Koko viime viikon ihastelin työmatkoilla auringon ja pakkasen yhteistyötä hengästyttävän upeiden maisemien luomisessa. Siis ainakin siltä näytti auton ikkunasta katsoen. Yhtenä päivän kuljetin kameraakin mukana sillä ajatuksella että olisin työpäivän lomassa saanut tallennettuksi jotain noista työmatkanäkymistä , vaan kiirus ja kylmyys tekivät tehtävänsä. Eilen sitten vedin useamman kerroksen silkki-,villa- ja toppavaatteita ylleni ja otin mukaan kameran ja yli-innokkaan koiran, jota pakkanen ei tosiaankaan haitannut. Ilma ei kyllä ollut aurinkoinen ja joella tuntui niin pureva viima että kuvaussessioni typistyi hätäisiin räpsäyksiin . Silmäripset jäätyivät, silmälasit oli otettava pois ja kameran laukaisunäppäntä oli paineltava nahkarukkasin. Oli tunnustettava että lapintytöllekin kuvaaminen yi 30 asteen pakkasessa ja viimassa oli liikaa. Loppupäivä lauantaista kuluikin sitten samoissa merkeissä kuin perjantai-iltakin. Takkahuoneen sohvalla leffoja katsellen.
Leffoista suurimman vaikutuksen teki muuten Terrence Malickin palkittu ja kiisteltykin elokuva "The tree of life". Alun sekavaltakin tuntuvien mutta upeasti kuvattujen tieteisfantasiajaksojen jälkeen tarina alkoi kasvaa ja ainakin näin viisikymmentä kuusikymmentäluvuilla lapsuutensa viettäneenä tarinasta nousi monia ajatuksia ja mielleyhtymiä niin minulle kuin miehellekin. Keskittymistä tarina kyllä vaati. Poikani ja miniäni sanoivat, että heille elokuva ei avautunut, tosin katsoivatkin sen kolmessa osassa Kuusenkerkän hoidon lomassa.
Kuvat poikani kodista
Lauantai-ilta sujuikin sitten mitä lämpimimmissä merkeissä. Saimme kutsun poikani perheeseen illalliselle ja mikäpä sen mukavampaa kuin pakkasella istua sisällä takan loisteessa, syödä hyvin, nautiskella hyvistä viineistä ja ennenkaikkea loistavasta seurasta. Olen pikkuhiljaa alkanut uskoa siihen ihanaan tosiasiaan, että ensimmäinen lapsenlapseni asuu niin lähellä että spontaanistikin voin häntä käydä katsomassa silloin kun siltä tuntuu. Tiistaina minulla on vapaapäivä ja vietän koko päivän hänen kanssaan. Vietän myös yhden illan viikossa Kuusenkerkän kanssa jotta vanhempansa pääsevät harrastuksiinsa. Samoin viettää Kuusenkerkän taatto, eli poikani isä. Hän asuu myös ihan lähellä. Ja ensi viikonloppuna saamme taas pienen yövieraan. Lapsenlapsi tuo todella paljon uutta elämään.
Ja jotain uuttakin olen taas aloittanut. Keskiviikko-iltaisin olen käynyt luovan kirjoittamisen kursseilla kansalaisopistossa. Alun perusteella kylläkin vain todetakseni että luovuus on hakusessa kirjoittamisessa. Mutta ehkäpä sitä löytyy. Tarinoita on pää täynnä, ehkä liikaakin.
Kuulostaa mukavalta, ja on ihanaa saada olla lähellä pikkuista!
VastaaPoistaMeilläkin jäi vähän ristiriitaiset fiilikset tuosta Malickista. Ja muuten samanlainen outo alkusoitto oli von Trierin Melancholiassa.
Sinulla on hyvä alaotsikko: varjossa on hyvä levätä. Oikein jäin miettimään sitä nyt ensimmäisten valoisien päivien jälkeen. Valo on ihanaa, mutta ilman varjoja se olisi melkein julmaa. Varjo kertoo ainakin sen, mistäpäin valo tulee.
VastaaPoistaSopivassa määrin valoa kevättalven päiviisi!
Katriina; Minä kyll tykkäsin kovastikin Malickin elokuvasta, mutta alussa kesti jonkin aikaa ennenkuin pääsi elokuvan outoon tunnelmaan.
VastaaPoistaPirkko; Joskus varjossa viihtyy liiankin kauan. Nyt pimeään talviaikaan varjoaikaa riittää hyvin ja on aikaa totutella tulevaan talven joskus viiltäväänkin valoon.