perjantai 22. huhtikuuta 2011

Nyt on hyvä aloittaa pääsiäisen vietto


Viimeiset rahkapullat paistettu  ja talo siivottu uudella höyrypesurilla! Ei hassumpi suoritus työpäivän jälkeen!
Mies kyllä auttoi , höyrypesuri oli sen verran kiinnostava uusi laite. Puhdisti muuten matotkin hyvin!

Korkkasin hetki sitten karpalosiiderin, että maistuikin hyvältä.  Nyt on hyvä aloittaa pääsiäisen vietto. Huomisen ruoan ratkaisin kyselemällä töissä lounaan ääressä ideoita työkavereilta. Hyviä ideoita tulikin, mutta ehdin kauppaan vasta kahdeksan maissa ja silloin olivat hyllyt jo tyhjinä, joten ja oli otettava sitä mitä sieltä enää löytyi kun en jaksanut enää lähteä toisiin kauppoihin! Meillä syödään siis huomenna alkupalaksi munakasrullaa savukalatäytteellä, sitten uunissa valmistettua naudanpaistia punaviinikastikkeen ja pannuvihannesten kera, lisukkeena rucolasalaattia ja jälkkärinä leivonnaisten lisäksi leipäjuustoa lakkojen kera uunissa haudutettuna!

Huomisen vierasrutistuksen jälkeen loppu pääsiäisestä kuluukin sitten vailla mitään suunnitelmia. Tännekin on luvattu lämpimiä kelejä, etupiha odottaa jo haravoimista. Ensimmäisenä pääsiäispäivänä  ajellaan maalle vanhempieni luokse syömään. Siinäpä meidän pyhät pääpiirteissään. Mukavaa, rauhallista oloa ja eloa!

Oikein leppoisaa  ja rentouttavaa pääsiäisen aikaa  teille kaikille kurkkijoillekin!

4 kommenttia:

  1. HYVÄLLÄ MALLILLA PÄÄSIÄISESI! SAMANLAISEN UROTYÖN TEIN, KUN SINÄKIN, SIIVOSIN JA KÄVIN TYÖPÄIVÄN JÄLKEEN VIELÄ KAUPASSA. ;)
    SAIN MAHTAVAA AVITUSTA PÄÄSIÄISEN RUOKAPUOLEEN KAUPUNGIN AMMATTIOPPILAITOKSEN MYYMÄLÄSTÄ. SIELTÄ SAIN MM VALMIIN LAMMAS ATERIAN, (MEILLÄKÄÄN EI KUIN MINÄ SIITÄ NAUTIN) pASHAA, PULLAA, RAHKAKAUKUN, SACHERKAKUN.
    nYT TÄSTÄ ON LÄHDETTÄVÄ TUONNE UPEAAN AAMUUN. hYVÄÄ PÄÄSIÄISEN AIKAA!

    VastaaPoista
  2. Iloinen pääsiäiskollaasi!
    Höyrypesuri alkoi hiukan kiinnostaa, kun sinäkin sitä kehut. Pitää ehkä tutustua tavaraan. Juuri yritän päästä jyvälle höyrypesukoneen toiminnasta.

    Ihanalta kuulostaa teidän menu ja pyhänvietto. Olin huolellisesti suunnitellut ja ostanut juhla-aterian ainekset, kun nuoriso ilmoittikin lähtevänsä ihan muualle juuri täksi päiväksi. Nielin pettymykseni, kun muistin itse tehneeni äidille ihan samoja temppuja;)

    VastaaPoista
  3. Kaunis kollaasi! Minuakin on tuo höyrypesuri kiinnostanut jo pidempään.. En ole kuullut kenenkään sitä moittivan. Mukavaa pääsiäisen jatkoa ;)

    VastaaPoista
  4. Oikein hyvää pääsiäistä sinullekin Rita! Joskus sitä suoriutuu mahdottomastakin urakasta kun vaan päättää niin tehdä (tai on pakko)!

    Katriina; höyrypesuri tuntuu toimivan hienosti ainakin meidän koirahuushollissamme. pestiin torstaina sillä jo eteisen pitkä matto ja olohuoneen matto, molemmat sellaisia, jotka eivät perinteistä vesipesua kestäkään. Höyrypesuri pienellä teholla sopi hyvin myös laminaattilattian pesuun.

    Joskus nuo juhlajutut eivät mene suunnitelmien mukaan! Minä kyllä torstai-iltana melkein toivoin että vieraat olisivat peruneet tulonsa kun kaikki oli levällään eikä huolellisesta suunnittelusta ollut jälkeäkään!

    Elisa; minun kokemukseni on ensivaikutelman perusteella hyvin positiivinen. Ehkä suurin ongelma on sopiva säilytyspaikka, vehje kun on melko kookas, painaakin 17,5 kg! Mukavaa pääsiäistä sinullekin!

    VastaaPoista