sunnuntai 30. toukokuuta 2010

Vaiheessa olevia haaveita ja jotain valmistakin!

Viikonlopun sadesää siirsi meidän työleirimme sisätiloihin, mikä oli oikeastaan hyvä homma. Saimme yläkerran siivotuksi ja keittiön viimeisteltyä. Samalla tuli suursiivottua keittiön komerot! Tänään jatketaan pihalla  hommia. Edellisen postauksen kommenteissa Mk totesi, että ehkä siksi miehet eivät pidä remonteista kun tietävät ettei niille tule koskaan loppua. Vanhassa talossa varmaan näin onkin ja siksi meilläkään ei puhuta remonteista vaan projekteista. Ne voivat olla vaiheessa pitkäänkin, mutta onneksi aina joku valmistuukin! Ja kun joku osa valmistuu sitä täytyy tietenkin ihailla ja juhlistaa. Terassin ja grillikatoksen tekemistä ovat naapurit käyneet  vaiheessa olon aikana katselemassa ja heidät kutsutaankin sitten muurinpohjalätyille jahka sää sallii ja tuo projekti valmistuu. Samoin ystävättäreni rakentaa samaan aikaa miehensä kanssa terassia ja myllertää muutoinkin pihaansa, joten heidänkin kanssaan päätettiin pyöräillä puolin ja toisin korkkaamaan terassit!

Nuo rakennuspuolet meillä etenevät suhteellisen rivakasti kun päällysmiehenä toimii mieheni. Puutarhapuoli edistyy verkkaisemmin  ja ehkä enemmän mutkitellen yrityksen ja erehdyksen kautta, ne kun ovat minun vastuualuettani. Mutta molemmat siedämme onneksi myös keskeneräisyyttäkin!


Tässä kuvassa kuitenkin jotain valmistakin. Leivinuuniseinä komistaa koko keittiön. Keskeneräisyyttä edustaa leivinuunin sivustalla näkyvät komerot beigeine kaapinovineen. Niinkuin huomaatte , ne suorastaan huutavat
raikastusta tuon valkoisen murin vierellä! Meidän keittiö on sinänsä helppo uudistaa kun se on I-mallia. Ainoastaan nuo kaksi komeroa ovat toisella seinällä. Ja keittiökoneetkin uudistettiin hellaa ja liesituuletinta lukuunottamatta viime syksynä. Ensi viikolla tulevat kahden eri keittiöfirman edustajat  meille kotiin mittailemaan ja tekevät sitten tarjouksen. Haaveissa ovat valkoiset kaapit ja tammitasot! Ja suuret vetolaatikot ja noihin komeroihin apteekkihyllyt!

6 kommenttia:

  1. Komea on uuni!
    Ja voi miten tuttua oli omakotitaloeläjälle tuo remonttien ketju....

    VastaaPoista
  2. Tuohan onkin hyvä systeemi ja tapa ajatella!
    Mitenköhän saisi tarjoiltua sen eteenpäin omalle remonttimiehelle.

    VastaaPoista
  3. Ai kuinka ihanat suunnitelmat! Hieno takka vaatii arvoisensa puitteet. Vaikka näyttää kyllä nykyiselläänkin sopivan luontevasti joukkoon.

    VastaaPoista
  4. Meillä uusittiin keittökaapit parisen vuotta sitten.
    Vetolaatikot alhaalla ovat mieluiset, ylimmissä on sisällä vielä ns lusikkalaatikot, joten tulee hyödynnettyä koko tilavuus tarkasti.
    Apteekkikaapit ovat myös käytössä loistavat, nyt ei jää kaapin perukoille lojumaan mitään, kun ulosvedettäessä näkee sisällön heti.

    Uunin maalaus näyttää jo raikastavat mukavasti keittiötäsi.

    VastaaPoista
  5. Kiitos kannustavista kommenteistanne. Nyt nautitaan hetki kesästä ja pihahommista ennenkuin sisällä jatketaan! Syksyllä on ehkä oikea aika taas siirtyä sisähommiin, sitten ruskan ja marjastusajan jälkeen:-)

    VastaaPoista
  6. Erittäin kaunis leivinuuni. Meillä on edessä samanlainen projekti hyvin saman mallisen leivinuunin kanssa. Meitä vielä mietityttää miten tuo valkoinen väritys noen kanssa toimii...? Olisiko sinulla lähettää kuvaa tämän hetkisestä tilanteesta, (tai siis miltä tuo leivinuuni nykyään näyttä) kuvaa minulle sähkpostiin? liisa_n(a)hotmail.com

    VastaaPoista