessa. Mutta ehkäpä sitä löytyy. Tarinoita on pää täynnä, ehkä liikaakin.

Metsä on minulle rakas

2012-01-25T18:45:00.003+02:00

Metsä on minulle rakas. Niin rakas ja tärkeä, etten usko voivani elää paikassa, jossa metsää ei ole tai sinne ei pääse. Syntyperäisenä lappilaisena tykkään katsella metsää vaarojen tai tuntureiden laelta. Sieltä mistä näkee silmänkantamattomiin. Näkymän avaruus tallentuu myös mieleen. Selkiyttää sisäistä kaaosta ja levottomuutta. Nyt olisi taas aika kiivetä korkealla ja katsella kauas!

Tällä lappilaisella metsäkollaasilla osallistun tämän viikon värikuvahaasteeseen aiheena Metsä.
Muita metsiä pääset katselemaan täältä.

Sinne muuten minäkin haluaisin: sekä tunturiin että kylpylään

2012-01-21T11:04:00.003+02:00

Laiska aamu. Heräsin kyllä jo puoli kahdeksan aikoihin virkeänä mutta nyt kun kello on puoli yksitoista, haahuilen edelleenkin aamutakki päällä. Aikaisin aamulla mielessä oli usetakin ajatuksia päivän kulusta; siivous (se olisi kyllä PAKKO tehdä),kirpputorikierros, aamukävely koirien tai kameran kanssa(molempia olisi tarpeen ulkoiluttaa kunnolla).... Katsotaan miten päivä etenee...Ulkona on harmaa päivä, ei houkuttele ulkoilemaan eikä kuvailemaan. Viime viikonloppuna ostimme miehen kanssa molemmille uudet sukset, ne kyllä olisi testattava!

Ei se kyllä ihmekään ole että minulla on laiska olo. Työviikko on ollut jälleen täyttä toimintaa ja monenlaista on ollut privaattielämänkin puolella. Eilen juhlittiin nuorimman siskon 50-synttäreitä. Olimme perheen kanssa yhdessä syömässä ravintolassa ja sen jälkeen istuimme iltaa siskon luona kakkukahveilla. Edellisenä iltana olin siskon apuna juhlia laittamassa. Ei meillä mitkään isot kemut olleet, kahdeksan aikuista ja Kuusenkerkkä! Siskolla ei itsellään ole omaa perhettä. Eilen aamulla yllätin siskon heti aamulla ennen työpäiväni alkua ja vein hänelle aamupalan suoraan leipomosta ruusukimpun kera! Kaikenkaikkiaan tosi kiva päivä! Siskokin tykkäsi vaikka ensin aikoi ohittaa koko päivän hiljaisuudessa!

Pikkusisko 50v!

Ensi viikonloppuna Kuusenkerkkä onkin meillä hoidossa koko viikonlopun kun vanhempansa lähtevät tunturikylpylään viikonlopuksi! Sinne muuten minäkin haluaisin: sekä tunturiin että kylpylään! Taidanpa varata helmikuun joksikin viikonlopuksi meillekin kylpyläpaketin! Kaipaan hemmottelua ja lepoa! Muualla kuin kotiympyröissä!

Kuva täältä

Olen kyllä kaikenlaista huoltoa itselleni varaillut ja toteuttanutkin: uudet silmälasi (kauniit, viininpunaiset, ihana piristys!), hammaslääkäri (ääh, en tykännyt mutta pakko kun oli paikka lohjennut, onneksi riitti yksi kerta), gynegologi (ihan normaali rutiintarkastus, ei edelläänkään mitään vaihdevuosioireita, vieläköhän niitä voi tulla??), kampaaja (lyhennytin hiuksiani tuntuvasti, talvella pitkät hiukset ovat hankalat kun täytyy pitää lakkia).

Espanja on nukkuva koira

2012-01-15T15:43:00.001+02:00

Minä rakastan Välimeren maita. En aurinkorantoja enkä kaikkea mitä sinne nykyisin liittyy. Ehkä olisin rakastanut vielä enemmän noita seutuja vuosikymmeniä sitten. Nyt kun siellä kuljen, haen jotain mennyttä. Nukkuvia koiria siellä kuitenkin edelleenkin on.Tämän kollaasin kuvat ovat Andalusiasta ja siellä Granadasta . Vuosi taisi olla 2007 ja matkan tein Ulkomaanystäväni kanssa! Viikko seikkailtiin vuokra-autolla vuorilla, kylissä ja kaupungeilla. Merenkin äärellä oltiin. Hieno reissu!

Kollaasi liittyy viikon värikollaasihaasteeseen., jossa aiheena on Espanja. Muita kuvia voit katsella täältä.

Tänään vietän päivän itseni seurassa

2012-01-15T11:02:00.002+02:00

Sunnuntaiaamu! Ulkona paukkuu talven ensimmäinen pakkanen, parikymmentä astetta tosin vaan. Sisällä on kotoista ja rauhallista. Koirat loikoilevat tuossa vieressäni, on lämmintä kun eilen lämmitettiin leivinuuni. Laiskasti mietin mitä tekisin, päällä vielä aamutakki. Tänään vietän koko päivän itseni kanssa pitkästä aikaa!

Joulunaika oli varsin täyteläistä ja perhekeskeistä. Taitaa se jatkuakin kyllä sellaisena. Eilen vietin äitini kanssa kaupunkipäivää. Kiertelimme kaupoissa ja äiti sovitteli mekkoja ja takkeja, ei kuitenkaan ostanut mitään vaikka yhden mekon varasikin. Kaupunkireissun päätteeksi menimme kahville poikani luo , äiti ei ollut vielä heidän luonaan käynytkään. Kuusenkerkkä oli vauhdissa ja äiti konttasi pitkin lattiaa yhdessä hänen kanssaan. Kohta heille tupsahti ex-miehenikin, satuimme jo toisen kerran samalla viikolla yhtä aikaa heille. Taitaa Kuusenkerkkä olla sellainen houkutin, että kävijöitä nuoren parin luona piisaa. Kuun lopussa saan Kuusenkerkän meille koko viikonlopuksi kun nuoripari lähtee vikonlopuksi kylpylään!

Amalia, vanhemman pojan koira, jäi meille jouluna ja palaa takaisin helmikuun puolessa välissä isäntäparinsa luokse. He oleilevat tällä hetkellä Kamputseassa. Läheisiä on muitakin maailmalla parhaillaan; siskontyttö, kummityttöni kiertää Thaimaata ja siskonpoikakin seuraa serkkupoikiensa ja isonsiskonsa jälkiä ja matkustaa ihan pikapuoliin Australiaan muutamaksi kuukaudeksi. Minä alan jo pikkuhiljaa tottua nuorten matkusteluun enkä enää ole niin sydän syrjällään heidän reissujensa aikana. Kaipa he aikoinaan asettuvat aloilleenkin.

Kuvassa näkyy muuten meidän yhteinen joululahjamme. Hankimme keittiön ruokapöydän päälle monta vuotta haaveilemamme Ari Kohon Puncto 4203 valaisimen. Näimme valaisimen aikonaan miehen tyttären luona Järvenpäässä kun olimme ruokailemassa paikallisessa ravintolassa. Valaisimessa on kaunis, tunnelmallinen, pehmeä valo! Nyt asetun tähän lukutuoliini mukavasti ja sukellan Venetsiaan komisario Brunettin seurassa!

Rentoa talvista sunnuntaipäivää kaikille blogiystävilleni!

On oikea talvi

2012-01-11T13:21:00.001+02:00

Työhuoneeni ikkunasta näkyvät melkein ikkunaan asti ulottuvat kinokset. On oikea talvi.Paitsi kunnon talvipakkasia ei ole vielä ollut kuin nimeksi. Viime vuonna tähän aikaan olin olkapääleikkauksen jälkeisellä sairaslomalla helmikuun loppuun. Muistan hyvin kuinka tarpeellisena loman silloin koin. Olkapää tervehtyi melko kivuttomasti ja sairasloma olikin sopiva pysähdyksen paikka etenkin töiden suhteen.

Moni asia työpaikallani on sen jälkeen muuttunutkin parempaan suuntaan. Olen saanut järjestellä töitäni ja karsittua ylimääräisiä säikeitä pois. Tosin niitä näyttää hyvin helposti luikertelevan jos vain vähänkin ote herpaantuu! Olen myös suunnitellut ja jo varannut mukavia pysähdyksiä pitkin kevättä. Ulkomaanystävän kanssa tapaamme maaliskuussa Berliinissä muutaman päivän! Ja toukokuussa on alustavasti katseltu taas suurehkoa taloa Ranskan Provencesta porukkalomaa varten.

Mutta eniten varmaan oman jaksamisen kannalta vaikuttaa oma arki. Kuusenkerkän lähellä asuminen on varmaan tosi ihanaa. En oikein vielä osaa edes kuvitellakaan mitä kaikkea se pitää sisällään. He asuvat ihan työpaikkani lähellä. Nytkin piipahdan töiden jälkeen miniän luona teellä ja samalla saan vähän aikaa nauttia myös Kuusenkerkän seurasta. Nyt hän jo minut tuntee heti eikä enää tarvitse sellaista pientä miettimistä, että kukahan tuo olikaan! Kevään suunnitelmana on myös tarkoitus lisätä tuntuvasti liikuntaa niin ulkona kuin salillakin. Paino on sen verran laskenut että liikkuminen alkaa tuntua mukavalta. Aiomme hankkia miehen kanssa uudet Nano-sukset! Ja latuhan meiltä lähtee ihan omalta pihalta!

Onnellinen? Kyllä.

2012-01-01T12:44:00.001+02:00

Vaihdoin aamulla keittiön seinälle uuden seinäkalenterin . Kovin tyhjä seinäkalenteri vielä on merkinnöistä. Siirsin sinne kyllä kesän ja syksyn Saimaa-viikot ikäänkuin pohjaksi ja voimaksi vuoden muihin rientoihin.

Oma uusi vuoteni vaihtui rauhallisen leppoisasti miehen ja koiran kanssa. Ja se tuntui enemmän kuin hyvältä kun porukkaa on riittänyt joulunalusviikosta lähtien . Vieläkin ovat sängyt petattuina nuoria varten, saapuvat viimeistään huomenna meille yöksi mukanaa vielä miniän espanjalainen ystävätär. Kuusenkerkän vanhemmat lähtevät etelään hakemaan muuttokuormaansa loppuviikosta ja Kuusenkerkkä jää meille yökylään ensimmäistä kertaa. Loppiainen sujuukin sitten muutossa avustamisessa. Miniän suomalainen isä saapuu vaimonsa kanssa avustamaan myös muutossa ja he majailevat viiikonlopun meillä. Eli tämä rauhallinen uusi vuosi on enemmän kuin tarpeen meille. Meille jää myös vanhemman pojan koira helmikuun puoleen väliin asti, pariskunta kun lähtee taas reissuun. Tällä kertaa kohteena on Kamputsea, paikka jossa he ovat aikoinaan kohdanneetkin. Miniällä on siellä työhönsä liittyvä avustus-ja yhteistyöprojekti. Nuori mies Lapista ja nuori nainen Sydneysta Australiasta - että heidän pitikin sieltä toisensa löytää. Maailma on ihmeellinen ja joskus hyvin pieni.

Huomaan että olen nyt niin täynnä perhettä ja perhe-elämää, että on vaikeaa kuulostella mitä minulle itselle nyt kuuluu. Onnellinen ? Kyllä. Eiköhän se riitä ja kunhan pääsen taas päänselvittelylenkeilleni jokivarteen kuulostelemaan muita ajatuksiani niin palailen niihin sitten myöhemmin. Yleensä olen vuoden vaihteessa vähän miettinyt mennyttä vuotta ja sen tapahtumia ja vähän myös suunnannut katsetta tulevaan. Ainakin tuon pohdinnan haluan tehdä itseni kanssa pikapuoliin.

Toivon teille kaikille lukijoilleni kullekin omannäköistä ja -oloista vuotta 2012!

Sininen hetki

2011-12-27T20:51:00.000+02:00

Punaisen yltäkylläisen joulun jälkeen on mukava palata hitaasti arkeen. Kelit ovat täällä pohjoisessa olleet talviset mutta ei pakkaskelit. Paitsi äsken pakkasta oli jo lähes kymmenen astetta. Tänään satoi lunta koko aamupäivän. Joki on vielä edelleen auki, joten kunnon jokivarsikävelyt ovat tauolla jokin aikaa vielä.

Meillä jatkuu tohina edelleenkin. Uudeksi vuodeksi kuitenkin kaikki nuoret ovat lähdössä kuka minnekin, joten jäämme miehen kanssa kahdestaan. Siihen asti on päällä tämä mummi-ja pappavaihde. Olen kyllä nauttinut kovasti siitä että olen tullut kunnolla tutuksi Kuusenkerkän kanssa. On ihanaa kun näkemiseni saa aikaan leveän hymyn ja hän osaa pyytää mummin syliin. Muutenkin näkee kuinka molemmat lapsenlapsemme nauttivat siitä ,kun ympärillä pyörii tätejä, setiä, mummeja ja pappoja. Tulevat omatkin muistot omien poikien pikkulapsiajoilta mieleen. Vietimme paljon lomia silloisessa anoppilassa. Miehellä oli kuusi sisarusta , joista kolmella nuorimmalla oli saman ikäisiä lapsia kuin meillä. Usein olimme yhtä aikaa tuossa suuressa peräpohjolaistalossa. Muistan kun jaoimme aamuherätysvuorot, jolloin yksi veljeksistä tai meistä veljien vaimoista heräsi yhtä aikaa lasten kanssa ja keitti aamupuurot koko poppoolle. Lapsia taisi olla enimmillään kuusi naperoa.puuropöydässä yhtäaikaa. Nyt olen kyllä enimmäkseen yksin heräillyt aamuisin Kuusenkerkän kanssa yhtäaikaa kuuden aikaan. Meillä on ollut rauhallinen aamuhetki hyväntuulisen pikkumiehen kanssa hiljaisessa talossa ennen muiden heräämistä.

Nyt taidan kääntää Ylen Areenan esille ja kaivaa yöpöydän laatikkoon piilottamani Fazerin Sinisen lopun esiin ja vetäytyä katselemaan Sydämen asialla-sarjaa. Mies köllöttelee tuossa vieressä ja pari koiraa myös.Kuusenkerkkä valmistautuu iltakylpyyn ja sitten nukkumaan, nuoret lojuvat lahjakirjoineen tai läppäreidensä kanssa kuka missäkin sohvannurkassa. Leppoisia joulun jälkeisiä päiviä täällä siis vietellään.

Joulunaikaa Jokivarressa

2011-12-25T10:24:00.001+02:00

Joulupäivän aamu. Makoilen vielä sängyssä. Kuusenkerkän itkuhälytin on tässä vieressä, hän nukkuu terassilla aamu-uniaan. Heräsi kuulemma jo viideltä aivan pirteänä, sanoi ei niin pirteä äitinsä.Kaikki muutkin vielä nukkuvat. Aussiminiä ja vanhempi poikani kuvailivat yöllä revontulia, jotka ilmestyivät kuin ilmestyivätkin jouluisalle taivaalle. Revontulet olivat Aussiminiän joulutoivelistalla ykkösenä. Minusta joulupäivä on usein parasta joulua. Aattoon kuuluu väkisinkin paljon touhua ja hulinaa mutta joulupäivänä on viimeistään rauhoittumisen paikka. Ruoatkin ovat jo valmiina , senkun nostella vateja pöytään. Olen muuten erittäin onnellinen joulunaikaan kellaristamme ja sen edustalla olevasta viileästä varastosta!

Tähän joulunaikaan on kertynyt paljon kaikenlaista, joista riittää ammennettavaa pitkäksi jälkeenpäin.Kun ympärillä pyörii koko ajan ihmisiä niin päivän mittaan on lukematon määrä erilaisia kohtaamisia ja keskusteluja. Molemmat miniäni ovat kotoisin muualta kuin Suomesta, joten väkisinkin aina välillä muistellaan heidän joulujaan. Australiassa jouluna on lämmintä jopa 30-40 astetta, joten joulua vietetään ulkona uima-altaan vieressä tai rannalla. Joulupukki ei sinne asti ehdi ainakaan sisälle asti, mutta lahjat hän on kyllä jättäny taloon. Ne jaetaan vasta joulupäivän aamuna. Lapset heräävät silloin ymmärettävästi tosi varhain. Kyllä sää säätelee melkoisesti jouluperinteitäkin. Kun kävimme aattona hautausmaalla niin Aussiminiä ihmetteli kovasti tätä tapaamme. Hän ei ollut oikein varma onko hänen suvussaan edes hautaja ollenkaan . Polttohautaus on siellä ja myös Etelä-Afrikassa , mistä oikeastaan hänen sukunsa on Australiaan muutanut,varsin yleistä. Toisen miniän joulumuistot ovat ristiriitaisemmat. Hän on syntyisin Venäjältä, missä joulua vietetään vasta uutena vuotena ja loppiaisena. Hän on löytänyt onneksi suomalaisesta joulusta ruokaperinteen ja suvun yhdessäolon.

Yksi minun sukuni jouluperinne on savusauna vanhempieni luona. Se on ollut isäni bravuurinumero ja omat poikani ovat olleet mukana saunanlämmitysoperaatiossa pienestä pitäen. Saunan lämmitys ei ole mikään pikku juttu, sillä koska saunaa ei muuten käytetä talvisin, on se esilämmitettävä päivää aiemmin. Niinpä saunapuuhissa kuluu kaksi päivää. Tällä kertaa varsinainen savusaunapäivä vietettiin aatonaattona. koska aaton vietimme meillä kotona. Tänä vuonna isäni ei ollut saunanlämmityksessä mukana. Hän on edelleen sairaalassa kuntoutuksessa polven tekonivelleikkauksen takia. Jouluaattona hän pääsi onneksi käymään kotosalla. Näillä näkymin hän viipyy sairaalassa tammikuun loppuun.

Ei meidän joulu ihan ongelmittakaan ole sujunut. Nimittäin etelästä saapuneiden joulunviettäjien mukana kulkeutui taloomme sinnikäs vatsapöpö, joka kaatoi yksi kerrallaan osan porukastamme. Minä ja Aussiminiä podimme tautia vanhempiemme luona. Kun muut nauttivat savusaunan lämmöistä makasimme molemmat parin vällyn alla kun kuume nousi. Minä lepäilin isän sängyssä katsellen seinien vanhoja valokuvia. Äitini istui siinä vieressä Kuusenkerkkä sylissään ja lauleli tälle vähän väsyneelle yksivuotiaalle tuutulauluja. Minustakin niitä oli mukava kuunnella. Ei enää kovin usein ole yli viisikymppisenä mahdollista nukahtaa äidin tuutulauluun!
Eilen illalla sairastui vuorostaan mieheni. Jaksoi vielä jouluaaton jutut käydä kunnialla läpi mutta sitten tauti kaatoi miehen petiin.Onneksi tauti näyttää olevan ärhäkkää mutta nopeasti ohimenevää lajia. Minulla on nyt jo ihan normaali olo. Saatan jo ajatella syömistäkin. Eilen teki kyllä tiukkaa välillä loihtia joulupöytään herkkuja muille ku itsellä väänsi mahasta.Etenkin kun pöydässämme istui tosiaan 11 aikuista ja kaksi lasta. Onneksi olin tehnyt kaikki jo aiemmin valmiiksi. Miniät tekivät sitten salaatit ja jälkiruuan.

Jokivarren joulun on siis ollut varsin täyteläinen iloineen ja suruineen. Mukana on ollut yhdessäolon riemua , naurua ja juttuja, mutta myös ikävää kaukana olevia läheisiä kohtaan, vatsapöpöepidemiaa, Kuusenkerkän hampaidentulon tuskaa! Tälläistähan tämä elämä on. Kaikenkaikkiaan hienoa aikaa! Jaettu ilo on suurin ilo.

Oikein mukavaa ja leppoista Joulunaikaa kaikille lukijoilleni!

Joulunalusviikon mietteitä

2011-12-19T21:52:00.001+02:00

Tämä joulunalusaika on mennyt jotensakin vaivattomasti. Vaikka väkeä on tulossa joulunviettoon enemmän kuin aikoihin. Keskiviikkona saapuvat molemmat poikani perheineen ja siitä se hyörinä sitten alkaa. Ollaan miehen kanssa nautittu näistä joulunalusajan rauhallista illoista ja viikonlopuista (hyvin tietoisina siitä, että ne kohta ovat kortilla jonkun aikaa ).Jouluvalmisteluja tehty koko ajan pikkuhiljaa.

Valmistin laatikot viikonloppuna ja pakastin ne. Leivoin myös joulupullat ja aiemmin olin leiponut muut joululeivonnaiset ja piparit. Huomaan olevani melko perinteinen joulunlaittaja. Ainakin aattoaterialla meillä syödään ihan vanhanaikaisesti. Tosin toinen miniä valmistaa salaatit venäläiseen tapaan ja toinen miniä varmaankin kasvissyöjänä huolehtii kinkulle korvikkeen. Laaatikkojen, erilaisten kalojen ja salaattien lisäksi tietenkin pöydästä löytyy kinkkua ja poroa, ehkä myös lohta tai muuta kalaa lämpimänä ruokanakin. Tuttu konsepti varmaan monelle muullekin, vaikka erilaisia variaatioita on jo tullut joulupöytiin. Meilläkin sitten muina pyhinä syödään jo muutakin. Tapanina juhlita meillä juhlitaan pojanpojan yksivuotissynttäreitä, ehkä samalla myös miehen tyttärenpojan kaksivuotissyntymäpäiviä! Viime tapanina Kuusenkerkkä syntyi nimittäin kesken sukupäivällistämme. Poikani soitteli meille väliaikatietoja Kätilöopistolta ja niinpä päivällisen lopuksi saimme kohottaa maljan uudelle suvunjäsenelle!

Täällä on satanut lunta ihan mahdottomasti ja koko ajan satelee lisää. Pakkasta ei juuri ole, sen verran kuitenkin että taivaalta satelee lunta eikä vettä niinkuin etelässä. Samanlaisia kelejä on lupailtu loppuviikoksikin. Maisemat ovat kuin postikortista. Tunnelmaan säällä on vaikutusta. Nytkin palattiin juuri hetki sitten koiralenkiltä, eikä voinut muuta kuin ihastella joka mutkan takaa avautuvia näkyjä; lumen kuorruttamat puut ja kauniit jouluvalot , aivan mahtava sekoitus!

Minä odotan joululta sopivasti hyörinää mutta myös rauhaisia hetkiä silloin tällöin. Taidan ottaa käyttööni jo edesmenneen exanoppini keinot. Suuren perheen emäntänä hän vetäytyi aina silloin tällöin kamariinsa suljetun oven taakse ja hänen rauhaansa kunnioitettiin.Siellä vietettiin myös aina suuria sukujouluja!
Ja onneksi uutena vuotena olemme miehen kanssa sitten ihan kahden kun pojat lähtevät isänsä luokse ja myös miehen lapset ovat muissa riennoissa.

Joen hiljaisuudessa ,valkeassa hämärässä

2011-12-15T21:28:00.001+02:00

Joen hiljaisuudessa

valkeassa hämärässä

kaipaan kaukaisia jouluja,

pehmeitä unia, hiipiviä tonttuja ,

enkelikellojen helinää.

Runotorstain ja Valokuvatorstain 229.haaste oli Tontut hiipivät. Haasteeseen kuului myös Susanna Haaviston esittämä ja Petter Ohlsin säveltämä hieno laulu Niin hiljaa. Minut viritti tuo kaunis kappale lapsuuteni jouluihin ja tunnelmiin. Etenkin nyt kun molemmat vanhempani sairastavat ja ensimmäistä kertaa ei vanhempien luona enää ole isän koristelemaa kuusta eikä isän tarinoita. Hän viettää todennäköisesti joulun sairaalassa.

Pikkujouluista kellarinraivaukseen

2011-12-11T23:15:00.001+02:00

Että oli upean näköistä ulkona hetki sitten. Kuutamoinen taivas, puut lumen peitossa, runsaasti lunta joka puolella, kaikenvärisiä jouluvaloja ikkunoissa, pihoilla, parvekkeilla. Niin on meidänkin pihalla ja ikkunoissa.Mies viritteli uusia valoja pihakuuseen, koiran häkin reunoille ja ruostuneeseen rautalankapalloon takapihan puolelle Sisällekin jouluvaloja lisäiltiin sinne tänne.

Leppoisan rauhallisen adventtiaamun vieton jälkeen noita jouluvaloja kellarista etsiessäni vähän kuin vahingossa tulin siivonneeksi koko kellarin ja sen viereinen puolikylmän varaston. Molemmat pursusivat ja tursusivat kaikenlaista turhaa tavaraa. Pois lähti muutama jätesäkillinen ja tilaa tuli kummasti. Samaan syssyyn tuli siivottua alakerran takkahuone ja vierashuonekin. Sinne petasin jo sängytkin jouluvieraita odottamaan. Eli puoli taloa on nyt joulusiivottu, mikä minuksi on aika ihme, kun jouluun on vielä pari viikkoa aikaa. Minä kun olen yleensä niitä viime tipan ihmisiä.

Eilen kävimme miehen ja äitini kanssa perinteisissä joulumyyjäisissä Luonto-opistolla. Mukaan tarttui ulko-oveen katajainen yksinkertainen joulukranssi. Siihen keskelle kranssia ripustin rimppakinttuisen tonttutytön väriksi ja iloksi. Samalla reissulla käytiin katsomassa isääni sairaalassa . Hänelle laitettiin tekonivel polveen viime keskiviikkona. Toipuminen käy hitaasti, mikä ei tietenkään ole kumma kun ikää on 86 v. Isällä on kuitenkin hyvä mieli leikkauksesta, hän odottelee jo että ensi kesänä kävely sujuu pitkästä aikaa kun polvi ei enää vaivaa. Joulun aika hänellä taitaa mennä kuitenkin polvea kuntouttaessa.

Viiikonloppu on siis ollut mukavan täyteläinen ja kaikesta touhuilusta huolimatta rentouttava. Niin ja hei, meinasin ihan unohtaa! Viikonloppuunhan mahtui vielä työpaikan pikkujoulukin. Perjantai-iltapäivän pidin vapaata ja kerrankin valmistauduin pitkän kaavan mukaan kemuihin. Kävin kampaajalla ja kosmetologilla ja ehdin kotona rauhassa pukeutuakin. Tänä vuonna pikkujouluun kuului ensin ruokailu hyvässä ravintolassa ja sitten teatteri-iloittelu päälle. Nuoremmmat työkaverit suuntasivat vielä jatkoille mutta me vanhemmat kolleegat suuntasimme koteihimme, missä sitten aamulla oli hyvä itseään kiitellä viisaasta valinnasta kun ei ollut pää kipeä. Meillä on työpaikalla tapana järjestää joka toinen vuosi pikkujoulut jossakin privat-paikassa omalla porukalla ominen ohjelmineen ja joka toinen vuosi ollaa sitten kaupungin humuissa. Nyt siis oli tuo humun vuoro!

Rohkeita ratkaisuja ja valintoja

2011-12-07T22:00:00.000+02:00

"Hyvästi ulkomaan työreissut, firman AMEX, Ruoholahden lounasravintolat ja Helsingin hulina; tervetuloa
fillarimatkat yliopistolle, opintotuki, Amican sapuskat ja Rovaniemen rauha! Muutamme pohjoiseen tammikuussa vuoden koeajalla" jotakunkin näin luki tänään poikani fb-päivityksessä. Rohkea ratkaisu nuorelta perheeltä. Valita nousujohteisen uran ja hyvinpalkatun työn sijasta rauha niin ympäristön kuin mielen suhteen.

Kuvat viime talvelta , nyt ei lunta ole vielä ihan noin paljoa

Minä itse aikoinani tein saman ratkaisun. Tosin ei ollut Amexeja eikä ulkomaanmatkoja ja asuntokin taisi olla Pohjoispohjalaisen osakunnan vuokra-asunto. Asuimme muutaman vuoden Helsingissä poikieni isän kanssa ja kumpikin olimme lähes koko ajan varmoja siitä, että pohjoiseen palaamme. Enkä ole omaa päätöstäni katunut. Minulle ei riittänyt tämä kaupunkikaan vaan lähes parikymmentä vuotta vierähti yli puolen tunnin ajomatkan pässä pikkukylässä. Enkä sitäkään aikaa ole katunut.

Tosin en harrasta katumista muutenkaan kuin ehkä hetkellisesti. Tietenkin olen tehnyt sellaisia valintoja, jotka myöhemmällä kokemuksella ja tietämyksellä tekisin toisin tai jättäisin tekemättä. Olen tehnyt rohkeita ratkaisuja montakin ja aloittanut alusta tai kääntänyt suuntaa. Niin työssä kuin siviilielämässäkin. Nyt olen elänyt seesteistä aikaa jo pitempään. Olen siis erittäin valmis nauttimaan mummina olosta, siis lähimummina. En oikein osaa kuvitella vielä millaista se on. Tai jotain voin jo kuvitellakin. Kuten perheflamencotunteja perjantaisin, mummikin voi olla kuulemma tunneilla mukana!

Olen onnellinen poikani perheen rohkeasta ratkaisusta. On hienoa kuunnella sisintään ja pyrkiä kohti mielen rauhaa ja tasapainoa!

Uunissa muhii taatelikakku

2011-12-05T15:52:00.000+02:00

Radiossa soi Vesa-Matti Loirin Valkea joulu ja muutenkin alkaa joulutunnelmaa jo löytyä, etenkin kun on vapaapäiväkin. Keittiössä on huumaavat tuoksut kun uunissa muhii taatelikakku ja pöydällä jäähtyy pari muuta mausteista joulukakkua. Miniä valmisti meille lounaaksi herkullisen kasvisruoan, jonka yrttiset tuoksut sekoittuivat kakkujen tuoksuihin. Koirat eivät tiedä miten päin jaloissa pyörisivät. Eivät osaa nukkuakaan päiväuniaan kun koko ajan on oltava tarkkana josko jotakin lattialle tipahtaisi. Vanhemman poikani vaimo on ollut meillä jo yli viikon , on tehnyt väitöskirjaansa kuuluvia hastatteluja täällä. Hyvä kielikylpy samalla meille ollut samalla. Tosin huomasin että neulesanastoni on olematon englanniksi. Neuloimme nimittäin yhdessä Amalialle uuden neuleen että espanjalainen katukoiramme tarkenisi Lapin pakkasissa (joita ei muuten olla vielä nähty tälle talvelle). Miniä ei ole juuri neulonut aiemmin joten opetin häntä samalla. Minä kudoin selkäkappaleen ja miniä vatsakappaleen! Hieno siitä tulee, sateenkaaren värinen!

Iltapäivä sujui pipareiden ja muiden pikkuleipien teossa, onneksi tytärpuoli tuli auttelemaan myös! Nyt on lapsenlapsille leivottu eläintarhan piparit omaan Koiramäen purkkiin! Nyt pitänee vielä miettiä huominen itsenäisyypäivän ateria (ehdotuksia otetaan mielellään vastaan). Meille tulee perinteisesti sukua syömään , kahdeksan henkeä istuu huomenna ruokapöydässä. Isä ei valitettavasti ole mukana, sillä hän menee huomenna sairaalaan polvileikkausta varten. Toivottavasti jalat saadaan kuntoon, muuten 86-vuotiaan isäni kunto hyvä ikäisekseen!

Mutta tämä ilta katsellaan leffoja ja korkataan Taika-glögipullo!

Tuo vuorikin on kuin Kilimanjaro

2011-11-29T20:04:00.001+02:00

Mikäpä sen kutsuvampaa kuin sukeltaa Afrikkaan kesken tihruisen kaamosmarraskuisen viikon vaikkakin vain kuvien kautta. Enhän minä Afrikassa ole koskaan käynyt mutta lokakuisen Ranskan matkan aikana ajoimme kyläämme joka ilta tämän kollaasin maisemien halki. Eikös nuo suola-altaat ympäröivinen niittyineen näytäkin savanneilta?Ja taustalla oleva vuorikin on kuin Kilimanjaro. Minusta ainakin.

Muita Afrikka-tunnelmia löydät viikon värivalokuvahaasteesta. Ja tämän viikon väriaihehan oli siis Afrikka.

Lempeitä tunnelmia ystävän pirtissä

2011-11-23T22:51:00.000+02:00

Taas taitaa kuvakoosteeni olla täynnä hiljaista rauhaa. Tällä kertaa löysin sitä Kuusamon seutuvilta. Ja kuinka tarpeellinen tuo tankkaus viikonloppuna oli. Tämän kiireisen alkuviikon jälkeen olen nimittäin pakkaamassa taas laukkua. Laukun sisältö on vaan hyvin erilainen viime viikonlopun varustukseen verraten. Huomenna aamulla lennän Helsinkiin kolmen päivän työreissulle. Käyn tutustumassa erääseen uuteen toimintamuotoon ja seuraavat pari päivää kuluvat työkokousseminaarissa.

Mutta palaanpa hektisen Helsingin sijasta vielä hetkiseksi Kuusamon lempeisiin tunnelmiin. Perjantai-iltana ajelin yksinäistä tietä pimeässä ja räntäisessä , jäisessä tihkusateessa kohti ystäväni kakkoskotia Kuusamossa. Keli oli tosiaankin aivan hirveä! Tuntui etten pääse perille koskaan. Perillä onneksi odotti sauna, hyvä ateria ja ystävät! Keli unohtui ja onneksi seuraavana aamuna heräsimme auringon valaisemaan pakkasaamuun. Nuo ensimmäiset lumiset pakkaspäivät ovat huikeita! Päivällä patikoimme läheiseeen vaaraan tulistelemaan (tietenkin!) ja nautimme lumisen metsän kauneudesta ja huikeista vaara -ja tunturinäkymistä. Viikonloppu sujui muutenkin leppoisissa merkeissä. Kaikilla meillä oli kuin yhteisestä sopimuksesta kutimet mukana. Ensimmäistä kertaa muuten tämän naisporukan historiassa. Eikä viiniäkään tainnut kulua juuri lainkaan. Kaikilla oli sama tarve hiljentymiseen ja pysähtymiseen ja siihen tuo ystävän pirtti oli enemmän kuin sopiva paikka.

Voimaa hiljaisuudesta

2011-11-18T12:43:00.000+02:00

Eilen ehdin kuin ehdinkin iltapäivällä kuvaamaan ehkä tämän vuoden viimeistä lumetonta, auringonpaisteista päivää. Kuvausretkeen innosti valokuvatorstain aihe eli äänet. Ja koska olin itse vaiheessa, jolloin kaipasin hiljaisuutta ja äänettömyyttä kiireen keskellä, kutsui marraskuun hiljaisuus minua puoleensa. Aiemmassa postauksessani on vastaus tuohon haasteeseen.
Jälleen kerran löysin jokivarrestani kaipaamani. Pari tuntia koiran ja kameran kanssa teki tehtävänsä.
Illalla olin valmis kohtaamaan ystäviäkin. Samalle illalle osui peräti kaksi mieluisaa treffiä. Ensin tapasin ensimmäisen ammattini ajoilta olevan opiskelutoverini. Hän oli kurssimme nuorimmasta päästä ja minä vanhimmasta, jo avioitunutkin. Hän oli täällä työmatkalla ja samalla tapasin ohimennen muitakin tuon ammattikunnan edustajia, vanhoja tuttujakin joukossa. Kumman nopeasti sitä tuohon joukkoon edelleenkin sopeutuu, olinhan tuossa työssä toistakymmentä vuotta itsekin. Houkuttelivat kovasti minua vielä iltamenoihin, mutta sinne en enää lähtenyt.
Minulla kun oli sovittuna vielä illalle toinenkin tapaaminen. Entisen mieheni veljen vaimon kanssa tapaamme edelleen silloin tällöin ja tämä tapaaminen oli sovittu aikoja sitten. Jälleen kerran jatkoimme siitä, mihin viimeksi jäimme,. Lasten tilanne, parisuhteet ilot ja surut, oma jaksaminen , työkuviot - siinä päällimmäiset aiheet viisikymmentä plus- elämän kuulumisista.

Ja sosiaalisen elämän vilkkaus jatkuu. Kuusamon reissu toteutuukin. Päätimme lähteä kolmen naisen voimalla , kun kahdelle tuli este viime tipassa. Illansuussa lähden ajelemaan kohti Kuusamoa ensilumen valaisemassa maisemassa.

Tänään nimittäin satoi ensilumi Rovaniemelle. Myöhemmin kuin miesmuistiin.

Marraskuun ääni on hiljaisuus

2011-11-18T12:03:00.003+02:00

Marraskuisen päivän ääni on hiljaisuus.

Siinä missä kevätjää murtuu ryskyen, rätisten ja paukkuen,

kasvattaa joenpinta jääkuortaan kaamoksen kynnyksellä

hiljaa, vähän kerrallaan - hillitysti mutta vääjäämättä.

Maisema on myös hiljaa.

Laineet ei liplata eikä ruoho laula.

Joutsenetkin ovat lopettaneet mekastuksensa ja suurin osa

matkannut toisiin maisemiin.

Yksi joutsenpari joelta vielä löytyi.

Eivät kavahtaneet edes koiraa, joka oli

oli kyllä kumman hiljaa sekin.

Valokuvatorstain tämän viikon haasteena on "ääni, jonka viimeksi kuulit kodin ulkopuolella".

Pieniä pettymyksiä

2011-11-15T20:27:00.001+02:00

Kuva ystävän mökiltä Kuusamosta, sinne minne piti tien viikonloppuna viedä

Muistan aikoinaan kun olin kansainvälisellä työleirillä Italiassa ja kitkimme urakalla valtavaa peltoa. Yhteishenki oli hyvä ja työ sujui vauhdilla ja välillä lauleskellen. Kaikilla siinsi varmaan sama näky mielessä; puiden alle katettu ateria viinipulloineen. Vaan kuinka kävikään? Kun helteessä lähes kaikkemme antaneena saimme urakan loppuun, näytti kyläpäällikkö toista samanlaista peltoa ja totesi, että tehän ehditte tehdä vielä tämänkin kun työ noin hyvin sujui. Pettymys oli sanoinkuvaamaton kun nihkeästi ja vastenmielisesti sitten jatkoimme työtä. Eikä ateria enää maistunut miltään urakan vihdoin päättyessä iltasella.

Vähän samoin minulle kävi tänään töissä. Tein aamupäivän töitä saadakseni loppuun keskeneräiset työt. Yhden jälkeen hain kahvimukillisen ja istahdin työkaverin kanssa huokaisemaan kun pitkään poissa ollut pääpomo pelmahti huoneeseen ja kertoi, että hänelle oli juuri soitettu ja ihmetelty , missä meidän työpaikan edustaja viipyy, häntä odotellaan kovasti. Kutsu oli hukkunut pomon loman aikana sähköpostitulvaan ja koska muutenkin aihe liittyin omaan työsarkaani, minun ei auttanut kuin lähteä. Niinpä suunnittelemani vapaa loppuiltapäivä vaihtui tiukkaan työskentelyyn ja vielä melkoisen valmistautumattomana. Muutenkin olin sonnustautunut yksinäistä perustoimistopäivää varten, tukka oli miten sattui ja päälläkin vähän mitä sattui. Olen usein ajatellut , että täytyisi varata työpaikalle vaihtovaatteet tälläisiä tilanteita varten.

Pikku Karhunkierroksen maisemia Kuusamosta

Muitakin pieniä pettymyksiä on ilmassa. Viikonlopuksi suunnittelemamme naisporukan reissu on kokenut vastatuulta kun viidesta leidistä kaksi on joutunut perumaan tulonsa. Ja me kolme mietitään nyt lähdemmekö pienemmällä porukalla vaan siirretäänkö reissu tammikuuhun. Olin niin odottanut tuota reissua.... No päätöstä ei olla vielä tehty.

Huomenna mies on lähdössä pääkaupunkiin pariksi päiväksi työmatkalle. Taidanpa järjestää itselleni oman privat-hemmotteluillan kotona! Tuntuu, että olen nyt tarpeessa! Millähän tavoin itseään hemmottelisi kun ei suklaa eikä muutkaan herkut kuulu vaihtoehtoihin? Hyviä ehdotuksia?

Koiravaljakoita, erämaata, tukkipuita - minun Alaskani

2011-11-13T17:50:00.000+02:00

TÄMÄN VIIKON VÄRIKOLLAASIN AIHEENA ON

ALASKA

Värit haastesanaan ovat itse päätettävissä, kunhan ne liittyvät mielikuviisi annetusta sanasta! Voit käyttää ihan mitä tahansa kuviasi kollaasiin. Kuvien ei tarvitse olla esim. Alaskassa otettuja, tai aiheiltaankaan sanaan liittyviä (esim. jää, jääkarhu, lumi tms.). Vain värimielikuvillasi on siis merkitystä!

Minun Alaskani taitaa muistuttaa kovasti Lappia!

Muita värikollaaseja Alaskasta löydät täältä.

Voimanäkymiä 11.11.11

2011-11-12T11:10:00.002+02:00

Tänä maagisen numerosarjan päivänä sain viimein aikaiseksi kierrellä aamulla kaupungin rantoja pyörän ja kameran kanssa. Aurinko on näkynyt tällä viikolla useampanakin aamuna mutta niin kiireisiä ovat päiväni olleet , ettei aikaa ole kuvaamiselle jäänyt. Eikä aikaa nytkään ollut hienommille virityksille ja säädöille. Mutta kauniita voimanäkymiä kyllä tallentui niin kameran kuin oman mielenkin muistiin.

Eilen oli raskas päivä töissä, joten aamun tankkaus tuli enemmän kuin tarpeeseen. Vielä nytkin huomaan , että ajatukset pyörivät eilisissä asioissa, vaikka kuinka olen yrittänyt ravistella niitä mielen päältä pois. Joskus se vaan menee niin. Nyt virittelen itseäni siivousurakkaan ja ajattelin alkaa työhuoneestani. Kirjahyllyn siivousta , verhojen vaihtoa ja muutenkin siivousta koko talossa. Mies tekee lähtöä ulos virittelmään jouluvaloja sinne sun tänne. Vaikka lumesta eikä jäästä ole tietokaan vielä, pikemminkin vettä tihnuttelee ulkona.

Huomenna tulee sitten isänpäivälounaalle väkeä enemmänkin. Tytärpuoli kävi eilen leipomassa herkullisen näköisen juustokakun pohjan. Minun on taiteiltava siihen vielä suklaatäytekerros päälle!

Oikein mukavaa isänpäiväviikonloppua kaikille blogiystävilleni ja erityisesti kaikille iseille ja isoiseisille!

Tänään torstaina

2011-11-10T22:06:00.000+02:00

Joku jossakin blogissa totesi osuvasti, että torstai on viikonpäivistä vähän sama asia kun marraskuu kuukausista. Viimeistä edellinen viikon työpäivistä, jolloin puhti on jo vähissä ja odottaa vain viikonlopun alkamista. Niinkuin marraskuu on kuukausista se viimeistä edellinen , se jolloin viimeistään tajuaa että pimeä ja kylmä talvi on edessä ja kevääseen on pitkä matka.

Onneksi on ilon-ja onnenaiheitakin ! Kuten kynttilät sisällä ja ulkona! Tänään ostin työkaveriltani kauniin telineen ulkoroihua varten....

Tai mökkireissu Kuusamoon naisporukalla viikon päästä! Viisi naista ja kymmenen vuotta. Paljon on vuosiin mahtunut elettyä ja koettua. Seesteisiä aikoja mutta myös myrskyä ja myllerrystä. Taas viikonlopun ajan niitä kokemuksia jaetaan, iloitaan ja joskus surraankin!

Tai tuoreen miniän ja koiransa viikon pituinen vierailu tänne pohjoiseen parin viikon päästä! Miniä tulee tekemään tänne haastatteluja väitöskirjaansa varten. Meidän koiramme on varmaan ikionnellinen kun saa koirakaverin. Se kun on ollut yksinäinen jäätyään kesäkuussa talon ainoaksi koiraksi.

Tai tänään pitkä juttelu Kuusenkerkän ja äitinsä kanssa puhelimessa! Nuoremman Pojan perhe on muuttamassa tammikuussa ainakin vuodeksi tänne. Ovat jo löytäneet mukavan asunnon työpaikkani läheltä. Saan olla vihdoinkin lähimummi!

Aamu-usvaa ja iltaruskoja

2011-11-06T21:08:00.000+02:00

Värikollaaseja on kiinnostava tehdä. Kuin maalaisi kuvilla. Tällä kertaa valitsin värit aamu-usvista ja iltaruskoista. Lisää kollaaseja löydät täältä.

Mielessä liikaa asioita

2011-11-02T22:03:00.001+02:00

Kuvan otin tasan kaksi vuotta sitten Rovaniemen lentokentältä. Olen tainnut sen muistaakseni aiemminkin täällä blogissani esitellä. Lähdin kuvaamaan täyskuuta ihan tarkoituksella, mutta oikea kuvakulma löytyi vasta lentokentällä ihan sattumalta kun olin miestä siellä vastassa. Kuu pilkisti tuolta kultaisten lentävien porojen takaa sopivasti!

Istahdin tähän koneen ääreen ja yritän vapauttaa ajatuksiani työkuvioista mutta tiukassa ovat työkuviot kun en pääse niistä irti. Ei auttanut , vaikka riehuin höyrypesurin kanssa pari tuntia alakerran takkahuoneessa ja saunatiloissa. Ei auttanut , vaikka vaihdoin järjestystäkin siivousurakan jälkeen.

Koko alkuviikko on ollut suunnittelua, kehittämistä ja palavereita. Tämä päivä oli kokonaan meidän esimiestiimin kehittämistä ulkopuolisten konsulttien kanssa. Työskentely oli erittäin antoisaa, siinä ei mitään erityisen hankalaa ollut. Mutta jälleen kerran pätee se totuus töiden suhteen, että kiinnostavatkin asiat tuntuvat raskailta jos niitä on liikaa. Aivot eivät ehdi sulatella ja pureskella kaikkea ja malja tursuaa yli. Onneksi minulla on perjantai jo vapaata, eli huominen päivä enää töitä. Eikä huomiselle ole kalenterissa mitään erityistä, vain yksi pieni palaveri. Taidan istua huomisen oman työpöytäni ääressa omassa huoneessani ja laittaa oveen varattu-lapun!

Huomenna tulee siskoni meille yöksi ja perjantai-aamuna sitten veljeni. Pitkästä aikaa olemme kaikki neljä koolla. Varmaan pohdimme yhdessä äidin ja isän tilannetta ja suunnittelemme mitä voisimme nyt tehdä ja mitä pitäisi tulevaisuudessa tehdä. Äiti ei edelleenkään halua puhua mitään koko Alzheimer-asiasta. Ehdotimmme että olisimme yhdessä jutelleet nyt kun kauempana asuvat sisarukset olisivat paikalla, mutta äiti kieltäytyi ehdottomasti. Hän sanoi, että haluaa tehdä mieluummin jotain mukavaa kun puhua ikävistä asioista. Ymmärän toisaalta hyvin häntä, mutta kun on monta asiaa , joista olisi nyt vielä mahdollista ja tärkeää puhua ja sopia. No, me puhumme sitten keskenämme, ilman äidin läsnäoloa.

On muuten ollut melkoisen kummallinen syksy . Lumesta ja pakkasesta ei ole tietoakaan täällä Lapissa. Auton ikkunoita ei ole tarvinnut raapata vielä kertaakaan. Tai yhden kerran pakkasta kuulemma oli, vaan me olimme silloin reissussa Ranskan maalla. .Olen melkein nauttinut näistä keleistä, vaikka päivät ovat olleet täynnä tuhnuista märkyyttä. On ollut kuitenkin lämmintä ja pyörällä on ollut hyvä kulkea!

Alkoi jo olotila helpottaa kun naputtelin tänne tätä tekstiä. Nyt kaivan puikot ja langat esille ja alan suunnitella käsityösessioita joulua ajatellen.

Näitä värejä ei Lapin luonnosta lokakuussa löydä

2011-10-30T19:21:00.001+02:00

Tämän viikon värikollaasin värit saivat minut palaamaan vielä tuoreen viikon takaisen matkani tunnelmiin Etelä-Ranskan värikylläisyyteen. Täällä kotona moisia värjeä ei ainakaan luonnosta nyt löydy! Väreillä on voimaannuttava vaikutus!

Ranskan matkan tunnelmia löydät edellisistä postauksistani Ranskalainen arkemme, Vuoristomaisemissa ja Meri.

Tarinoita sanojen takana

2011-10-30T12:52:00.003+02:00

Pilviharson blogissa Takana kirkas taivas törmäsin tähän haasteeseen ja se tuntui kiinnostavalta, joten liityin rinkiin mukaan. Sanoilla kun on niin paljon erilaisia merkityksia meille kullekin. Jokaisella sanalla kun on vähintäänkin tuhat tarinaa.

"Siis sille, joka haluaa, minä annan viisi sanaa/asiaa, jotka miellän sinuun ja sinun tulee kommentoida noita sanoja blogissasi ja toivon spontaania kommentointia. Ei mitään snobbailua, eikä harkintaa, vaan antakaa palaa. Ja kukaan ei saa loukkaantua, vaan homma otetaan leikin kannalta. Jos en tunne henkilöä ollenkaan, joka tähän mukaan haluaa, sanat voivat olla ihan mitä sattuu ja sitten vain niistä kertomaan. Rohkeasti."

Pilviharsolta sain siis seuraavat sanat:

Vadelma Maalla aikoinaan asuessani viljelimme myös vadelmia ja niitä riitti myyntiinkin jonkun verran. Nykyisin hankimme vadelmat Saimaan reissujen yhteydessä suoraan eri marjatiloilta, mikäli reissu ajoittuu vadelma-aikaan. Viime kesänä taisimme hankkia ne Äänekosken torilta. Nuo poikkeamat pitkällä kotimatkalla ovat olleet hauskoja löytöretkiä paikkoihin, joissa ei tule muulloin juuri käytyä. Vadelmanpunainen on yksi lempiväreistäni.

Loiske Saunamme pesutiloihin on ilmestynyt piiitkän tauon jälkeen vaaleanpunainen muoviamme, jossa välillä loiskuttelevat kaksi pientä miestä. Lastenlapsemme, kohta kaksi- ja kohta yksi-vuotiaat pojanvessselit, ilonaiheemme! Elämäniloista loisketta!

Ankaruus voimakas , karu sana. Taisin kommentissani Pilviharsolle mainita sanan kun kerroin surua käsittelevästä kirjasta, jonka nimi on "Suru, ankara ilo." Olen usein miettinyt millaista on ankara ilo ja luulen jotain siitä ymmärtäväni sekä omien kokemusteni että työni vuoksi. Ankaran ilon takana on usein jotain hyvin mustaa, jonka keskeltä iloa kohti on ponnisteltava. Ilo ei enää ole sellaista kuplivaa , kevyttä niinkuin ehkä aiemmin vaan sitä siivittää tuo ankaruuden varjo.

Juurtuminen Olen pohjoisen tyttö. Täällä syntynyt ja täällä luultavasti loppuikänsäkin viettävä. Eilen kuulin että eräs tuntemani pariskunta suunnittelee muuttoa etelään jahka jäävät eläkkeelle. Haluavat kuulemma meren tai suuren järven rannalle, lähelle lapsiaan. Makustelin asiaa: Saimaan rannalle, lapset lähempänä, ei hassumpaa.

Mutta että samalla luopuisin vaaroistani, joestani, tutuista kaduista ja tutuista tarinoista. Ihmisistä, niistä ei niin läheisistäkään, mutta jotka tunnet niinkuin ikänsä paikkakunnalla asunut tuntee. Eli tänä aamuna viimeksi kommentoimme yhdessä miehen kanssa paikkakunnan lehden kuolinilmoituksia; tätä se muutama viikko sitten näkemämme ambulanssi sitten merkitsi, yksi kyläläinen on poissa! Olen muutoin elämässäni tehnyt rohkeita muutoksia mutta tämän asian suhteen en halua tehdä muutosta. Jotkut asiat ovat pysyviä. Olen juurtunut näihin maisemiin, enkä halua juuriani katkaista enää.

Ruotsalainen Kun olin pieni, Haaparantaan, Ruotsin ihmemaahan, matkustettiin bussilla ostoksille hakemaan voita (ja muutakin siinä ohessa). Ruotsi oli ensimmäinen kokemukseni ulkomaasta. Jotenkin siellä oli niin erilaista kuin rajan toisella puolella. Nätimpää ja sievempää. Talot olivat kuin nukkekoteja, siistit pihat ja pikkulamput ikkunoissa. Ero on tasaantunut ja arkipäiväistynyt vuosien myötä. Ruotsalaisuus on tullut tutummaksi kun siskoni asuu siellä ja siskonlapseni ovat kaksikielisiä. Ruotsin kieltä en ole koskaan oikein osannut/oppinut vaikka viime kesänä suoritinkin yliopistossa ruotsin kielen kurssin. Mutta sen tein vähän samalla periaatteella kun lukee huonosti kokeeseen eli tankkaa että "hauki on kala, hauki on kala, hauki on...". Ruotsissa on kiva käydä ja kyllä siellä kokee ulkomaantuulahduksia edelleenkin pienemässä mittakaavassa.

Jos itsekin innostunut sanoista ja tarinoista niiden takana niin pyydä kommentissa sanoja itsellesi! Lähetän sanat , jotka minulle sinusta tulevat mieleen. Toki voit kommentoida ilman sanapyyntöäkin!

Ranskalainen arkemme

2011-10-29T13:35:00.001+03:00

Tämä kaunis , pinjamäntyjen reunustama hiekkatie vei Ranskan Giensin kylän kodistamme lähimmälle rannalle. Kuljimme sinne lähes päivittäin. Tie toi minulle ja ystävälleni kummallekin mieleen toisen samantapaisen tien , jota kuljmme vuosia sitten. Tuo muistojen hiekkatie kuului entiseen elämään, maalle. Se oli polku, joka vei jokirannalle uimapaikkaamme, hiekkasärkkien reunustamaan joenpoukamaan. Myös ystäväni lapset muistivat saman tunnelman, hehän viettivät pieninä paljon aikaa luonamme maalla. Muistot ovat todella tärkeä osa elämää! Ja on upeaa kun on ihmisiä, joiden kanssa niitä voi jakaa!

Pidin kovasti myös tästä puiden ja pensaiden välistä puikkelehtivasta käytävästä, joka johti kylätieltä taloomme. Oikopolku, jota ei kadulta huomannut ellei sitä tiennyt olevan. Viikon aikana opimme katselemaan kylää tarkemmalla silmällä ja havaitsimme , että näitä pieniä oikopolkuja oli siellä täällä. Myös virallisten vaelluspolkujen alku oli usein " piilossa". Jos siitä ei tiennyt, ei varmaan sattumalta reitille eksy!

Ranskalainen kotimme viikon ajan sijaitsi keskellä kylää. Se oli vanha rakennus, jonka toisessa päädyssä asui vanha rouva. Talomme oli perinteinen talo ikkunaluukkuineen, vanhoinen tummine huonekaluineen. Kylpyhuonetilat oli saneerattu ja olivat hyvät ja toimivat. Keittiökin toimi vaikka ei ollut uusinta huutoa. Kaapeista löytyi runsaasti suuria patoja ja paistinpannuja ja liesi oli kunnon suuri kaasuliesi. Ranska on kai viimeisiä maita Euroopassa, jossa edelleenkin satsataan ruokailuun arkisinkin. Illalla valmistetaan kunnon päivällinen ja ruokapyydässä istutaan kauan ja hartaasti. Niin mekin teimme. Aamulla joku haki vuorollaan tuoreet croissantit (itse söin croissantin vain yhtenä aamuna) ja patongit kylän leipomosta ja aamiainen syötiin useimpina aamuna ulkona patiolla. Päivällä söimme sitä sun tätä (patikkaretkillä eväät olivat mukana) ja pääaterian valmistimme sitten illalla yhdessä.

Ulkona ravintolassa emme syöneet kuin kerran. Osittain siksi, että se oli kallista näin suurelle porukalle ja myös siksi että monet hyvät ruokapaikat olivat jo kiinni, koska sesonkiaika oli ohitse. Sitäpaitsi olen aina tykännyt kokkaamisesta ulkomailla. Ruokakaupat ovat seikkailu ja on hauskaa eläytyä ranskalaisen perheenäidin rooliin. Ulkomaanystävän perhe viihtyi ruokakaupoissa joskus liiankin hyvin ja koska he olivat liikenteessä omalla autolllaan niin ruokatuliaisia taisi tarttua mukaan melkoinen määrä. Ranska on kyllä kulinaristeille hyvä kohdemaa!

Aiemmissa matkakertomuksissani tältä reissulta taisinkin jo mainita että Giensin kylä sijaitsi pitkän niemen päässä Välimeren rannalla Cote de Azurin rannikolla. Lensimme Suomesta Nizzaan ja ajoimme junalla Touloniin, josta olimme vuokranneet auton viikoksi. Auton palautimme menomatkalla Nizzan lentokentälle. Auto oli hyvä olla , koska tuo kylämme ei ollut ihan parhaimpien kulkureittien varrella ja yksin kauppoihin oli matkaa. Autolla ajaminenhan on nykyään leikinlaskua meille pohjoisen harvaan tieverkkoon tottuneillekin navigaattoreiden yleistyessä. Mekin otimme oman navimme mukaan. Minä kyllä hankin alueen kunnon kartankin. Ihan niinkuin veneessäkin kesällä: pelkkään blotteriin ei uskalla luottaa vaan merikarttaakin on hyvä tutkia samalla!

Tuo ylläoleva kuva on meidän lähikylästämme La Captesta, joka on vähän suurempi kylä kuin omamme.

Niemeemme johtavaa tietä reunustivat suuret suola-altaat ja niissä oli sadoittain flamingoja. Näky oli iltaisin auringon laskiessa kuin Afrikan savanneilta . Pysähdyin tietysti kuvaamaan niitä muutaman kerran mutta täydellinen kuva jäi kyllä saamatta. Se kuva tallentui kyllä mieleeni sitäkin paremmin!

Eri näköalatorneista näkee asioita eri lailla

2011-10-27T10:10:00.003+03:00

Olin eilen koulutuksessa,jossa käsiteltiin myötätuntouupumusta, tuota salakavalaa meitä auttamistyötä tekeviä uhkaavaa uupumustilaa. Olen itsekin kokenut kantapään kautta monta vuotta sitten myötätuntouupumustilan, joka johti minut ensin osa-aikatyöhön vuodeksi, sen jälkeen kokonaan uudenlaiseen työhön asennoitumiseen ja pitkään terapeuttiseen täydennyskoulutukseen. Oli hyvä käydä nyt useamman vuoden jälkeen päivittämässä tietojaan tältä saralta ja huomata samalla, että olen onnistunut löytämään hyviä ja toimivia keinoja työn ja oman jaksamisen tasapainon säilyttämiseen.

Myötätunto eli kyky tuntea empatiaa on inhimillisen vuorovaikutuksen ydin ja meillä auttamistyötä tekevillä se on myös työväline, jos näin voisi sanoa. Kouluttaja käytti asiasta metaforaa näkötorneista. Pidin tuosta näkökulmasta paljon. Meillä kaikilla ihmisillä on elämässään oma näkötornimme, paikka, jossa me seisomme tarkastelemassa kokemaamme ja näkemäämme. Kaksi tornia voi seistä luonnon keskellä pienen matkan päästä toisistaan. Sama rantaviiva, sama metsä ja samat talot näyttävät hiukan erilaisilta riippuen kummasta näkökulmasta niitä katsotaan. Jotkut yksityiskohdat näkyvät vain toisesta tornista, toiset vain toisesta. Jotkut tornit ovat ehkä rykelmissä, joistakin taas voi olla pitkä matka naapuriin. Kahden näkötornin välillä voi olla metsää tai vuoria peittämässä avautuvaa näköalaa.

Välillä me unohdamme, että oma näkökulma on vain yksi monista. Näkemäni asiat voivat olla täysin oikein, mutta eivät kuitenkaan täsmälleen vastaa sitä, mitä joku toinen näkee tai kokee. Jotta pärjäämme muiden ihmisten kanssa , on tärkeää opetella siirtymään aika ajoin myös muiden näkötorneihin. Samanaikaisesti on tärkeää osata seistä tukevasti omassaan.

Kuvat viimesyksyiseltä leidiystäväporukkani tapaamisreissulta Posiolta. Muutaman viikon päästä tapaamme taas, tällä kertaa Kuusamossa.

Myötätuntouupumus on seurausta toistuvasta empaattisesta toisen ihmisen asioiden/kärsimyksen jakamisesta tai todistamisesta. Se on psykofyysinen jännittyneisyyden tila, jossa autettavan kertomukset täyttävät auttajan tietoista tai tiedostamatonta mieltä. Se ilmenee emotionaalisesti kuormittavien auttamissuhteiden ja -tilanteiden sekä niistä muistuttavien asioiden tietoisena ja alitajuntaisena torjumisena. Myötätuntouupumiseen liittyy väsymys, joka ei helpotu levolla, lomalla tai vapaapäivällä. Myötätuntouupumisen riski ei ole seurausta persoonallisista tekijöistä eikä epäammatillisuudesta vaan työn sisällöstä. Toisille ihmiselle toisten tunteet "tarttuvat" helpommin. Tunteiden tarttuminen on tärkeää oppia tunnistamaan. Kova oppiminen on itsellänikin ollut näiden asioiden kanssa.

Edelleenkään en vapaa-ajallani katso vaikkapa elokuvia, joissa on ahdistava pohjavire. Enkä juurikaan katso työtäni sivuavia dokumentteja tai keskusteluohjelmia. Olen myös melko huono auttamaan vapaa-ajallani muita kuin aivan läheisiäni heidän ihmissuhdekiemuroissaan. Kuuntelen kyllä, mutta en jää niihin kiinni, enkä ota huolta kantaakseni. En liiku kovin paljon kotikaupungissani ja välttelen erityisesti viikonloppuna Prismoja ja Citymarketteja, joissa törmää takuuvarmasti niin asiakkaisiin kuin verkostokumppaneihin. Kaikki kun eivät ymmärrä työn ja vapaa-ajan eroa.

Sen sijaan tarvitsen vapaa-ajallani paljon rauhaa ja hiljaisuutta. Viihdyn yksin tai kaksin koiran tai miehen kanssa. Vanhat ystävät ja ystäväporukat ovat elintärkeitä! Lähden mielelläni lomillani muihin maisemiin - katselemaan asioita muista näkötorneista. Lomani olen rytmittänyt niin, että tasaisin välein tiedän pääseväni levähtämään työasioista. Saan myös työssäni hyvää työnohjausta ja työyhteisössni pääsen itse vaikuttamaan jaksamiseen liittyviin asioihin. Työyhteisössäni onneksi ymmärretään näitä asioita!

Näillä keinoilla luulen jaksavani edelleenkin innostuneena omassa työssäni eläkeikään asti (jos Luoja niin suo)!

Myötätuntouupumisesta on kirjoittanut mm. Leena Nissinen kirjassaan "Auttamisen rajoilla.Myötätuntouupumisen synty ja ehkäisy (2007).

Vuoristomaisemissa

2011-10-26T18:08:00.002+03:00


Miehen kanssa kierrettiin yhtenä päivänä Giensin niemen pohjoinen kärki

Polku kierteli välillä melkoisissa paikoissa, välillä ne olivat liikaa minulle, korkean paikan kammoiselle

Maisemat kyllä palkitsivat kipuamisen!

Rannikolla oli kesä mutta vuorilla oli jo syksy!. Tässä olemme matkalla autolla Vauvenarquesin vuorostokylään.

Vauvenarquesin kylän näkymiä. Pablo Picasso on haudattu kylän lähellä olevan linnan pihalle.
Picasso oli perinyt linnan ja vietti siellä viimeiset vuotensa. Linna ei ollut avoinna yleisölle.

Aina vaan jaksan hurmaantua näistä ikkunaluukuista, väreistä ja köynnöksistä.
Kuva edelleen Vauvenarquesin kylästä.


Collobrieresin vuoristokylän kirkko

Melkein kuin kotona Lapissa. Collobrieresin kylästä kiipesimme ylös vuorille.

Etelä-Ranskan vuoristoseuduilta ja myös rannikolta löytyi paljon kohtalaisen hyvin merkittyjä patikkareittejä. Matkaoppaista löytyi vinkkejä ja hyviä ohjeita saimme kylien turistitoimistoista.

Collobrieresin kaunista kylää. Tähän aikaan kylät olivat idyllisen rauhallisia,
mutta pientenkin kylien läheltä löytyi valtavia parkkialueita reittien
lähtöpaikkojen läheltä. Enpä haluaisi olla näissä maisemissa
yleisinä loma-aikoina.

Meri

2011-10-24T18:26:00.001+03:00

Eilen palasimme Etelä-Ranskasta Cote d`Azurista Giensin kylän maisemista kotimaisemiin; päivästä yöhön, rehevyydestä paljauteen, väreistä harmauteen, lämmöstä koleuteen. Niin se vain on. Kyllä me ihmiset elämme niin toisenlaisissa maisemissa että paljon sen täytyy vaikuttaa niiin meidän perusolemukseemmekin kuin sieluummekin.

Kylämme Ranskassa sijaitsi niemen nokassa. Meren ympäröimänä. Upeita pitkiä hiekkarantoja. Ja puhdasta vettä. Ja niin lämmintä vielä että saimme uida kylliksemme. Lokakuu on minusta erittäin sopivaa aikaa lomailla etelässä. Ilmasto on lähes täydellinen niin uimiseen kuin patikoimiseenkin. Ilma on raikasta mutta ei paahtavaa niinkuin kesäkaudella usein on. Saattoi hyvin niin patikoida kuin uidakin. Ja ennenkaikkea, sekaan mahtui hyvin. Voin vai kuvitella Etelä-Ranskan kesän. Törmäsimme usein parkkialueisiin pienienkin kylien liepeillä joissa luki että tähän mahtuu 300 autoa ja tähän 400.Nyt mahtui hyvin minne vaan.

Joutsenten lähtöön liittyy haikeutta

2011-10-09T21:27:00.001+03:00

Eilen aamulla, kun oltiin menossa vanhempieni luokse, pyysin miestä pysäyttämään auton tien varteen ja odottelemaan minua tovin. Ounasjoen suistoon Arktikumin lähelle kokoontuu nimittäin joka syksy kymmeniä ellei satojakin joutsenia lepäilemään ennen syysmuuttoa. Se on komea ja vaikuttava näky!En varmaan koskaan kyllästy tuohon joutsenten laumaan ja huutoon. Ne nimittäin huutelevat ja elämöivät koko ajan. Syksyllä näkyyn liittyy haikeutta , kohta alkaa pimeä ja kylmä kausi. Keväällä taas ensimmäisten joutsenten näkeminen aiheuttaa riemun ,kevät on tullut!

Tämä päivä on sujunut pihalla puuhatessa, niinkuin kyllä eilinenkin vanhempieni pihalla. Kaadettiin etupihan suureksi kasvaneista lumipalloheiseistä toinen pois kun eivät enää mahtuneet vierekkäin. Piha avartui kummasti. Ensi keväänä meillä on tarkoitus tehdä etupihalle isompi remontti. Vanha kivetys vaihdetaan uuteen. Ison pihan hoitaminen on loputonta puuhastelua, koskaan ei taida tulla valmista. Pihatöiden jälkeen olikin nautinnollista syödä kreikkalaisessa ravintolassa perheen kesken. Miehen tytär täytti äskettäin vuosia ja juhlistimme synttäreitä tällä kertaa näin! Päivän kohokohta oli kyllä ehdottomasti se, kun ruokailun jälkeen kotona aloin sovittelemaan vaatteita lähestyvää reissua varten ja vanhat farkut vuosien takaa solahtivat hyvin päälle. Maltoin valita ravintolassakin järkevän vähähiilihydraattisen kasvisvoittoisen annoksen eikä tavallinen ravintola-aterian jälkeinen ähky vaivannut lainkaan. Tästä riemastuneena kävelin koiran kanssa vielä puolentoista tunnin lenkin ja kuvittelin oloani joulun kieppeillä kun tavoitepaino alkaa olla jo melkoisen lähellä!
Tuntuu että sitä mukaa kun kilot karisevat niin energiatasoni nousee.

...ja tuo sitten vaikka niitä kukonmunia!

2011-10-08T20:20:00.004+03:00

Mies lähti viemään venettä talvisäilytykseen maalle.Minä istun sohvan nurkassa viltti niskassa ja odottelen saunan lämpiämistä. On vähän viluinen olo, mistä en tykkää yhtään, sillä viikon päästä olisi reissuun lähtö, enkä totisesti halua sairastua. Luulenkin että viluisuus johtuu vaan siitä, että on tullut oltua ulkohommissa koko päivä vanhempien luona ; liiterin täyttöä, haravointia, ruohon leikkaamista ...Enemmän ja enemmän on viikkooni alkanut sisältyä erilaisia vanhempien huolenpitoon ja hyvinvointiin kuuluvia asioita. .

Äidin Alzheimer-diagnoosi varmistui toukokuussa. Ajokortista hän joutui luopumaan saman tien, muuten ei vielä mitään kovin näkyvää muutosta ole tullut. Kaikenlaista pientä tulee kuitenkin esiin koko ajan. Jokin aika sitten soitin äidille ja kyselin mitä pitää tuoda kaupasta kun olin menossa heille. Äiti häkeltyi selvästi eikä meinannut päästä käyntiin ollenkaan kauppalistan suhteen. Minä kehoitin häntä miettimään kauppalistaa ihan rauhassa ja niin hän sitten aloittikin: "tuo ruisleipää, maitoa, piimää ja sitten tuo niitä kukonmunia"....Minäkin häkellyin ja aloin tarkentamaan ensin itsekin että mitähän äiti mahtaa tarkoittaa, ehkä kananmunia . Asia kuitattiin naurahduksella, mutta äidin puolelta naurussa oli epävarmuutta. Pieni asia, mutta tälläisiä sattuu koko ajan. Tavalliset asiat ja merkitykset unohtuvat, eikä asiat enää tapahdu niinkuin ennen. Parhaimmillaan äidistä ei huomaa mitään, mutta huonot hetket ovatkin sitten epätoivoa tulvillaan. Äiti on siinä taitekohdassa että vielä hyvin ymmärtää että jotain tulee tapahtumaan kenties piankin. Hän ei vain halua sitä hyväksyä. Äiti on minulle vihainen kun otan asioita puheeksi. Hän ei myöskään halua kenenkään tietävän asiasta. Kuulunevat taudinkuvaan nämäkin oireet. Samoin aggressiiviset kohtaukset. Niistä saa isä eniten kärsiä.

Luen tarinoita vanhoista pariskunnista, joissa puoliso on omaishoitajana. Jutut tuntuvat kertovan suhteellisen seesteisistä tunnelmista. Toinen puoliso vakuuttaa hoitavansa toista mielellään kun on kerta aikoinaan luvattu että " myötä-ja vastoinkäymisissä". Minunkin vanhempani ovat olleet naimisissa iät ja ajat, tarkasti ottaen 55 vuotta, ja saman lupauksen hekin ovat tehneet. Vaan lupaus on heiltä tainnut jäädä jo unholaan. Vanhempieni elämä ei ole seesteistä arkea vaan selviytymistaistelua arjessa. Kumpikaan ei pysty olemaan toisensa omaishoitaja. Toistaiseksi he pärjäävät vielä kun nuorin siskoni pystyy lähes päivittäin olemaan heidän kanssaan. Hän on itse ollut eläkkeellä alle kolmikymppisenä sattuneen auto-onnettomuuden vuoksi. Hänellä on aivovamma tuon onnettomuuden seurauksena, mutta pystyy kuitenkin suhteellisen hyvin elämään elämäänsä itsenäisesti. Hänestä on nyt suuri apu meille. Hän otti käyttöönsä äidin auton ja suuri huoli vanhempien liikkumisesta hälveni. Isäni, joka on äitiäni lähes kymmenen vuotta vanhempi, sai matka-avustuksen. Eli siskon ja tuon matka-avustuksen turvin kotona asuminen ainakin toistaiseksi onnistuu.

Kaksi muuta sisarustani asuu kauempana; sisko Ruotsissa ja veli Pirkanmaalla. Onneksi meillä on hyvät välit ja pystymme puhumaan ja sopimaan asioista. Sovimme marraskuun alkuun yhteisen tapaamisen, jossa yhdessä isän ja äidin kanssa keskustellaan kaikista niistä asioista, joista olisi puhuttava nyt kun äidin ymmärrys on vielä suhtkoht kirkas. Vaikeaa se tulee olemaan. Ollaakin mietitty, pyydettäisiinkö mukaan jotain ulkopuolista henkilöä vaikkapa paikallisesta muistiyhdistyksestä.

Mietimme myös sisarusteni kanssa, että alamme suunnittelemaan käyntejämme niin, että vanhempien luona säännöllisesti aina joku meistä kävisi. Luonnollisesti minulle ja täällä asuvalle siskolle kertyy eniten käyntejä. Toinen sisko ja velikin aikoivat aktivoitua ja varata säännöllisesti aina muutaman päivän vierailun vanhempien luokse. Toistaiseksi vanhemmille on varmaan paras mahdollinen ratkaisu asua omassa tutussa kodissaan, mutta talo on suuri ja vaatii koko ajan kaikenlaista. Mutta täytyy ajatella näitä asioita vähän kerrallaan eteenpäin, tulevaisuudesta kun ei voi tietää. Ainoa mitä sen eteen voi tehdä, on varautua erilaisiin vaihtoehtoihin. Ja kysyä mitä vanhempani itse haluavat ja erityisesti mitä he itse toivovat loppuelämältään.

Tämä kollaasi ei ole sielunmaisemaa, vai onko?

2011-10-03T12:43:00.000+03:00

Värikollaasit, 50. juhlahaaste.

Tänä aamuna ei ollut kiirettä mihinkään. Koirakin vaistosi sen ja lojui raukeana jalkojeni juuressa. Lähden kyllä töihinkin tänään mutta vasta iltapäivällä. Ulkona syyssumuinen aamu, aurinko jossain udun takana. En voinut vastustaa sumuisen maiseman kutsua. Koira ja kamera mukaan ja jotain lämmintä niskaan. Meiltä ei ole noihin utumaisemiin joelle kuin muutama metri. Pienen metsikön läpi ja hups, ollaan jo uimarannalla. Aivan uimarannan tuntumassa on koirasaari, johon kuljetaan pientä kannasta pitkin. Ja siellä olet keskellä Ounasjoen suistoisia jokinäkymiä. Olen jo nuo maisemat kuvannut tuhanteen kertaan mutta aina vaan ne minua sykähdyttävät. Kaipa sielun maisema on juuri sellainen.

Tämä kollaasi ei ole ehkä ihan sielunmaisemaa . Se on meidän takapihaamme, sitä rytöläjäosastoa, jonka siistiminen jotenkin aina jää. Oikeastaan se ei kuulu ihan kokonaan meidän tonttiimmekaan, vaan on osittain joutomaata. Haaveilen kunnon raivauksesta. Kaiken tuon erilaisten poisheitettyjen kasvien armeliaasti verhoileman läntin keskellä virtaa pieni purokin. Sen varrelle on asettunut melkoinen ruttojuuriesiintymä.

Tiedän, koko jutusta saisi kauniin osan pihaa. Mutta jotenkin pidän siitä tälläisenäkin; pihavajan takana piilossa pojan vanha mopo, hämähäkin seitein somistettu tädin vanha potkuri, lahonnut koripalloteline, rakennusajoilta jääneet tiilikasat, joista ei ole syntynyt enää uusia rakennelmia. Ja kaikki tämä ihan tuossa kaiken kauniin rinnalla. Tälläistähän elämä on.

Jokivarren maisemista ajatukset jo Ranskaa kohden

2011-10-02T21:52:00.001+03:00

Eilen paistoi ja tänään satoi. Ja paistoikin oikein kunnolla, taivaalla ei näkynyt pilven häivääkään . Ja tänään sitten satoi yhtä kunnolla. Illalla vasta, kun vihdoin sain itseni ulos puolipakolla koiralenkille, harmaa väistyi ja aurinko värjäsi pilvien peittämän taivaan upean punertavaksi. Kamera ei ollut mukana, nämä kuvat otin koiralenkin jälkeen ja hienoin punerrus oli jo väistynyt . Tyypillistä syksyähän nämä säävaihtelut ovat! Onneksi lauantaina saatiin piha jo laitettua hyvälle mallille, tai ainakin osa pihasta! Laitoin kanervat ruukkuihin ja vein suurimman osan kesäkukista kompostiin. Yhden ison kesäkukkaruukun vielä jätin, kun lumihiutaleet ja begoniat niin komiasti vielä siinä kukkivat! Viikonloppu on muutenkin kulunut kotoisissa puuhissa. Ruoanlaittoa, leipomista, siivoilua, säilöntää (ostettiin karpaloita viisi litraa) ja löhöilyäkin. Bonuslapsia kävi sunnuntailounaalla, miehen tytär ja poika avovaimonsa kera. Mukavaa peruselämää välillä reissujen jälkeen!

Vaan reissu on kyllä taas tulossa ihan pian. Vajaan parin viikon kuluttua lähdetään viikoksi Ranskaan Cote d Àzuriin piskuiseen Giensin kaupunkiin, missä tuossa kuvissa oleva talo meitä odottelee. Talossa majailee kanssamme Ulkomaanystävän perhe, he ovat siellä jo viikkoa meitä aiemmin.Meillä on lentoliput Nizzaan ja tämä ilta humpsahtikin siihen kun Googlemapilla ajeltiin virtuaalisesti sopivia reittejä pitkin Giensiin! Mietittiin nimittäin että vuokraammeko auton jo Nizzan lentokentältä vai ajelemmeko junalla tai bussilla lähimpään suurempaan kaupunkiin ja vuokrataan auto vasta sieltä. Todennäköisesti vuokrataan auto jo Nizzasta, vaikka meistä kumpikaan ei rakasta ajella eteläisen Euroopan liikennekaaoksessa. Kaaos onneksi sijoittuu Nizzan lähistölle ja perille pääsee melkein yhtä moottoritietä pitkin....

Ranskassa on vielä lämmintä ja ympäristö on tosi kaunista kuvista päätellen. Hieno lomaviikko jälleen tulossa; hyvät ystävät, patikkaretkiä, autoajelua, hyvää ruokaa, viiniä , lämpimät pimeät illat, meri!

Ps.Painonpudotusprojekti etenee omaa tahtiaan, hitaasti mutta varmasti. Viime ryhmätapaamisessa valittelin että kuinka hankalaa on pysytellä tiukassa ruokavaliossa kun on kaikenlaista reissua ja vieraita ja työkiireitä tuppaa päälle. Ohjaaja kysyi minulta että poikkeaako tuollainen elämä sitten minun normaalista arjesta kovinkaan paljoa? Niinpä. Minun elämänihän on melkoisen meneväistä ja tapahtumarikasta. Sen tosiasian kanssa on elettävä ja opeteltava ruokailemaan siinä mukana. Melkein kyllä kaipaan pussikeittovaihetta. Se oli niin helppoa, kun ei tarvinnut muuta kuin valita eri makuvaihtojen välillä!

Huomenna on uusi päivä ja uudet voimat

2011-09-27T22:30:00.002+03:00

Kuvat viikon takaiselta Saimaan reissulta

Naatti olo, mehut pois, takki tyhjä...miten vielä voisin oloani kuvailla kahdentoista tunnin tiiviin työpäivän jälkeen! Oikeastaan pitäisi kuunnella nyt hyvä rentoutuskasetti piikkimatolla lepäillen ja mennä nukkumaan, ehkä vähän selailla jotain lehteä. Eikä ainakaan tehdä kuten minä teen eli juuttua huonossa asennossa nettiin läppärillä, syödä kaksi metwurstileipää jonkun ruokavalioon sopivamman iltapalan sijasta (vaikka tähän asti päivä on sujunut ihan ruokaoppien mukaisesti)!Syömisen suhteen pahin ongelmani on juuri tämä. Kun on liian väsynyt ei jaksa enää olla johdonmukainen vaan antaa periksi. Ja se ei ainakaan oloa paranna.

Lohtusyömistä en tänään sentään tarvinnut. Vaikka työpäivä oli pitkä, oli se hyvin antoisa. Piti sisällään pari erinomaista kehittämissessiota, joissa näkyi oman tehdyn työni merkitys. Ei sitä ihan turhaan ole pakerrettu noiden asioiden äärellä. Eikähän pari metwurstiruisleipää niin paha ole. En sentään mässännyt suklaata tai pullaa (tai olisin sen varmaan tehnyt jos niitä huushollista olisi löytynyt)!

Nyt taidan kuitenkin antaa itselleni sortumiset anteeksi ja lähteä pehkuihin! Huomenna on uusi päivä ja uudet voimat!

Lapsuuden marjamailla

2011-09-25T21:00:00.002+03:00

Olen onnekas, koska lapsuudenkotini on vielä vahvasti olemassa ja myös lapsuuden marjamaisemat aivan siinä lähellä. Nuorempi poika on ollut meillä vaimonsa ja Kuusenkerkän, 9 kk, kanssa viine torstaista lähtien ja poikani halusi kovasti lähteä metsäreissulle jonnekin. Taivas suolsi vettä tasaiseen tahtiin, mutta tänään harmaat sadepilvet viimein poistuivat takavasemmalla ja aurinko hehkutti ruskan värit esiin! Ajelimme maalle vanhempieni kotimasemiin ja otimme äitini mukaan, isäni ei enää metsäreissuja jaksa tehdä. Kuusenkerkkä pääsi kantoreppuun isänsä mukana. Niinpä sitten lähdimme porukalla ikähaarukalla 9 kk-77 v etsimään, vieläkö vanhat polut metsästä löytyvät. Ja löytyiväthän ne , vaikka välillä harhailun jälkeen.

Tulisteltiin pitkän kaavan mukaan, keiteltiin oikein nuotiopannulla kahvit, paistettiin makkarat ja kahvin kanssa syötiin metwurstivoileivät! Kuusenkerkkä nautti metsäretkestä niinkuin me muutkin! Takaisin palatessa musta uhkaava pilvi seurasi meitä kun talsimme loputtoman pitkän suon ylitse. Suo oli ihan yhtä pitkä kuin lapsuuden retkilläkin! Karpaloita näkyi muuten paljon! Huomenna Kuusenkerkkä sitten palaakin takaisin pääkaupunkiin vanhempiensa kanssa.Tulee taas kovin ikävä meidän iloista aamuherättelijää!

Saimaalla syksyn tuulissa ja tuiverruksissa

2011-09-24T18:31:00.003+03:00

Tämänkertaisella veneilyviikollamme kiertelimme Saimaan Haukiveden ja Pihlajaveden maisemissa. Koska koiramme oli mukana, patikoimme myös paljon etupäässä saarilla, joihin oli tehty luontopoluja. Muutoin saarilla olikin vaikea liikkua , sen verran kalliota ja vaikeakulkuisia metsiä niillä oli, liikuimme nimittäin etupäässä kansallispuistoalueilla, missä metsät olivat luonnontilassa.. Se mistä erityisesti tykkäsin noissa metsissä ja kallioilla kulkiessamme, olivat ihanat jäkäläiset , sammaleiset kalliot ja kankaat! Täällä pohjoisessa ei tuollaisia juuri näy, ainakaan jäkälien osalta .Jäkälä on nimittäin porojen suurta herkkua ja ne popsivat sen suuhunsa mistä jäkäläläntin löytävätkään!

Reissumme ensimmäisenä päivänä satoi saavista kaatamalla ja tuulikin oli reippaissa lukemissa. Niin reippaissa että ajelimme läheiseen Linnasaaren ja vietimme päivän saarella patikoiden ja yövyimme sen suojaisessa retkisatamassa. Seuraavan aamuna tutkailimme saaren laivalaiturilta tuulitilannetta Haukiveden selällä. Totesimme tuulen siedettäväksi ja jatkoimme matkaa. Sadevarusteet olivat onneksi mukana eikä sade meitä haitannutkaan. Itse asiassa sateinen metsä on varsin kiehtova tuoksuineen ja väreineen. Illaksi olimme varanneet saaren saunan ja saunominen sateen ropinassa kynttilänvalossa oli kokemus sinänsä, myönteinen sellainen siis!

Asustelimme veneessä koko viikon, siellä tarkeni vielä hyvin, lämmitystä ei tarvinnut juuri ollenkaan käyttää päällä. Peseminen veneessä on kuitenkin heikonlaista kun ei ole muuta pesumahdollisuutta kuin keittiönurkkauksen pikkuruinen allas eikä uidakaan enää tarkene. Niinpä etsittiinkin yöpymispaikoiksi välillä sellaisia satamia, joista löytyy sauna. Piispanhuvila Kesamonsaaressa oli yksi sellainen paikka. Huvila oli vanha ja viehättävästi ränsistynyt, mutta sauna oli vielä hyvässä kunnossa (lukuunottamatta saunan ovessa olevaa kylttiä:" tömistele ennenkuin avaat ovet että käärmeet ehtivät alta pois", kerääntyvät kuulemma saunan lämpöön kylpijöiden jälkeen). Huvilan pihalla oli paljon vanhoja omenapuita, keräsimme omenoita kotiinkin vietäväksi!

Koiramme nautti veneilystä täysin siemauksin. Nukkui aina veneen kulkiessa mutta satamissa oli intoa täynnä. Ja vei siis meitäkin lenkille joka välissä!Tässä ollaan Rantasalmen Järvisydämessä. meidän veneemme oli ainoa vene suuressa laiturissa!

Punahilkka metsäpolulla, susikin näyttää kuvassa vilahtavan!Sadeviitta oli tarpeen tällä reissulla ainakin alkumatkasta.

Yövyimme yhtä yötä lukuunottamatta siis retkisatamissa. Tuon yhden yön vietimme Sulkavan venesatamassa siitä syytä että vene oli pakko tankata eikä lähistöllä ollut muita tankkauspaikkoja. Satama oli jo suljettu kesäkaudelta vaan ystävällinen satamanisäntä jätti hyvät sosiaalitilat auki meitä varten. Sulkava oli muutenkin kiva ja viehättävä paikka kauniine rantoineen ja vanhoine taloineen. Sitäpaitsi siellä oli hyvä Marimekon tehtaanmyymälä ihan lähellä venesatamaa. Reissun ainoa shoppailu tehtiin sinne ja mukaan lähti miehelle paita ja uusi liinakangas ruokapöytään!

Kunnon auringonlasku jäi kuvaamatta ,samoin norppa tältäkin reissulta. Viimeisenä ilta oli kyllä aivan upea auringonlasku Pikku Pihlajavedellä vaan eksyttiin naapuriveneeseen lupsakkaan savonlinnalaispariskunnan vieraiksi ja aurinko ehti laskea ja melkein kyllä noustakin ennenkuin palattiin omaan veneeseen. Hauska oli ilta mutta liian monta brandylasillista tuli otettua. Viikon kun on kahdestaan niin sitä innostui sosiaalisesta kanssakäymisestä vähän liikaakin! Kyllä me parina muunakin iltana tulisteltiin naapuriveneilijöiden kanssa iltanuotiolla, hieman maltillisemmin kyllä. Oma viehätyksensä on tarinoida ja kuunnella tarinoita pimeässä yössä tulilla. Lapin tuntureilla kokee samanlaisia tunnelmia kuin Saimaalla - tunteen siitä että on vain suuri luonto ja ihminen pienenä sen keskellä. Hieno reissu oli tämäkin , jo neljäs veneviikkomme! Emme ole enää aloittelijoita, kokemusta on kertynyt ja vesistötkin alkavat olla tunnistettavissa!

Ps. Entäpä painonpudotusrojektini? Eteenpäin mennään vaikka jännäsinkin vaakalukemia reissun jälkee kun pussikeittokuuri loppui juuri ennen Saimaalle lähtöä. En ihan tarkkaan pystynyt ruokavaliota noudattamaan, mutta paino oli pudonnut vähän veneviikonkin aikana!

Mielen ravintoa

2011-09-11T23:36:00.001+03:00

Kuvissa Rovaniemen Steiner-koulun portaikon upeita mosaikkitöitä

Tässä vaan istun koneen äärellä ja taas on kaikki vielä pakkaamatta, sillä aamulla lähdetään ajelemaan kohti Saimaan seutuja. Veneilyviikko odottaa! Matkalaukku on sentään välillä purettu ja pyykit pesty. Tulin nimittäin kotiin vasta perjantai-iltana myöhään ja lauantaipäivä kului töissä.

Tänään on ollut leppoisa päivä. Aamulla nukuttiin myöhään, puoli yhteentoista, mikä on minulle nykyään tosi harvinaista. Päivällä ohjelmassa oli Lapin luonto-opiston myyjäiset. Myyntipöydät notkuivat nytkin syksyn satoa, leivonnaisia, käsitöitä ja kaikenlaista muuta ihanaa.Ostin mukaan savustettua Inarin rautua, kaskinauriita, luomutomaatteja, siikliperunoita, porkkasämpylöitä sekä omenapiirakkaa ja kampanisuja. Täyden korin kanssa ajelimme sitten maalle vanhempieni luokse ja valmistin saaliistani meille kaikille herkullisen aterian.

Nyt kun molempien vanhempani kunto on pikkuhiljaa heikentynyt, olen ottanut ohjelmaani yhteisen sunnuntailounaan. Teen samalla ruokaa vähän enemmänkin, jotta heille jää valmista ruokaa seuraavaa viikkoa varten. Äiti ei oikein enää tahdo jaksaa jokapäiväistä ruoanlaittoa vaikka se häneltä vielä sujuukin. Äidillähän on todettu keväällä Alzheimer-tauti.

Viime viikolla olin työjuttujen välillä pari yötä nuoremman poikani perheen luona ihmettelemässä Kuusenkerkkäni kasvua ja kehitystä. Nyt on konttausvaihe menossa ja koko ajan on jonkun seurattava pienen pojan menoa. Pari hammasta nököttää ylhäällä ja alhaalla ja hymynsä on aseistariisuva. Poikani jäi juuri kahden kuukauden vanhempainlomalle hoitelemaan pientä ikiliikkujaa kun miniä palasi hetkeksi työmaailmaan. Kovasti he suunnittelevat tänne pohjoiseen muuttoa edelleenkin. Miniällä olisi työkuviotkin selvät mutta poikani ei ole vielä löytänyt työtä, ainakaan sopivaa sellaista. Olisipa se vaan upeaa saada Kuusenkerkkä tänne lähemmäksi!

Kuva Jorma Purasen Ateneumin Lapin Taika-näyttelystä

Entäpä muutosprosessini! Hyvin!!! Selvisin reissuviikostakin, vaikka ohjelmassa oli yksi illallisjuhla ja työkokouksen parin päivän herkkupöydät. Illalliselle pyysin keittiötä valmistamaan minulle pussistani herkkusienisopan ja viinin sijasta maistelin illan kivennäisvettä! Työkokouksien ja foorumeiden välissä ihmettelin hetken Helsingin keskustassa että mitäs nyt tekisin, kun aina ennen olin vastaavassa tilanteessa mennyt suosikkikahvilaani rentoutumaan ja palautumaan ja nautiskellut samalla jonkun herkun kahvin ja iltapäivälehtien kanssa ennen illan rientoja. Nyt kahvila ei tuntunutkaan hyvältä vaihtoehdolta ilman herkkuja. Kuulostelin hetken mitä kaipasin ja vastaus oli että rauhaa ja hiljentymistä kaiken hälinän ja sosiaalisuuden keskellä! Muistin Ateneumin ja siellä Lapin Taika- näyttelyn! Olipa kun olisi kotona jokirannassa käynyt hengähtämässä. Mielen ravintoa parhaimmillaan! Sitä on onneksi tiedossa ensi viikolla Saimaalkin. Tällä kertaa emme ajatelleet kulkea pitkiä päivämatkoja vaan viipyilla Linnasaaren ja Koloveden kansallispuistoalueilla tutkien saaria ja rantoja. Koiramme lähtee mukaamme joten patikointia on myös ohjelmassa. Odottelen kuulaita syksyisiä säitä ja syksyisiä auringonlaskuja!

Puolukka tuoksuu kotona

2011-09-04T21:44:00.002+03:00

Vispipuuro on jäähtymässä odottaen vielä vatkaamistaan. Taitaa aika monessa kodissa tuoksua puolukka tänä viikonloppuna. Ainakin täälläpain kelit olivat upeat koko viikonlopun ja metsän kutsu oli vastustamaton. Mekin olimme puolukassa molempina viikonlopun päiviä ja saaliiksi saimme viisi sangollista puolukoitta. Poimimme enimmäkseen ne tuosta kuvassa näkyvältä rinteeltä.Maisema on miehen kotikylältä. Kelpasi poimia ja välillä istuskella kannon nokalla ja ihailla tyyntä järveä ja kuunnella hiljaisuutta.

Viikonloppu oli muutenkin toimintaa täynnä. Tänään meillä oli syömässä vanhempani ja siskoni sekä miehen tytär ja jälkiruokakahveille ilmestyivät vielä miehen poika ja avovaimonsa. Onneksi olin leiponut sekä omena-ja puolukkapiirakkaa, maistuivat hyvin jäätelön kera. Kaikille muille siis , paitsi ei minulle. Minä sekoitin shakerilla itselleni herkkusienikeiton pussista ja söin sitä muiden kanssa. Ja jälkiruoaksi nautin noiden herkkujen sijaan pelkät kaljupääkahvit. Sain myös lauantaina järjestettyä kesävaatteet säilytykseen ja inventoitua kylpyhuoneen laatikot ja kaapit vanhentuneista purnukoista. En millään näemmä ehdi käyttämään kaikkia loppuun ennekuin ne jo vanhentuvat!

Ostin keväällä Prisman puutarhamyymälän ovensuusta alealehintaan pari onnentonta taimen rääpälettä, Kotona istutin ne ruukkuihin ja kastelin ahkerasti punaisella lannoitevedellä ja kas ihmettä! Koko kesän ne molemmat ovat kukkineet upeasti ja kukkivat yhä edelleen työntäen loputtomasti uusia nuppuja! Mahtaisivatko pärjätä vielä sisällä, sillä meillä alkaa yöpakkaset varmaan ihan heti. En tiedä minkä nimisiä nämä ihmekukat ovat. Toinen on väriltään punasävyinen ja toinen sinipunainen.

Nyt lähden vatkaamaan sen puolukkapuuron ja pakkaamaan laukkuni. Huomenillalla lähden heti työpäivän jälkeen työreissulle pääkaupunkiseudulle neljäksi päivää. Ja huomenillalla tapaan myös ihanan Kuusenkerkän, mikäli on vielä hereillä. Viemiseksi vien sangollisen puolukkaa! Minulla onkin koneessa lastia kun omien kamppeiden lisäksi on tuo puolukkasanko ja vanhimman pojan ja vaimonsa koira, joka on ollut meillä hoidossa heidän elokuisista häistään asti.

Koska olet nauranut viimeksi sydämesi kyllyydestä?

2011-09-02T10:37:00.001+03:00

Pyhätunturin maisemia viime viikonlopulta

Pussikeittokuurini on saanut aikaan uskomattoman energisen olon koko päiväksi. Tähän asti energia on valunut töihin enimmäkseen mutta tänään vapaapäivällä virittelen itseäni kunnon siivoustaajuudelle. Matot ovat jo ulkona, toinen kone pyykkiä pyörii, makuuhuoneen vaatekaapin sisältö on ulkona ja vaatteiden lajittelu meneillään: kesävaatesäilytykseen, takaisin komeroon, kierrätykseen, siinä jako. Ja on hyvä huomata että kierrätykseen menevä pino on huomattava. Nyt jo on sellaisia vaatteita joita en enää halua ylleni laittaaa.

Tämän elämäntaparemonttini yksi neljästä osiosta on henkinen valmennus ja tällä kertaa en väheksy sitä kuten ehkä aiemmin olen tehnyt. Olen kuunnellut melkein joka päivä rentoutuskasettia ja töissäkin viettänyt joka päivä hiljaisen hetken jossakin rauhallisessa sopessa silloin kun olen niin tuntunut. Viidentoista minuutinkin rentoutushetki antaa voimaa .

Pelkosenniemi. Suvannon perinnekylää

Eilen töissä rentouduimme porukalla naurujoogan merkeissä. En ole oikein uskonut , että "tekonaurulla" voi rentoutua puhumattakaan mistään hikoilusta, mutta niin vain kävi, että tunnin jälkeen olivat lihakset hellinä ja alun pakkonauru muuttunut tuolta vatsanpohjasta asti kumpuavaksi hohotteluksi ja höröttelyksi. Täytyy sanoa että ohjaajamme taisi asiansa. Hän osasi myös motivoida meidät vauhtiin! Naurulla on todettu olevan runsaasti erilaisia terveydellisiä vaikutuksia ja myös psyykkisiä. 1950-luvulla ihmiset nauroivat 18 minuuttia päivässä, nyt enää 6 minuuttia. Lapset nauravat 300-400 kertaa päivässä, mutta me aikuiset enää 15 kertaa (jos sitäkään)!
Sitäpaitsi oli hienoa nauraa porukassa, tutussa naisryhmässä! Työpäivän jälkeen teki tosi hyvää.

" Emme me naura siksi, että olemme onnellisia. Me olemme onnellisia siksi, että nauramme."

I`m singing in the rain!

2011-08-30T20:45:00.001+03:00

Kuva viikonlopun tunturireissulta

Surffailen Huvilan ja huussin ja Pienen pintaremontin välillä (miksi ne muuten pitää tulla yhtäaikaa???) läppäri polvilla ja känny sohvanlaidalla, varsinainen audiovisuaalinen keskus siis ympärilläni!Nautiskelen päivän viimeistä pirtelöannostani ja vesilasillista tai oikeastaan tuoppia! Kävin äsken koirien kanssa pitkän lenkin ja vesisade yllätti oikein kunnolla puolivälissä. Päälläni oli vain kevyet urheiluhousut ja ohut t-paita eikä edes kännykkää mukana. Mies oli sitäpaitsi saunaillassa eikä olisi päässyt apuun. Aikani odoteltiin sateen loppumista kuusen alla mutta kun taivas vaan suolsi vettä ei muuta kun reippaasti työnnyttiin sateen sekaan. Litimärkiä olimme hetkessä kaikki kolme! Vaan kesäsade on onneksi lämmin, vilu ei ehtinyt tulla.

Nyt on kaksitoista päivää pussikeittoja takana. Paino on pudonnut jo kuusi kiloa. Kyllä. Tiedän että alussa paino putoaa helposti, eikä 500 kcal ruokavaliolla yhdistettynä liikuntaan muuta voikaan tapahtua. Yllättävän helposti kaikki on sujunut, töissäkin! Töissä lounaalla syön muiden kanssa omaa keittoani, työkaverit onneksi kannustavat, enhän ole ensimmäinen elämänmuutosprojektia läpivievä! Tykkään tästä juuri sen vuoksi että tuloksia syntyy nopeasti. Minulla ei tahdo koskaan riittää kärsivällisyys siihen turvalliseen tasaiseen puoli kiloa viikossa-tahtiin! Tämä Xtravaganzahan ei perustu niinkään laihduttamiseen vaan painonhallintaan. Kunhan saavuttaa sen painon , minkä on tavoitteekseen asettanut, alkaa painonhallintaosio. Koko ohjelma kestää vuoden, eli ei mikään hetken juttu!

Siellä kuusen alla kun odottelin sateen loppumista mietiskelin miltä tuntuu jälleen SOLAHTAA mekkoon! Tiedättehän kun on kauan aikaa vähän ähisten ja puhisten tunkenut itseään jotenkin aina liian ahtaalta tuntuviin asuihin. Tai tämä ennekuin nämä ihanat joustavat neule-ja trikootunikat tulivat kehiin! Koettelin nimittäin ennen lenkille lähtöä vanhoja asujani ja tuon kuuden kilonkin vähennyksen havaitsi jo selvästi.
Olen myös vanhoista valokuvista tutkinut, millainen oikein olin kun olin viimeksi siinä painossa mikä minulla nyt on tavoitteena (mies tutki kuvia myös erittäin uteliaana, hänhän ei ole minua sellaisena nähnytkään). Siitä on melkoisen monta vuotta , 15 vuotta ainakin! Itsekin olen utelias tapaaman sen minän, joka kuoriutuu täältä kerrosten alta! Luulen että tässä syksyn aikana, viimeistään joulun aikoihin tapaamme.

Niin se vaan on että aiemmat onnistuneet muutokset ruokkivat uusia. Painonpudotukselle antoi rutkasti vauhtia kesäinen ruotsin kielen opiskelu-urakka. Olenko muistanut kertoakaan että sain kun sainkin sen suoritetuksi kolmen viikon puurtamisen jälkeen. Siitä sain uskoa yritykseen ja lopullisen niitin painonpudotukseen sain kun katselin ja deletoin valokuvia itsestäni pojan häissä. Edestä otetuissa sopivassa kulmassa näytän ihan ok:lta vaan auta armias kun kuvaaja oli napsannut kuvan sivusta! Kaksoisleukaa, vatsamakkaroita, käsivarsissa alleja! En se ollut minä!!!!

Eli tässä nyt mennään! Lupaan laittaa tänne kuvan sitten kun saavutan tavoitepainoni. Että mikä se on ? 65 kg, 163 cm.

Tunturissa patikoimassa

2011-08-28T19:05:00.000+03:00

Viikonloppuna pääsin pitkästä aikaa tunturimaisemiin. Mies oli vuokrannut meille mökin ja niinpä ajelimme koirien kanssa perjantai-iltapäivänä kohti pohjoista. Tällä kertaa olimme Pyhätunturille, joka taitaa olla meidän lähitunturimme, matkaan vain reilut toista sataa kilometriä.

Pojan koira Amalia

Koko viikonlopuksi sattui upea keli, ei vielä tietoakaan kirpakasta syyssäästä

Patikoitiin kumpanakin päivänä kunnon lenkit, lauantaina tunturin ympäri. Mietin etukäteen, että mitenkähän jaksan kun olen niukalla pussikuurilla, vain 500 kcal päivässä. Mutta jaksoin hyvin! Jaoin syötävät kuuteen osaan ja tauoilla kun mies nautiskeli makkaroista ja voileivistä, pysyttelin sinnikkäästi liemiruoissa. Illalla mökillä saunan jälkeen takkatulen loimussa nautiskelin vichystä siinä kun mies nautiskeli ihan muista juomista. Vaan onnistuinpa! Luulen että omassa laihduttamisessa on eniten kyse itsekurista tai oikeastaan sen puutteesta syömisen suhteen. Sen vuoksi tämä pussikuuri sopii minulle.Kolmen viikon jälkeen olen ainakin oppinut itsehillintää ruoan suhteen. Ja että ilman herkkujakin voi olla kivaa! Paino on muuten pudonnut hyvää vauhtia!
Ensi viikon olen onneksi vielä kotona ja voin noudattaa säännöllistä rytmiä mutta seuraava viikko onkin haasteellinen kun reissaan ensi pari päivää Lahdessa ja pari Helsingissä!

Ps: Kylläpä täällä blogeissa on herkuteltu.Ainakin minusta tuntui siltä kun luin ihania ruokakuvauksia sieltä täältä! Täytyi äkkiä ohittaa herkullisimmat kuvaukset ja mennä sekoittamaan itselle päivän viimeinen pirtelö!

Voimamaisemia ja muutosta

2011-08-24T22:32:00.001+03:00

Tänään koiralenkillä oli jo kunnolla syksyn tuntua. Kirpeyttä ilmassa vaikka teepaidassa vielä pärsäsi. Ruskakin alkaa vallata puita, tosin osa keltaisesta on tänä kesänä erityisesti koivuja ja pajuja vaivanneen ruostetaudin ansiota. Mies on työreissulla etelässä, joten olen pitkästä aikaa ollut kotona yksin.

Maanantai-iltana patikoitiin parin ystäväni kanssa lähivaaraani muutaman kilometrin päähän. Tulisteltiin laavulla, puitiin asioita ja vaan nautiskeltiin. Vettäkin tihrusi välillä vaan ei se haitannut. Olen (jälleen)tarttunut itseäni kesän jälkeen niskasta kiinni ja menossa on painonpudotusta, kunnonkohotusta ja korvienvälivalmennusta. Paino on tippunut jo, tavoitteena on pudottaa jouluun menessä viitisentoista kiloa..
Keinoina vanhat tutut jutut: liiku enemmän, syö vähemmän! Extravaganzaryhmään olen liittynyt myös kun seurasin puoli vuotta työkaverini melkein silmissä tapahtuvaa kaikinpuolista muutosta! Jälleen kerran olen havainnut kuinka ruoalla on ollut elämääni suuri vaikutus. Olen lohtusyöjä ja palkitsen itseäni myös ruoalla. Nyt olisi löydettävä muita keinoja . Ja onhan niitä. Luonto, koiralenkit, ystävien tapaaminen, kulttuuririennot, lukeminen, bloggaaminen, käsityöt. Ja kaikkia niitä voi toteuttaa myös ilman että niihin liittyy syöminen.

Tykkään ruoanlaitosta, leipomisesta ja siitä syömisestäkin, mutta en haluaisi sen olevan niin hallitsevassa asemassa elämässäni. Sitä minä nyt siis opettelen. Arvojärjestystä ja itsehallintaa. Muutosta.

Saimaan muistoja

2011-08-20T19:14:00.001+03:00

Vietimme heinäkuun ensimmäisen viikon jälleen Saimaalla puksutellen pienellä veneellämme. Tällä kertaa lähdimme kotisatamastamme Oravista Varkautta kohti. Olimme kuulleet että siellä on hienoja niin retki- kuin luonnonsatamiakin ja muutenkin rauhallisempaa kuin SuurSaimaalle päin mentäessä.

Ja näin oli. Ajelimme aivan upeissa kesäsäissä ihastellen rantojen mitä viehättävimpiä rantamökkejä. Minun silmääni miellyttivät eniten tälläiset hyvin luontoon maastoutuneet vanhan ajan huvilat ja mökit. Niitä reittimme varrella näkyikin paljon . Monille mökeille pääsi vain vesitse, mikä varmaan vaikutti mökin ulkoasuunkin. Turhat krumeluurit ovat jääneet pois pakostakin!

Ihan yksin emme luonnonsatamissakaan aina saaneet olla. Mutta veneilijät, niin moottori-kuin purjeveneilijätkin ovat sopuisaa väkeä. Tämän saaren luksusta oli vaatimaton sauna, jonka lämmittäminen ja saunavuorot sujuivat meidän muutaman venekunnan kanssa melkein sanoitta. Saunominen tuntui mahtavalta, vaikka järvessä tulikin pulahdeltua pitkin päivää joka pysähdyspaikassa.

Veneilypäivien huipennus on aina illat satamassa ja veneessä. Niin retki-kuin luonnonsatamatkin sijaitsevat lähes poikkeuksetta luonnonkauniilla paikoilla. Ilta-aterian jälkeen oli nautinnollista istuskella veneen perässä,
siemailla viiniä ja vain tuijotella horisontista auringon laskua. Kaikki oli siinä.

Vaikka suoritinkin toukokuussa kipparikortin, en juuri veneen ohjaksiin tarttunut. Joitakin pätkiä ajelin pitkillä selillä, muuten mies hoiti ajopuolen. Ihan omasta halustaan kyllä. Sitäpaitsi minä viihdyin ajomatkojen aikana veneen katolla. Sieltä oli hulppeata ihailla maisemia ja nauttia tuulesta ja auringosta. Seurailin myös koko ajan merikortista matkan etemistä. Veneessämme oli tietysti myös plotteri eli nykyajan kompassi tai navigaattori. Sen avulla oli helppo ajaa. Ainakin jos se toimi. No, meillä ei kyllä ollut ongelmia toimivuuden kanssa. Merikartta on kuitenkin hyvä olla hallinnassa jos vaikka tekniikka muutoin pettäisi. Sen verran sokkeloinen Saimaan seutu on ettei ihan ilman karttoja tai plottereita selviäisi.

Viimeisen illan vietimme tänä vuonna, niinkuin myös muuten viime vuonnakin, ehkä Saimaan vesistön hienoimmassa majoituspaikassa, Virranviemässä. Suruksemme kuulimme paikan emännältä, että tämä on heidän viimeinen kesänsä kun avaavat kotinsa veneilijöille ja muille matkaajille. Kuusitoista kesää on mennyt ilman omaa lomaa ja kun ei jälkikasvusta löydy jatkajaa niin vaihtoehtoa ei ole. Heidän maalaissaunansa on yksi hienoimmista saunoista, missä olensaunonut.. Se on usein niin varattu, että viimeisimmät saunojat pääsevät löylyihin vasta puolen yön jälkeen.

Saimaalla veneily on minulle sellainen voimavara, että siitä saatu energia kantaa pimeän pitkän kaamoksen ylitsekin. Etenkin kun lähdemme vielä syyskuussa uudestaan viikoksi Saimaalle. Tällä kertaa suuntaamme Savonlinnasta etelään päin, ehkä Puruveden kirkkaille vesille ja hiekkasaarille!

Kaipaan jo jokirantakävelyjäni

2011-08-13T10:10:00.002+03:00

Aurinkoinen elokuun aamu, kahvikuppi kädessä heräilen pikkuhiljaa päivään. Elokuu on minulle ehkä mieluisin kesäkuukausi. Usein vielä on lämmintä, mutta sopivasti iltaisin tuntuu jo syksyn kirpaisua. Keräilen voimia ja ehkä enemmän inspiraatiota siivousurakkaan. Siivoaminen on ollut vähän huonolla mallilla kun on ollut niin paljon reissuja ja muutenkin kaikenlaista menoa ja tapahtumaa. Itse asiassa koko kesä on ollut samanlaista, vilkasta menoa. Eikä se ole tuntunut raskaalta lainkaan, pikemminkin päinvastoin! Elämä ja eläminen voimaannuttaa jos välillä saattaa uuvuttaakin!

Kunhan saan siivotuksi (tai edes aloitetuksi!!!) niin käydään mutka keskustassa Elonkorjuumarkkinoilla. Elokuu on Rovaniemellä markkina-aikaa. Kohta näiden Elonkorjuu/Rovakadun markkinoiden jälkeen vietetään Wanhan ajan markkinoita jokirannassa ja vanhalla torilla, mukavia tapahtumia kummatkin!

Illaksi ajellaan maalle vanhempieni luokse savusaunaa, viimeiseen saunaan tälle kesälle. Vanhempieni naapurissa viettää kesäänsä äidin nuorempi sisko miehensä kanssa, ovat täällä pohjoisessa kesäkuun alusta aina näin elokuun puoleen väliin. he ovat tärkeitä molemmille vanhemmilleni etenkin nyt kun vanhempieni kunto alkaa heiketä!

Kuvat ovat viime elokuulta vuosi sitten. Kaipaan jokirannassa kävelyä, en ole viime aikoina sinne ehtinyt kuin pikaisesti. Eiköhän pikkuhiljaa siihen tule taas mahdollisuuksia kunhan elämä taas tasoittuu!
Nyt siivoamaan, mies käynnisti ruohonleikkurin, minä napsautan imurin päälle....

LEPPOISAA ELOKUUN VIIKONLOPPUA BLOGIYSTÄVÄT!

Häiden jälkitunnelmissa

2011-08-09T22:14:00.001+03:00

Tuore mother in law seuraavana päivänä

Viime viikonloppuna juhlimme esikoispoikamme ja Aussitytön häitä Järvenpään Kallio-Kuninkalan kartanossa. Hääpaikka oli aivan upea miljöö Tuusula-järven kulttuurimaisemissa. Itse hääjuhla oli vanhasta navetasta kunnostetussa musiikkisalissa ja vihkimistilaisuus pidettiin kauniissa päärakennuksessa. Vihkiminen oli tarkoitus pitää ulkona mutta melkeinpä tasan klo 15, jolloin hääjuhlan piti alkaa, päätti yläkerran isäntä että näitä juhlia on siunattava kunnon sateella. Niinpä siirryimme sisätiloihin, mikä ei kyllä tilaisuutta latistanut ollenkaan, päinvastoin! Juhlat kestivät aamuyöhön, tosin me vanhemmat juhlijat poistumme jo puolelta öin.
Vieraita oli 90 eri puolilta maailmaa, joten jälleen vietimme kansainvälisiä häitä!

Häiden tunnelma oli rento ja mukava. Oma ja poikieni isän suku viihtyy mainiosti toistensa kanssa ja hyvin Aussitytön sukukin liittyi joukkoon. Tutustuimme toisiimme jo häitä valmistellessamme, sitä ennen emme olleet tavanneet kuin joskus Skypen kautta ja Aussitytön äidin kautta olemme Facebookin kautta ystäviä olleet jo pari vuotta. Se on muuten hyvä tapa, oli paljon helpompi tutustua kun olimme kirjoitelleet, kommentoineet ja jakaneet kuvia aiemmin.

Hääväestä iso osa yöpyi hääapikalla ja niinpä seuraavana aamuna kokoonnuimme vielä yhteiselle aamupalalle ja ulkomaalaiset vieraat saivat mös kokeilla suomalaista saunaa.

Nyt hääpari on ansaitulla häämatkalla ja heidän koiransa matkusti meidän mukanamme jälleen tänne Lappiin hoitoomme muutamaksi viikoksi. Miniällä on tiedossaan pitkä ulkomaanmatka melkeinpä heti häämatkan jälkeen ja koska poikanikin reissaa työnsä puolesta , oli parempi, että koiransa tuli meille.

Minulla on onneksi vielä huominen päivä vapaata. Saan rauhassa laskeutua juhlahmusta arkeen!

Arjen iloja, harmeja ja juhlaakin tiedossa!

2011-08-01T21:11:00.001+03:00

Elokuussa meidän piha on täynnä nauhuksia; aurinkonauhuksia ja lapinnauhuksia! Sekä etu-että takapihalla niitä löytyy isot rykelmät. Jossain elämänvaiheessa en tykännyt nauhuksista yhtään , mutta nyt pidän niiden korkeista keltaisista kukinnoista ja suurista lehdistä. Sitäpaitsi ne ilmiselvästi viihtyvät pihallamme.
Elokuu alkoi melkein yllättäen. Lämpimät kelit ovat jatkuneet täällä Lapissakin koko heinäkuun. Villatakkeja ei ole tarvinnut! Olen uinut lähes päivittäin, meillä kun on joki tuossa ihan vieressä!

Kuusenkerkkäni 7 kk

Olen käynyt töissä välillä muutaman päivän ja sitten lomaillut! Viime viikolla viimeksi olin lomalla kun nuorempi poikani oli täällä Gimuli-miniän ja Kuusenkerkän kanssa. Sain viettää ihania aamuja pienen pojan kanssa, joka opettelee parhaillaan syömään kiinteitä ruokia (niinkuin kuvasta huomaa)! Pojan isä nimittäin kiikutti iloisen pikkumiehen meidän makuuhuoneeseen viimeistään aamuseitsemältä. Miniä pisti korvatulpat korviin ja jatkoi unia kymmeneen yhteentoista. Kolmantena aamuna hän sitten totesi, että nyt alkaa tuntua taas olo normaalilta ja levänneeltä.

Nyt olen nämä pari elokuun alkupäivää töissä ja taas jään viikon lomalla. Keskiviikkona lähdetään ajelemaan etelää kohti, sillä ensi lauantaina on vanhemman poikani ja Aussitytön häät! Hääpaikka on kaunis kartano järven rannalla Uudellamaalla ja vieraita on tulossa noin sata. Aussitytön sukua ja ystäviä saapuu Australiasta ja muualta maailmalta n.30 henkeä ellei enemmänkin, joten taas vietämme kansainvälisiä häitä ! Tuleva viikonloppu jännittää minua hieman, tapaanhan ensimmäistä kertaa miniän sukua!

Kesäni on siis jatkunut vilkkaana ja täyteläisenä edelleen. Pientä (tai ei niin pientäkään) dramatiikkaakin on sekaan mahtunut. Samana päivänä kun poikani perhe saapui, pääsi vastapäisen naapurin vanha pakettifarmari
huilaamaan jyrkästä mäestä vinosti meidän pihaamme runnoen matkallaan pyörätelineen, pari pyörää sekä meidän viime keväänä ostettun uuden automme. Tämä oli jo toinen kerta kun näin kävi.
Pari vuotta sitten meni minun uusi autoni samalla tavalla lunastukseen. Heidän talonsa on rinteessä ja autot ovat usein pysäköitynä kohtalaisen jyrkälle autotallin luiskalle. Ja nyt heidän lapsistaan monet ovat ajokortti-iässä. Molemmilla kerroilla on nuorilta kuskeilta jäänyt laittamatta käsijarru päälle ja vaihde vapaalle! Nyt meillä on sijaisauto ja pyöristä saimme kertakorvauksen. Automme on korjaamolla, saas nähdä millainen siitä sitten saadaan! Onni onnettomuudessa kuitenkin oli ,että miniä ehti juuri Kuusenkerkän kanssa pois alta, enkä minä itse ehtinyt vielä autoon vaikka olin jo eteisessä autonavaimet kädessä menossa hakemaan miestä töistä! Kyllä häneltä muuten pääsi muutama ärräpää kun kuuli tapahtuneesta!

Mökkielämää

2011-07-19T23:12:00.001+03:00

Lähdimme ajamaan kohti itäisen Suomen mökkimaisemaamme juhannusaattona. Pohjoisen sää oli lähtiessämme ailahteleva ja taivas tummanpuhuva. Etelää kohti kelit paranivat ja lomamme kuluikin koko ajan upeiden kelien merkeissä. Olin edellisenä iltana tenttinyt yliopiston ruotsin ja olin muutenkin melko sippi näiden pari viikkoa kestäneiden ruotsin iltaopintojen jälkeen(tentti meni muuten läpi, rimaa hipoen mutta kuitenkin!), joten oli viisasta lähteä heti reissuun. En olisi kyllä jaksanut kotihommia tehdäkään...

Mökille saavuimme mutkan kautta vasta myöhään yöllä, kun haimme miehen vanhimman tyttären pari koiraa hoitoomme viikoksi, jotta nuorella parilla olisi helpompaa veneillä vilkkaan puolitoista vuotiaan poikansa kanssa. Heti kun perille pääsimme , tiesin olevani oikeassa paikassa oikeaan aikaan.

Muutaman päivän saimme viettää miehen kanssa ihan kaksistaan perinteisiä soljuvia mökkipäiviä. Aamukahvi terassilla, riippukeinussa lukemista joka välissä, uimassa ja uimapatjoilla kellumassa, illalla saunoskelua ja paljussa istumista. Siinäpä pääasiallinen sisältö. Taitaa olla tuttua kaikille, joilla mökki on. Päivällä piipahdimme lähikylässä kaupassa, siinä riitti ohjelmaa kylliksi.

Koiraveljekset (oikeasti kyllä isä ja poika) sopeutuivat kyllä hienosti meidän rytmiimme. Eivät vaatineet kuumuudessa pitkiä lenkkejä. Sitäpaitsi nämä bonustyttären koirat ovat aivan mahtavan hyvin koulutettuja, onhan emäntänsä oikein koiraharrastaja, ollut sitä jo pienestä tytöstä alkaen. Hän touhuaa paljon koirien kanssa edelleenkin ja harrastaa mm. agilitya.

Puolesta välistä viikkoa mökille alkoi ilmaantua muutakin porukkaa. Ensin saapuivat suoraan Espanjan lomaltaan miehen poika ja avovaimonsa. Heidän kanssaan vietimme päivän mm. Mäntyharjun loma-asuntomessuilla. Ihmettelin kyllä suuresti loma-asuntojen tasoa. Rosterijääkappit, taulutelevisiot, Vepsäläisen kalusteet olohuoneissa,sähkösaunat rantasaunoissa... "Mökit" olivat parempia kuin monen vakinaiset asunnot. No, messut olivatkin LOMA-asuntomessut, eivät mökkimessut! Kohderyhmänä olikin ehkä ajateltu ilmeiseti sellaisia henkilöitä, jotka hakevat enemmänkin kakkosasuntoa. Sellaista, jossa voi myös tehdä etätöitä. Suomalaisesti mökkitodellisuudesta melko kaukana olivat nämä messut kuitenkin.

Seuraavat mökille saapujat olivat elokuun tuleva hääpari, eli minun vanhin poikani Aussitytön kanssa. He ajelivat bussilla koiransa mukanaan Helsingistä viikonlopun viettoon ja Aussityttö sai kokea suomalaista mökkielämää. Hyvin hän selviytyi telttamajoituksesta, puuvessasta, ahtaudesta, tiiviistä sukulaisjoukosta, hyttysistä, puuhellasta, mökkitiskeistä... Viihtyi hyvin riippukeinussa ja järvessä, vuorotellen molemmissa! Meitä muuten oli mökillä kaiken kaikkiaan kymmenen aikuista, kaksi lasta ja kolme koiraa! Sopu sijaa antaa!

Viimeiset saapujat olivatkin sitten lapsiperheitä. Nuo vielä lapsettomat pariskunnat jatkoivat matkaa( yksi yö vietettiin sentään suuremmalla kokoonpanolla) ja saimme mökille kenties odotetuimmat vieraat, molemmat lapsenlapsemme. Miehen tyttärellähän on puolitoistavuotias poika ja minun nuoremmalla pojalla on puolivuotias poika (hymyilee mummille tässä kuvassa, en malttanut taaskaan olla laittamatta yhtä kuvaa tänne). Pari päivää siis sujui näiden pikkumiesten ehdoilla. Isompi ei tarvinnut muuta kuin ämpärin, vadin ja pari pienempää astiaa sekä vettä. Siinä hän nakuna läträili pihalla niin kauan kuin pystyssä pysyi. Nuorimmainen sen sijaan vasta opetteli ryömimistä ja kääntymistä toden teolla kun niin paljon mielenkiintoista ympärillä näkyi! Päivät sujuivat aurinkoisissa merkeissä, yöllä sen sijaan sekä yläparvella että alakerran makuusopessa huudettiin vuoron perään. Molemmille pojille tuli hampaita; toiselle puhkesi poskihammas ja nuoremmalle oli tulossa kunnon terävät naskalihampaat eteen. Me miehen kanssa ennakoimme tilanteen ja muutimme nukkumaan telttaan, joka sopivasti vapautui! Hieno mökkiviikko! Kahdenkeskistä rauhaa ja läheisten kanssa leppoisaa yhdessäoloa!
Mökkiviikon jälkeen suunnistimmekin sitten kohti veneemme kotisatamaa ja lähdimme paatillamme kolmannelle veneviikollemme. Mutta se onkin sitten jo toinen tarina!

Olen tuijotellut auringonlaskuja

2011-07-14T23:43:00.002+03:00

Huomenna on viimeinen lomapäiväni tältä erää. Lomallani en ole tehnyt suursiivousta(enkä juuri pientäkään), en ole pessyt ikkunoita, en katsonut telkkaria, en surffaillut netissä (no, ihan vähän puhelimen kautta joskus) en siivonnut kaappeja enkä komeroita, en lukenut yhtään venäläistä klassikkoa enkä hoitanut puutarhaakaan (no ihan vähän).

Sen sijaan olen lomallani makoillut riippukeinussa mökillä,puksutellut paatilla Saimaalla. uinut ja uinut ja uinut kirkkaissa järvissä, lillutellut kylpypaljussa iltaisin, syönyt yksinkertaista mökki-ja veneruokaa, viihtynyt miehen kanssa kahdestaan ja viettänyt aikaa myös lasten ja lastenlasten kanssa, tuijotellut lukemattomia auringonlaskuja, juonut viiniä enemmän kuin tavallisesti. Ehkä olen unohtanut jopa työkoneen salasanankin.

Minulla on ollut loistoloma. Mökillä ja veneessä Ehkä postaankin niistä vielä enemmän myöhemmin, ehkä.

Blogissa hiljaista mutta elämässä vilkasta

2011-06-23T23:56:00.001+03:00

Eteinen pursuaa tavaroita, vaikka vannoin että tällä kertaa selvitään vähillä tavaroilla. Olisi kai lähdettävä reissuun polkupyörällä niin tuo toive ehkä toteutuisi. Huomenaamulla lähdetään ajelemaan miehen kanssa itäistä Suomea kohti ja juhannusta vietämme todennäköisesti Punkaharjun maisemissa missä miehen tytär perheineen tällä hetkellä lomailee. Heti juhannuspäivänä jatketaan matkaa mökille tyttären perheen koirien kera. Napataan ne edes mukaamme kun emme vielä saa heidän puolitoistavuotista naperoa mukaamme! On vähän helpompi heidän lomailla ilman kahta koiraa. Oma koiramme jää kotiin miehen nuorimman tyttären hoteisiin. Enää meillä ei siis ole kuin yksi koira. Kova ikävä on vielä minun vanhaa koiraani, 14 -vuotista uskollista ystävääni. En kestä juuri ajatella koiruliani kun vedet tulvahtavat silmiin, sen verran koville koirasta luopuminen otti.

Onneksi nämä viimeiset kolme viikkoa ovat olleet työntäyteisiä kun olen opiskellut illat ruotsia. Mutta nyt se on ohi. Tänään oli loppukoe ja kaipa se läpi menee. Kaikkea sitä eteen vanhana tuleekin ja vielä ihan omasta valinnasta!Loppukesästä aloittelen sitten gradun tekoa...

Täällä blogissani on ollut hiljaista, taitavat kohta minulta kaikki ystävät kadota kun en ole ehtinyt kommentoida missään. Ehkä tulee rauhallisempikin aika joskus! Tosin heinäkuussa saan poikani perheen pikkumiehen kanssa tänne pariksi viikoksi ja Ulkomaaystäväkin tulee viikoksi heinäkuussa. ja elokuussa onkin sitten vanhemman poikani häähulinat, Australiasta saapuu miniän sukua Suomeen enemmänkin. Ja äitini ja isäni tilanteesta en ole vielä maininnut mitään. Oivoi, monelaista on sielläkin meneillään ja tuloillaan. Ollaan tehty erilaisia hakemuksia ja äiti yrittää sopeutua uuteen tilanteeseen eli Alzheimerin tautiin ja taudin mukanaan tuomiin lääkkeisiin ja myös autottomaan elämään. Hän joutui vihdoinkin luopumaan ajokortistaan

Mutta nyt on tarpeen kaksi ja puoli viikkoa ihan vaan miehen kanssa kahdestaan mökillä ja sitten veneilemässä Saimaalla! Viime tingassa tänään kävin lainaamassa muutaman romaanin kirjastosta mukaan. Riippukeinu ja järvi odottavat. On aika huokaista ja rentoutua!Seuraavia viikkoja ei ole ohjelmoitu millään tavalla!

Oikein leppoisaa juhannusta ja kesälomia kaikille blogisytävilleni ja satunnaisille kurkkijoillekin!

Kysy hiljaisuudelta itseäsi

2011-06-12T11:55:00.000+03:00

Tämä kevät on ollut meillä juhlien aikaa. On ollut ja on vieläkin ylioppilasjuhlia, tänäänkin olemme menossa yksiin juhliin, on syntymäpäiviä, rippijuhlia.Yksi juhlijoista on Gimuli-miniäni, joka täyttää 30 vuotta ensi viikolla.
Kun laitoin hänelle pakettia ja kirjoitin korttia, löysin vanhoista päiväkirjoistani yhden lempirunoistani, jonka haluan jakaa tässä teillekin. Se on vanha runo, 70-luvulta, mutta jotenkin se edelleenkin sopii myös tähän päivään. Se sopii myös eri ikäisille eri elämänvaiheisiin.

KYSY HILJAISUUDELTA ITSEÄSI

(Helena Anhava 1974)

Naapurin tytöltäkö mallin kysyt?

Naapurin tytöllä on omat tausta ja olot.

Sait toiset perintötekijät, suunnista niiden mukaan.

Oma lukunsa on jokainen, oman biologiansa, psykologiansa ja

sosiologiansa kolmiyhteisyys itse kukin.

Tutkimusta voi tehdä ryhmätyönä, ihmiskuvausta ei

ja näytelmässä johon joudut

saat ihmiskuvasi tehdä yksin

hyvin hirveän yksin.

Älä yritä miellyttää muita,

hukut muiden virtaan,

joskus ajastaan jäljessä oleva voi olla edellä aikaansa.

Pahinta mitä ihminen itselleen teki

on että hän väärensi itsensä.

Aina on oltava niitä, joiden päälle saa sylkeä: punikit, juutalaiset, romaanit, nyt tuli individualistien vuoro.

Ei yksi voi olla niin kuin kaikki, eivät useimmat kaikistakaan ole,

vaikka luulevat olevansa tullakseen hyväksytyiksi.

Älä mene sukupuolten välisiin sotiin,

ole ihmisen puolella

rakkauteen kuuluu ystävyys

ystävyyteen rakkaus

eikä kukaan ole niin vahva astia kuin luullaan

Ei mies, ei nainen, ei lapsi.

meille annettiin tunto mielen sormenpäihin,

se on annettava eteenpäin.

Ainoa silta toiseen ihmiseen on virittyminen toisen mukana.

Kun lapsen saat, katso malli sieltä,

missä vaisto on vielä tallella.

katso lintua, kissaa, oravaa.

Ihminen, luonnosta vieraantunut

puhuu toisin kuin tietää,

hänen on paha olla.

Mutta ihmisen poikasella on ohut iho, ei höyheniä, ei karvaa.

Se tarvitsee suojaa, suojaa, suojaa.

Ei elämäntaitoa voi opettaa,

se on opeteltava itse.

hitaina, hitaina vuosina,

ja kun luulet jotain oppineesi,

vuodet käyvät lentämään.

Kai se on niin tarkoitettu:

juuri kun vieras alkaa viihtyä,

tulee hyvästelyn aika.

Elämä toteutuu meissä

nainen työssä ja lapsissa.

ei kenenkään tarvitse lähteä itseänsä toteuttamaan.

Paljon et tarvitse:

hiljaisuuden, luonnon, lähimmäiset,

järjestys on tämä jotta luopuminen helpottuisi.

Kysy hiljaisuudelta itseäsi,

kysy vielä sittenkin kun olet kyselemisestä uupunut,

se vastaa kyllä kun maltat odottaa,

joskus vuosien, joskus vuosikymmenien perästä.

Elämän iloja ja suruja

2011-06-08T12:46:00.002+03:00

Lapissakin oli aamulla jo viiden jälkeen parikymmentä astetta, kun vein miehen lentokentälle. Sain kuin sainkin vielä unenpäästä kiinni vaikka seuraava kuljetushuki oli viedä tytärpuoli pääsykokeisiin yliopistolle ennen yhdeksää. Nyt istahdan hetkeksi verannalle, ennenkuin lähden töihin iltapäiväksi ja illaksikin tällä kertaa!

Kreikasta paluun jälkeen on ollut melkoisen vilkasta aikaa. Tytärpuolen ylioppilasjuhlat, äidin muistisairaus,pihahommat ja tällä viikolla alkaneet ruotsin iltaopinnot....Vaan asia kerrallaan tässä mennään eteenpäin. Juhannusviikolla alkaa loma ja juhannukseksi ajellaan mökin rauhaan itäiseen Suomeen ja mökkiviikon jälkeen on vielä edessä Saimaan veneviikko!

Yksi erityisen vaikea asia on tosin vielä ennen lomia edessä. Juhannusviikolla minun olisi tehtävä koiranomistajan viimeinen velvollisuus. Neljätoistavuotiaan lapinkoirani Tankan taival on tullut päätökseen ja hänelle olisi parempi päästä koirien taivaaseen kirmaamaan vaikkapa puolitoista vuotta sitten saman kohtalon kokeneen toisen lapinkoiramme kanssa. Koirani on aivan sokea nyt, törmäilee koko ajan, lisäksi juo niin paljon ja muutenkin oireilee siihen suuntaan että todennäköisesti koirulilla on puhjenut diabetes. Mukaan häntä ei voi enää ottaa eikä oikein viedä vierasiiin hoitopaikkoihin enää. Nämä on faktat ja kaikki hokevat minulle että nyt on aika... Mutta koville se ottaa. Tuon neljänoista vuoden aikana koirani on ollut pyyteetön kaverini ja kahdestaan olemme tallustaneet lähes maailman ympäri entisen asuinseutuni joenvarsiryteikköjä ! Nyt viimeiset neljä vuotta narttukoirani on saanut elää kahden, viimeisen vuoden siis enää yhden koiraherran, kanssa laumassa ja kävellä toisen jokivarren rantaniittyjä minun ja mieheni kanssa. Uskoisin että koirani elämä on kaikenkaikkiaan ollut onnellinen elämä! Kolmesta lapinkoirastamme on siis kohta jäljellä enää yksi, miehen virkeä seitsemänvuotias uroskoiraherra! Onneksi lapsemme ovat myös koiraihmisiä ja kesällä saamme hoitaa miehen tyttären kahta lapinkoiraa ja syksymmällä koiramme seuraksi saapuu taas espanjalainen löytökoira Amalia, vanhemman poikani koira!

Tanka -koirani viime kesänä kuvattuna

Kuinka olinkaan kaivannut näitä tuoksuja ja näkymiä

2011-05-30T16:12:00.001+03:00

Minun Kreikkani on kliseinen Kreikka niinkuin kuvakavalkadini kertoo. Oliivipuita, merta, aurinkoa, vuoria, satamia, laivoja, kissoja,aaseja, ortodoksipappeja, valkoisia taloja, sinisiä ovia. Tosin näin vanhemmiten olen huomannut että kliseet ovat niin totta. Kaikki nuo olivat niin vahvasti läsnä reissullamme. Se on sitä Kreikkaa, jonka halusimmekin tällä reilun viikon reissullamme nähdä ja kokea. Kiireisistä työmaailmoistamme oli vapauttavaa hypätä hetkeksi ihan toisenlaiseen maailmaan.

Tosin ihan tämän maailman rinnalla näkyivät toisenlaisetkin elämät. Kreikkalaisen yhteiskunnan ahdinko oli aistittavissa vaikkei olisi halunnutkaan sitä nähdä. Keskeneräiset projektit, tyhjät hotellit, myytävänä-kyltit talojen seinillä, autiot liiketilat, kohoneet hinnat...ne kertoivat karua kieltään. Onneksi en osaa kreikan kieltä enkä osaa edes kreikkalaisia aaakkosia ettei tarvinnut seurata uutisia lehdistä tai televisiosta. Me asuimme pienessä Tolon kalastajakylässä, jossa oli turistimaailman lisäksi jäljellä vielä kylän alkuperäistä elämääkin. Kalastajat lähtivät aamulla merelle ja palasivat satamaan iltaisin, pieniä tavernoita pyöritettiin perheen voimin ja jaloissa pyörivät niin perheen lapset kuin kissat ja koiratkin. Matkamuistoliikkeisiin ei oltu raskittu palkata myyjiä vaan isännät itse myivät rihkamakoruja, huiveja, laukkuja... Vuorilla patikoidessamme näimme upeita luksustaloja rinteillä uima-altaineen ja hienoine kivetyksineen, alhaalla kylissä ihmiset asuivat vaatimattomissa taloissaan.

Tässä välillä on vierähtänyt muutama vuosi etten ole Kreikassa käynyt. Aiemmin en ole mantereen puolella ollutkaan vaan olen harrastanut saarihyppelyä. Lensimme Air Balticilla Tampereen kautta Riikaan ja siellä vaihdoimme saman yhtiön Ateenan koneeseen. Ateenasta matkasimme 160 km bussilla Tolon kylään Peloponneksen niemimaalle. Ei mantereella matkaaminen eronnut suuresti saarilla kiertelystä. Nuo samat tutut elementit löytyivät mantereeltakin. Ja huomasin kuinka paljon olinkaan niitä kaivannut. Meri, tuoksut, aurinko, tuuli....

Ihana toukokuu

2011-05-16T22:05:00.001+03:00

Linnasaaren kansallispuiston toukokuista näkymää

Viime keskiviikko istuin aamukuudelta Napapiirin Shellillä aamukahvilla paikallisten taksimiesten kera.Siitä lähti monivaiheinen kevätreissuni liikkeelle! Vein miehen aamukoneelle ja itse lähdin samana päivänä iltakoneella myös pääkaupunkiin. Pari yötä vietin pojan perheessä ja päivät olin työkokouksissa. Kokouksen jälkeen oli tarkoitus ajella Pendolinolla Pieksämäelle vaan kuinkas kävikään! Junaan tuli joku vika ja vain puolet junasta lähti kohti junan toista määränpäätä eli Joensuuta. Kuopioon lähtevät vaunut jäivät pois mutta siitä huolimatta loppuihin vaunuihin ahtautui lähes kaikki junassa olleet. Luulen, että ymmärrän hiukan niitä ihmisiä jotka seikkailivat Euroopassa sen Islannin tuhkapilven vuoksi. Kummasti suomalaisista löytyy huumoria, luovuutta ja yhteishenkeä pulmatilanteissa. Minäkin sain hyvät neuvot missä vaihtaa junaa ja sainpa jopa kyydin Mikkelistä Juvalle! Sinne mies ajoikin jo minut hakemaan, alunperin meillä piti olla treffit siellä Pieksämäellä. Matka oli loppujen lopuksi hauska kokemus vaikka olinkin melko poikki työhommien ja kahden yön Kuusenkerkän kanssa nukkumisen jälkeen!

Loput viikonlopusta kuluikin sitten kipparikurssilla. Oli minun vuoroni opetella veneen käsittelyä. Niinpä opiskelin poijukiinnitystä, ankkurointia, meripelastusta, reitillä ajamista, plotterin käyttöä ja paljon muuta. Nyt tuntuu, että saan veneen liikkelle ja maihin ilman miestäkin! Seuraavan kerran veneilyhommiin palataan heinäkuun eka viikolla, silloin on meidän ensimmäinen Saimaa-viikkomme! Tänä kesänä vaihtoehtoina ovat
Varkauden lenkki Kuopioon päin tai ihana kirkasvetinen , rauhallinen Puruvesi. Toinen suunta valitaan kesällä ja toinen jää sitten syksyn suunnaksi!

Tänään vietin ansaitusti vapaapäivää. Edessä on kolme työpäivää ja sitten lähdetään taas reissuun. Kesävaatteet täytynee kaivaa esille sillä matkustamme Tolon kalastajakylään Peloponneksen niemimaalle Kreikkaan kahdeksaksi päivää! Ja ihan kahdestaan miehen kanssa tällä kertaa!
Tämä toukokuu on kyllä ollut erityisen ihana!

Varhain aamulla joella

2011-05-08T10:13:00.001+03:00

Heräsin tänään varhain niinkuin nykyään usein. Hämärään makuuhuoneeseen tulvi valoa olohuoneesta. Ikkunasta näin että joki oli usvan peitossa, oli ollut pakkasyö. Minua ei pidätellyt mikään. Vedin pikaisesti lämmintä päälle ja kumpparit jalkaan ja hiivin hiljaa kameran kanssa ulos niin etteivät koirat herää alakerran koiraeteisessä.

Kuljeskelin pitkin sumuisia rantoja, joella oli jääriitettä. Maisema oli hiljaa lukuunottamatta lintujen vielä vaimeaa aamukonserttia. Tuttu joutsenpari piti minulle seuraa. Tämä oli yksi niistä aamuista, voima-aamuista.

Kun palasin, keittiöstä tulvahti kahvin tuoksu. Mies odotti äitienpäiväaamiaisen kera. Tästä on hyvä jatkaa päivää.

Illalla näin sateenkaaren

2011-05-07T22:08:00.002+03:00

Sauna jälkeen istuin takkahuoneen sohvan nurkassa lempipaikassani ikkunan edessä katsellen miehen kanssa Midsommerin murhia kun huomasin taivaalle muodostuvan ihan mahtavan sateenkaaren. Kipaisin äkkiä hakemaan kameran ja napsin siitä kuvia meidän yläterassilta. Vettä satoi kokoa ajan ja aurinko paistoi. Sateenkaari näytti nousevan juuri meidän talon edessä olevasta hiekkasaaresta!

Hieno kruunaus mukavalle päivälle! Aamulla satoi räntää ja vettä vuorotellen vaikka olimme odottaneet säätiedotuksen mukaista aurinkoista päivää. Suunnitelmatkin olivat sen mukaiset; leppoisaa puuhastelua pihalla! Vaan surkeasta säästä sisuuntuneena siivosimmekin koko huushollin yhdessä. Mieskin on sen uuden höyrypesurin myöstä innostunut siivouspuolesta ja kokeilee pesurin lukuisia lisävempaimia sohviin, patjoihin, tyynyihin puhumattakaan laatoista ja muista pinnoista. Puolelta päivin talo oli puhdas ja ajelimme heti perään vanhempieni luo haravoimaan heidän hehtaaripihaansa. Nyt onkin sitten raukea , leppoisa olo!

Huomenna mennään vanhempieni ja siskoni kanssa ulos syömään äitienpäivän kunniaksi! Mukavaa sekin välillä, ei tarvitse kenenkään huomenna kokata.

Oikein rentouttavaa, leppoisaa äitienpäivää kaikille äideille ja myös meistä äideistä tykkääville!

Mistä tunnet sä ystävän

2011-05-04T16:16:00.001+03:00

Keskellä viikkoa vapaana päivällä, aina yhtä luksusta etenkään kun vapaa ei johdu sairastamisesta niinkuin viime viikolla. Kaikki vapaa onkin nyt tarpeen, sen verran monenlaista päässä nyt liikkuu.

Päällimmäisenä mielessä pyörii äidin tilanne. Muistin heikkenemisen ja muiden pienten omituisuuksien takana kun taitaa olla alkava Alzheimer-tauti. Luin tietenkin siinä vaiheessa kun epäily asiasta tuli, kaiken mahdollisen sairaudesta ja ahdistushan siitä seurasi. Pari yötä pyöriskelin sängyssä ja itkeskelin miehen kainalossa mielessäni kaikki mahdollisesti eteen tuleva. Siinäkin vaiheessa olin jälleen hyvin kiitollinen siitä, että minulla on kuin onkin turvallinen kainalo niin pohdiskeluun kuin suremiseenkin silloin kun niiden aika on! Miehen kommenttien jälkeen ymmärsin myös, ettei kannata mennä asioiden edellekään. NYT, TÄSSÄ HETKESSÄ , asiat ovat vielä hyvin ja elämä sujuu. Ei kannata yrittää syödä koko norsua yhdellä kertaa vaan mutustella pieni pala kerrallaan siinä järjestyksessä kun ne eteen tulevat!

Toinen asia on tuo gradu! Että päätinkin siihen projektiin juuri nyt ryhtyä. Vaan kun itseään malttaa kuunnella niin ehkä sittenkin hetki on oikea. Ja tukeakin löytyy kun sitä ymmärtää pyytää. Soitin vanhalle ystävälleni, jonka kanssa olemme kulkeneet yllättävän samoja reittejä ja polkuja asiassa kuin asiassa niin ammatillisesti kuin yksityiselämässämmekin ja olemme myös nimikaimoja! Hän on joskus luvannut sparrata minua graduni kanssa, itsekin kun on vasta muutama vuosi sitten omansakin vääntänyt. Tapasimme viimeksi sairaslomani aikana helmikuussa ja sen jälkeen kuulumisia olemme vaihtaneet vain FB:n päivitystasolla, ei siis OIKEITA kuulumisia. Ja kuinka ollakaan. Hänen läheisensä on myös sairastanut vakavasti vastikään ja hänelläkin menossa työssään tutkimus samasta aihealueesta kuin oma gradunikin, joten päätimme heti sparrata toisiamme näissä molemmissa asioissa. Jospa tutkimuksen teko olisin tässä vaiheessa vastapainoa tälle muulle huolelle. Ja näitä yhteisiä huoliammekin voimme jakaa samalla.

Ja onhan tulossa paljon mukavaakin minkä avulla jaksaa myös eteenpäin! Ensi viikolla Kuusenkerkkää ja vanhempiaan tapaamaan Helsinkiin, sitten Saimaalle ensimmäisen kerran tänä vuonna ja heti sitten seuraavalla viikolla miehen kanssa kahdestaan Kreikkaan reiluksi viikoksi....

Pyhien välipäivinä

2011-04-28T11:41:00.001+03:00

Pääsiäisen pitkät, lämpimät, aurinkoiset ja jo niin kesäiset pyhät olivat kertakaikkiaan ihania. Tuntui kuin olisi ollut pitempäänkin lomalla. Niinpä olikin sitten yllätys kun voimaantumisen sijasta iskikin kevätflunssa. Taisi jäädä villahousut pois sittenkin liian aikaisin! Eilinen päivä meni ihan sängyn pohjalla maatessa, olo oli täysin vetämätön, kuin olisi mankelin läpi kulkeutunut. Eikä tänäänkään ole kehuttava olo. Ulkona on edelleenkin kaunis kevätkesä, mutta nyt ihailen sitä vain ikkunasta.

Pääsiäisenä ei aiottu pitkän perjantain suku/ystäväpäivällistä lukuunottamatta tehdä mitään, mutta erinomaiset kelit suorastaan kutsuivat sosiaalisuuteen. Niinpä terassikautta avattiin jo niin meillä kuin muuallakin. Ensimmäisenä pääsiäispäivänä kahviteltiin äidin kahvipöytäherkkujen äärellä vanhempieni terassilla ja meilläkin ensimmäinen grilliateria nautittiin omalla terassilla toisena pääsiäispäivänä vieraiden kera.

Koko pääsiäisen ajan kiertelin jokivarsia niin Kemijokivarressa (postauksen ylin kuva) kuin kotoisassa Ounasjokivarressakin. Kuvasin joutsenia harmitellen kunnon objektiivin puutetta ja vaan nautiskelin alati muuttuvista maisemista. Nyt kun katson ikkunasta, jäät jo huilaavat Ounasjoella! En muista, koska ne olisivat näin aikaisin lähteneet, huhtikuun puolella jo. Ei taida tulla edes kunnon tulvia, kun jäät sulavat jokapuolella paikoilleen.
Mies lähti eilen vielä viimeiselle perinteiselle tunturireissullen vanhan ystävänsä kanssa. Huomenna kotiutuu jo kyllä. Siellä saattoi kuulemma vielä jotenkuten hiihtää ja lasketella.
Ylihuomenna onkin jo sitten vappuaatto ja seuraavana sunnuntaina äitienpäivä! Melkoista pyhien kavalkaadia siis edessäpäinkin!

Nokipannukahvit

2011-04-23T11:18:00.001+03:00

Viime pääsiäisenä lähdimme extempore räntäsateisesta ja harmaasta pääsiäisestä Reininlaakson kevääseen Ulkomaanystävän luokse. Pääsiäinen oli silloin kyllä pari viikkoa aiemmin. Tänä keväänä kevät on tullut Lappiin aikaisin, en muista koska olisin pihaa haravoinut tähän aikaan! Eilen istuimme pihatöiden lomassa alapihalla ja keitteleimme nokipannukahvit kuunnellen samalla joelta kantautuvia joutsenten huutoja. Kaksi pariskuntaa on asettautunut tuohon hiekkasaaren nokkaan niinkuin ovat tehneet jo monta vuotta! Tuskin malttoi pihalta ulos sisälle tullakkaan vaikka pakko oli, koska iltapäivällä olin kutsunut pöydällisen ruokavieraita. Mukavaa sekin kyllä sitten oli!

Vanha , lapsuuden ajoilta oleva ystävättäreni tyttärensä kanssa, minun vanhempani , miehen lapsista nuorin tytär ja poika avokkinsa kanssa. Sekalainen seurakunta, mikä mahdollisti erilaisempia juttuja kuin pelkästään tutussa perhepiirissä. Joukossa oli kaksi tulevaa kevään ylioppilasta ja heidän juttujaan tulevaisuuden suunnitelmistaan oli virkistävä kuunnella. Sitäpaitsi eihän siitä ole kuin hetki kun me ystävättäreni kanssa juhlimme ylioppilaaksi tuloamme marimekoissamme. Siinä muuten yksi varma ero menneen ja tulevan välillä. Tänä päivänä ei taida kukaan juhlia enää marimekossa (ainakaan niissä perinteisissä pystyraitapaitamekoissa)! Ainakin näillä neidoilla oli niin naiselliset juhlamekot paljaine olkapäineen ja tyllihelmoineen!

Tänäänkin mittari näyttää jo kymmentä lämpöastetta, aurinko paistaa. Kohta lähden ulos katsomaan niitä joutseniä lähempää. Ehkä lähdetään pyöräretkelle, ehkä tehdään jotain muuta.... Vielä ollaan aamutakeissa
ja nautitaan tästä joutilaisuudesta tohinoiden jälkeen. Tietoisena siitä, että on pari pyhää vielä edessäkin samanlaisella ohjelmalla. Juuri nyt juuri tälläinen olotila sopii minulle parhaiten!

Nyt on hyvä aloittaa pääsiäisen vietto

2011-04-22T00:03:00.000+03:00

Viimeiset rahkapullat paistettu ja talo siivottu uudella höyrypesurilla! Ei hassumpi suoritus työpäivän jälkeen!
Mies kyllä auttoi , höyrypesuri oli sen verran kiinnostava uusi laite. Puhdisti muuten matotkin hyvin!

Korkkasin hetki sitten karpalosiiderin, että maistuikin hyvältä. Nyt on hyvä aloittaa pääsiäisen vietto. Huomisen ruoan ratkaisin kyselemällä töissä lounaan ääressä ideoita työkavereilta. Hyviä ideoita tulikin, mutta ehdin kauppaan vasta kahdeksan maissa ja silloin olivat hyllyt jo tyhjinä, joten ja oli otettava sitä mitä sieltä enää löytyi kun en jaksanut enää lähteä toisiin kauppoihin! Meillä syödään siis huomenna alkupalaksi munakasrullaa savukalatäytteellä, sitten uunissa valmistettua naudanpaistia punaviinikastikkeen ja pannuvihannesten kera, lisukkeena rucolasalaattia ja jälkkärinä leivonnaisten lisäksi leipäjuustoa lakkojen kera uunissa haudutettuna!

Huomisen vierasrutistuksen jälkeen loppu pääsiäisestä kuluukin sitten vailla mitään suunnitelmia. Tännekin on luvattu lämpimiä kelejä, etupiha odottaa jo haravoimista. Ensimmäisenä pääsiäispäivänä ajellaan maalle vanhempieni luokse syömään. Siinäpä meidän pyhät pääpiirteissään. Mukavaa, rauhallista oloa ja eloa!

Oikein leppoisaa ja rentouttavaa pääsiäisen aikaa teille kaikille kurkkijoillekin!

Joka ilta on joelle päästävä

2011-04-18T20:45:00.002+03:00

Minun jokeni ja maisemani ovat rujonkauniita tänään. Jää ja routa kahlitsevat vielä jo tempoilevaa , ryskyilevää jokea. Pellot tulvivat ja ylimääräisiä lampia ja puroja syntyy joka hetki eri paikkoihin. Maiseman värit ovat vielä likaisenruskeita, haalean vihreitä, kelmeän keltaisia. Taivas sen sijaan on niin kirkas, täynnä heleän sinistä ja iltaisin punertavia sävyjä. Ainakin silloin kun aurinko paistaa. Osaa taivaskin huhtikuussa kääriytyä tummanpuhuviin ja harmaan haaleisiin sävyihin. Parhaimmillaan kaikki muutokset tapahtuvat hetkessä. Niinkuin eilen kun jouduin koirien kanssa äkilliseen raemyrskyyn kesken kauniini iltakävelyn. Tai kun tänään aamulla töihin pyöräillessä tuulenpyräkkä oli lähes kaataa minut sillalla. Ja juuri hetkeä aiemmin olin ihastellut jo osin auki olevaa virtaa.

Luonnossa myllertää. Minä odottelen joutsenia ja kurkia. Ja jäiden lähtöä. Joka ilta on päästävä joella käymään, muutos ja voima tarttuu minuunkin!

Pikkunoitia liikkeellä

2011-04-17T15:36:00.002+03:00

Pikkunoitia on liikkunut Jokivarressa kovin paljon , suklaakippo on jo lähes tyhjä....
Tänä vuonna pääsiäinen menee varmaan ohitse tavallista huomaamattomimmin kun ajankohta on näin myöhään. Hankikantokelit , jotka liitän vahvasti pääsiäiseen, ovat olleet ohi jo jonkun aikaa. Aamulla tein vielä lenkin joelle rantajäitä pitkin saareen koirien kanssa. Kun hetkeksi käännyin pajunkissoja
taittelemaan rantapuskista oli vanhempi koirista, se sokea ,jo lumpsahtanut jään päällä olevaan veteen. Pääsi kyllä sieltä omin avuin puoliksi kastuneena ylös ja loppumatkan kulkikin sitten tiiviisti kannoillani.

Katselin äsken Metsähallituksen kämppiä netistä, kun äsken tuolla rannalla aavoja maisemia katsellessani iski Lapin kaipuu, tai oikeastaan erämään kaipuu! Kyllä sieltä kämpän olisi saanut pääsiäiseksi mutta keliolosuhteet voivat olla jo mitä vaan Lapissakin, joten kyllä taidetaan pysyä kotitörmillä.Sitäpaitsi mies on lähdössä Lappiin heti pääsiäisen jälkeen joka tapauksessa.

Pitkänä perjantaina on tulossa ruokavieraita suurempikin joukko. Kutsuin kaikki samalla kertaa, jotta saadaan loppupyhät olla rauhassa. Minun vanhempani, sisko, ystävätär miehensä ja tyttärensä kanssa, siinä porukkaa. Pitäisi suunnitella tarjottavat, lammas ei meillä maistu, joten jotain muuta syömistä on kehitettävä.

Illalla on sitten vaalivalvojaiset. Pitkästä aikaa vaalia on jopa jännittävä seurata. Täällä Lapissakin on jäänyt vanhoja ehdokkaita useampikin pois, joten paikoista käydään kovaa kisaa. Ja kaiken keskellä vielä Perussuomalaisten tilanne, miten mahtavat pakkaa sekoittaa!

Gradunkokoinen aukko

2011-04-16T22:06:00.003+03:00

Me istutaan miehen kanssa sohvalla , katsellaan Midsommerin murhia saunan jälkeen ja syödään Ben and Jerrys jäätelöä... ympärillä leijuu parfyymin, meikkien ja hiuslakkojen tuoksu. Tytärpuoli keikkuu ystävättärensa kanssa huippukorkeilla koroillaan ja mallaa kahta toppiaan, persikanväristä ja uutta maaston vihreää, kumpi on parempi??? Vastailevat tekstiviesteihin ja facebookin tulvaan siinä meikkailun ohella. Erilaiset ovat lauantai-illan huumamme!

Mutta minä muistan tuon tunteen. Kun oli nuori ja hehkeä ja jokainen viikonloppu tuntui olevan mahdollisuuksia täynnä, niinkuin koko maailmakin! Kirjoitukset olivat ohi ja nelostie kutsui etelään! Sen kutsuun minäkin vastasin ja lähdin, poikaystävän perässä tosin. Hänestä tuli sittemmin ensimmäinen aviomieheni, poikieni isä!

Olen koko viikon pyöräillyt töihin ja sen lisäksi iltaisin ollaan kävelty normaalia pidemmät koiralenkit. Askeleita on mittariin kertynyt hyvää vauhtia. Tänäänkin jo lähes 15 000 askelta. Työpaikalla on menossa melkoinen kiri. Meille näyttää muodostuvan oikein kilpailu kun sekä omaa että joukkueemme sijaintia voi netistä seurata! Kevät etenee vauhdilla ja pyörän selästä aistii tuon luonnon muuttumisen päivittäin . Kuvat ovat viime keväältä, en ole nyt juuri kuvaillut kun on ollut muuta tekemistä iltaisin.

Jatkan nimittäin taas opintojani, elämässänihan oli selvästi gradunkokoinen aukko vaativan työn, mummoilun, matkojen, veneilyn, pihatöiden ja kaiken muun keskellä! Tänään olin pitkästä aikaa kirjatentissä. Yliopistolle perustettiin ylimääräinen graduryhmä meille viittä vaille valmiille ja minäkin vastasin kutsuun. Ensi viikolla pitäisi olla valmiina gradun aihe. Kesäkuussa menen ruotsin kielen kurssille. Vuosi sitten syksyllä sain suoritettua muutamia opintokokonaisuuksia mutta veto loppui keväällä. Ehkäpä tällä lailla pyrähdyksittäin saan loputkin tehtyä ! En ole ollut lainkaan opintovapaalla opintojen vuoksi vaan koko ajan opiskellut työn ohella. Opinnot aloitin kymmenen vuotta sitten joten on noita pyrähdyksiä riittänyt! Niin ja siinä välillä suoritin neljä vuotta kestäneet erityisopinnotkin! Enpä taida olla kuitenkaan ainoa opiskeleva keski-ikäinen nainen. Ainakin omalla työpaikallani yksi jos toinenkin suorittaa koko ajan jotain työn ohella, elinikäinen oppiminen näyttää ainakin omalla alallani olevan käytäntönä.

Mietin kyllä, otanko syksyllä vapaata tai siirryn taas joksikin ajaksi osa-aikaiseksi jotta saan gradun koottua. Ihanaa olisi pitää opintovapaata muutama kuukausi. Mutta katsotaan sitä sitten kesän jälkeen! Nyt tuntuu, että virtaa riittää ja onneksi on välillä noita mukavia jo sovittuja juttuja tiedossa kuten kipparikurssi Saimaalla ja Kreikan reissu , molemmat jo toukokuussa.

Nyt tytöt lähtivät ja me miehen kanssa jatketaan omaa lauantai-illan huumaamme elokuvan ja valkkarin kanssa. Mukavaa iltaa teillekin!

Kevään kohinoita

2011-04-11T22:16:00.001+03:00

Huhtikuu on usein ollut minulle vaikeaa aikaa. Paljastavan kirkas valo jo aikaisin aamulla , vaakasuoraan satava räntälumi silloin kun muualla jo krookukset nostavat päätään. Sitäpaitsi huhtikuu on ollut minulle myös monien ikävien elämänmuutosten aikaa. Vaan tänä vuonna huhtikuu on tuntunut hienolta. Valo on kirkasta ja räntääkin on satanut mutta niiden takaa kuuluu kevään mahtava äänimaailma, kevään kohina. Luonto muuttaa muotoaan päivittäin, eniten ehkä jokeni. Tänään joella oli vielä jääpinta, mutta ei enää valkoista kovaa jäätä vaan harmaan sävyihin siirtyvä, ei enää kantava jää.

Olen siirtynyt pyöräilijäksi työmatkoilla . Vime syksystä muistan ettei pyöräily meinannut sujua lainkaan, hengästytti ja tuntui että matka oli sekä mennessä että tullessa pelkkää ylämäkeä. Nyt on kunto selvästi kasvanut kun matka sujuu suuremmitta vaivoitta. Viime syksynä olkapää vihoitteli melkoisesti ja näin jälkikäteen huomaan kuinka paljon se vähensi liikkumisiani. Työpaikalla olemme nuuten liittyneet Kuntoliiton Askel-kampanjaan, jossa haastetaan työpaikat ympäri Suomea keräämään askelia. Puolen tunnin pyöräilystä saa kirjata 2700 askelta. Liittymispakettiin kuului Omronin askelmittari. Meiltäkin liittyi puolet väestä mukaan. Mukava seurata miten meille käy! Tavoitteena olisi kerätä päivittäin vähintään 7000 askelta.

Tänään muuten on tasan neljä vuotta kun aloitin bloggaamisen. Tämä on toinen blogini. Muistelinkin bloggaamiseni alkuaikoja aiemmassa postauksessa, joten ohitettakoon tämä paalu ihan näin vaivihkaa tällä kertaa...

Levollista ja inspiroivaa aikaa

2011-04-02T22:33:00.000+03:00

Ihan ensimmäiseksi totean että kuvat ovat viime vuodelta ja huhtikuun lopussa otettuja. Näkymät eivät tänään ole olleet läheskään tuollaiset vaan pikemminkin päivä on ollut niitä huhtikuun päiviä jolloin "räntäkin sataa vaakatasossa". Räntä-ja sohjokausi on siis alkanut täällä Lapissakin.

Kuvat antakoot minulle toivoa saapuvista kuulaista , leppeistä kevätilmoista. Tiedän niiden takuuvarmasti kyllä tulevan! Kirjoitin nuo otsikon sanat valokuvaaja Helille kun sain viimeinkin tilattua hänen ensimmäisen valokuvakirjansa (toinen , Helin mielestä, parempi teos ilmestyy muuten kohtapuolin). Jäin miettimään , että miten levollinen ja inspiroiva sopivat yhteen. Huomaan että omissa ajatuksissani olen liittänyt inspiraation enemmänkin kiihkeyteen ja tekemiseen kuin levollisuuteen, lienee entisen elämäni peruja. Tänä päivänä sopii itselleni kyllä ehdottomasti paremmin levollisuus myös luovuuden pohjaksi ja lähteeksi.

Tänään olen viettänyt laiskan leppoisaa päivää. Aamun aloitin pojan ja pojanpojan kanssa aikaisin yhteisellä aamukahvilla. Pojallani on tapana huolehtia aamuvirkusta Kuusenkerkästään ennen töihin lähtöään, jotta miniä saa nukkua vähän pitempään, kun yösyötöt ovat tietenkin vielä ohjelmassa. On mukava katsella ja seurata isän ja pojan touhuja. Kuusenkerkkä on kova nauramaan ja aamut ovat hänelle selvästikin hienoja hetkiä! Puoleltapäivin he lähtivät ajelemaan poikani isän luona käymään, huomenna jo palaavat. Poikani matkustaa huomenna takaisin Helsinkiin lähteäkseen viikoksi työmatkalle Kiinaan ja Gimuli -miniäni jää Kuusenkerkän kanssa luoksemme ensi viikoksi. Minullakin on lomaa alkuviikko.

Miehen tytär palasi puolestaan New Yorkista eilen , oli siellä ensimmäistä kertaa käymässä. Hän totesi heti, ettei kylläkään viimeistä, kaupunki oli kuulemma heti tehnyt häneen voimakkaan vaikutuksen. Tytär oli löytänyt upean puvun sieltä ylioppilasjuhliinsa. Ehkä olisi itsekin suunniteltava matkaa valtameren tuollekin puolelle!

Meidän nuoret kulkevat ja matkustavat paljon. Aussityttökin, toinen miniäkin, oli vasta työmatkalla Espanjassa ja nyt palasi Tanskasta. ja Gimuli matkustaa Kuusenkerkän kanssa Moskovaan toukokuussa kun poikani on taas pitemmällä työmatkalla, en edes muista missäpäin tällä kertaa. No, matkustetaanhan mekin miehen kanssa toukokuussa Kreikkaan Toloon.

Kuva täältä

Summa summarum eli kyllä tällä hetkellä minun levollisuuteni ja luovuuteni lähteinä ovat oma perhe ja leppoisa arkielämä miehen kanssa. Tähän oloon matkaaminen on kestänyt kauan. Kohta tulee neljä vuotta kuin aloitin bloggaamisen edellisessä Kaamosvaloa-blogissani, johon vielä löytyy linkki tästä nykyisestä blogistani. Silloin lausuin ääneen haluavani erota , sitä ennen oli miettinyt eroamista jo monen monta vuotta.

Tämä pitkä matka, jota elämäksi kutsutaan , on kiintoisa ja antoisa taival , kaikkine puolineen!

Aivot narikkaan!

2011-03-25T20:58:00.000+02:00

Miehen tytär lähti juuri onnellisena ystäviensä kanssa kaupungille juhlistamaan kevään kunnialla suoritettua urakkaansa. Huomenaamulla hän lentää viikoksi New Yorkiin ennenkuin aloittaa lukemisen pääsykokeisiin.
Olen seuraillut tytärtä kevään aikana ja ihmetellyt hänen keskittymistään ja päättäväisyyttään lukujen suhteen. Lukuaikataulut ovat pitäneet ja tulokset näyttävät tulevan sen mukaisesti. Itse en aikoinani kuulunut noihin tunnollisiin suorittajiin, eivätkä omat lapsenikaan mitenkään erityisesti kirjoituksiinsa satsanneet.

Työviikko on ollut taas toimintaa täynnä, ei niitä muunlaisia viikkoja näytä olevankaan. Kuvittelin jaksavani siivota tänään vaan puhti katosi kyllä heti kotiin päästyäni.Viime viikonloppukin meni reissatessa, joten huusholli kaipaisi kunnon puunausta etenkin kun keskiviikkoaamuna pojan perhe pörähtää tänne Pikkumiehen kera! Mies lähti yksin koiralenkillekin, mikä kyllä meillä on harvinaista muulloin kuin toisen reissujen vuoksi. Kun hän palaa, avaan viinipullon ja katsotaan nauhalta eilinen Beck. Jospa huomenna olisi enemmän virtaa kotitöiden suhteen!

Siskokin piipahti pikaisen reissun täälläpäin kun äitini viikolla täytti vuosia. Äitini sai viimein tunnustettua meille omat huolensa poissaolokohtauksistaan, muistikatkoksistaan, käsien vapinasta jne. Me läheiset olemme näitä oireita tietenkin havainneet jo jonkin aikaa mutta asianomainen itse on kieltänyt jyrkästi epäilyksemme. Varasin äidilleni ajan neurologille ja hän itsekin tuntui helpottuneelta kun asiasta viimein keskusteltiin. Saa nähdä mitä tulee tapahtumaan! Äidilläni on edelleen ajokortti ja mietimmekin siskon kanssa että mitenhän elämä vanhemmillani tulee sujumaan mikäli äiti ei enää pääse ajamaan autoa. No, asia kerrallaan! Eteenhän nämä asiat kaikkien kohdalla joskus tulee!

Joskus kyllä olen huolissani omasta ja miehenikin muistista. Harva se aamu jommalla kummalla jää kotiin kännykkä tai jotain muuta tärkeää. Ja nyt kun olemme yhden auton perhe, on kummallakin ollut muistamista tämän muutoksen suhteen. Maanantaina mies unohti hakea minut töistä, seuraavana päivänä minä puolestani kävelin iltapäivällä autopaikalleni kaivellen auton avaimia laukustani ja säikähdin kun autoa ei siinä ollutkaan, varastettukko se on? Olin menossa kokoukseen toiselle puolelle kaupunkia ja olin autuaasti unohtanut olevani autoton. Onneksi sain kyydin samaan kokoukseen menevältä kollegalta. Tänään olin lähdössä töistä aikaisemmin iltapäivällä kotiin kun yhtäkkiä muistin että olen menossa taas maanantaina Helsinkiin ja minulla oli monta juttua valmistelematta tuota työtapaamista varten. Onneksi olin lentolipun sentään ajoissa tilannut, hotelli oli kyllä varaamatta. Näitä juttuja piisaa lähes päivittäin. Laitan ne kyllä vielä toistaiseksi työkiireiden piikkiin!

Vaan onneksi edessä on viikonloppu ja aivot saavat roikkua narikassa päri päivää! Jospa ehtisin joellekin kevättä kuvailemaan ja saamaan avarista selkosista mielelle rauhaa ja lepoa!

Ravintoa sielulle ja mielelle

2011-03-21T19:11:00.008+02:00

Kuva täältä

Kuljen sunnuntaina kuulokkeet korvilla Ateneumin yläsalissa. Nautin omasta ajastani ja Ateneumin salien rauhasta. Portaat ovat aina yhtä pitkät kiivetä. Askel askeleelta jäävät pojan perheen lämpimät tunnelmat ja vauvan tuoksu kauemmaksi. Nyt olen taas muuta kuin mummi. Pysähtelen tuttujen ja tuntemattomien teosten äärellä. Arjen sankareita. Monenlaisia.Neil Hardwickin ääni kertoo korvaani: "Aina kun olen galleriassa tämän taulun kanssa, kierrokseni lopussa minun on palkko palata katsomaan uudestaan Järnefeltin alaikäistä palkkaorjaa, Ja hän on aina yhä siellä." Vaikutuin näyttelystä. Se meni ajatuksiini syvälle. Linkistä pääset tutustumaan Arjen sankarit -näyttelyyn, jos et jo ole siellä vieraillut. Suosittelen.

Ukranalaisravintola Pelmenit Kustaankadulla Kalliossa, kuva linkistä.

Helsingissä oli lauantaina räntäsade. Lastenvaunuja oli paikoin hankala työntää sohjossa. Pieni poika nukkui vähän levottoman aamun jälkeen tyytyväisenä vällyjen välissä . Ukrainalaisessa ravintolassa tukeva kokki tarjoili meille kukkuralliset lautaset herkullisia pelmeneitä, joiden erikoisuus oli lampaan ja häränlihan sekoituksesta valmistetut täytteet. Viimeksi söin pelmeneitä poikani häissä kaksi vuotta sitten. Nyt söimme niitä mukana pariskunnan pikkuinen. Tunnelma ravintolassa oli hyvin venäläinen. Melkein kuin olisi ollut Moskovassa. Tai Muurmanskissa.

Tiiviin työkokouksen jälkeen hyppäsin bussiin ja ajoin Helsingin keskustaan. Toiset jäivät saunomaan ja seurustelemaan. Tuntui kuin olisin ollut karkuretkellä kun livahdin viime tingassa elokuvateatterin hämyyn ja uppouduin Tomin ja Gerrin maailmaan, heidän keittiönsä lämpöön, siirtolapuutarhapalstansa vuoden aikojen vaihteluun ja kirjavan ystäväjoukkonsa kohtaloihin. Elokuva soljui eteenpäin. Tapahtui paljon ja ei mitään . Tavallista elämää. Arkea, juhlaa, iloa, surua, rajoja ja rajattomuutta. Nappi valinta sille torstai-illalle.
Palasin myöhäisellä bussilla takaisin toisten joukkoon. Kuuntelin hetken polveilevaa puhetta, join pari lasia punaviiniä, mutta keskustelu ei saanut minua enää sinä iltana mukaansa. Olin jo nauttinut keskustelukiintiöni Tomin ja Gerrin seurassa.

Elokuvasta lisää voit lukea vaikka täältä.

Monena lauantaiaamuna olen ollut Valtterin kirpputorilla televison välityksellä. Usein olen aikonut siellä käydä Helsingissä ollessani, vaan aina on ollut jotain muuta. Nyt ei ollut. Gimuli-miniän kanssa on hauskaa olla kirpputoreilla. Hänellä on kirppis-silmät. Miten hän löytääkin kaiken tavaramäärän seasta juuri sellaisen täydellisen kirpputorilöydön.

Kirpputori Valtteri Vallilassa, kuvat ja lisätietoa täältä.

Löysin minäkin sieltä jotain. Nimittäin eurolla Vauvan hoito-oppaan pojalleni.

Joskus olen kateellinen helsinkiläisille kaikista ihanista kahviloista. Joka kaupunginosassa löytyy omanlaisia. Tällä kertaa päädyimme tähän, Cafe Cardemummaan Kalliossa. Miniä syötti pikkumiehen ja meillä kaikilla oli nautinnollinen herkkuhetki. Minäkin sain nauttia , sillä valikoimista löytyi myös herkkua karppaajallekin, nimittäin ihana suklainen mutakakku.

Tällä kertaa reissuni pääkaupunkiin kesti torstaista sunnuntaihin . Monenlaista ehti tapahtua. Sieluni ja mieleni on taas ravittu .

Ehdottomasti parasta kaikesta oli kuitenkin pikkumies, kohta kolme kuukautta. Mummin kulta. Kuusenkerkkä. Suklaasilmä. Suppusuu. Aamukuudelta vaipanvaihdossa hämärässä kylpyhuoneessa pikkumiehen hymy valaisi koko tilan. Viikon päästä hän tulee ensi kertaa tänne pohjoiseen.

Voima-aamu

2011-03-16T09:54:00.001+02:00

Ulkona on kaunis keväinen aurinkoinen aamu, hanget hohtavat, pian alkavat hankikantokelit! Olen yksin kotona, mies on työmatkalla. Nautin rauhallisesta aamusta, heräämisestä ilman kelloa, hyvästä aamiaisesta lehden kanssa ja kohta vielä käyn koirien kanssa aamulenkilläkin! Menen töihin vasta puoleltapäivin. Olen havainnut, että jos on vain mahdollista niin näitä aamuja kannattaa järjestellä tiiviin työviikon keskelle.

Huomenna minäkin lähden taas reissuun, ensin työkokoukseen ja sitten jään viikonlopuksi mummoilemaan pojan ja miniän luokse. Pieni mies on jo kohta kolme kuukautta. Huhtikuun alussa Gimuli miniä ja Pikkumies tulevat meille viikoksi kun pojallani on työmatka ulkomaille!

Tuon kuvan otin viime sunnuntaina kun heräsi varhain upeaan auringonpaisteeseen. Otin aamupöpperöiset koirat ja kameran mukaan ja lähdin joelle auringon innostamana jo seitsemän jälkeen . Pakkasta oli parikymmentä astetta joten kuvaaminen ei oikein onnistunut kun pakkasviima palellutti sormet mutta sitäkin enemmän nautin valoisuudesta ja auringosta sekä tuosta avarasta jokimaisemasta!

Meillä sanotaan täällä Lapissa olevan kahdeksan vuodenaikaa. Ja niinhän se kyllä on. Nyt ollaan tuossa pakkastalven ja hankikantokevään taitekohdassa. Sen jälkeen on edessä huikea jäidenlähtökevät, yksi suosikkivuodenaikani etenkin kun asun suurten virtojen taitekohdassa!

Aurinkoista voima-aamua kaikille blogiystävilleni!

Pieni mökki ja rauha

2011-03-12T17:16:00.001+02:00

Tänään ajatukseni ovat kulkeneet erilaisia reittejä kuin tavallisena viikonloppuna. Tällä viikolla energiaa ei riittänyt viikolla muihin iltamenoihin kuin jokapäiväisille koiralenkeille ja eilen simahdin kesken elokuvan televison ääreen. Siitä siirryin sänkyyn ja nukuin 12 tuntia. Aamulla olinkin taas virkeä ja siivosin talon samalla kuunnellen radiosta uutisia Japanista. Siivoaminen tuntui hyvältä noita juttuja kuunnellessa. Mutta niin vain tämä maailma on täynnä kaikkea etteivät uutiset japanilaisten onnettomuudesta jaksanut minua kauheasti koskettaa. Mahtaako olla julmasti sanottu? En edes jaksanut kovinkaan paljon seurata uutiskuvia ja videonpätkiä. Kohdallani kyse on myös suojautumisesta, oma työviikkoni sisälsi nimittäin tragedioita riittävästi.

Sen sijaan mietin kyllä kovasti tätä maailmanmenoa yleensä, kuluttamista ja tavaranpaljoutta. Katsoin Yle Areenalta mielenkiintoisen dokumentin Elämä ilman rahaa, joka kertoo saksalaisesta 68 v naisesta, joka on jo 14 vuotta elänyt ilman rahaa. Nainen lahjoittaa eläkkeensä pois ja asuu lastensa ja ystäviensä luona. Hän matkustaa paljon ja nykyisin käy kertomassa elämäntavastaan. Tietysti tuo dokumentti herätti paljon kysymyksiä. Mitä ystävät ja lapset pitävät ahkerasta kyläilijästä, onhan jonkun ruoat ja lämmöt kuitenkin kustannettava. Kiinnostava ja rohkea elämäntapa joka tapauksessa.

Haaveilen itsekin joskus yksinkertaisesta elämäntavasta. Pieni mökki ja rauha, tavaraa vain välttämätön. Muistan kun aikoinaan kauan sitten sosiaalipolitiikan luennoilla yliopistolla vanha professorimme sanoi, että varautukaa siihen, että nykyinen elämäntapa tulee muuttumaan ja hommatkaa itsellenne ajoissa se punainen tupa ja perunamaa, jotta pärjäätte. Tämän hän sanoi n. 25 vuotta sitten!

Me ihmiset olemme huonoja muuttumaan. Se tapahtuu yleensä henkilökohtaisten tai näiden suurten maailmankatastrofien kautta. Onneksi on näitä edelläkävijöitä , jotka rohkenevat toimia toisin ja kokeilla erilaisia elämäntapoja. Jotain varmaan voimme me kaikki tehdä, muutoksia, vaikka pieniäkin; tiedostavampaan kuluttamiseen ja eettisiin valintoihin.

Miten on zenin laita ?

2011-03-04T19:07:00.002+02:00

Avasin tietokoneeni ja blogini ja kommenttilaatikosta minua tervehti ValintojaChoicesin blogin toinen Merjoista iloisesti kysellen että "miten työviikko meni ja onko zen säilynyt mukana?" Hyvä kysymys näin perjantaina kun kotiuduin töistä viiden maissa ja ylitöitä on kertynyt ensimmäiseltä työviikolta yhden työpäivän verran. Ehkä zen on kuitenkin mukana kulkenut sinnikkäästi jossain takkini liepeissä, sillä mieliala on ihan rauhallinen täyteläisen työviikon jälkeen.

Työpäivien jälkeen olen jopa jaksanut olla aktiivinenkin. Yhtenä iltana kävimme naisporukalla syömässä ja elokuvissa katsomassa Kuninkaan puheen. Molemmat tekivät hyvää. Vanhojen kamujen kanssa on niin luonteva tavata, jutut jatkuvat siitä, mihin viimeksi jäivät! Ja Kuninkaan puhe kosketti! Elokuva oli Oscareidensa arvoinen ja Colin Firth oli loistava kuninkuudensa ja asemansa vankina. Eilen olimme miehen kanssa jo toista kertaa geokätköilyä opettelemassa kurssilla ja illan pimeydessä etsittiinkin yksi kätkö.
Enpähän muista näin aktiivista työviikkoa ja etenkin työpäivien jälkeistä aikaa olleen pitkään aikaan!

Huomenna ajelen Ouluun , jossa vietämme viikonloppua toisen naisporukan, sielunsiskojen, kanssa. Käymme taidenäyttelyssä, syömässä ja vielä illalla teatterissakin. Päätimme tällä kertaa harrastaa mielen kulttuuria ja estetettisiä nautintoja! Odotan jo huomista! Täältä tullaan siskot!

Kaikki kuvat ovat siskon luota Pohjois-Ruotsista, jossa viime viikonloppuna kävimme päivämutkin. Sisko täytti pyöreitä vuosia ja kävimme onnittelureissulla jälkikäteen, kun sisko ei halunnut juhlia järjestää. Tosin hän totesi, että olisi päässyt helpommalla jos olisi yhden päivän juhlimiselle pyhittänyt. Nyt hän totesi, että vieraita on riittänyt koko viikon , kun hän kotona kerran pysyi. Jos haluaa kunnolla ohittaa merkkipaalut olisi varmaan viisasta lähteä pois kotimaisemista.

Itse järjestin aikoinaan oikein kunnon viisikymppiset! Kutsuin yhteen kaikki elämäni merkittävimmät ihmiset,

n. 100 henkeä kaiken kaikkiaan. Tämä sekalainen joukko koostui tietenkin perheestäni, lähisuvusta, elämän aikana kertyneistä ystävistä, työkavereista ja naapureista. Mukana oli paljon sellaisia, jotka eivät olleet koskaan tavanneet toisiaan, kuulleet sitäkin enemmän. Teemana oli 70-luku kaikkine kauheuksineen! Valitsin tuon ajan siksi, että sen vuosikymmenen aikana minulle tapahtui ehkä eniten asioita. Pääsin ripille, opiskelin, avioiduin, aloin odottaa esikoistani! Vieraat olivat pukeutuneet 70-luvun henkeen ja bändikin oli soittamassa ajan mukaista musiikkia. Ruoka ja juomat noudattelivat myös 70-lukua, vai mitä sanotte unkarilaisesta gulassista ja Egri Bikaveristä? Vieläkin muistan ja näen erilaisia kohtauksia juhlista: veljeni tanssimassa naisystävieni muodostaman ringin keskellä kalju kiiltäen, äitini uppoutuneena keskusteluun sen ystäväni kanssa, josta hän ei aikoinaan pitänyt lainkaan, ystävän runoesitykset, isä kertomassa sotajuttuja työkaverilleni, joka jaksoi kärsivällisesti kuunnella.... Ja tanssia, tanssia aamuun asti!

Virkistyinpä tässä kirjoitellessani, nyt jaksan jo lähteä koirien kanssa lenkille ! Ulkona tuntuu jo kevään tuulahdus, grillikatoksen päällä oleva valtava lumikasakin oli humahtanut alas ja hävinnyt- sulanutko jo?

Huolehtikaa tekin omasta zenistänne viikonloppuna ja muutoinkin!

Irrallisia ajatuksia

2011-02-25T23:42:00.002+02:00

Ei se niin kamalaa ollut. Työhönpaluu seitsemän viikon tauon jälkeen. Halauksia, paljon paljon puhetta, muutoksia, innostustakin ... Kyllä, oli sitäkin.
Nyt on perjantai-ilta , mutta minulla ollut maanantaiolo koko illan. Juuri kun pääsi vauhtiin niin tupsahtikin viikonloppu.

Kaikenlaisia irrallisia asioita , niinkuin langanpätkiä, pyörii mielessäni. Niinkuin että vaihdetaanko auto tai että jos vaihdetaan niin myydäänkö nykyiset kaksi ja pärjätään yhdellä autolla. Järkevää ja säästetään paljon, koska autonpito on kallista, tosi kallista. Meillä on suunnilleen sama työaika, sovitellen onnistuisi kulkeminen. Sitäpaitsi minä saisin syyn käyttää enemmän polkupyörää ja kävelläkin välillä. Voisin kuunnella kävellessä kielikasettia, jonka olen ostanut. On prepattava sitä englantia koko ajan kun on kesällä ne häät, joiden vieraista on iso osa english speaking. Ja kävely tekisi hyvää myös tälle jatkuvalle vaihtelevasti edistyvälle painonpudotusohjelmalleni.

Ajatukseni tosiaan kulkevat nyt pomppien ja luikerrellen asiasta toiseen ja kolmanteen. Jos olisin tosi reipas , lähtisin juuri nyt pesulle ja nukkumaan ja pistäisin koneen kiinni. Katselin juuri televisiosta Julia Robertsin tähdittämän häähömppäleffan, ehkä sen vuoksi ajatukset tuleviin häihin karkasivat...

Huomenna lähdetään ajelemaan siskon luo naapurimaahan. Hän täytti pyöreitä vuosia viikko sitten ja käydään porukalla onnittelemassa häntä näin jälkikäteen kun varsinaisia juhlia hän ei halunnut järjestää.

Voikaa ystävät hyvin ja nauttikaa tekin viikonlopustanne!

(Kuvat ovat viime marraskuiselta Saksan matkaltani)

En haluaisi luopua tästä rauhasta ja levollisuudesta

2011-02-23T11:32:00.001+02:00

Niin se vaan on ,että tammikuussa aivan loputtomalta tuntunut sairasloma alkaa olla lopuillaan. Toiseksi viimeinen loma-aamu on menossa. Että minä olenkin nauttinut näistä kiireettömistä , levollisista , kauniista aamuista. Toivoisin, että edes hitusen voisin näiden aamujen rauhasta siirtää tuleviin työaamuihini. Onneksi minulla on ollut ihana sijainen, joka on ilmeisesti kovastikin tehnyt töitäni niin ettei minua odota kauhea kaaos!

Nopeasti tämä seitsemän viikkoa on mennyt. Olkapää alkaa olla jo hyvässä kunnossa, vaikka fysioterapia vielä jatkuukin. Ihan entisensä se ei vielä ole, mutta paljon parempi kuitenkin kuin viime vuonna. Hyvältä tuntuu myös, että talven pimein ja kylmin selkä alkaa taittua. Nytkin ulkona on kaunis pikkupakkasaamu , enteillen jo kevääseen siirtymistä!

Lomaakin on onneksi jäljellä, maaliskuussa en taida ainakaan muutamaa päivää pidempää lomaa pitää. Ohjelmassa on silloin kuitenkin viikonloppu Oulussa naisystäväporukassa ja vauvan ihasteluviikonloppu Helsingissä ! Huhtikuussa saan vauvan vanhempineen lomailemaan tänne pohjoiseen.Toukokuussa lähdemme miehen kanssa Kreikkaan kahdeksaksi päiväksi, kesäkuussa suunnittelen Saksan reissua kummitytön rippijuhliin . Heinäkuussa odottaa Saimaa ja elokuun alussa esikoiseni ja Aussitytön hääjuhlat ja syyskuussa vielä toinen viikko Saimaalla! Eiköhän näiden välissä sujune työjaksotkin kuin siivillä!

Tulipa tässä melkoinen luettelo lähikuukausien kohokohdista, ehkä tarvitsin sen tähän tsemppaamaan itseäni töihin paluun tueksi. Kummasti alan tuntea lievää levottomuutta ja vähän jännitystäkin hektiseen työmaailmaani palatessani. En haluaisi luopua tästä rauhasta ja levollisuudesta....

Lopuksi vielä Riki Sorsan esittämä minulle hyvin mieluinen Joki-kappale. Joskus toisen joen rannalla asuessani tämä kappale tuntui ihan sielussa asti....

Juhlatunnelmista pikkuhiljaa arkeen

2011-02-21T13:49:00.001+02:00

Aamujunalla palasimme takaisin kotiin. Fyysisesti olen kotona vaan mieli on vielä pienen pojanpoikani luona . Lapsi muuttuu niin kovaa vauhtia, että nyt elämän alkumetreillä saa melkein joka kerta nähdä aina vähän erinäköisen vauvan. Pojanpoikani on kovin tutunnäköinen- ja oloinen, muistuttaa isäänsä kaikkien mielestä tosi paljon. Niin paljon, että koin melkein dejavuu- oloja aina välillä,. Tosin silmät suljettuina enemmän, sitten kun hän räväyttää auki suuret mustikkasilmänsä, voi nähdä kauniin äitinsä piirteitä! Hoitelin häntä pari yötä, jotta vanhempansa saivat nukkua pitkät yöt ja kerätä voimia juhliin. Hyvin yöt sujuivat, lapsi on rauhallinen ja yörytmikin on melko lempeä ainakin vielä!

Nimenantojuhlat olivat kauniit ja tunnelmalliset.. Poikani ja miniäni olivat itse suunnitelleet sisällön ja valmistaneet itse mm. kummeille todistukset hienoine teksteineen. He antoivat myös meille kaikille isovanhemmille "kasvatus"-tehtävät. Minä ja mieheni saamme perehdyttää pienokaisen Lapin luontoon , kalastukseen, sienestykseen ja marjastukseen. Mieluinen tehtävä ! Pojanpoikani sai myös kauniin ja harvinaisen nimen. Etunimekseen hän sai nimittäin Kosmo-nimen, jota ei ole Suomessa vielä kovin monia rekisteröity. Sopii hyvin kansainvälisten vanhempien ja sukujen pienokaiselle!

Nyt asettaudun viettämään viimeistä sairaslomaviikkoani. Tosin töistä juuri soitettiin ja kysyttiin, voisinko tulla jo perjantaina töihin ja pitää puheenvuoron työtäni koskevassa tilaisuudessa. Vastasin Kyllä. Töihin on jo kiva palata. Koen olevan levännyt ja voimaantunut. Sitäpaitsi alkaa kevätaika, ensi viikolla on jo maaliskuu!

Ja eikun menoksi!

2011-02-17T19:15:00.000+02:00

Aamulla oli hieraistava silmiään toisenkin kerran ,kun kotona levitteli siipiään ihanainen Idän ihme, eksoottinen riikinkukko! Miehen tytär valmistautui abi-päiväänsä, liekö herännyt jo kukonlaulun aikaan meikkaamaan, niin kauniin näköinen hän oli värikkäässä asussaan.

Minä pakkailen jälleen laukkua, ollaan miehen kanssa lähdössä yöjunalla pääkaupunkiin, viikonloppuna vietämme siellä pienokaisen nimijuhlia! Ohjelmassa on myös venemessuilla käyntiä. Pakkasta on edelleen huimia lukemia, saa nähdä, hyytyykö juna välille!

Pakkaspäivät ovat kuluneet vauhdilla, on ollut ystävättären 50-v juhlaa, fysioterapiaa, kampaajalla ja kosmetologilla käyntiä. Koirien kanssa olen pakkasesta huolimatta päivittäin lenkillä käynyt, lapinkoirat kestävät pakkasta paremmin kuin me kaksijalkaiset!

Ja pakkaspäiviä on kestänyt paremmin koska aurinko on paistanut huikeasti, maisemat ovat olleet ihanat. Ja nyt tulee kuutamokin vielä! Sanoin miehelle juuri, että laitappa meille konjakkia taskumattiin junaeväiksi, kun on kahden hengen hytti ja kuutamoyö! Ja nyt eikun menoksi!

Aurinko, hei!

2011-02-13T10:43:00.001+02:00

Ensimmäistä kertaa tälle talvelle kiipesin miehen ja koirien kanssa joen toisella puolella nousevaan vaaraan.
Oli upea pakkaspäivä, niinkuin on muuten tänäänkin. Matkaa vaaraan on meiltä ehkä viitisen kilometriä, josta puolet kohtalaista nousua. Onneksi on moottorikelkkojen jälkiä, joita pitkin kävellä. Suksilla olisi ollut hyvä mennä, mutta viidentoista asteen pakkasessa on minusta liian kylmä hiihtää. Vaaran laella on laavu, jossa oli hyvä pitää kahvitaukoa nuotion lämmössä.Että minä rakastan näitä vaarojen ja tunturien päältä avautuvia Lapin maisemia! Minun maisemaa, sielunmaisemaani!

Tänään menen ystävättäreni kanssa katsomaan KOM-teatterin (vierailulla Rovaniemellä) Odotus-näytelmää, pääosissa Pirkko Saisio ja Marja Packalen . Näytelmä kertoo 60 -vuotiaista naisista , joita Suomessa oli vuonna 2009 42 000.
Esityksen temaattisessa keskiössä on odottava nainen. Nainen, joka odottaa milloin isää. Milloin miestä. Milloin naista. Milloin lasta. Lastenlasta. Tuomiota. Valoja eteisessä. Vuoroa. Huonoja uutisia. Hyviä uutisia. Yleisöä. Yksinäisyyttä. Kuolemaa (Lähde Kom-teatteri). Odotanpa esitystä suurella mielenkiinnolla!

Ihmisen ikävä

2011-02-09T15:10:00.001+02:00

Kai se on niin että ihmisen osaan kuuluu jonkilainen perusikävä, sellainen mielen perukoilla oleva tunne, joka parhaiten nousee esille yksinäisyydessä ja hiljaisuudessa. Itse huomaan tässä vaiheessa ymmärtäväni hyvin edellisiä sukupolvia ja heidän kaihoaan. Minäkin ikävöin sitä mitä ei enää ole, mutta on ollut. Joskus tulvahtaa kaihona mieleen omien lasten lapsuusaika, joskus taas jopa oma lapsuuden perhe. Etenkin nyt kun omat vanhemmmat ovat haurastumassa ja heikkenemässä . Aamuyön aikaiset tunnit ovat erinomaista ikävöinti- ja huoliaikaa. Tämä nykyinen aamuöinen heräily kuuluu varmaan vaihdevuosien oireisiinkin, vaan on siinä mukana perimääkin. Oma äitini on erinomainen esimerkki huoli-heräilystä aikaisin aamulla.

Huolta voi kehitellä myös vaikka mistä aamuyön nyt vielä pimeinä tunteina. Oikeastaan itsellä ei edes suurempaa huolta ole, ihan hyvä on olla tässä ja nyt. Mutta sitä ei halua mieleni aamuyöstä millään hyväksyä vaan kaivaa esiin huolen rippeen, mitä lähteä kehittelemään. Ja huoliahan tässä maailmassa kyllä riittää.

Kaiho taas kuuluu kansamme perusmelonkoliseen luonteeseen. Kaihota voi vähän kaikkea. Niin menneitä kuin tuleviakin. Kaihota voi luonnossa , elokuvissa, matkoilla, haaveilussa, unelmissa.... Minä kaihosin tänään kun kävelin viidentoista asteen pakkasessa joen jäällä koirien kanssa upeassa auringonpaisteessa. Että mitäkö kaihosin; kevättä, luonnon kauneutta, ystäviä. Oikeastaan kaikki oli siinä hetkessä tällä kertaa. Ei menneessä eikä tulevassa.

Liitänpä loppuun vielä toisen viikonloppuna tekemäni kuva-musiikkiyhdistelmän. Kuuluu ehdottomasti kaiho-osastoon vai mitä?