lauantai 5. toukokuuta 2012

Ilo syntyy syvällä






Jostakin minuun tarttui ja kosketti tuo otsikon lause: ilo syntyy syvällä. Tähän astisen elämän kokemuksella voin lauseen allekirjoittaa. Se on kauniisti ja toivoa herättävästi sanottu. Olen todistanut lauseen merkityksen niin omien elämänkokemusteni kuin myös työni kautta. Olen itse ollut sellaisessa elämänvaiheessa, että ilo oli kadonnut, en löytänyt sitä itse enkä varsinkaan tunnistanut sitä lähelläni.

Yleensä ilo katoaa elämästä silloin, kun elämässä on liian paljon raskaita asioita tai on hukannut oman elämänsä koordinaatiot ja on eksyksissä. Aina ei edes havaitse ilon katoamista vaan asteittain  elämästä häviää värit, äänet ja kosketus toisiin ihmisiin. Olotila voidaan diagnosoida jonkin asteiseksi masennukseksikin.  Syvimmillään se voi olla vakavaa masennusta.

Minulla ei ole koskaan diagnosoitu masennusta mutta luulen, että mikäli olisin lääkärillä pahimmissa alakulon jaksoissani käynyt, olisi niin voinut ollakin. Alakulon tunnistan elämässäni koko ajan. Alakulon hetket tulevat ja onneksi myös menevät. Aiemmin liitin ne hormonaaliseen kiertoon, mutta jatkuvat ne yhä edelleenkin, taitavat kuulua vaihdevuosikäisenkin naisen elämään.

Olen oppinut, että alakuloa ei kannata paeta. Antaa sen tulla ja olla. Yleensä noina hetkinä käyn syvällä ja kierrän elämäni pimeät, synkät hetket ja varjokokemukset läpi, vellon jossakin menneessä hetkessä enemmän. Alakulon hetkinä löydän itsestäni myös vuosisataisen huolehtijaemon, jonka harteilla tuntuvat olevan niin menneiden kuin tulevienkin sukupolvien elämät.Vaan olen oppinut, että aina alakulon syövereistä pääsen poiskin, joskus jo samana päivänä, joskus päivien päästä. Yhtäkkiä huomaan taas värit ja aistin tuoksut. Luonto on suuri tukijani  asiassa.  Niin kävi myös muutama päivä sitten kun otin nämä postauksen kuvat. Tämänhetkisen alakulon suurimpana syynä on ollut tämä myöhäinen kevät ja loputtomat räntäsateet. Ei onneksi mitään pahempaa.

Mutta kuinka ilo sitten koskettaakin, pienenkin alakulovaiheen jälkeen!

11 kommenttia:

  1. Kauniita kuvia ja koskettavaa tekstiä. Ihanaa viikonloppua sinulle Maaretta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein hyvää viikonoppua sinullekin Jaana!Sinunkin kevätkuvasi ovat oleet upeita

      Poista
  2. Elämä ei ole suoraa viivaa (sehän on kuolemanviiva), elämä aaltoaa, myrskyääkin. Toisella enemmän, toisella tasaisemmin. Voi hyväksyä omat aaltonsa ja muistaa: ne ovat elämän aaltoja! Useinhan on niin, että jolla on syvemmät aallonpohjat, sillä on korkeammat huiputkin. Hyviä aaltoja Sinulle Maaretta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunhan on sopivassa suhteessa tasaisempaa ja myrskyisempää!

      Poista
  3. Jopas kosketti kirjoituksesi, kiitos!
    Olen pannut merkille, että tuollaisten parin päivän tai pitemmänkin alakulo/masennusjakson jälkeen tapahtuu mielessä aina jotain hämmästyttävää selkenemistä ja jopa joku käänteentekevä/edistävä oivallus. Sellaisesta oivalluksesta ja helpotuksesta tuntee kyllä aivan pakahduttavaa iloa!
    Olen oppinut terveen ahdistuksen kautta suhtautumaan levollisemmin ja pelottomammin masennukseen. Mieliala-asioissa ei auta mennä siitä missä aita on matalin, tiedämme. Eikä sellaista tietoisesti tietenkään kukaan haluaisikaan. Ehke vain ole riittävää ymmärryetä ja rohkeutta oman itsensä hyväksi. Mieli voi olla kuin hitaasti kääntyvä laiva. Ei sellaista väkivalloin voi ryhtyä vääntämään. Olen monesti ajatellut, että jäikö omassa nuoruudessa aikoinaan samanlaiset masennuskokemukset huomioimatta, kuten epäilet itselläsikin käyneen. Vasta oman tyttären masennus ja avokuntoutus pysähdyttivät ja toivat ymmärrystä moneen asiaan. Jälestä päin voi vain ihailla luonnon hienoa järjestelmää, kuinka se suojaakaan mieltä sairastumasta vielä vakavammin ja kuinka perheessä juuri se herkin ja vahvin sairastuu sijaiskärsijänä, mutta toimii samalla tervehdyttäjän roolissa.

    Kaikkea hyvää alkaneelle viikolle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahdistuksen sietäminen kuuluu ihmisen perusoloon, samoin oman yksinäisyyden kohtaaminen. Tietenkin tällä tarkoitan tervettä ahdistusta, joka on kestettävissä ja kohdattavissa. Monesti kun ahdistukseen liittyvät vaikat eämänkokemukset tai-vaiheet niin silloin liikutaan jo sellaisilla alueilla, että apua tarvitaan.Ja epäterveissä, tasapainottomissa perheissä voi myös käydä niin että että herkin ei selviäkään omin neuvoin.Onneksi apuakin on saatavissa tänä päivänä jos osaa sitä hakea.Tosin vaikeimmin sairastuneilla ei tämän päivän avokuntoutus ole tarpeeksi tehokasta joka puolella. Siitä lienee ikäviä esimerkkejä vastikään julkisuudessa nähty.

      Oikein hyvää viikkoa sinullekin Rita!

      Poista
  4. Hieno teksti! Alakuloa ja kaipausta huijataan pois niin paljolla ulkoa tulevalla tekoilolla, ettei ahdistus monestikaan saa tilaisuutta kertoa kaikkea sitä tärkeää, jota usein juuri ahdistus, kaipaus tai suru osaavat kertoa, jos uskallamme kuunnella.
    Niin valtavan totta tuo, että ilo syntyy syvällä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syvällä syntynyt ilo on vahvaa ja voimallista. Vähän kuin pitkän pimeän jälkeen havahtuu auringonsäteeseen. Se synnyttää myös joskus niitä hienoja elämää suurempia-olotiloja, jolloin tuntee hetken olevansa yhtä koko maailman kanssa. Syvän onnen hetkiä!Suru, ankara ilo! Niinkuin eräs kirjailija (jonka nimeä en nyt saa päähäni) laittoi kirjansa nimeksi. Kirjassa hän kertoi puolisonsa kuolemasta.
      Vaan ovat ne kuplivat ilon pirskahduksetkin paikallaan, niitä tarvitaan myös arkisessa aherruksessa.

      Poista
    2. Piti vielä googlata tuo kirjailija eli hän on Liisa Mäntymies ent. Suurla.

      Poista
  5. Olipa tosiaan hienosti kirjoitettu!
    Niinkuin ilokin, syntyy alakulokin jossain syvälle.
    Molemmilla on tarve pulputa ajoittain pintaan, ja varmasti molemmilla on omat merkityksensäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja näiden puolien kanssa oppii elämään vasta yritysten ja erehdysten kautta!

      Poista