maanantai 26. maaliskuuta 2012

Mun mummoni muni mun mammani mun mammani muni mun




Tuo Raittisten jommankumman veljeksen laulun rallatus on yksi niistä monista lauluista, mikä saa Kuusenkerkän, pojanpojani hekottelemaan. Ja tietenkin myös minut, mumminsa. Mummina olo on todellistunut oikein kunnolla nyt, kun sain poikani perheen tänne ainakin täksi vuodeksi. Monta kertaa viikossa tapaan Kuusenkerkkää ja aina hän ottaa minut hihkuen vastaan. Nyt olen pitänyt yhden lomarahanvaihtovapaan viikossa ja hoitanut Kuusenkerkkää sen päivän, myös torstai-illat kuluvat pojan luona, kun poika ja miniä ovat harrastuksissaan. Lisäksi viikonloppuisin saan Kuusenkerkän joskus yökyläänkin ja muutenkin on mukava vain piipahtaa silloin tällöin. Viikko sitten teimme ensimmäisen pitemmän hiihtoreissun porukalla, Kuusenkerkkä kulki mukana ahkiossa.Menomatkan pieni mies nukkui ahkiossa, paluumatkalla hänelle teki jo tiukkaa pysytellä ahkiossa ja muutaman kerran ahkio kupsahtikin kumoon.  Kuusenkerkkä ei ollut moksiskaan lumikylvystä. Muutenkin hän nautti laavulla tuistelusta makkaranpaistoineen. Pieni lapinpoika!

Laulun teema sopii muutenkin nyt elämääni. Viime viikonloppuna äitini täytti vuosia ja juhlistimme äidin syntymäpäivää hänen toiveittensa mukaan. Ensin illastimme perinteisessä Pohjanhovin ravintolan ikkunapöydässä , jossa oli juhlava valkoinen liina  ja ruusut maljakossa. Sen jälkeen olimme Santaparkissa eli Joulupukin luolassa Jari Sillanpään konsertissa. Täytyy sanoa että vaikka en mikään Jari Sillanpää- fani todellakaan ole, niin hän kyllä osasi ottaa yleisönsä. Meitä oli juhlimassa tällä kertaa me siskokset ja äiti eli naisporukalla iltaa vietimme. Isä on veteraanikuntoutuksessa ja miehemmekin olivat muissa menoissa. Minun mieheni vietti viikonlopun pääkaupunkiseudulla tyttärensä luona. Iltamme oli kaikenpuolin onnistunut, äitikin vaikutti onnelliselta.

Väripläjäys  Berliinin reissulta.Saksassa aloittavat kuulemma  magnoliapuut jo kukintansa.
Meillä satoi tänään räntää.
Lauantain ja sunnuntain minulla jatkui Muistot näkyviksi -koulutus. Siitähän ensimmäinen jakso oli kuukausi sitten, ja tein postauksenkin helmikuussa tästä erittäin kiinnostavasta koulutuksesta. Koulutukseen kuului oman muistorasian tekeminen jostain elämänvaiheesta,  henkilöstä tai muusta oman elämän tärkeästä asiasta. Työstin omaa rasiaani lauantain ja sunnuntain välisenä yönä aamuyöhön asti. Tekeminen oli kohtalaisen työlästä, ei niinkään teknisesti vaan psyykkisesti.  Tein nimittäin muistelutyöni äidin ja minun suhteesta, mikä ei ole ollut helppo. Mutta teen aiheesta myöhemmin ihan oman postauksen.

3 kommenttia:

  1. Aah, toi väripläjäys ihan hyppäsi silmille ja teki tästä etelän harmaasta aamusta vähän iloisemman. Kuusenkerkän lumoavuudesta puhumattakaan.

    Täällä on juuri nyt pahin loskapaskakurakeli, kahden melko pitkäkarvaisen koiran omistaja kiittää...

    HannaHoo

    VastaaPoista
  2. Hannahoo; meillä tuo loskapaskakurakeli odottaa vielä tuloaan.Vääjäämättä se tännekin tulee...

    Rita; mukavia juttuja on nyt enemmän kuin ikäviä. Onneksi.

    VastaaPoista