lauantai 11. huhtikuuta 2009

Jokivarren kevättä

Klikkaa kuvaa isommaksi

Takana taas ties kuinka mones hiihtolenkki aurinkoisissa joenvarsimaisemissa.
Tällä kertaa suuntasimme seuraavan kylän kohdalla olevaan saareen , missä on yleinen laavu. Matkan varrella tuli vastaan monenlaista seuruetta yhtä monelaisilla kulkuvälineille. Joen törmillä näkyi kotia, pieniä ja suuria nuotiopaikkoja, pilkkijöitä istua kökötti tasaisin välimatkoin hiljaisina vaiteliaisina hahmoina.. Moottorikelkkasafareita sujahti muutama ohi ,vaikka vilkkain kelkkakausi näillä korkeuksilla alkaakin jo olla ohi.

Väkeä oli liikkeellä mutta niinkuin kuvista näkyy , ei häiriöksi asti. Tilaa ja avaruutta ympärillä riitti.

Nuoret lähtivät Maalle Exmieheni luokse, aikoivat mennä siellä pilkille. Huomenna he lähtevät poikani isän luona käymään hänen
lomapaikalssaan. Tiistaina palaavat takaisin Helsinkin.

Minulla on onneksi lomaa jäljellä vielä ensi viikko.
Kurkistin äsken Ryanairin sivuilta ja muistakin äkkilähdöistä lentoja Frankfurtiin. Ulkomaanystävä laittoi nimittäin eilen Facebookiin kuvia Reininlaakson keväästä ja kukkivista puista ja pensaista. Kevään tuoksun melkein tunsi niistä kuvista. Kevään kaipuu iski lujaa.
Tarpeeksi edullisia lentoja ei onnekseni löytynyt. Sitäpaitsi olenhan reilun kuukauden päästä lähdössä Mallorcalla ja siellä on jo kesä tuolloin. Mutta saa sitä haaveilla äkkilähdöistä! Jos asuisin lähempänä Tamperetta, piipahtaisin varmaan paljon useammin Saksassa.
Mutta täältä pohjoisesta saa lähtöihin lisätä aina sekä hintaa että aikaa!

Mutta mikäli ilmat pysyvät tälläisinä, ei täällä jokivarressa loman vietto ole lainkaan hassumpaa! Monta kiireetöntä leppoisaa päivää tehdä ihan sitä mitä haluaa!
Posted by Picasa

8 kommenttia:

  1. Mukavaa, että ilmoitit muutostasi, saa laitettua uuden blogisi googlereaderiin. :) Kysyit Kaamosvaloa-blogissasi, että miten muuttajat käsittelevät vanhoja blogejaan. Minulla oli sinänsä helppo muutto bloggerista wordpressin puolelle, koko vanha blogini siirtyi mukana yhdellä napin painalluksella. Vuodatus taas ei taida olla yhteistyökykyinen muiden blogipohjien kanssa? Omenapuun Katriina on muuttanut vuodatuksesta blogeriin, eiköhän hänellä ole linkki vanhan omppupuun alle? En nyt mene vannomaan, mutta näin muistelisin. Onnea uuteen blogiin!

    VastaaPoista
  2. Kivaa jatkaa seurassasi! Tästä Ison Joen varresta olen itsekin. Lapsuuteni asunut sen saaressa. Nyt tässä rannalla. Oikein hyvä joki kaiken kaikkiaan. Kuten tiedätkin...

    VastaaPoista
  3. Mukavan levollisesti pääsiäisen aikaa tunnut viettäneen. Ja virtaavan veden äärellä, ihana elementti. Nuo äkkilähdöt ovat mainio mahdollisuus irtiottoon ja maiseman vaihtoon. Vaikka kuulee usein huo`ahtavan: "kyllä Suomi on kaunis maa", olisi hyvä nähdä muutakin kaunista.

    VastaaPoista
  4. Krisuh! Minullakin on linkki tuossa palkissa vanhaan blogiini ja ajattelin , että se voi jäädäkin, ainakin toistaiseksi. Siirrän vanhan jutun pikkuhiljaa kovalevylle talteen. Se on hidasta, koska haluan kommentitkin talteen. Mutta taitaa olla ainoa keino tallettaa kaikki.

    Villasukka; ollaan siis jokivareen asukkeja molemmat. Minäkin olen asunut lähes aina joen varrella, myös lapsuudessa. ainakin kesäisin.

    Rita; tässä nykyisen kotini kohdalla joki on vielä tiukasti jäässä, mutta siellä pinnan alla kohisee kyllä valtava voima. Ei ole kovinkaan pitkää aikaa jäiden lähtöön!
    Olen usein äkkilähtöjä käyttänyt. Se on hyvä ja halpa keino silloin kun lähtee yksin tai kaksin eikä paikalla ole niin suurta väliä!

    VastaaPoista
  5. Juu, minä sinut jo blogirolliini päivitin, siis tämän uuden osoitteen.

    Hyvää kevättalvea sinne. Täällä paistaa aurinko, lämmintä kymmenkunta astetta. Taidanpa lähteä pyöräilemään.

    VastaaPoista
  6. Mukavaa pyöräily Äijä! Minä lähden kameran kanssa kevättä katselemaan:-)

    VastaaPoista
  7. Joskus sitä aina kaipaa sitä mitä itsellä ei ole. Minä kaipasin hankiaisia ja tulilla istumisia ja lukemista keskellä lunta...Mutta kesä tuli tänne niin yhdellä humauksella, että se totta vie mukaansa. Sen tuntee koko ruumissa ja on pakko olla ulkona kaikki päivät ja vain ihmetellä luonnon voimaa.
    Yksi minun lempiajatuksistani oli kun muutin tänne keski-eurooppaan, että hyppään mielijohteesta johonkin junaan: kohti Zagrebia, Pariisia tai Roomaa. En ole sitä vielä tehnyt mutta toivon tekeväni sen vielä jonakin päivänä. Äkkilähdöt ovat vapautta! Eli harmi kun et tule tänne, minullakin on vielä ensi viikko lomaa eikä juuri mitään ohjelmassa....

    VastaaPoista
  8. Santtu; katselin kyllä lentoja ja pitkin päivää kevän houkutus tuntui. Siis juuri tuon toisenlaisen kevään, sen johon vielä on täällä matkaa. Mutta houkutus on toista kuin päätös, taitaa kuitenkin järki voittaa tällä(kin) kertaa!

    Mutta jos asuisin siellä, hyppäisin kyllä useammin junaan ja antaisin raiteiden viedä. Täältä kun on junalla vain yksi suunta....

    VastaaPoista