lauantai 9. tammikuuta 2010

Ilon ja surun päivä



Poikani ottama kuva Joutomiehestä jouluna 2009
 
Ilo ja suru kulkevat käsi kädessä elämässä. Näin se vaan on. Eilen palasin Roomasta oikein ihanan onnistuneen reissun jälkeen tyytyväisenä ja virkistäytyneenä kotiin . Tänä aamuna keräilimme loppuja joulukoristeita pois kun puhelin viestitti iloisen uutisen. Miehen esikoistytär synnytti esikoisensa, pienen pojan tänä aamuna muutaman viikon etuajassa. Olimme heidän luonaan ennen minun lähtöäni Roomaan ja silloin kyllä jo ennakoitiin ettei vauva malta odottaa maailmaan tuloaan tammikuun loppuun! Ensi yöksi saan siis pistää vaarin viereen nukkumaan!

Ja se suru-uutinen sitten! Vanha lapinkoirauroksemme , Joutomies (s.-94) halvaantui alapäästään eikä enää kunnolla pysty kävelemään eikä tekemään tarpeitaan, joten päätimme, ettei Jouton tarvits kärsiä vaan hän sai eläinlääkärin piikin ja pääsi koirien taivaaseen kirmailemaan kuten joskus ennen! Olimmekin kyllä jo etukäteen puhuneet, että tämä talvi on todennäköisesti Jouton viimeinen. Mies on sitä jo jonkin aikaa kanniskellut portaita alas takkahuoneeseen kun se ei enää ole oiken itse portaissa selvinnyt enää. Kaksi koiraa meille jäi onneksi vielä. Minun vanha lapinkoiranarttuni on jo vanha myös, 13-vuotias ihan kohta, jäljelle jäänyt uroskoira on näihin vanhuksiin verrattuna nuori, vasta 7 v.

Jonkun elämä alkaa ja jonkun päättyy.

16 kommenttia:

  1. Osanottoa täältä iloon ja suruun. Pieni lapinkoira jättää väistämättä ison tyhjän kohdan sydämeen. Onneksi teilläkin on myös niitä nuorempia otuksia. Meidän 16 täyttänyt "puolilapinkoiramme" kulkee myös jo hyvin kankein jaloin. Vaikka kuinka tietää, että kaikilla meillä matka joskus päättyy, tuntuu luopuminen kovin surulliselta ja haikealta.

    VastaaPoista
  2. Onnittelut vaarille ja vieressä nukkujalle sekä nuorelle perheelle:)

    Osanotto koiravanhasta luopumiseen, aina yhtä raskasta on menettää eläinystävä - niiden taloon tullessa minulla on aina jo surua mukana, kun tietää niiden elämän olevan niin paljon omiamme lyhyempi...

    Kävin jo aamulla kurkkimassa onko matkakuvia, mutta odotellaan vielä:) Isännyys tuossa katseli, että Milanoa pitemmälle ei halpalennolla suoraan pääse ja minun tekisi mieleni nähdä seuraavaksi Napoli.

    VastaaPoista
  3. Ensiksi, ihanaa taas kuulla sinusta! Kiva, että matkasi oli onnistunut.

    Otan osaa suruusi ja iloosi.

    VastaaPoista
  4. Osanottoni karvaystävän poismenosta :( Vaan Joutomies jätti varmaan kauniit jäljet.
    Isot onnittelut pienen lapsenlapsi-ihmeen johdosta! Vaari etenkin taisi olla polleata poikaa =)

    VastaaPoista
  5. Millan; juuri noin, sinä tiedät miltä tuntuu! Luopuminen ei koskaan suju kivutta. Koira on niin perushyvä ihmiselle, ei koskaan huonolla tuulella ja osaa piristää huonollakin hetkellä.

    Inkivääri; kiitos onnitteluista! Kummallinen päivä on meillä ollut ja melkoista tunnemylläkkää täynnä. Emme tiedä vielä onko mies vaari vai pappa vaiko joku muu kun uusperheessä on useita isoisiä, aitoja ja varasellaisia! No mies on ehkä etuoikeutettu kun on ihan "aito" isoisä.
    Ps. Kuvia kyllä tulossa, Rooma oli kaiken muun ohessa hyvin valokuvauksellinen paikka!


    Rita; Kiitos:-) Juuri nautimme konjakit Pojan kunniaksi a Joutomiehen muistoksi! Sellaista tämä lämä on. Täään ollut itku herkässä molemmilla!

    Ruska; Kiitos onnitteluista ja osanotosta! Vaari oli tosiaan ylpeä ja iloinen, onhan kyseessä vielä hänen ensimmäinen lapsenlapsensa.

    VastaaPoista
  6. Kaunis koira ja pitkä elämä, suru on varmasti suuri. Asiat rysähtävät usein kerralla, olen huomannut. Paljon iloa ja surua ja uusia vaikutteita yhtä aikaa. Toivottavasti ehdit sulatella niitä kaikkia rauhassa.

    VastaaPoista
  7. Katrina, pikkuhiljaa sulattelen. Ensi viikolla rysähtää arki päälle, työt ja opiskelut... mutta siinä samalla arkisen tohinan keskellä painan mieleeni Rooman tuoksut ja näkymät, muistelen Joutoa ja sen olemista! Ja vauvahan on jo pysyy mukana elämässääme, kuvia on jo kännykkän tupsahdellut....Vahvaa ja elämänmakuista elämäähän tämä on ollut. Maistuu ja tuntuu hyvältä kaikkinensa! Yhdessä ollaan tänään miehen kanssa itketty ja iloittu yhtäaikaa!Outo päivä ollut!

    VastaaPoista
  8. Tunneskaalan vaihteluvälinne on ollut suuri. Kaikki (odotettukin) tapahtui lyhyellä aikavälillä. Elämän koko kuva pikakelauksella.

    VastaaPoista
  9. Mm; vähän epätodellinen tunne on ollutkin.Hyvin sanoit että" elämän koko kuva pikakelauksella".Vähän liian paljon samalla kerralla.

    VastaaPoista
  10. Ilo ja suru vaihtelee - siinä on elämän rikkaus. Joskus nämä asiat tulevat vauhdilla ja paketissa, niin että omat ajatuksetkin menevät mutkille. Kaikelle on kuitenkin aikansa, niinkuin Sanassa sanotaan.

    Halaus murheellesi ja hymy ilollesi!

    VastaaPoista
  11. Kumma että nämä kaksi äärilaitaa tulevat usein yhtäaikaa. Myötäelän.

    VastaaPoista
  12. Aioin kirjoittaa melkein sanasta sanaan tuon mitä Pilviharso sanoi. Niin se vain on, elämä ja kuolema kulkevat jotenkin käsi kädessä. Onnea siis uudelle pikkuiselle, perheelleen ja teille molemmille.
    Kiva, kun matkasikin oli onnistunut.

    Koiraa ikävöi kuin ihmistä; minä olen kuunnellut joka kerran kuukausikaupalla rakkaan ystävän tepsuttelua, joka kuuluu varsinkin öiseen aikaan. Tämän viimeisimpämme aamuherätys-ininän kuulen vielä nytkin joskus, monen vuoden päästä.

    VastaaPoista
  13. Iloa ja surua onnistuneen matkan jälkeen.
    Tunteiden ääripäät kohtaavat samanaikaisesti. Ilo on kuitenkin jatkaa, suru vaipuu.

    VastaaPoista
  14. Räpättäjä; minäkin uskon vahvasti siihen että kaikella on aikansa.Kiitos halauksesta ja hymystä!

    Pilviharso; kiitos myötäelämisestä. Sinä tiedät mitä se on.

    Villiviini; tuo tassujen ääni ...koiravanhuksemme ääniin usein heräsimme kun se kampesi itseään ylös luistavalta lattialta eivätkä tassut aina enää pitäneetkään.Sitä räpellystä ei tänä aamuna kuulunut.

    Arleena, kauniisti sanoit, suru vaipuu mutta ilo jatkaa.

    VastaaPoista
  15. Onnittelut minultakin vauvauutisista! Ja voi Joutomiestä :(. Kiva kuva koiruudesta, suloinen otus oli! Oikein se on eläinystävä päästää lähtemään pois, kun aika tulee.

    VastaaPoista