keskiviikko 24. elokuuta 2011

Voimamaisemia ja muutosta



Tänään koiralenkillä oli jo kunnolla syksyn tuntua. Kirpeyttä ilmassa vaikka teepaidassa vielä pärsäsi. Ruskakin alkaa vallata puita, tosin osa keltaisesta on tänä kesänä erityisesti koivuja ja pajuja vaivanneen ruostetaudin ansiota. Mies on työreissulla etelässä, joten olen pitkästä aikaa ollut kotona yksin.



Maanantai-iltana patikoitiin parin ystäväni kanssa lähivaaraani muutaman kilometrin päähän. Tulisteltiin laavulla, puitiin asioita ja vaan nautiskeltiin. Vettäkin tihrusi välillä vaan ei se haitannut. Olen (jälleen)tarttunut itseäni kesän jälkeen niskasta kiinni ja menossa on painonpudotusta, kunnonkohotusta ja korvienvälivalmennusta. Paino on tippunut jo,  tavoitteena on pudottaa jouluun menessä viitisentoista kiloa..
Keinoina vanhat tutut jutut: liiku enemmän, syö vähemmän!  Extravaganzaryhmään olen liittynyt myös kun seurasin  puoli vuotta työkaverini melkein silmissä tapahtuvaa kaikinpuolista muutosta!  Jälleen kerran olen havainnut kuinka ruoalla on ollut elämääni suuri vaikutus. Olen lohtusyöjä ja palkitsen itseäni myös ruoalla. Nyt olisi löydettävä muita keinoja . Ja onhan niitä. Luonto, koiralenkit, ystävien tapaaminen, kulttuuririennot, lukeminen, bloggaaminen, käsityöt. Ja kaikkia niitä voi toteuttaa myös ilman että niihin liittyy syöminen.

Tykkään ruoanlaitosta, leipomisesta ja siitä syömisestäkin, mutta en haluaisi sen olevan niin hallitsevassa asemassa elämässäni. Sitä minä nyt siis opettelen. Arvojärjestystä ja itsehallintaa. Muutosta.

4 kommenttia:

  1. Ihana tunnelma kuvissasi, ja jo selvää syksyn tuntua.

    Tsemppiä, toivottavasti stressittömään, muutokseen!

    VastaaPoista
  2. Saman asian kanssa täällä painiskelen, ruoanlaitto on ihanaa, ja annoskoko pesuvati teevadin sijasta.

    Nyt opetellaan uusiksi säännöllistä ruokailua ja oikea annoskokoa, työterveyden kanssa yhteistyössä ja nutrilettpussien avulla. Alkaa olla terveysriskit sen verran isot.

    Ihanat maisemat, noissa sitä mielenrauhaa luulisi löytävän ja tasapainoa.

    HannaHoo

    VastaaPoista
  3. Olen hengessä mukana!! Olen seuraillut Suurin Pudottaja ohjelmaa tuska ja ilo sydämessäni... heidänkään tiensä ei niin helppo ole, kiloja kun on niiiin paljon.

    Todellisessa elämässä olen itse pudottanut painoani Joulukuusta 2009 alkaen noin 20kg. Tuo pudotus tapahtui lyhykäisyydessään niin, että Aino Activen käynnistettyä täällä Tornion kaupungin henkilöstön terveystarkastukset, kuulin sydämeni iän olevan melkeinpä kymmenen vuotta itseäni vanhempi... se pelotti, ja tiesin sillä hetkellä että jotain on tapahduttava.
    Aloin samana päivänä opetella salaatin tekoa (!!!!), ja siitä päivästä lähtien olen noudattanut 80%:sesti lautasmallia, jättänyt herkuttelut vain viikonlopuille JA ALKANUT LIIKKUMAAN :) Liikkumiseni on aivan normaalia; työmatkat kävellen tai pyörällä (noin 3km suuntaan), kerran-kaksi viikossa ryhmäliikuntaa, lenkkeilyä ja pyöräilyä lisäksi silloin kun siltä tuntuu.

    Tulipa pitkä teksti, mutta toivon että nappasit siitä edes pienen toivonkipinän elämäsi muuttumiseen ♥

    VastaaPoista
  4. Kiitos tsempista MK!

    Hannahoo; tuossa annoskoossa piilee kai laihduttamisen yksi ydin! Minäkin syön terveellisesti mutta ihan liian suuria määriä suhteessa kulutukseen (tai olen syönyt!)

    Jaana; kiitos omasta tarinastasi! Toisten kokemuksista saa eniten motivaatiota!

    VastaaPoista