sunnuntai 6. joulukuuta 2009

Kaksi kynttilää




Siskon uusi mies on ruotsalainen. Olivat meillä viikonlopun kyläilemässä ja lähtivät hetki sitten ajelemaan länsirajaa kohti. Mies oli toista kertaa käymässä täällä siskon synnyinsijoilla . Itsenäisyyspäivän rituaalimme herätti hänessä ihmettelyä ; kaksi kynttilää ikkunalle ja vähän ennen seitsemää junttautuminen koko sakilla television ääreen katsomaan tuntikausien kättelysessiota , mihin kuuluu meidän naispuolisten katsojien (sisko, äiti, mie ja bonustytär) asiankuuluvat kommentit pukuloistosta ja erityisesti loistottomudesta .Mies jaksoi ihmetellä puolitoista tuntia juhlatouhua, pisteet siitä hänelle! Kyllä kulttuurien erilaisuus on rikkautta:-)

Käytiin pienellä kävelyllä ja huomattiin etteivät oikeat kynttilät palaneet enää monellakaan ikkunalla. Ovat vaihtuneet sähkökynttilöiksi. Sääli. Muistan vielä joitain vuosia sitten kun virastotaloissakin oli palkattu kynttilävahdit klo 18-19 itsenäisyyspäiväksi. Itse vielä poltan oikeita kynttilöitä, en tosin joka ikkunalla, vaan parilla kadunpuoleisella!

Minun itsenäisyyspäivän rituaaleihin on kuulunut jo vuosikausia erityinen sivuvivahde. Juhlapäivänä on nautittava konjakit kahvin kera ja malja nostettava yhdelle erityiselle itsenäisyyspäivälle. Olen nimittäin ollut itsekin kutsuttuna vieraana linnanjuhlissa ja sen vuoksi on aivan erityistä katsella juhlamenoja kun on hyvin muistossa oma juhlapäivä vuosia sitten! Kutsu oli minulle suuri yllätys ja erityiseksi sen teki että sain sen itse enkä kenenkään kautta avecina!

Meillä on nyt todellinen joulukeli, olokin on melkein jouluinen kun olemme vieraiden kanssa syöneet ja juoneet vähän liiankin hyvin.Ulkona on mukavasti lunta, puut huurussa ja yömyöhään pelattiin Menolippua. Pelaaminen on hyvä tapa harjoittaa kielitaitoakin, ruotsi sujui kuin varkain pelin tohinassa. Oikeasti ruotsi ei kyllä minulta hyvin suju. Pientä pakokauhua herättääkin etukäteen keväällä olevat pakolliset ruotsin opinnot yliopistolla.

Mukava viikonloppu takana siis on! Nyt on vielä lähdettävä koiralenkille näin iltamyöhäisellä ja sitten on pistettävä pehkuihin! Heti huomenaamulla vedän nimittäin töissä tiimipäivän , opinoissa on kirjoittava essee ja lauantaina on vielä tenttikin! Huhhuh!
Posted by Picasa

8 kommenttia:

  1. Hymyilyttää tuo toteamuksesi naapurimaiden kulttuurieroista. Näin meilläkin itsenäisyyspäivä vierähti. Kuohuvat nautittiin jo lauantaina, eikä konjakkia ollut kahvin kanssa.

    Hienoa päästä kerrankaan tuollaiseen linnan juhlaan! Anoppini on päässyt myös aikoinaan kuoron mukana esiintymään. Vanha kutsukortin näin jossain tallessa, pitäis ottaa se näytille. Ihan mielellään sitä tuollaisen kutsun ottaisi vastaan.

    Tykkään ruotsinkielestä. Täällä Kokkolan korkeudella kaksikielisyys on melko luontevaa. Mutta itse en sitä kovin hyvin taida, eikä täällä meidän kylällä sen taitamiseen niin tarvettakaan, harmi.

    Ilon kautta vaan opiskeluun, niin kyllä se siitä!

    VastaaPoista
  2. Vielä ihan eri tavalla varmasti katsoo tuota spektaakkelia, kun on kerran ollut ovien sisäpuolella itsekin. Harmittelin katsellessani, että tavallinen tallaaja ei saa koskaan tilaisuutta käyttää/hankkia iltapukua, kun kaikkialla alipukeudutaan. Pikkujouluvaatteet juuri ja juuri erottaa teatterivaatteista, ja teatterivaatteita ei juuri erota työvaatteista, enää.

    Positiivista energiaa viikkoosi!

    VastaaPoista
  3. Ja mukavan tunnelman jatkoksi blogissani sinulle tunnustuksia...:D

    VastaaPoista
  4. Rita; sinä aina mukavasti kannustat minua noissa opinnoissa. Toivoisin itsekin asustavani ruotsinkielisellä alueella ainakin joskus että jotakin olisi tarttunut kilelestä päähäni.

    Katriina, linnajuhlat olivat upea kokemus! Sinne hankkimani iltapuku on ollut kerran käytössä sen jälkeen, joten taitaa muistoksi jälkipolville puku jäädä!

    Crane, lämmin kiitos tunnustuksesta! Olen ollut viime aikoina huono niitä liittämään blogiini, mutta aina se mukavalta tuntuu saada!

    VastaaPoista
  5. Hui, sinäkö olet ollut linnassa! Tuli automaattisena reaktiona miltei kumarrus sinne päin. Olisipa niin hauskaa päästä linnaan juuri tuon pukeutumisen vuoksi. Joskus oikein laittautua iltapukuun.

    Onnea ja jaksamista opiskeluihin! Aika paljon työtä teettää, mutta palkitseekin kai.

    Tuo menolippu-peli on meilläkin ja sitä on ollut hauska pelata niin kauan kunnes kuopus rupesi voittamaan aina senkin, kuten kaikki muutkin pelit.

    noeijoo

    VastaaPoista
  6. Noeijoo; Joo, on hauska heittää aina välillä oudommille linnareissusta, kummasti saa gloriaa siitä tiedosta!
    Kiitos onnetoivotuksista opiskelun suhteen! Onnea tarvitaan mutta enemmän sitkautta istua koneen äärellä muutenkin kuin bloggauksen takia!
    Meilläkin bonustytär voittaa aina kun vaan osallistuu pelin... ei aina huolita häntä mukaan sen vuoksi:-)

    VastaaPoista
  7. Heh! Tosiaankin suomalainen itsenäisyyspäivän juhlinta on varmaan ainutlaatuista: istutaan television äärellä kynttilän valossa retostelemassa ihmisten vaatteita ;)Ja sinä olet sitten päässyt katsomaan komeutta sieltä sisältä käsin. :O

    Olen surrut sitä, ettei nykyisissä taloissa ole kunnollisia ikkunalautoja, joille uskaltaisi jättää elävää kynttilää palamaan. Niinpä meilläkin on vain näitä sähkökynttelikköjä.

    VastaaPoista
  8. Celia, toisten silmin pääsee joskus katsomaan omia omituisuuksia:-)

    Meilläkään ei ole kuin parissa huoneessa ikkunalaudat. Niinpä kehittelin makuuhuoneeseen kunnon viritelmän kynttilöille, se ei kyllä takuuvarmasti läpäisi minkäänlaisia paloturvallisuusmääräyksiä!

    VastaaPoista