sunnuntai 11. huhtikuuta 2010

Kulisseista Kaamosvalon kautta Jokivarteen!

Tänään on kulunut kolme vuotta kun aloitin pääsiäisen jälkeen aamuyöllä blogini.  Melkein unohdin tämän tärkeän merkkipäivän kun värkkäsin tätä Saksan reissun matkakertomustani aamupäivällä. Ensimmäisen blogini nimi oli "Kulisseista päivänvaloon "ja silloisen blogini tarkoitus oli toimia aviokriisini  helpottajana ja tunteiden purkupaikkana. Sen tehtävän blogini täyttikin erinomaisesti ensimmäiset pari vuotta, kiitos vielä kerran kaikille myötäeläjille ja  tukijoille, teitä oli paljon! Nimi muuttui melko pian  "Kaamosvaloksi" ja  pahimman kriisin jäätyä taakse alkoi elämään tulla valoisampiakin sävyjä.

                                                            Jokivarren Maaretta magnoliapuun alla

Vuosi sitten muutin blogipohjani Vuodatuksesta tänne Bloggeriin, missä jatkan edelleenkin "Jokivarren Maaretan" arkipäiväisten ilojen ja joskus surujenkin jakamista. Bloggaukset ovat kyllä harventuneet, viikottain kuitenkin jotain Jokivarresta aina kuuluu. Osallistun silloin tällöin myös blogimaailman erilaisiin juttuihin kuten runo-ja/tai valokuvatorstaisiin, joskus erilaisiin kisoihin kuten vaikkapa 12 kuvaa-sarjaan tai maanantain värisommitelmajuttuihin. Bloggaaminen on tuonut minulle ehdottomasti enemmän kuin vienyt. Tuonut iloa, hyvää mieltä, hauskuutta, kaikenlaisten asioiden jakamista, uusien asioiden oppimista. Vienyt se on ainakin aikaa,  mutta sehän on suhteellinen käsite. Toistaiseksi jatkan samoilla linjoilla, silloin tällöin jonkinlainen muutos käväisee mielessä mutta menee ohi kun vaihdan blogipohjaan vaikkapa uuden kuvan ja värit!

Toivottavasti saan jatkaa yhdessä teidän kanssanne edelleen rakkaat lukijani! Olisipa myös kiva kuulla , toivoisitteko te muutoksia  ja millaisia vai kelpaako vanha linja jatkossakin!

22 kommenttia:

  1. Onnea kolmevuotiaalle!

    Jatka sillä linjalla, joka tuntuu sinusta parhaimmalta. Se on tärkeintä.

    VastaaPoista
  2. Kiitos SusuPetal! Viisas vastaus.

    VastaaPoista
  3. Onnittelut kolmivuotiaalle!
    Täällä on mukavaa pistäytyä ajatuksia vaihtamassa. Pidä vain itsesilainen blogi, näin on hyvä.

    VastaaPoista
  4. Onnea merkkipaivan johdosta!

    Blogissasi on mukavaa vierailla. Pida se vain itsesi nakoisena!

    VastaaPoista
  5. Kiitos Rita onnitteluista! Itseni näköinen blogini varmaan aina tulee olemaan vaikka joskus muuttuisikin.

    VastaaPoista
  6. Onnittelut minultakin. Ollaa vaan näihin tyytyväisiä, näin on ihan hyvä.

    VastaaPoista
  7. Onnittelut kolmivuotiaalle! Yhtä vanhoja ollaan näissäkin puuhissa;)
    Pidän näistä muutoksistasi, myös tästä uusimmasta. Pidän myös kauniistaa profiilikuvastasi, se sopii hyvin naiselle, jonka ääni täällä kuuluu:)


    Ihailen kaikkia, jotka muuttuesaan osaavat nimetä bloginsa vastaamaan tuntemuksiaan. En ole keksinyt itse uutta nimeä, vaikka yritystä ja tarvettakin on ollut. Ehkä se tulee vielä vastaan.

    VastaaPoista
  8. Kiitos Katriina, monenlainen ikätoveri! Saas nähdä muuttuuko blogini nimi vielä. Tällä hetkellä toivon, että isommat muutokset olisivat jo takanapäin,mutta elämä osaa kyllä yllätyksiäkin järjestää.

    VastaaPoista
  9. Onnittelut kolmevuotiaalle.

    Minäkin ajattelen, että on parasta kirjoittaa juuri siitä, mikä sisältä ikäänkuin ajatustenvirtana pulppuaa.

    VastaaPoista
  10. Kiitos Arleena! Näinhän tämä bloggaus menee, sisäisen tajunnanvirran pulppuamisena ulos!

    VastaaPoista
  11. Onnittelut kolmivuotiaalle! Se on jo pitkä pätkä bloggailua ;) Minusta blogisi on hyvä tällaisenään, blogihan kertoo sinusta ja sinun elämästä, ajatuksista! Iloista viikon alkua ♥

    VastaaPoista
  12. Onnittelut! Olen jo aika pitkään blogiasi seuraillut ja harvakseltaan myös kommenttia jättänyt. Blogisi on ihanan omanlaisesi. Kuvat on kauniita. Jatka samaan malliin.

    VastaaPoista
  13. Kiitos Elisa ja Minjaana onnitteluista! Jatketaan entiseen malliin, muutoksia tehdään oman mielen mukaisesti jatkossakin!

    VastaaPoista
  14. Onnea kolmevuotiaalle!
    Tykkään tästä juuri tällaisena, varsinkin kuvistasi.
    Sieltä pohjoisesta, ja tuo edellinen matkakertomuskin tarjosi mukavan nojatuolimatkan.

    VastaaPoista
  15. Kiitos Mk! On mukava tehdä matkakertomuksia kun tietää jonkun niitä lukevan:-)

    VastaaPoista
  16. Onnittelut myöskin minulta! Tällä tavalla pysyn hyvin ajantasalla siitä, mitä sinulle kuuluu vaikkain se ei täytä vanhanaikaisen henkilökohtaisen kirjeen jälkeensä jättämää aukkoa. Aikaisemmin olit myös ehkä enempi pohdiskelevampi, mutta elämäntilanteesi olikin toinen. Mutta luojalle kiitos Internetistä! Ja blogeista. Pitäisiköhän itsekin aloittaa??

    VastaaPoista
  17. Siis tuo yllä oleva kommentti on minulta...siitä jäi nimi pois.
    rt. santtuanneli

    VastaaPoista
  18. Santtuanneli, joskus kyllä kaipaan sitä paperikirjeevaihtoammekin, pitäisköhän elvyttää vaikka puolivuosittaiset kirjeet??
    Tottahan se on että bloggaaminen on erilaista eri elämänvaiheissa, ei ole tällä hetkellä aikaa eikä oikein tarvettakaan pitkiin pohdiskeluihin. Joskus tulee tunne että on jotain kirjoitettava ettei aivan blogi jää päivittymättä. Mutta sellaistahan tämä arki on, väliin tasaista ja väliin kriisiä!

    VastaaPoista
  19. Hyvä tämä on ollut, ei tarvitse mitään muuttaa. Ellet itse halua :). Sellainen omannäköinen on hyvä, eikö?

    Onnea kolmivuotissynttäreistä!

    ps. minäkin luen säännölllisesti.

    VastaaPoista
  20. Kiitos onnitteluista Heli! Sinä olet ollutkin lukijani melkein alusta saakka. Ja olet itsekin vaihdellut blogisi nimeä ja linjaakin. Omannäköisenä olet kuitenkin muutoksista huolimatta pysynyt!

    VastaaPoista
  21. En enää muista, missä vaiheessa aloin kommentoida. Kurkistanut olen kuitenkin kauan, varmaan jo lähes niissä alkuvaiheissa, tai sitten ainakin palaillut lukemaan niitä vaiheita.

    Kumpikin nimi on kiinnostanut. Muistan, miten en ollut osannut ajatella käsitettä "kaamosvalo", koska täältä käsin ajatellen kaamoksella ja valolla ei ole ollut paljon yhteyttä. Kuvasi opettivat, mitä se sana merkitsee.Luulen, että se nimi kertoi myös joitain puolia silloisesta elämänvaiheestasi.

    Samoin olen kokenut, että tällä uudella nimellä jokesi on kertonut myös sinusta. Virtaava vesi, jonka rannoilla on paljon sinulle rakasta, uutta ja vanhaa...

    VastaaPoista