keskiviikko 30. joulukuuta 2009

Ciao Rooma !


                                                  Kuva wikipediasta

Olen yrittänyt pakata viikon reissun kamoja pieneen lentolaukkuuni, sillä en nyt halua jättää matkatavaroitani Finnairin hoteisiin vaan  kuljetan laukkuni mukanani koneessa. Sain kuin sainkin valittua sopivantuntoiset mukavat reissuvaatteet mukaan. Enemmän vaikeuksia tuotti pakata tarvittava kosmetiikka litran muovipussiin! Sekin onnistui, ja mukana oli sentään myös hiustenhoitotuotteet (minulle must-juttu tämän paksun luonnonkiharaisen, tällä hetkellä jo melko pitkän hiuspehkon kanssa). Olen  ylittänyt myös itseni siinä, että laukku on jo pakattuna vaikka lähtö on vasta huomenna lyhyen työpäivän jälkeen. Onneksi voin jättää autoon talviset vaatteet, niitäkin kun tarvitaan pääkaupunkiseudulla ainakin säätiedotuksista päätellen . Mies ajelee takaisin Lappiin jahka saa minut Helsingissä koneeseen, toki pari päivää pääkaupunkiseudulla viivytään  ensin.

Nautin tästä olosta kun saa kääntää autonnokan kohti etelää ja irtautua näistä pohjoisen kuvioista hetkeksi.Tiedän kyllä , että yhtä ihanaa on palata viikon päästä ja katsella koneen ikkunasta tuttuja jokivarsia!
Matkustamisen viehätys  taitaa ollakin juuri siinä! Lähdössä ja paluussa! Välillekin varmaan mahtuu taas paljon. Rooma historian havinoineen ja raunioineen, museoineen, pitkät illat viineineen ja hyvine ruokineen ja tärkeintä kaikesta - rakkaan ystävän kanssa  asioiden pistäminen kohdalleen, mikä vaatii paljon puhumista ja kuuntelemista!

Tänne palailen siis reilun viikon päästä oletettavasti monta kokemusta rikkaampana!


Elämänmakuista  ja  Rohkeaa Uutta Vuotta kaikille kurkkijoille ja vakilukijoilleni!

Arrivederci!

11 kommenttia:

  1. Aivan mahtavaa! Virkistävää matkaa toivottelen ja Uusi Vuosi olkoon Sinulle mukava ^_^

    VastaaPoista
  2. Hyvaa matkaa ja Oikein hyvaa uutta vuotta!

    VastaaPoista
  3. Hyvän matkan ja uuden vuoden toivotukset tältäkin, joka on Roomasta pitkään haaveillut!

    VastaaPoista
  4. Kiitos samoin sinulle ja ihanalta kuulostaa tuo reissu!!!

    VastaaPoista
  5. Hyvää matkaa ja oikein hyvää tulevaa vuotta - eihän tässä montaa tuntia enää ole tätä vuotta jäljelläkään.

    VastaaPoista
  6. Aah, ihanalta kuulostaa tuo tuleva matkasi. Oikein nautinnollista matkaa ja hyvää uutta vuotta myös!

    VastaaPoista
  7. Leppoisaa matkaa.

    Oikein hyvää ja menestyksellistä Uutta Vuotta 2010.

    VastaaPoista
  8. Turvallista matkaa ja paljon hienoja Italian ihmeitä. Ehkä saadaan kuvakulmia Roomaan tuliaisiksi :)

    VastaaPoista
  9. Voi! Ihanaa matkaa sinulle ja mukavaa uutta vuotta!

    VastaaPoista