sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Tarinoita sanojen takana

Pilviharson blogissa Takana kirkas taivas törmäsin tähän haasteeseen ja se tuntui kiinnostavalta, joten liityin rinkiin mukaan. Sanoilla kun on niin paljon erilaisia merkityksia meille kullekin. Jokaisella sanalla kun on vähintäänkin tuhat tarinaa.

"Siis sille, joka haluaa, minä annan viisi sanaa/asiaa, jotka miellän sinuun ja sinun tulee kommentoida noita sanoja blogissasi ja toivon spontaania kommentointia. Ei mitään snobbailua, eikä harkintaa, vaan antakaa palaa. Ja kukaan ei saa loukkaantua, vaan homma otetaan leikin kannalta. Jos en tunne henkilöä ollenkaan, joka tähän mukaan haluaa, sanat voivat olla ihan mitä sattuu ja sitten vain niistä kertomaan. Rohkeasti."

Pilviharsolta sain siis seuraavat sanat:

Vadelma Maalla aikoinaan  asuessani viljelimme myös vadelmia ja niitä riitti myyntiinkin jonkun verran. Nykyisin hankimme vadelmat Saimaan reissujen yhteydessä suoraan eri marjatiloilta, mikäli reissu ajoittuu vadelma-aikaan. Viime kesänä taisimme hankkia ne Äänekosken torilta. Nuo poikkeamat pitkällä kotimatkalla ovat olleet hauskoja löytöretkiä paikkoihin, joissa ei tule muulloin juuri käytyä. Vadelmanpunainen on yksi lempiväreistäni.
Loiske Saunamme pesutiloihin on ilmestynyt piiitkän tauon jälkeen vaaleanpunainen muoviamme, jossa välillä loiskuttelevat kaksi pientä miestä. Lastenlapsemme, kohta kaksi- ja kohta yksi-vuotiaat pojanvessselit, ilonaiheemme! Elämäniloista loisketta!

Ankaruus voimakas , karu sana. Taisin kommentissani Pilviharsolle mainita sanan kun kerroin surua käsittelevästä kirjasta, jonka nimi on "Suru, ankara ilo." Olen usein miettinyt millaista on ankara ilo ja luulen jotain siitä ymmärtäväni sekä omien kokemusteni että työni vuoksi. Ankaran ilon takana on usein jotain hyvin mustaa, jonka keskeltä iloa kohti on ponnisteltava. Ilo ei enää ole sellaista kuplivaa , kevyttä niinkuin ehkä aiemmin vaan sitä siivittää tuo ankaruuden varjo.

Juurtuminen Olen pohjoisen tyttö. Täällä syntynyt ja täällä luultavasti loppuikänsäkin viettävä. Eilen kuulin että eräs tuntemani pariskunta suunnittelee muuttoa etelään jahka jäävät eläkkeelle. Haluavat kuulemma meren tai suuren järven rannalle, lähelle lapsiaan. Makustelin asiaa: Saimaan rannalle, lapset lähempänä, ei hassumpaa.


Mutta että samalla luopuisin vaaroistani, joestani, tutuista kaduista ja tutuista tarinoista. Ihmisistä, niistä ei niin läheisistäkään, mutta jotka tunnet niinkuin ikänsä paikkakunnalla asunut tuntee. Eli tänä aamuna viimeksi kommentoimme yhdessä miehen kanssa paikkakunnan lehden kuolinilmoituksia; tätä se muutama viikko sitten näkemämme  ambulanssi sitten merkitsi, yksi kyläläinen on poissa! Olen muutoin elämässäni tehnyt rohkeita muutoksia mutta tämän asian suhteen en halua tehdä muutosta. Jotkut asiat ovat pysyviä. Olen juurtunut näihin maisemiin, enkä halua juuriani katkaista enää.

Ruotsalainen Kun olin pieni, Haaparantaan, Ruotsin ihmemaahan, matkustettiin bussilla ostoksille hakemaan voita (ja muutakin siinä ohessa). Ruotsi oli ensimmäinen kokemukseni ulkomaasta. Jotenkin siellä oli niin erilaista kuin rajan toisella puolella. Nätimpää ja sievempää. Talot olivat kuin nukkekoteja, siistit pihat ja pikkulamput ikkunoissa. Ero on tasaantunut ja arkipäiväistynyt vuosien myötä. Ruotsalaisuus on tullut tutummaksi kun siskoni asuu siellä ja siskonlapseni ovat kaksikielisiä. Ruotsin kieltä en ole koskaan oikein osannut/oppinut vaikka viime kesänä suoritinkin yliopistossa ruotsin kielen kurssin. Mutta sen tein vähän samalla periaatteella kun lukee huonosti kokeeseen eli tankkaa että "hauki on kala, hauki on kala, hauki on...".  Ruotsissa on kiva käydä ja kyllä siellä kokee ulkomaantuulahduksia edelleenkin pienemässä mittakaavassa.

Jos itsekin innostunut sanoista ja tarinoista niiden takana niin pyydä kommentissa sanoja itsellesi! Lähetän sanat , jotka minulle sinusta tulevat mieleen. Toki voit kommentoida ilman sanapyyntöäkin!


6 kommenttia:

  1. Uusi yritys, äsken ei kommenttiani huolittu... ?? Ihastelin maisemakuvaasi, jollaista en ole tainnut ennen nähdä. Se jo itsessään herätti ajatuksia, saati sitten mitä sanoja sie mulle annatkaan :)

    VastaaPoista
  2. Iloista loisketta pikkuammeessa on ihana seurata, voin kuvitella:)

    Juurtumista mietin usein, viisitoistavuotiaana kun jouduin juurtumaan tänne. Siihen meni oikeasti kauan. Nautin siitä, kun tunnistan ihmisiä, tiedän heistä asioita ja tiedän hiukan kaupungistakin. Harmittaa vaan, että täällä ei ole omaa ja suvun historiaa. Tämän juurtumisasian takia luulen, että on niin vaikea muuttaa pois tästä vanhemmiltani ostamasta kodistakin.

    VastaaPoista
  3. Jaana; tässäpä sinulle viisi sanaa mietittäväksi: tuli, virta, Tiibet, voimaantuminen, hento!

    VastaaPoista
  4. Katriina; Ulkomaanystäväni kanssa keskustelemme usein myös tuosta juurtumisesta. Itse en uskoisi voivani ulkomaille muuttaa, Suomen rajojen sisäpuolella vielä menetelisi jos olisi pakko. Vierauden tunto ulkomailla olsi varmaan kova. Muistan kun aikoinaan tämän ulkomailla asuvan ystäväni kanssa katsottiin tahoillamme samoihin aikoihin Pieni suklaapuoti -elokokuva. Siinä missä minä viehätyin elokuvan tunnelmasta niin ystäväni itki kuin vesiputous kun pohjoistuulen kutsu tuntui hänessäkin niin voimallisena!

    VastaaPoista
  5. Minuakin tuo elämänmakuinen loiske hymyilytti! Kivasti nuo sanat solahtivat sinulle.

    VastaaPoista
  6. Pilviharso; antamasi sanat olivat kiintoisia, kiitos vielä kerran!

    VastaaPoista