maanantai 28. syyskuuta 2009

Talven hönkäys ja Iso Riipijä

Karhunkierroksen maisemia

Tänään tuntui ensimmäistä kertaa oikein kunnon kolea talven hönkäys. Koiralenkilläkin tuntui ihan kuin olisi räntää vihmonut, seitsemältä on jo hämärää ja auton mittarikin vilkutti jäävaroitusta! Voih! Vielä olisin tykännyt syksyn kuulaista ja kirpakoista keleistä ruskaloistoineen. Mutta puista on jo melkein lehdet lähteneet, viiikonloppuna ryskäsi Iso Riipijä, niinkuin isäni nimittää syysmyrskyä, joka vie lehdet mennessään.

Viikonloppuna olin Kuusamossa naisystäväporukkani kanssa viettämässä rentouttavaa viikonloppua. Lauantaina patikoitiin pieni Karhunkierros, joka oli minulle ennenkokematon . Reitti oli hieno, joskaan ei kovin huonokuntoiselle eikä heikkohermoiselle tarkoitettu. Sen verran jylhiä kallioita ja rotkojen yli vieviä riippusiltoja taipaleeseen sisältyi.


Yksi ystävistäni oli laittanut perheelleen upean kakkoskodin miehen suvun mailta. Vanha maalaistalo on saanut uuden elämän kaupunkilaisperheen rentoutumispaikkana (ja puuhapaikkanakin)! Suuressa tuvassa oli levollinen tunnelma, vanha putkiradio soi ja ikkunoista avutui pihamaalle rauhallisen kauniit maalaisnäkymät.Minun mökkikaipuuni sai vain vauhtia kun aamulla istuskelin tuvassa kuunnellen ja katsellen hiljaisuutta. Sielu lepäsi.

Tämän päivän olen ollut vapaalla jälleen. Opiskelun kanssa riittää tehtävää ja pikkuhiljaa alan päästä oikeaan tempoon sen suhteen. Viime viikon esseekin valmistui ajallaan ja on huomenna käsittelyssä. Ei valmistunut illassa eikä kahdessa vaan sain sen valmiiksi vasta torstai-yönä kahden aikaan. Kuusamoon lähdinkin sopivasti silmät ristissä ja ehkä vähän ylikierroksillakin, mutta hyvä seura, ruoka ja juoma tekivät tehtävänsä ja stressi jäi taakse, samoin orastava flunssa! Hyvillä mielin aloittelen tätäkin viikkoa. Siskon remppa etenee hyvää vauhtia, keskiviikkona aletaan repimään vanhoja tapetteja pois. Onneksi ei tarvitse sitä hommaa tehdä, sen verran itaraa puuhaa se on. Hyvin on muistissa vielä viime syksyinen oma remonttimme.

Ensi viikonloppuna pääsen jo toisen kerran tunturimaisemiin. Mies yllätti ja oli varannut Leviltä mökin meille viikonlopuksi , ei oteta edes koiria mukaan! Saas nähdä joko päästään ensi lumi kokemaan!

5 kommenttia:

  1. Iso Riipijä on hyvä nimi tuulelle, joka pudottaa lehdet. Meilläkin oli kohtalainen tuuli, mutta vielä lehdet eivät olleet tarpeeksi kypsiä tippuakseen.

    VastaaPoista
  2. Alkoipa tehdä mieli Kuusamoon. Tämä vuosi jäänee pohjoisen osalta väliin, ollut näitä ns. kiireitä.

    Täällä lännessäkin iso riipijä riehui eilen, mutta vielä on lehtipuissa verhot suurimmalta osin.

    Hyvää syksyä!

    VastaaPoista
  3. Kelpaisi Kuusamo ja Levi mullekin syyskohteeksi, unelmapaikkoja. Vaan kuulostaa kivalta sun elämä, paljon tapahtuu, mutta silti sopivasti. Ruutia riittää.

    VastaaPoista
  4. Mukava kuulla, että reissusi oli onnistunut. Kyllä karhunkierros kannattaa ehdottomasti tehdä ainakin kerran elämässä.
    Tsemiä opiskeluihin!

    VastaaPoista
  5. Moninainen; en tiedä mistä isäni tuon nimityksen on keksinyt, omasta päästään vaan jostain lainannut. Täytyypä kysyä häneltä.

    Äijä; täällähän tämä Lappi on ja pysyy. Asiat tärkeysjärjestyksessä:-)

    Katriina, joskus ihmettelen itsekin tätä ruutia. Ehkä on vain sellainen tilanne että on energiat ja voimat tasapainossa.

    Ruska; Tuo pieni karhunkierros, 11 km, oli kyllä sopiva ja hieno päiväpatikointikohde. Vaikkakin ajankohta oli erittäin suosittu, parkkipaikat pullistelevat menopleistä mutta onneksi korvet kätkivät melkoisen väkimäärän ja suhtkoht rauhassa sai olla.

    VastaaPoista