lauantai 5. tammikuuta 2013

Raahata mukanaan mennyttä kuin lohtuvilttiä

Tänään minulla oli kampaaja varattuna klo13.30 ja voi miten tuskaa tuotti nouseminen ajoissa ehtiäkseni sinne. Kyllä minä hereillä tietenkin jo olin hyvissä ajoin mutta itsensä laittaminen kaupunkikuntoon vaati jo melkein liikaa. Miten ihmeessä taas totun työrytmiin maanantaina?

En ole kyllä kunnossa vieläkään.Yöllä oli nukuttava kaksi tyynyä pään alla ja sittenkään henki ei tuntunut kulkevan. Eikä ripisvärin laitto tullut kysymykseenkään, koska silmät vuotavat ja ovat turvonneet. No, kampaaja piristin kuten aina. Olimme kahdestaan suuressa kampaamossa ja kampaajani hemmotteli minua kahvilla ja suklaalla. Olen nyt käynyt viisi vuotta tällä nykyisellä kampaajallani, edellinen kampaajasuhde kestikin yli 20 vuotta. Olen näemmä uskollista asiakassorttia kun sopiva kampaaja lopulta löytyy. Nyt ollaan jo sillä asteella että kestän jutellakin ja molemmin puolin tunnemme toistemme perheenjäsenet nimeltä ja myös heidän kuulumisensa.

 
Kampaajan jälkeen kuljailin kaupungilla pari tuntia noin miljoonan venäläisen kanssa. Melkein kuin olisi ollut Muurmanskissa. Kauppiaille venäläisten ryntäys tähän aikaan on mukavaa etenkään kun Rovaniemen turistit ainakin shoppailevat runsaasti.No, en minäkään hännänhuipuksi jäänyt. Pentikiltä tarttui mukaan tyynynpäällisiä ja liinaa, Pukumiehestä kauniin sininen villatakki, Anttilasta pari satiinipussilakanaa ja Suomalaisesta kirjakaupasta muutama kirja.  Juu-uu, ja justiin taisin eilen kehuskella jonkun blogin kommenttiboksissa että en minä vaan enää kirjoja osta kun eivät mihinkään mahdu. Mutta niin vain ostin ja monta kappaletta vielä. Kun olivat halpoja  ja kiinnostavia. Tuo allaolevan kirjapinon toinen kirja on minulla parhaillaan lukemisen alla, se on minulla ollut jo aiemmin . Erittäin hieno ja kiinnostava romaani kirjailijan unkarinjuutalaisista isovanhemmista , jotka tekivät v.1991 kaksoisitsemurhan. (Johanna Adorjan, Rakkaudessa erottamattomat)
 
Mielenkiinnolla odotan myös päällimmäisen kirjan tuomaa lukuelämystä. Kirja on Bo Carpelanin Lehtiä syksyn arkistoista ja teos on Carpelanin viimeinen romaani, vaikuttava kuvaus vanhenemisesta ja kuolemisesta. Tässä kirjan takakannesta ote:
 
"Puhua itselleen niinkuin lapsi puhuu nukelle.
Raahata mukanaan mennyttä kuin lohtuvilttiä
syyskylmässä pudisteltavaksi."
 


Marja-Liisa Vartiosta luin juuri äsken jostain lehdestä enkä voinut olla ottamatta mukaan tätä hänen kirjaansa, josta Pentti Saarikoski toteaa teoksen takakannessa näin "Romaani vie mukanaan kuin uni, se on voimakas, todellinen, ihoa koskettava.(Marja-Liisa Vartio, Se on sitten kevät)
 
Pinon neljäs kirja on myös kiinnostava ja koskettava. Se kertoo pienen poikansa  ja miehensä terroristi-iskussa Arsenalin jalkapallostadionilla menettäneestä äidistä ja matkasta äidin sortuvaan mieleen. "Mikä pitää meidät elossa kun mitään syytä elää ei enää ole?" kysytään kirjan takakannessa, (Chris Cleave, Poikani ääni)
 
Nyt pitäisi olla vielä viikon loma, jotta voisin keskittyä näihin kirjoihin. Mutta eikähän ne pikkuhiljaa tule luettua työssäkäynnin ohellakin.

 

Kauniit pakkaspäivät jatkuvat. Laitoin kameran akun latautumaan. Huomenna lähden ulkoiluttamaan kameraani ensimmäistä kertaa tälle vuodelle. Niin ja hiihtoviikko Kuhmoon hotelli Kalevalaan on nyt varattuna helmikuun viimeiselle viikolle. Matkat muutenkin kiinnostavat ja tässä sairasvuoteella lojuessani on tullut surffailtua ympäri          maailmaa. Postilaatikostakin kolahti sopivasti Mondon näytekappale ja huomasin että Matkailumessut ovat Helsingissä juuri kun sinne seuraavan kerran olen menossa. Hei Ulkomaanystäväni, Lissabon voisi olla meidän seuraava matkakohteemme, tai Krakova kenties?

14 kommenttia:

  1. Hyvä kirja ja lepo on puolikuntoiselle parasta lohtua. Nyt on sitä flunssaa näköjään liikkeellä.
    Levollista loppiaista ja alkavaa viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä lepo ja kirja , kyllä! Mutta kyllä ainakin hyvänä kolmosena tulee kannettava tai tabletti aarteineen!

      Sinullekin rauhallista loppiaista!

      Poista
  2. Loistavaa, kun on oma hyvä kampaaja, tiedän!
    Kuulostipa kivalta päiväsi, ihanaa kampaajalta tukka hyvin, kierrellä shoppailemassa. Mielenkiintoisia kirjoja ja kirjailijoita, kyllä noista hankinnoista tuntee iloa. Korkea aika päästä minunkin kampaajalle, sairastaessa en jaksanut hiusten leikkausaikaa varata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kampaajallakäynti on kyllä yksi iloa ja hyvää mieltä tuovista asioista. Minullakin oli aika varattuna jo aikaa sitten , harvinaista kylläkin. Yleensä en muista varata ajoissa ja sitten kun täytyisi päästä niin ei millään tahdo enää löytyä aikaa. Ja viimeiset pari viikkoa ovatkin sitten taistelua valloilleen päässeiden hiusten kanssa. Nytkin kampaaja muistutteli jo että hän on sitten hiihtolomalla ja edeltävä viikko on usein täynnä. En vaan voinut varata aikaa kun työkalenteri ei ollut mukana!

      Poista
  3. Hei Maaretta, tulin tännekin jättämään vastauksen kommenttiisi blogissani eli Mellari on auki vain ma-pe klo 10-18, joten jos tulet silloin Helsinkiin, näyttelyä pääset katsomaan siis vain silloin perjantaina. Toivottavasti onnistuu!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kun muistutit aukioloajasta. Luin ilmoituksesta ilmeisesti vain päivämääärät kun oletin että ilman muuta näyttely on myös viikonloppuisin. No, saatanpa hyvinkin ehtia perajantaina piipahtamaan, sillä koneeni on Helsingissä puoli kahden maissa ja kun muutenkin olen menossa Herttoniemeen, poikani perheineen asuu siellä... Eipä tuo pitkä keikka metrolla enää olisi jatkaa Mellunmäkeen.Onkohan näyttelypaikka löhellä metroasemaa?

      Poista
    2. Mellunmäen metroasemalta on matkaa puolisen kilometriä Mellariin. Hyvässä lykyssä ehdit!

      Poista
    3. Katsotaan! Mieli kyllä tekisi tulla!

      Poista
  4. Kiitos lukuvihjeistä, ne ovat aina tervetulleita. Hyvää alkuvuotta ja voimia arkeen toivotellen!

    VastaaPoista
  5. Lissabon!!! Yes! Koska mennään? terv. ulkomaanystäväsi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haa, arvasin ettei tarvitse kauan odottaa sinun vastaustasi:-)Skypetellanpa taas joku ilta ja suunnitellaan. Minulla lomaa pääsiäisen jälkeinen viikko, toukokuussa myös helluntain tai vapun aikaan sopisi pidennetty viikonloppu!

      Poista
  6. Jostain tänne tupsahdin ja jäinkin pidemmäksi aikaa lueskelemaan ja katselemaan huimia maisemakuvia aikaisemmassa postauksessa...
    Onnellista uutta vuotta toivotellen♥
    SisustEllen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavia tälläiset tupsahdukset! Tupsahtele toistekin....

      Poista