perjantai 27. huhtikuuta 2012

Neiti Kevättä odotellessa



Kuvat  Ounasvaaran retkeltä pari vuotta sitten

Ulkona sataa vaan eivätkä lumikasat tunnu häviävän millään. Meidän katollakin on vielä lunta, mikä tippuu suurina raskaina läntteinä kulkuväylille. Kun lähtee ulos saa harppoamärkien sohjoisten lumikasojen yli. Täytyy vaan uskoa sinnikkäästi että Neiti Kevät ehtii tännekin. Kevään äänet ovat jo saapuneet! Lintujen kuoro  pauhasi, oikein havahduin sirkutukseen kun pidin työhuoneeni ikkunaa auki tänään! Joutsenia ja kurkiakin on jo nähty, itse en ole vielä niitä tälle keväälle havainnut! Kaipaan päästä kevätkävelyille rannoille kameran kanssa, mutta se on vielä mahdotonta. Ulkoillessa on nyt tyydyttävä omien polkujen sijaan kaupungin kävely-ja pyöräilyteihin.

Työviikko on ollut antoisa , lienee  ollut lomalla ja kuntoutuksella siihen osuutta. Oloni on kuplivan iloinen, ihan ilman kuohariakin. Viikonlopun ohjelmassa on ainakin paikalliset Kädentaitomessut pojan perheen kanssa. Talvivaatteetkin voisi siirtää varastoon. Väriskaalan voisi jo vaihtaa mustasta, harmaasta ja fuksiasta  vaaleisiin pellavasävyihin terästettyinä kirkkaamilla sävyillä; heleän vihreää, pinkkiä, sinistä.... Parin viikon päästä ollaan jo Saimaan vesillä. On nimittäin veneilykauden avausviikonloppu ja ilmoittauduimme mukaan . Vaihdoimme veneosakkeemme suuremmaksi ja opettelemme uutta venettäme käyttämään. Nyt venemallimme on Bella Falcon 26 Fantiamo. Onkohan Saimaan seudulta jo lumet hävinneet?



2 kommenttia:

  1. Sohjosta huolimatta kevätmieli alkaa vallata alaa. Parin viikon päästä ollaan taas pitkällä kohti kesää. Meillä päin tavataan siinä vaiheessa innostusta suitsia ja sanoa, että nyt pitää jo kevään vauhtia truusuttaa.

    VastaaPoista
  2. Rita; onpa hauska ilmaisu tuo truusuttaminen! Kyllä se vaan on niin että vaikka sohjoa riittää niin kevätmieli valtaa tilaa enemmän ja enemmän. Minä olen jo useampana päivänä avittanut neiti kevättä avaamalla puroja ja luomalla lunta tielle ja pihan kivetykselle, jossa se nopeammin sulaa!

    VastaaPoista