maanantai 24. toukokuuta 2010

Kaikenlaisia projekteja

Yllättävä hellejakso toukokuussa täällä Lapissa tainnutti minut välillä ainakin iltaisin terassin keinuun niin, etten ole juuri tänne blogien maailmaan ehtinyt. On ollut muutenkin mukavaa kiirettä. Esikoisen syntymäpäivää piipahdin juhlistamassa Helsingissä ja vietin kivan illan ja yön molempien poikieni perheessä. Kävimme porukalla syömässä ravintola Kuukuussa Töölössä ja sain olla  nuoremman pojan ja Gimulinsa kanssa heidän kaupunkiviljelykokeilussaan katselemassa kun aloittelivat palstanviljelytouhujaan. Lapsuudenkotona kuljin muutamana päivänä auttamassa isää pihan haravoinnissa.  Kun päälle lisää vielä tiiviin työviikon ja lauantaisenkin työpäivän, ei ihme jos aika on ollut kortilla. Tai sitten pätee että kun on mukavan aktiivista aikaa niin jaksaminenkin sujuu paremmin. Muuta kun ei kai voi todeta kun katsoo meillä talossa parhaillaan meneillään olevia projekteja.


Tänä aamuna alkoi keittiön leivinuunin seinän uudistaminen. Muurin pinna tasoitetaan ja rapataan . Koko seinästä ja muurista tulee uudistuksen jälkeen valkoinen.
Se raikastaa koko keittiön. Seuraavaksi onkin edessä vanhojen 1980-luvun lopulta peräisin olevien kaapistojen uudistus.Sen ajankohta on ehkä loppukesä. Ajateltiin, että saadaan tuo likaisin homma ensin pois alta. Homman onneksi tekevät muut, kiitos kotitalousvähennyksen.




Toinen jo meneillään oleva projekti on yläpihan terassin laajennus.
Viime syksynä tehdyn pation jatkoksi mies rakentaa grille omaa
katosta. Tämä projekti olisi edennyt jo pitemmällekin mutta viikonlopun sadesää hidasti työmiehen tehoa!




Odottamassa olevia työmaita on mm. näiden alapihalle vievien kiviportaiden uudistaminen. Talomme on rinnetalo ja niinpä pihamme muodotuu kolmesta
tasosta.Talon etupuolella olevaa pihaa sanomme etupihaksi, siellä on  tuo uusi patio ja rakenteilla oleva grillikatos.
Talon takapuolella on välipiha josta nuo kiviportaat vievät suurimmalle pihalle eli alapihalle.
Välitaso ja alapiha ovat kyllä kokonaisuudessaan uudistusten tarpeessa.
Mutta teemme töitä nurkka kerrallaan, voimien ja innon mukaan.
Etupihan kivetys on myös työn alla. Se onkin sitten jo suurempi juttu, mutta todennäköisesti sen homman teemme kunhan grillikatos on valmis. Olemme jo käyneet laatat valitsemassa.

3 kommenttia:

  1. Tuo "nurkka kerrallaan" tuntuu mukavalta vauhdilta. Muutokset kirkastavat mieltäkin, ei vain uunia.

    VastaaPoista
  2. Ompas teillä monta hienoa suunnitelmaa. Nurkka kerrallaan ja innostuksen mukaan vaikuttaa pätevältä taktiikalta.

    VastaaPoista
  3. Mm ja Ruska; nurkka kerrallaan on hyvä tahti (eikä sille "kerrallaan" ole aikamäärettä...

    VastaaPoista