tiistai 4. marraskuuta 2008

Salaman kirkkaasti välähtäessä me synnymme





Olen syntynyt pyhäinmiesten päivänä, vainajien päivänä. Marras- sana viittaa myös kuolemaan.

Ehkä vaikka näistäkin syistä hautausmaat ovat aina vetäneet minua puoleensa. Nuoruudessani luin Spoon River antologiaa, jossa muistokirjoitukset kertoivat tarinaa kylän tai kaupungin ihmisistä, heidän salatuista hetkistään ja piilotetuista tunteistaaan.

Lokakuisella Andalusian matkallani löysin ehkä kauneimmalla paikalla sijaitsevan hautausmaan, mihin olen törmännyt. Se sijaitsi korkean vuoren huipulla keikkuvan kylän korkeimmalla kohdalla.

Arvoitukseksi jäi, miten vainajat mahdetaan sinne haudata, muurissa oli kyllä arkun kokoisia aukkoja sopivasti, mutta miten ihmeessä....?

Samalla matkalla matkalukemistostani jäi mieleeni andalusialaisen runoilija/kirjailijan Bequerin säe ...Salaman kirkkaasti välähtäesä me synnymme, ja yhä se kirkkaus viipyy kun kuolemme. Niin lyhyt on elämä..."


Hautasmaakäynnin jälkeen sopiikin jäädä mieleen harhailemaan joukko kysymyksiä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti