tiistai 22. joulukuuta 2009

Kadonnut joulustressi


Kuva poikani ottama

 Joulunaluspäivät ovat sujuneet edelleen rauhallisesti, mitä kyllä välillä suuresti ihmettelen.Viime  lauantaisen siivous-ja leipomispäivän jälkeen asettauduin jo joulunviettoon, koska nuoret saapuivat sunnuntain aamujunalla.
Heidän mukanaan ovat aussiminiän pikkusisko poikaystävänsä kanssa, joten aika on kulunut valkean joulun ihmettelyssä ja erilaisissa talviaktiviteeteissä.

 
                                                        Kuva poikani ottama

Kun nuoret ovat olleet päivisin reissuillaan, olen minä nautiskellut hiljaisesta talosta ja poltellut kynttilöitä.  Olen lueskellut uusinta Wallanderia ja välillä tehnyt koirien kanssa lenkkejä lumiseen hämärään rantamaisemaan.
Melkein ihmeellistä on ollut tämä joulunalusaika. Olen onnistuneesti kadottanut tänä jouluna kokonaan joulustressin! Tänä iltana paistetaan pipareita ja torttuja miniän kanssa, huomenna he lähtevät ajelemaan poikani isän lapsuumaisemaan, missä viipyvät tapaniin asti.

6 kommenttia:

  1. Hyvin kauniit kuvat! Sopivat myös tuohon kuvailemaasi tunnelmaan, josta on mukava edes lukea, vaikka ei sen tarkemmin olekaan omakohtaista kosketusta joulustressittömyyteen;D

    VastaaPoista
  2. Katriina, kuvat ovat ppikani otamat. Hän harrastaa myös valokuvausta ja hänellä jo lähes ammattilaistasoiset vehkeetkin. Juuri oli hankkinut uuden tehokkaamman kameran, en nyt kyllä muista merkkä mutta vaikuttavalta näytti. Lisäänpä kuviinkin ottajan tiedot ette saa aiheetonta kunniaa:-)
    Ensimmäinen stressitön joulu minullakin tämä on! Mutta taidan kyllä yrittää jatkossakin samaa. Tietenkin suurin syy on se ettei tänä vuonna joulunpyhinä ole suurta vierasmäärää! Uusperheessä on se hyvä puoli että joka toinen joulu on näemmä rauhallisempi ja joka toinen sitten hulinaa täynnänsä. Jotenkin nyt vieraat joulun alla veivät stressin kun ei vieraiden aikana viitsi ahertaa muuta kuin ruoat pöytään!

    VastaaPoista
  3. Stressitön joulu kuulostaa oikealta joululta, hyvältä olotilalta.

    Mukavaa.

    Rauhallista joulua sinulle, Maaretta.

    VastaaPoista
  4. Samat sanat kuin Katriina noista poikasi kuvista, onnistuneet otokset. Kyllä tressittömänä puuhastelu on mukavaa ja tuntuu, että saa onnistumaanin kaiken paremmin. Tein alustavasti rosollia ja kyllä maistui hyvältä. Porkkanakakkua tuli otettua lisää ja lisää, kun oli niin hyvää. Oikein kiitollinen mieli tästä hyvästä vapaasta.

    VastaaPoista
  5. Kauan eläköön stressitön joulu!
    Minustakin tänä jouluna kaikki palaset loksahdelleen kohdilleen jotenkin sujuvasti ja hösellystä ei juurikaan ole ollut.
    Jatketaan samaa rataa!

    VastaaPoista
  6. Susupetal; rauhallista joulua myös sinulle!

    Rita; kuulostaa sinunkin joulusi sujuvan stressittömästi!Jospa me vuosien kuluessa ollee opppineet suhteuttamaan asioita oikeaan mittasuhteeseen!

    Tuuluska, jatketaan vaan valitsemallamme tiellä edelleen!

    VastaaPoista