sunnuntai 25. lokakuuta 2009

Kadonnutta lokakuuta etsimässä


On alkanut kynttiläaika. Kotona palavat kynttilät siellä täällä missä milloinkin olemme. Ulkona loistaa asuinalueemme talojen terasseilla ja porttien pielissä erilaiset kynttilälyhdyt ja jouluvalojakin jo näkyy.
Valo tuo voimaa ja lämpöä näihin lokakuun loskaisiin päiviin, jolloin lumisade ja vesisade vuorottelevat ja kadut ovat jäisiä niljanteisia kävellä.

Tänä vuonna lokakuu on mennyt nopeasti. Havahduin äsken siihen, että ihan pian on jo marraskuu. Johonkin on lokakuu kadonnut! Piiloutunut alkavan pimeän piiloihin varmaan! En ole sitä liiemmälti kyllä kaivannutkaan. Lokakuu on ollut aina yksi vaikeimmista kuukausistani. Marraskuussa jo helpottaa, pimeän ja harmaan kanssa alkaa taas olla kaveri. Useina viime vuosina olen tehnyt matkan lokakuussa jonnekin vähän lämpöisempään ja valoisampaan maankolkkaan mutta tänä syksynä matka jää tekemättä opintojeni vuoksi.

Jäin oikein miettimään kadonneen lokakuun arvoitusta ja sukelsin valokuvakansioihin ja yllätykseni löysin sieltä värikylläisen kauniin lokakuun moninen reissuineen. Tämä alkava kaamos vaiko tiukat opinnot ovat muistini vieneet?


Yksinkertaisen täydellistä

Kemijoen rantaa

Kotikaupunki

Joutsenet kuuluvat syksyyn ja kevääseen

Levitunturin maisemia

Kesäisten piknikkien kohde

Mökkirantaa

4 kommenttia:

  1. Kylläpä olit ottanut hienoja tunnelmakuvia lokakuusta. Niissä ei ole jälkeäkään pimeästä ja synkästä kuukaudesta, joten siksi kai sitä ei muistakaan.

    On siis ollut kivaa!

    Katriina

    VastaaPoista
  2. Katriina; onneksi kuvat tukevat muistia tai ainakin hyviä osia siitä. En ole tainnut ottaa kuvia harmaista loskapäivistä, täytyykö niitä edes muistaakaan?

    VastaaPoista
  3. Sun kaikki kuvat on kauniin runollisia. Saat maisemasta aina kauniin esille. Niitä katsellessa oikein herkistyyn - niin kuin nytkin nostatti mieleen tällaisen runon.Vaikka järvestä tässä kyse.

    Jokainen kevät nostaa silmiini kyynelet
    ilosta, koska tämä maa on niin kaunis.
    Järvi aina uusi ja erilainen,
    rannoilta kahvinruskea, keskeltä kirkas,
    se näyttää virtaavan kuin joki, kadoksiin metsiin.
    Lämpiminä aamuina sen kietoo sumu,
    sinertävä kuin aamumaito,
    sateella sen silkki on harmaa.
    Kirkkaat aamut kohoavat,
    päivä ja yö vaihtelevat,
    sade ja kuulas ilma.
    Vuodenaikojen lähtö ja paluu,
    lintujen laulu, äänien häipyminen,
    aamu ja ilta, kevät ja syksy
    alati hämmästyttävät minua.
    (Eeva-Liisa Manner)

    VastaaPoista
  4. Rita;

    Kiitos Rita tuosta Eeva-Liisa Mannerin runosta. En muista siihen törmänneeni aiemmin, Manner ei ole minulle kauhean tuttu kirjailijana eikä runoilijana. Tuo runo kyllä houkuttaa tutustumaan enemmänkin. Runossa hän tavoitti jotain sellaista mitä tuo omien maiseminen kuvaaminen minulle merkitsee.

    Viimeinen säkeistö erityisesti puhutteli ja tuntui kovin tutulta ajatuksineen.

    VastaaPoista