torstai 9. helmikuuta 2012

Mitä minulle kuuluu? Kuinka minä tänään voin?




Huomaan että aloitan usein bloggaukseni paikallistamalla itseni ja ympäristön. Siis tyyliin " istun kahvikupin kanssa lempituolissani" tai "ulkona pakkanen on jatkunut jo viikkoja". Ja tähän tyyliin voisin tänäänkin aloittaa paitsi että nyt istun työpöytäni ääressä , kotona kylläkin, vaikka on arkipäivä. Ja kyllä. Pakkaskelitkin jatkuvat.
Ei järin mielenkiintoista eikä informatiivistä kenellekään. Tästä syystä kai nämä bloggauskertani tuntuvat vähentyvän vähenemistään. Ja sen huomaan kommentoinnistakin. Kommentteja tippuu teiltä uskollisimmilta ystäviltäni silloin tällöin tasaisesti, lämmin kiitos niistä. Uusia lukijoitakin ilmestyy joskus, ja vanhoja tippuu pois. Näinhän se menee. Olen myös itse ollut laiska blogien suhteen. En edes lue kaikkia sivupalkissani olevien blogien päivityksiä säännöllisesti, saati sitten muita. Ja vaikka lukisinkin, niin kommentteja en usein vierailuistani jätä.

Taidan hakea blogilleni uutta suuntaa. Lopettamistakin olen pohtinut mutta päädyin kuitenkin jatkamaan. Tällä hetkellä on vain näin. Elämässä on nyt vaan niin paljon kaikkea kiinnostavaa. Sekä työssä että omassa elämässä. Työjutuista en tänne voi enkä haluakaan kirjoittaa. Enkä omasta yksityiselämästäkään  sen enempää kuin tähänkään asti.  Mutta katsotaan mitä tuleman pitää. Se mistä itse olen tässä bloggaamisessa eniten tykännyt, ovat olleet ne rauhalliset hetket kahden koneen ja kameran kanssa. Niitä hetkiä ehkä jatkossakin haluan täällä tutkia ja jakaa. Sitäpaitsi ne ovat minulle itsellenikin jaksamisen ehto, kurkistukset omaan sielunmaisemaani. Mitä minulle kuuluu? Kuin minä tänään voin?

Siiipä. Istun kotona työhoneessani. Ulkona pakkaset jatkuvat jo kolmatta viikkoa ja huomaan kipeästi kaipaavani  kevättä. Taidan olla valmis ottamaan kevään terävän viiltävän valon vastaan  ja sen myötä siirtymisen tämän kotipesäni suojasta taas ulos. Eilen kävelin illalla kansalaisopistolle, viisi kilometriä ja miinus 28 astetta. Ja tänään aioin kävellä iltapäiväksi töihin, seitsemän kilometriä ja  enää kaksikymmentä astetta pakkasta...

8 kommenttia:

  1. "Mitä minulle kuuluu? Kuinka minä tänään voin?" - Samankaltaisia ajatuksia liikkuu myös tällä puolella näyttöpäätettä.

    Vielä en ole valmis luopumaan bloggaamisesta, mutta kaikkea en voi enkä halua kertoa. Myös minä olen viettänyt hiljaiseloa blogien suhteen, mutta luulen, että uuden elämäntilanteen myötä olen valmis aktivoitumaan jollakin tavalla täällä.

    Helmikuun kova ja kirkas auringonvalo kutsuu minua vaativasti lähtemään liikkeelle kameran kansa. Vielä on paljon selvitettävää ajatuksissani. Siis tapaamisiin kommenttilaatikoissa. :)

    VastaaPoista
  2. (Olipa sekavasti kirjoitettu. Lauseet ajautuivat epäloogiseen järjestykseen :))

    VastaaPoista
  3. Olen lukenut blogiasi jatkuvasti; kommentteja ei tule laitetuksi kuin harvoin. Mukava, että jatkat bloggaamista, koska jos blogisi loppuisi, tulisi minulle Pohjois-Suomen blogityhjiö! Olen pohjoisen ystävä, vaikka harvoin sinne pääsenkin. Juttujasi ja kuviasi on ollut mukava lukea ja katsella. Ja mikä tärkeintä; sinun jutut eivät ole valitusta, vaan elämänmakuisia.

    Pakkasen lauhtumista toivotaan myös Itä-Suomessa. Toivottavasti se tapahtuu teilläkin! Mukavaa talven jatkoa tv. Terttu

    VastaaPoista
  4. Hyviä kysymyksiä, ja monestihan kirjoittaminen samalla selkiyttää vastauksia itsellekin.

    Monelle näyttää tulevan muutaman blogivuoden jälkeen pysähdys, joko kirjoitustahti harvenee tai sitten päättyy kokonaan.
    Tunnistan saman itsessänikin.

    Ihan tavallinen arki ajatuksineen on tarpeeksi mielenkiintoista, en itse ainakaan sen kummempaa kaipaa.
    Mutta montaa jo lopettanutta "blogiystävää" kaipaan, joskus mietin mitä heille nyt kuuluu.
    Joten minäkin toivon että pääsen silloin tällöin kurkistamaan pohjoisen maisemiin, tai kesäisen Saimaan saaria.

    VastaaPoista
  5. Reipasta meinikiä sinun pakkas kävelyt. Itse kovilla vain käväisen korkeintaan kolme kilsaa, vielä topilas mutta tulee aika kun taas luonto vetää puoleensa.

    Muista hyvin miten Roi,ssa kesti vielä hiihtään - 22 eikä tehnyt heikkoa, lentokentän latu oli pakkasilla paras.

    Käyn kyllä lukemassa ja katsomassa tuttuja maisemia, vaikka en useinkaan komppaa.

    VastaaPoista
  6. Reipas nainen, kun et pelkää pakkasta. Yksi reipas asiakkaani sanoi asuneensa ennen Oulussa ja tottuneensa siellä pyöräilemään kaikissa keleissä, joten -25° ei hänestä ollut mitenkään huono pyöräkeli. Huh!

    Muuten täällä on vähän samanlaisia ajatuksia kuin sinulla. Tuntuu, että toistan aina itseäni latelen tyhjänpäiväisyyksiä. Kuitenkin se välähdys, jossa kerrot vähän itsestäsi ja tuntemuksistasi, kuten viimeinen kappale, on se blogin syvin olemus. Huomaahan sen siitäkin, että kun purkaa vähän mieltään, saa heti kommentteja.

    Älä lopeta, ainakaan kokonaan!

    VastaaPoista
  7. Sinun blogi on yksi lemppareistani. Tykkään valokuvistasi ja elämän makuisista kirjoituksista. Minä ilahdun jokaisesta blogikirjoituksestasi ;))

    VastaaPoista
  8. Kiitos ystävät kommenteistanne! Jatkan pohdiskelua ja päivittelen blogia joskus enemmän joskus vähemmän! Tärkeää oli kuulla, että on sellaisia , joille omilla jutuillani on merkitystä . Ainakin niin, että samanlaisia ajatuksia arjesta jakaa moni muukin!

    VastaaPoista