tiistai 4. syyskuuta 2012

TAHDON!


Vähän pitempään blogihiljaisuuteen on ollut syynsä. Reilu viikko sitten nimittäin sanoimme toisillemme TAHDON  Heinävedellä Saimaan rannalla sijaitsevassa Ankkurikappelissa. Meidät vihki hyvä ystäväni naisporukastani ja todistajina ja juhlavieraina olivat meidän molempien lapset perheineen eli 13 h ja kaksi koiraa. Olimme vuokranneet viikonlopuksi kauniin huvilan Oravista ja catering-palvelu toimitti sinne huvilaan illalla juhlapäivällisen. Juhlaviikonloppu oli ikimuistoinen ja lämminhenkinen, vieraat olivat parhaat mahdolliset  ja sääkin  näytti parastaan. Kuvassa minä ja mieheni, poikani siellä kameran takana ja minua taluttelee Kuusenkerkkä. Paikka on huvilamme rannassa.

Miksi Heinävesi ja Saimaan ranta? Te, jotka olette vaiheitani seuranneet, tiedätte  tai arvaatte vastauksen. Saimaa ja veneily ovat mieheni ja minun yhteinen juttu. Kun molemmat olemme jo uusintakierroksella, on ollut tärkeää löytää se meidän ikioma juttu. Kolme vuotta sitten kun rantauduimme tuon kappelin laiturille ja astuimme sisälle vaatimattomaan pieneen kirkkoon, niin meidät molemmat hiljensi alttaritauluna toimiva koko seinän kokoinen ikkuna, joka avautui Saimaalle. Jo silloin päätimme, että jos koskaan vihille astumme niin tämä on se paikka. Ensin ajattelimme , että menemme vihille ihan kaksistaan mutta kun asia konkretisoitui,  tuntui tärkeältä ottaa mukaan meille tärkeimmät ihmiset. Ja kuinka onnellisia olimmekaan kun kaikki lapsemme puolisoineen pääsivät paikalla, vaikka matka oli tosi hankala ja heillä monenlaisia menoja. Vietimme huvilalla pitkän viikonlopun yhdessä, perjantaista sunnuntaihin!

Hääpäivällisellä istuimme myöhäiseen iltaan lastemme kertoessa omien parisuhteidensa tarinoita ja vaiheita. Pappiystäväni nimittäin lähetti minulle ja miehelleni ennen häitä  kymmenen kysymystä, joihin hän toivoi meidän vastaavan . Istuimme sitten elokuun alussa pitkän illan ja osan yötäkin työstäessämme vastauksia ja ennenkaikkea miettiessämme niitä.Luimme niitä sitten toisillemme ja siinä heräsi ajatus, että näistä olisi mukava lastemmekin kanssa keskustella. Paljon uusia asioita noissa tarinoissa oli etenkin kun kovin usein emme näin suurella joukolla ole koolla, eikä niistä oltu kovinkaan paljon juteltu.

Perinteistä hääohjelmaa emme olleet järjestäneetkään, mutta lapset kyllä yllättivät meidät iloisesti!Ohjelmassa olivat niin häävalssit, kakun leikkaamiset kuin auton perässä kolisevat  tölkit kappelista pois ajaessamme!



36 kommenttia:

  1. Onneksi olkoon! Iloa, valoa ja rakkautta.
    MerjaUK

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka en ole pitkään aikaan kommentoinut olen seurannut elämääsi mielenkiinnolla. Paljon onnea liitolle!

      Poista
    2. Kiitos Igor!Mukava kuulla että edelleenkin seuraat blogiani!

      Poista
  2. Työskennelkää onnenne eteen.

    iisi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Iisi!Tiedostan hyvin tuon työskentelemisen .

      Poista
  3. Onnea!

    Rakkautta ja jakamista, elämää parhaimmillaan. Se välittyi tästä.

    Noeijoo

    VastaaPoista
  4. Paljon paljon onnea yhteiselle taipaleelle!

    VastaaPoista
  5. Tervetuloa takaisin, kaivattu on! Onnea koko sydämen pohjasta, olette onnenne ansainneet, tässä vanha kyynikkokin jo liikuttuu. Koko tekstistä tuli sellainen olo, että elämän palaset on paikallaan, palapeli valmis.

    HannaHoo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos HannaHoo! Palaset ovat paikoillaan ainakin hetkeksi, vaan eikös palapeiä voi aina uudestaan koota. Elämä on hauskempaa kun on liikettä ja toimintaa!

      Poista
  6. Lämpöiset onnittelut!
    Paikka ja juhlat vaikuttavat ihastuttavilta.
    Kaunista syksyä teille! Terttu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista Terttu! Hyvää syksyä sinne päinkin!

      Poista
  7. Todella hyvä syy olla täältä poissa ;)
    Silmät kostuivat tätä lukiessa. Olipa hieno häätilaisuus, joka lähensi teitä kaikkia entisestään. Sydämelliset onnittelut sinulle, miehellesi ja koko perheellesi!

    VastaaPoista
  8. Toivon sydämmestäni teille onnea.
    Kaunei alttaritaulu mitä olen nähnyt edes kuvassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katinka! Tuo alttaritaulu on kyllä upea. Ei tarvinnut kappeli kukkia koristukseksi..

      Poista
  9. Lämpöiset onnittelut molemmille ;)
    Toivon teille kaikkea hyvää tuleviin vuosiinne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Valokki! Toivotaan että noita vuosia riittää!

      Poista
  10. Pappi oli fiksu antaessaan mietittävää. Yhteisen tahtotilan juhlistamisen aikaan on hyvä miettiä yhdessä sellaisia, mitä ei arjessa ehkä tule keskenään pohdittua. Olkoon polkunne onnellinen ja valoisa!

    VastaaPoista
  11. Onnea ihan tuhannesti! Kauniita kuvia, ihan kylmät väreet juoksi.... Terv ingrid

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ingrid!Vanhin poikani opiskelee valokuvaajaksi ja hän laittoi meille häälahjaksi hääalbumineli kuvasi kauniin kokonaisuuden häistämme. Nuo ylläolevat kuvat eivät ole vielä niitä, ehkä muutaman niistä laitan vielä tänne jossain vaiheessa.

      Poista
  12. Hei! Paljon onnea molemmille :) on aina ihanaa, kun voi löytää sielunkumppaninsa.
    Minulla se vielä hakusessa, mutta toivo elää.
    Maailma on valoisampi kun on oikea ihminen rinnalla.
    Syysterveisin,
    Eija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eija! Kun on toivoa niin on kaikki mahdollisuudet.Maailma on todella hyvin valoisa pimeänkin aikana kun on kotona kumppanin kanssa hyvä olla. Kyllä kuitenkin yksinkin voi olla kotonaan, eiköhän kaiken lähtökohtana ole kuitenkin se, että itsensä kanssa viihtyy ja toimeen tulee. En ajatellut silloin reilut viisi vuotta sitten, kun vielä kipuilin vanhassa liitossani, että minulle voisi näin vielä käydä. Osaan kyllä antaa arvoa tälle kaikelle!

      Poista
  13. Pitkästä aikaa kun pääsin blogiasi lukemaan, niin olipa mahtavia uutisia ja upeita kuvia! Ja miten ainutlaatuinen kirkko aivan täydellisellä paikalla <3 Onnea teille molemmille todella paljon <3<3
    t. Ansku

    VastaaPoista