keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Carpe diem!






Voima-aamu on sellainen, jolloin ei ole kiirettä. Paras voima-aamu olisi sellainen , jolloin kalenterissa ei olisi yhtään mitään, ei edes kampaajaa tai jotain muuta mukavaa. Eilen sain viettää puolittaisen aamuvapaan, menin töihin vasta  iltapäiväksi kun illalla oli taas ryhmä. Voima-aamu siitäkin tuli!

Ja että aurinko paistoi. Se paistoi niin voimallisesti että  energiatasoni humahti korkeuksiin ensimmäisellä ikkunasta vilkaisulla. Minuthan tuollainen sää vetää ulos, ei ole muita vaihtoehtoja. Sitäpaitsi aurinkoiset ilmat ovat olleet kortilla täälläkin, vajetta on siitä puolesta.


Vaeltelin rauhassa rantoja pitkin kaupunkiin, pysähtelin, hengittelin syvään, aistin huikaisevan valon joka puolelta. Jäällä oli paljon muitakin.Ja kun lähestyin työpaikkaani, selkäni takaa nousivat tummat vahvat pilvet. Hetkeni oli ohi. Mutta sainpa siihen tartutuksi!

4 kommenttia:

  1. Hieno aamupäivä tuollainen, sillä tosiaan lataa itseään kuin puhelinta johdolla. Kuvistakin välittyy valon energia. Hyvän talven jälkeen on aikakin kevään tulla.

    Minulla on nykyään täysi blokki ryhmien kanssa, en suostu vetämään mitään. Olen tehnyt sopimuksen puolittajani kanssa, että hän hoitaa ryhmät puolestani. Ennen olin varsin innostunut ja kokeilin kaikenlaista, mutta sen totaalistopin jälkeen en voi edes ajatella mitään niin työlästä.

    VastaaPoista
  2. Ryhmien kanssa täytyy välillä pitää taukoa. Niiden ohjaaminen on niin intensiivisestä että motivaation on oltava kohdallaan. Minullakin on ollut välillä taukoja. Nyt olen taas ottanut itselleni ryhmiä peräti kahta ryhmää ohjaa nytkin.
    Aikansa kutakin!

    Ihanaa kun on jo merkkejä keväästä täälläkin. Tänä aamunakin sain nauttia auringosta ja jokirannasta kun tulin bussilla ja kävelin ennen seminaaria rannalla. Pienistä hetkistäkin voimaantuu!

    VastaaPoista
  3. Blogissani on linkki tänään tänne blogiisi.

    En ole unohtanut haastettasi. Kyllä se täältä vielä tulee :)

    VastaaPoista
  4. Hyvä postaus sinulla olikin noista kommenteista. Kun tiivistää sanomisensa vähään, tulee olennainen sanoma kirkkaasti esille!

    VastaaPoista