perjantai 25. maaliskuuta 2011

Aivot narikkaan!


Miehen tytär lähti juuri onnellisena ystäviensä kanssa kaupungille juhlistamaan kevään kunnialla suoritettua urakkaansa. Huomenaamulla hän lentää viikoksi New Yorkiin ennenkuin aloittaa lukemisen pääsykokeisiin.
Olen seuraillut tytärtä kevään  aikana ja ihmetellyt hänen keskittymistään ja päättäväisyyttään lukujen suhteen. Lukuaikataulut ovat pitäneet ja tulokset näyttävät tulevan sen mukaisesti. Itse en aikoinani kuulunut noihin tunnollisiin suorittajiin, eivätkä omat lapsenikaan mitenkään erityisesti kirjoituksiinsa satsanneet.

Työviikko on ollut taas toimintaa täynnä, ei niitä muunlaisia viikkoja näytä olevankaan. Kuvittelin jaksavani siivota tänään vaan  puhti katosi kyllä heti kotiin päästyäni.Viime viikonloppukin meni reissatessa, joten huusholli kaipaisi kunnon puunausta etenkin kun keskiviikkoaamuna pojan perhe pörähtää tänne Pikkumiehen kera! Mies lähti yksin koiralenkillekin, mikä kyllä meillä on harvinaista muulloin kuin toisen reissujen vuoksi. Kun hän palaa, avaan viinipullon ja katsotaan nauhalta eilinen Beck. Jospa huomenna olisi enemmän virtaa kotitöiden suhteen!

Siskokin piipahti pikaisen reissun täälläpäin kun äitini  viikolla täytti vuosia. Äitini sai viimein tunnustettua meille omat huolensa poissaolokohtauksistaan, muistikatkoksistaan, käsien vapinasta jne. Me läheiset olemme näitä oireita tietenkin havainneet jo jonkin aikaa mutta asianomainen itse on kieltänyt jyrkästi epäilyksemme. Varasin äidilleni ajan neurologille ja hän itsekin tuntui helpottuneelta kun asiasta viimein keskusteltiin. Saa nähdä mitä tulee tapahtumaan! Äidilläni on  edelleen ajokortti ja mietimmekin siskon kanssa  että mitenhän elämä vanhemmillani tulee sujumaan mikäli äiti ei enää pääse ajamaan autoa. No, asia kerrallaan! Eteenhän nämä asiat kaikkien kohdalla joskus tulee!


Joskus kyllä olen huolissani omasta  ja miehenikin muistista. Harva se aamu jommalla kummalla jää kotiin kännykkä tai jotain muuta tärkeää.  Ja nyt kun olemme yhden auton perhe, on kummallakin ollut muistamista tämän muutoksen suhteen. Maanantaina mies unohti hakea minut töistä, seuraavana päivänä minä puolestani kävelin iltapäivällä autopaikalleni kaivellen auton avaimia laukustani  ja säikähdin kun autoa ei siinä ollutkaan, varastettukko se on? Olin menossa kokoukseen toiselle puolelle kaupunkia ja olin autuaasti unohtanut olevani autoton. Onneksi sain kyydin samaan kokoukseen menevältä kollegalta. Tänään olin lähdössä töistä aikaisemmin iltapäivällä kotiin kun yhtäkkiä muistin että olen menossa taas maanantaina Helsinkiin ja minulla oli monta juttua valmistelematta  tuota työtapaamista varten. Onneksi olin lentolipun sentään ajoissa tilannut, hotelli oli kyllä varaamatta. Näitä juttuja piisaa lähes päivittäin.  Laitan ne kyllä vielä toistaiseksi työkiireiden piikkiin! 

Vaan onneksi edessä on viikonloppu ja aivot saavat roikkua narikassa päri päivää!  Jospa ehtisin joellekin kevättä kuvailemaan ja saamaan avarista selkosista mielelle rauhaa ja lepoa!

5 kommenttia:

  1. Tuli jo kuuma noin vilkkaasta elämästä lukiessakin. Ei ihme, jos muistisi välillä pätkii. Olet tulossa ja menossa ja vieraita käy: se on ihan normaalia aktiivista elämää, mutta ei ihan jokaiselle viisikymppiselle sentään. Eivät muutkaan tahdo enää jaksaa ilman vapaita viikonloppuja ja aivan rauhallisia jaksoja välillä!

    Mutta elämäsi on niin täynnä elämää!

    VastaaPoista
  2. Katriina, oikeassa olet, vähän liian paljon menoa ja tapahtumaa , ihan kivojakin kyllä,,on nyt päässyt kasautumaan. Onneksi on vapaa viikonloppu tässä välissä ja töissäkin on tiedossa rauhallisempia aikoja. Ja viikon päästä on pieni lomanenkin. Eiköhän tässä pikkuhiljaa taas elämä rauhoitu!

    VastaaPoista
  3. New Yorkiin, wau!

    Tutulta kuulostaa nuo unohtelut. Paljon mahdollista, että noin kävisi itsellenikin jos toisen kanssa kulkisi työmatkat. Mutta kaikenlaisia pikku unohduksia ja vaikeuksia pitää lankoja käsissä. Päässä kiintolevy tukossa kertakaikkiaan, kun asiaa ja informaatiota pukkaa liian kanssa.

    Nämä viikonloput pitää kyllä rauhoittaa ja laittaa aivot tosiaan narikkaa.

    VastaaPoista
  4. Olen ensivisiitillä täällä ja luin edellisiäkin postauksia, joihin se pikkukommentti, että Vuosi elämästä on filmi, joka antoi niin paljon, että taidan käydä katsomassa sen uudelleenkin dvd:n ilmestymistä odotellessani.
    Unohtamisesta se, että uskon, että se on usein vain terve reaktio siihen että tavaraa on pakattu päähän liikaa.
    Toivottavasti aivot narikassa tuulettuivat ja tyhjenivät sopivassa määrin.

    VastaaPoista
  5. Rita; Onneksi me unohtelemme vuoroin kummatkin asioita! Täytyy muistaa tyhjennellä päätä tasaisin välein, tässä nykymaailmassa on niin kovin paljo muistettavaa!

    Pirkko; mukavaa kun kävit täälläkin, om aina kiva löytää uusia blogeja listalle. Olen kyllä niiden suhteen laiskanlainen etenkin kommentointien suhteen, lukemassa kyllä ahkerammin käyn!

    VastaaPoista