keskiviikko 18. elokuuta 2010

Elämä on tässä ja nyt

Elämä on tässä ja nyt. Tätä lausetta olen viljellyt ahkerasti elämässäni viime vuosina. Luulen siitä jotakin tietäväni ja ymmärtäväni. Se on saanut minut tekemään suuria ratkaisuja ja päätöksiä helpommin ja ehkä myös iloitsemaan ja nauttimaan ihan arkisista asioista, löytämään arjen intohimoa sen elämää suuremman intohimon rinnalle.


Viimeksi toissailtana, kun kävelin vaihteeksi yksin koirien kanssa pitkää lenkkiä, soittivat siskoni yhdessä ja kysyivät siinä vain että "sie tiiät kuitenkin, mikä se on se laulaja/näyttelijä, se pitkätukkainen, amerikkalainen kait, jota on leikelty joka paikasta, mikä sen nimi on???" Hetken minulla pyöri tyhjää ja sitten nimi putkahti kuin putkahtikin esiin. "Cher" oli tuo heiltä hukassa ollut nimi. Olivat olleet katsomassa telkkaria ja alkaneet siinä jotain ohjelmaa katsoessa tinkaamaan että oliko esiintyvä näyttelijä juuri tuo Cher? Kun saivat vastauksen, naurettiin hetki yhdessä ja se oli siinä. Mutta minulle tulivat melkein kyyneleet silmään ja mieleen tulvahti sellainen onnenhetki, tiedättehän, sellainen ,jolloin koko  maailma on hetken ihan mahtava paikka elää. Että on niin läheiset siskot, joiden kanssa voi yhtäkkiä jakaa vaikkapa noin pikkuista asiaa, että heti ymmärtää mistä on kyse. Ja että oli kirpakka kaunis syksyinen ilma ja kävelylenkki oli tavallista pitempi. Ja että mies odotti kotona. Pikkuasioita , tai oikeastaan suuria pikkuasioita kaikki!

Äsken, kesken imuroinnin, istahdin koneen ääreen kurkkaamaan sähköpostiin. Ulkomaanystävä oli lähettänyt meilia sairaalasta missä hän parhaillaan on  toipumassa leikkauksesta. Siellä pahemmin sairaiden keskellä oli pohtinut kaikenlaista, kuolemaakin. Vastasin hänelle muutamalla rivillä ja päätin että varaan syksyllä heti kun sopiva sauma tulee, lennon hänen luokseen ja muutama päivä saadaan taas viettää yhdessä.Tuokin oli tätä hetkessä elämistä. Tänä päivänä kun voi jakaa kaukanakin asuvan kanssa asioita lähes reaaliajassa.

En voi kuitenkaan mitään sille, että kaikesta yrityksestä huolimatta ajatukset karkaavat joskus  tuleviin koitoksiin, etenkin työrintaman asiat pakkaavat ottamaan tilaa. Ne huolestuttavat ja mietityttävät välillä vaikka kuinka tietää, ettei niille tässä hetkessä voi mitään. Onneksi olen paljon kehittynyt näissä työasioissa. Harvoin ne enää aamuyöstä herättävät eivätkä enää kovin usein seuraa töistäkään kotiin. Tänään ovat kyllä seuranneet. Odotellaan isoa ensi vuoteen vaikuttavaa päätöstä, jonka ratkaisun odotin tapahtuvan tänään, mutta mitään ei ole kuulunut vielä...liekö sitten hyvä vai huono merkki!''

Yritän karistaa sen harteiltani loppuillaksi ja lähden miehen kanssa ulkoiluttamaan koiria. Siivotessa ajatuksetkin tuntuivat paikkojen myötä kirkastuneen ja ehkä osansa oli tällä postauksellakin jälleen kerran!

Siis Carpe Diem ystävät!

14 kommenttia:

  1. Nautin aina lukea näitä postauksiasi.

    Hyvä tasapainoinen elämä antaa voimia työelämään. Minä olen ikäni potenut pientä ahdistusta työasioissa. Aina pieni huoli, että tekisi viisaasti ja ajoissa työnsä. Voimakas sitoutuminen työhön vie myös voimia.

    VastaaPoista
  2. Mitenkäs siinä laulussa sanotaankaan " Elämä on ihanaa, kun se oikein oivaltaa" Niistä pienistä pipanoista se onni kertyy. Tietysti suuret asiat mietityttää etukäteen eihän sille mitään mahda. Se on ihmisen mieli sellai. Onnellisia pieniä hetkiä edelleenkin :)

    VastaaPoista
  3. Rita; työni on sen laatuista että se kyllä sitotumistakin vaatii. Siinäpä sitä on ollutkin sitten vuosien myötä taiteilua; mihin asti sitä voi sitoutua. Olen tullut siihen tulokseen, etä niin kauan on hyvä kun itse itselleen osaa asettaa rajat. Nykyinen työelämä kun niitä ei hevi tee.

    Amalia; Niinpä.Oivaltaminen on tärkeää ja edellytys oikeastaan
    hyvälle elämälle!

    VastaaPoista
  4. Hieno postaus. Hetkessä eläminen on tärkeä elämäntaito. Se pysäyttää kuohuvan mielen, rentouttaa. Ja tasapainoilua tarvitaan jatkuvasti sekä henkisesti että fyysisesti :)

    VastaaPoista
  5. Vahvoja ja viisaita ajatuksia.
    Pysähtyminen ja hetkeen tarttuminen, pienestä iloitseminen - tuntuu että vasta tässä iässä sen on oppinut.

    Ja aavistus syksyä jo kuvissasi, kaunista.

    VastaaPoista
  6. Kaunista jutustelua elämästä,ihmisen on hyvä joskus pohtia,asioita syvemmältä sielun sopukoista,miettiä elämän tarkoitusta.Vanhempana sitä oppii,tietämään tarkoituksen elämälleen!

    VastaaPoista
  7. Ruska; pysähtyminen onkin oleelinen asia elämäntaidoissa. Kummasti joskus asiat rauhoituu kun sijoittaa itsensä ja asiansa rauhassa oikeisiin mittasuhteisiin.

    Mk; onneksi ollaan opittu jotakin tässä elämän varrella! Syskyä alkaa täällä olla enemmän jo kuin ripaus. On kaivettava lämpimämpää päälle ja auton ikkunatkin ovat olleet pari kertaa jo huurussa enteillen kohta alkavaa aamuraappausta!

    Tansku; joskus on hyvä mietiskellä,, totta, eikä sitä oikeastaan vanhetessaan voi estääkään. Tieto kun tuskaa lisää. Iän myötä kaikenpuolinen ymmärryskin tuntuu lisääntyvän...

    VastaaPoista
  8. Tässä hetkessä eläminen ja pienistä arjen iloista nauttiminen, miten tärkeistä asioista kirjoitat. Samoja asioita yritän opetella, mutta miten se on niin vaikeata... varsinkin tänään kun on loman viimeinen päivä ja edessä työhaasteet.. Kiitos postauksestasi se antoi voimaa.

    VastaaPoista
  9. Kaarnikka; minustakin oli hankalaa siirtyä lomalta takaisin töihin. Työelämän tempo on niin toisenlaista kuin rauhallinen, kiireetön lomaelämän. Pelotti, miten taas selviää ja jaksaa pitkän talven. Tarkkana on oltava omien rajojen kanssa, minun ainakin koko ajan!

    VastaaPoista
  10. Täällä Jokivarressa aistin tyyneyden, sellaisen, jossa on hyvä piipahtaa.

    Kävin nautiskelemassa kesästäsi ja pohjoisen alkavasta syksystä. Tuntuu hienolta, että olette löytäneet miehesi kanssa yhteisen onnen ja sopusoinnun. Ja mukana on myös koko perhe. :)

    Myös meillä syksy tekee tuloaan, vaikka ei ole vielä ehtinyt niin pitkälle kuin teillä. Yhä useammin joudun pähkäilemään, mitä oikeastaan pukisin päälleni, jotta tarkenisin aamuvilakassa mutta en sitten nääntyisi päivänpaahteessa. Kohta meilläkin paahteet ovat muisto vain. Siitä ajasta pidän, kun on jo sopivan vilpoisaa ja valoa riittää vielä.

    VastaaPoista
  11. Celia; mukavaa kun käväisit ja vielä tyyneyttäkin löysit. Muistat varmaan blogini alkuajoilta, sen toisennimisen blogin siis, ettei tyyneys ole mitenkään itsestäänselvyys aina ollut elämässäni joten nyt kyllä nautin siitä täysin rinnoin. Näin meillä kaikilla taitaa olla, erilaiset kaudet ja olotilat vaihelevat, joskus ihan omavalintaisesti ja joskus olosuhteiden pakosta. Elämä antaa ja ottaa !

    VastaaPoista
  12. Samoja asioita tunnutaan pohtivan. Tässä hetkessä elämisen oppii ajan kanssa. Oikeastaan kun jäin pois työelämästä (omasta tahdostani), luulen osaavani nauttia tässä ja nyt.
    Tietenkin elämäntilanne asettaa omia vaatimuksiaan, mutta kun muistaisimme edes itse olla itsellemme armollisia, monta huolta tippuisi hartioilta.
    Blogiini laitoin eilen illalla Mikko Siltalan laulun sanat "Hei herää sisko". Siinä laulussa on sanottu paljon, ellei kaikki...

    VastaaPoista
  13. Tuota loppumietelmääsi mietin. Kirjoittaminen todella välillä mahdollistaa ajatusten kirkastumisen.

    Meillä on Kuopuksesn kanssa samanlaista vähän kuin teillä sisaruksilla. Kyselen vähän väliä tuollaisia nimiä kertomalla joitain hassuja yksityiskohtia. Välillä saatan kyllä kysyä myös, että olinko pitänyt tuosta henkilöstä... Ja Kuopus muistaa...

    VastaaPoista
  14. Jerikonruusu; ihanteellista olisi varmaan jääd töistä pois omasta halusta ja päätöksestä. Kaikilla se vain onnistu. Toiset joutuvat pois tahtomattaan liian aikaisin ja toiset eivät tajua lähteä vaikka aika jo olisi! Kunpa itsekin muistaisi silloinkin kuunnella itseään kun oma päätöksentekoaika lähenee!

    Mm; minulle on kirjoittaminen aina merkinnyt pään tyhjemtämistä tai muuten oman olon kohentamista .Blogiakin taidan pitää juuri näistä itsekkäistä syistä.

    VastaaPoista