torstai 17. toukokuuta 2012

Talo on hiljainen ja joki peittynyt usvaan










Talo on hiljainen. Jossakin talon uumenissa nukkuvat mieheni, poikani, miniä sekä kaksi koiraa, oma ja pojan. Ulkona on vielä  valoisaa, olisi kirkkaampaakin mutta joella on sumua. Nyt alkaa olla se aika että kevät täyttää mielen ja ruumiin energialla, ehkä sillä samalla minkä ulkona näkee tapahtuvan kaikelle elolliselle. Otin nuo kuvat tunti sitten eli kymmenen aikaan illalla. Poika ja miniä kävivät joella ja kertoivat että siellä oli ollut hienoa kun tulvivalle joelle oli noussut sumua. Minä vetäisin kumpparit jalkaan ja sadetakin niskaan ja hipsin rannalle kameran kanssa.

Joen pinta on nousussa, pohjoisemmaksi ennustetaan suurempia tulvia, meillä ei ole miehen mukaan hätää. Meillä tarkoitan  tätä kaupunkia en meidän kotipaikkaa. Meidän talo on kyllä rannassa mutta rinnetalona on niin korkealla että pahimmillaankaan tulva ei ylety kuin pihavajan nurkille. Tuossa toiseksi alemmassa kuvassa se meidän pihavaja vähän näkyykin, punainen veneenpohja näkyy seinustalla.

Lumet lähtivät juuri ja puissa silmut pukkaavat jo vihreätä . Kukkapenkki puskee myös kevätvuohenjuurta ja maksaruohoja näkyviin. Joka aamu on ulkona enemmän kesäistä.

Minulla on huomenna vapaata. Onneksi. Kaksi viimeistä työpäivää oli pitkiä, liian pitkiä. Miten se ei tänä keväänä tunnu yhtään tahti hiljentyvän. Vai onkohan kyse minun omasta tahdistani? Nyt on muuten viimeinen hetki kun olisi kerättävä koivun mahlaa. Eräs tuttuni uuttaa sitä joka kevät mehumaijan letkulla pulloihin. Sanoo että siinä mahlassasitä vasta on virtaa!

Huomenna iltapäivällä ajellaan Tornionjokilaakson kautta siskon luo Ruotsiin viikonlopuksi. Sitä ennen toivon sateen heltiävän jotta pääsen pihan haravointiin. Takapihalla on vielä liian märkää, mutta paraatipuolen haluaisin jo haravoida.

18 kommenttia:

  1. Mukava Kuva-Sarja Kesän tulemisesta - tulvat korkeimmillaan - maisema peittyy usvaan.
    Hienoja näkemyksiä - oivat toteutukset...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eko! Tähän aikaan vuodesta luonnossa tapahtuu niin paljon koko ajan. Lempiaikaani!

      Poista
  2. Mukavat kuvat ja tunnelmat :) Täällä satelee... luonto kiittää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luonto kiittelee täälläkin parhaillaan! Minusta näitä luonnon kiitoksia on jo kyllä tullut kiitettävästi:-)

      Poista
  3. Aivan mahtavat kuvat! Ylimmästä ja alimmasta tekisin itse suurennoksen seinälle, ehkä neljännestäkin, niin saisin sarjan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kehuista Katriina! Joskus osuu oikeaan aikaan oikeaan paikkaan.

      Poista
  4. Ihania kuvia!!! Hauskaa reissua Ruotsinpuolelle ja toivottavasti tulva ei ole uhkaksi ...
    tv. santtuanneli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meille ei tulva uhaksi ole, mutta tänään luimme uutisista että ainakin Ivalojoella asukkaat olivat joutuneet pakenemaan soutuveneellä tulvaa kun vesi oli noussut niin nopeasti! Olivat aiemmista tulvista viisastuneina sitoneet veneen porraspieleen ja jättäneet auton korkeammalle paikalle!

      Poista
  5. Ihanan eksoottinen tuo läpikuultava "talo".

    On se tämä kevään hurmio aina yhtä onnellista aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä aika keväästä on huippua.Täällä siskon luona olemme nähneet miten tuomeen puhkeavat lehdet ihan silmissä!

      Poista
  6. Nämä eivät ole kuvia vaan taidetta! Ihana usva ja kuvauksellinen "vedenpaisumus".

    VastaaPoista
  7. Ihania kuvia - taianomaisia!

    Toivotaan, että kevät on kaikille meille ystävällinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota toivoo kyllä itsekin. Niin kuvauksellinen kuin tulva voi olla, niin voi se olla suuri tragedia niille, joiden kodit kastuvat .

      Poista
  8. Brillant photos. Such a amazing atmosphere. MerjaUK

    VastaaPoista
  9. Upet usvakuvat. Pohjoisen kevät on nopeaa, jäät sulaa ja hup kolmessa päivässä puissa on lehdet suurella korvalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kevään vauhti ihan hengästyttää välillä, niin nopeaa kaikki etenee. Joka aamu näkee muutokset!

      Poista