tiistai 25. elokuuta 2009

Syksyn lapsi mä oon


Viime vuosi rempattiin taloa ja tänä kesänä on kohennettu pihaa. Yläpihan terassi valmistui tänään, siinä kelpaisi vaikka tanssit pitää. Terassin sivustalle valmistuu vielä katos grillille, mutta se taitaa jäädä keväälle. Mies on hyvä tekemään toiveistani totta!
Elämä on näin syksyllä ollut täynnä sadonkorjuuta ja kaikenlaista muutakin tekemistä, etten ole ehtinyt blogia juuri päivittelemään enkä juuri kuvailemaankaan. Tänäänkin ehdittiin koirien kanssa lenkille vasta yhdeksän aikaan . Nappasin kameran mukaan, mutta ilta pimeni jo hyvää vauhtia enkä juuri kuvia upeasta illasta ehtinyt saada.



Nuorin siskoni on aloittelemassa remontin tekoa asunnossaan ja olen lupautunut toimimaan hänen apunaan projektissa. Pestasimme avuksi vielä tutun sisustussuunnittelijan, asunto kun on vanha ja hieman haasteellinen. Minulla ei sitäpaitsi ole aikaa ryhtyä kiertelemään rautakaupoissa ja tapettimyymälöissä, eikä sisko myöskään kykene sitä tekemään. Oli hauskaa kuunnella ammattilaisen ehdotuksia! Jouluun mennessä siskolla pitäisi olla lattiasta kattoon rempattu koti.




Tekemisestä huolimatta olen nauttinut tästä alkusyksystä, syksyn lapsi kun kertakaikkiaan olen.
Tuntuu, että voimani ovat huipussaan tähän aikaan. Lämmin , upea kesä on ladannut akut ihan täyteen energiaa! Tykkään säilöä ja pakastaa , leiponutkin olen erilaisia marjapiirakoita pakastimen täyteen. Ei ihme, että Veikko Huovisen riemastuttava Hamsterit -kirja hykerrytti minua jo paljon nuorempanakin. Muistatteko kellarin purnukat ja purkit ja muutkin talven varat siinä kirjassa?

Viikonloppuna matkustan Helsinkiin. Vietän muutaman päivän poikieni ja miniöiden kanssa ja sitten vielä pari päivää työjutuissa. Kaiken tämän hamsteripuuhastelun jälkeen onkin tervettä sukeltaa pääkaupunkiseudun kultturellien rientojen ääreen. No, ainaskin elokuviin!Pedro Aldomovarin uusin leffa on nähtävä. Ja Mika Kaurismäen Haarautuvan rakkauden talo kiinnostaisi myöskin...

8 kommenttia:

  1. Ihanaa luettavaa, positiivinen energiasi oikein säteilee tänne asti!

    VastaaPoista
  2. Erittäin mielenkiintoinen blogi.

    Greetings from luovuutta ja mielikuvitusta kuvia Jose Ramon

    VastaaPoista
  3. Mukava postaus..samaa mieltä ensimmäisen kommentoijan kanssa..mukavaa luettavaa,,aina

    VastaaPoista
  4. Rempaaminen onrankaa, mutta voi sitä onnenpäivää, kun on valmista. Joka päivä saa iloita.Suosittelen!Katoppa blogini valokuva, siellä näkyy vanha kalijatehaskin.

    VastaaPoista
  5. Kivaa luettavaa taas, johon mielellään samaistuu. Syksy on mahtavaa aikaa ja tämä voimaantunut tunne ihanan kesän jälkeen on kuin ois lahjan saanut. Tunnelmapaloja myös nuo kuvasi. Tuo keskimmäinen maisemakuva on kuin joku Claude Monet`n maalaus, upea!

    VastaaPoista
  6. Halkean kateudesta, kun joku sanoo, että mies on kätevä tekemään haaveista totta. Olisi niiiin kiva, jos olisi käsistään kätevä mies, kun en itse puutöitä viitsi opetella.

    Syksyn touhut tuntuvat tosiaan kivalta ja elämä kihisee suonissa. Antoisaa Helsingin-matkaa!

    VastaaPoista
  7. Kiitos taas teille kommentoijille, vanhoille ja uusillekin! Parasta palautetta on kun joku tulee hyvälle mielelle blogistani. Mutta niin se vain on että hyvä mieli säteilee blogiinkin. Nautitaan siitä niin kauan kuin sitä riittää. Elämässä kun on toisenlaisiakin hetkiä.

    Mukava kuulla että on muitakin, joilla on virtaa syksyssä, olisko asialla muut syksyllä syntyneet...?

    VastaaPoista
  8. tervettä sukeltaa pääkaupunkiseudun kultturelliuuuteen..maby. hope so. mina kauhulla ajattelen kuukautta joka siella pohjoisessa helsingissa täytyy viettää

    VastaaPoista