keskiviikko 4. toukokuuta 2011

Mistä tunnet sä ystävän




Keskellä viikkoa vapaana päivällä, aina yhtä luksusta etenkään kun vapaa ei johdu sairastamisesta niinkuin viime viikolla. Kaikki vapaa onkin nyt tarpeen, sen verran monenlaista päässä nyt liikkuu.


Päällimmäisenä mielessä pyörii äidin tilanne. Muistin heikkenemisen ja muiden pienten omituisuuksien takana  kun taitaa olla alkava Alzheimer-tauti. Luin tietenkin siinä vaiheessa kun epäily asiasta tuli, kaiken mahdollisen sairaudesta ja ahdistushan siitä seurasi. Pari yötä pyöriskelin sängyssä ja itkeskelin miehen kainalossa  mielessäni kaikki mahdollisesti eteen tuleva. Siinäkin vaiheessa olin jälleen hyvin kiitollinen siitä, että minulla on kuin onkin turvallinen kainalo niin pohdiskeluun kuin suremiseenkin silloin kun niiden aika on! Miehen kommenttien jälkeen ymmärsin myös, ettei kannata mennä asioiden edellekään. NYT, TÄSSÄ HETKESSÄ , asiat ovat vielä hyvin ja elämä sujuu. Ei kannata yrittää syödä koko norsua yhdellä kertaa vaan mutustella pieni pala kerrallaan siinä järjestyksessä kun ne eteen tulevat!

Toinen asia on tuo gradu! Että päätinkin siihen projektiin juuri nyt ryhtyä. Vaan  kun itseään malttaa kuunnella niin ehkä sittenkin hetki on oikea. Ja tukeakin löytyy kun sitä ymmärtää pyytää. Soitin vanhalle ystävälleni, jonka kanssa olemme kulkeneet yllättävän samoja reittejä ja polkuja asiassa kuin asiassa niin ammatillisesti kuin yksityiselämässämmekin ja olemme myös nimikaimoja! Hän on joskus luvannut sparrata minua graduni kanssa, itsekin kun on vasta muutama vuosi sitten omansakin vääntänyt. Tapasimme viimeksi sairaslomani  aikana helmikuussa ja sen jälkeen kuulumisia olemme vaihtaneet vain FB:n päivitystasolla, ei siis OIKEITA kuulumisia. Ja kuinka ollakaan. Hänen läheisensä on myös sairastanut vakavasti vastikään ja hänelläkin menossa työssään tutkimus samasta aihealueesta kuin oma gradunikin, joten päätimme heti sparrata toisiamme  näissä molemmissa asioissa. Jospa tutkimuksen teko olisin  tässä vaiheessa vastapainoa tälle muulle huolelle. Ja näitä yhteisiä huoliammekin voimme jakaa samalla.

Ja onhan tulossa paljon mukavaakin minkä avulla jaksaa myös eteenpäin! Ensi viikolla Kuusenkerkkää ja vanhempiaan tapaamaan Helsinkiin, sitten Saimaalle ensimmäisen kerran tänä vuonna ja heti sitten seuraavalla viikolla miehen kanssa kahdestaan Kreikkaan reiluksi viikoksi....

6 kommenttia:

  1. Jos diagnoosi saadaan alkuvaiheessa on lääkityksestä vielä paljon apua.
    Sairaus saattaa toki silti edetä nopeasti, mutta yhtä lailla voi edessä olla vielä monta hyvää vuotta.
    Ainahan ne pahimmat vaihtoehdot tulevat ensimmäiseksi mieleen, jo sanalla Alzheimer kun on niin ikävä kaiku.

    Onneksi on kaikenlaista mukavaa tiedossa,
    toivottavasti myös äidillesi!

    VastaaPoista
  2. Mk; kiitos kommentista. Näin lääkärikin sanoi. Varmaan ollaan viisaampia jonkin ajan kuluuttua kun näkee miten lääkitys alkaa tehoamaan.

    VastaaPoista
  3. Kun toinen vanhemmistani sairastui muistisairauteen, menin kirjastoon (tänä päivänä menisin nettiin) ja luin niin paljon kauhukertomuksia siitä, mitä tulee, että pakko oli lopettaa ja alkaa elämämään päivä kerrallaan. Faktaa on nimittäin myös se, että kaikki eivät saa kaikkia oireita, jokaiselle matka on erilainen. Relax...

    VastaaPoista
  4. Pilviharso; juuri tuon minäkin ymmärsin alun paniikin jälkeen. Päivä kerrallaan mennään ja toimitaan sitten sen mukaan kun asioita eteen tulee!

    VastaaPoista
  5. Minullakin on huonoja kokemuksia sairauksista lukemisesta, on parempi tietää vain se, mitä on pakko ja nakertaa norsua pala kerrallaan vaikka sokkona! Mutta pelottava tilannehan sairastuminen on. Onneksi asut lähellä äitiäsi, ettei tarvitse olla huolissaan satojen kilometrien päässä.

    Vauva, Saimaa ja Kreikka ovat kyllä houkuttelevia kesänaloituksia, kyllä kelpaa:)

    VastaaPoista
  6. Katriina, onneksi pahi paniikki meni jo ohi eikähän äitistä mitään ihmeempää vielä huomaakaan. Lähellä asumisessa on puolensa. vanhemmillani on liian iso talo ja ihan liian iso piha heidän voimiinsa nähden. Kaupunkiin ja kaikkiin palveluihin kuten vaikkapa kauppaan on lähes parikymment kilometriä.Äidin kortti on jäähyllä ainakin toukokuun eikä isällä ajokorttia ole koskaan ollutkaan.Asia kerrallaan tässä on edettävä. Onneksi tuli nuo matkat varattua ja jo maksettuakin aikoja sitten, muuten olisi voinut jäädä lähtemättä. Nyt jaksaa kun tietää että on mukavaa edessä!

    VastaaPoista