sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Joutsenten lähtöön liittyy haikeutta



Eilen aamulla, kun oltiin menossa vanhempieni luokse, pyysin miestä pysäyttämään auton tien varteen  ja odottelemaan minua tovin. Ounasjoen suistoon Arktikumin lähelle kokoontuu nimittäin joka syksy kymmeniä ellei satojakin joutsenia lepäilemään ennen syysmuuttoa. Se on komea ja vaikuttava näky!En varmaan koskaan kyllästy tuohon joutsenten laumaan ja huutoon. Ne nimittäin huutelevat  ja elämöivät koko ajan. Syksyllä näkyyn liittyy haikeutta , kohta alkaa pimeä ja kylmä kausi. Keväällä taas ensimmäisten joutsenten näkeminen aiheuttaa riemun ,kevät on tullut!

 

Tämä päivä on sujunut pihalla puuhatessa, niinkuin kyllä eilinenkin vanhempieni pihalla. Kaadettiin etupihan suureksi kasvaneista lumipalloheiseistä toinen pois kun eivät enää mahtuneet vierekkäin. Piha avartui kummasti. Ensi keväänä meillä on tarkoitus tehdä etupihalle isompi remontti. Vanha kivetys vaihdetaan uuteen. Ison pihan hoitaminen on loputonta puuhastelua, koskaan ei taida tulla valmista. Pihatöiden jälkeen olikin nautinnollista syödä kreikkalaisessa ravintolassa perheen kesken. Miehen tytär täytti äskettäin vuosia ja juhlistimme synttäreitä tällä kertaa näin! Päivän kohokohta oli kyllä ehdottomasti se, kun ruokailun jälkeen kotona aloin sovittelemaan vaatteita lähestyvää reissua varten ja vanhat  farkut vuosien takaa solahtivat hyvin päälle. Maltoin valita ravintolassakin järkevän vähähiilihydraattisen kasvisvoittoisen annoksen eikä tavallinen ravintola-aterian jälkeinen ähky vaivannut lainkaan. Tästä riemastuneena kävelin koiran kanssa vielä puolentoista tunnin lenkin ja kuvittelin oloani joulun kieppeillä kun tavoitepaino alkaa olla jo melkoisen lähellä!
Tuntuu että sitä mukaa kun kilot karisevat niin energiatasoni nousee.

7 kommenttia:

  1. Joutseniin suhtautuu jotenkin voimakkaasti, kun ne olivat ennen niin harvinaisia. Ja ovathan ne komeita, tykkään jopa äänistä.

    Sinä pysyt tiiviisti kaidalla tiellä ruoka-asioissa, onnea! Toivon pystyväni samaan, nyt kun neljäs viikko pyörähti käyntiin.

    VastaaPoista
  2. Katriina; joutsenet sykähdyttää! pakko on päästä niitä katsomaan keväällä ja syksyllä useampaankin kertaan. Ehkä tämän äidin tilanteen myötä tuo kaidalla tiellä pysyminen ruoan suhteen on helpompaa. Voipahan jossain asiassa edetä ihan suoraan ja selkeästi kun vain noudattaa ohjeita.

    VastaaPoista
  3. Muutama pieni parvi joutsenia on ehtinyt jo tänne eteläänkin.
    Niiden äänet tosiaan kertovat että syksykin alkaa jo kääntyä talven puolelle.

    Tuo tunne kun mahtuu vanhoihin farkkuihinsa on kyllä mahtava.
    Onnea, itsekurisi on kadehdittava.

    VastaaPoista
  4. Istahdin hetkeksi kesäsi ääreen. Kuinka paljon ja monenlaista siihen on loppujen lopuksi mahtunutkaan ja kuinka seesteiseltä se kuitenkin näin nopeasti salailtuna tuntuu.

    Saimaan tunnelmasi vievät minut kahteen nuoruuteni kesään ja pieneen laivaan samoilla vesillä. Kun rannat lipuvat ohi, kun kalliorannat houkuttelevat pitämään taukoa, kun aurinko heijastuu, kun sade ropisee, kun vene keinahtelee askelten alla...

    Syksy, joutsenten lähtö, vanhempiesi tilanne, lehtien tippuminen... Jokaisessa päivässä kuitenkin oma kauneutensa, joka ei samanlaisena koskaan toistu.

    Näitä mietin lukiessani. Kiitos.
    Hyvää Ranskanmatkaa.

    VastaaPoista
  5. Isäni sai Alzheimerin diagnoosin kymmenisen vuotta sitten ja äiti oli omaishoitajana viimeiset viisi vuotta. Rankkaa oli ja monet vaikeat asiat hän kertoi vasta jälkeenpäin (me kolme sisarusta asutaan kaikki perheinemme Tukhomassa). Isä ei onneksi ollut koskaan agressiivinen ja huumorilla pärjäsivät myös melko pitkälle. Äiti sai myös paljon apua Muistituvalta ja kaupungilta, kun osasi apua pyytää, mm intervallihoitoa, joka toimi todella hyvin (Tapionkodissa). "Päivä kerrallaan, toisinaan kaksi", ei kannata maalata peikkoja seinille etukäteen, mutta hyvä asia yrittää saada selville miten vanhempasi toivovat asioiden hoituvan kun eivät itse enää pysty niitä hoitamaan. Voimia ja valoisia ajatuksia!

    VastaaPoista
  6. mm; " jokaisessa päivässä on omanlaistaan kauneutta, jmikä ei enää koskaan toistu" .Hienosti ja lohduttavasti sanottu. Sopii jotenki tähän äidin asiaankin.

    VastaaPoista
  7. TuuliS; luulen, että me olemme vasta alkutaipaleella tässä asiassa. Tiedon keruu ja opetteluvaihe menossa meillä kaikilla. Ikävää on vain se ettei äiti suostu keskustelemaan koko asiasta mitään ja kieltää koko sairautensa.

    VastaaPoista