tiistai 8. toukokuuta 2012

Lapin kevättä



Viime viikon kauhukelien jälkeen tämä viikko on ainakin alkanut keväisten kelien merkeissä (siis Lapin kevään). Olen pyöräillyt töihin ja nauttinut pikkuhiljaa vahvistuvista kevään merkeistä. Kyllä.Lunta on vielä paljon ja Ounasjoki on jäässä. Kemijoesta jäät ovat paikoitellen lähteneet, sillä voimalaitosten avulla tapahtuva säätely edesauttaa siinä hommassa.

Töissä olen nauttinut tällä viikolla vähän erilaisista asioista. Meillä oli alkutalvesta työterveyshuollosta työpaikkatarkastukset, joissa käytiin työtilat läpi. Sain lempeän huomautuksen, että vähän voisi raivata  paperipinoja pöydältä ja kaappien päältä vähemmäksi. Huomautus osui ja upposi, sillä minuakin oli jo pitkään häirinneet nuo kasat. Niinpä viime viikolla aloitin raivaus- ja inventaariourakan; säilytettävät, poistettavat, arkistoitavat . Sitä ennen olin tilannut riippukansiotelineet kaappeihin. Monta laatikollista vanhoja papereita lähti roskiin ja hävitettäksi . Ja loput ovat nyt riippukansioissa, lokerikoissa ja kaapeissa järjestyksessä ja nimettyinä. Samalla tuli käytyä kaikki paperini läpi. Monta muistoa työpaperitkin kätkevät! Ja että tuo kaikki piristi ja virkisti!

Mies katsoo lätkää alakerrassa. Minun tämän illan televisiovalintani on taattua ruotsalaista ja norjalaista. Ensin Onnea onkimassa ja sitten Lilyhammer, molemmat hyväntahtoisia ja täyttävät hyvin kriteerini; ei väkivaltaa, ei kauhua eikä vaikeita, ahdistavia ihmisuhdekuvioita.  Siis sopivia ennen nukkumaanmenoa!





4 kommenttia:

  1. Huomenta!

    Tuo paperipinojen raivaaminen on yksi feng shuin periaatteita, ja uskoo siihen tai ei, niin kummasti se aina rauhoittaa mieltä, eikö totta? Se toinenkin periaate on hyvä, tuoreiden kukkien ostaminen joko työ- tai vaikka sohvapöydälle. Täällä töissä kauhsitellaan, kun mulla AINA leikkokukki maljakossa työpöydällä, että niihin menee rahaa jnejnejne. Entäs sitten? Pinei raha suuresta ilosta.

    Kevätmyrskyä ennustettu ainakin tänne etelään, harmaalta näyttää työhuoneen ikkunasta maisema, ja koko päivän koultukseen on pakko hilpaista, onneksi ainakin eilinen päivä oli mielenkiintoinen.

    Kuvia jäisestä joesta?

    HannaHoo

    VastaaPoista
  2. Liian harvoin tulee tuoreita kukkia töihin hankittua, totta! Kotiin kylläkin viikottain. Kuvat ovat eilisillalta Ounasjoelta, mikä on tosiaan vielä jäässä. Vähän kevätmyrskyn tulo jännittää, sillä olemme menossa viikonlopuksi Saimaalle veneilemään, mitenkähän mahtaa käydä?

    VastaaPoista
  3. Onnea onkimassa on tosi hauska ja oivaltava viihdesarja arkielämän koukeroista, tykkään!

    Työhuoneeseen tahtoo kertyä turhia paperipinoja johon sitten tärkeitä/ajankohtaisia papereita hukkuu. Aikamoista sihteerintyötä joutuu tekemään varsinaisen perustehtävän lomassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskomattoman iloinen jaksan edelleenkin olla työhuoneen siisteydestä ja uudesta arkistointisysteemistä.Paperit löytyvät hyvin ja pöydällä on ihanan avaraa. Pienistä asioista sitä nykyisin iloitsee!

      Poista