Kuvat wikipediasta ja täältä
Saattelin hetki sitten junaan poikani ja Kuusenkerkän. He tupsahtivat yllätysvierailulle viikonlopuksi kun pojalla oli tänään graduseminaari, joka vaati läsnäoloa. Niinpä hän päätti ottaa Kuusenkerkän mukaan, jotta Gimuli-miniäni saisi levätä kunnolla. Olin iloinen heidän tulostaan mutta ristiriitaa aihetti se että olin varannut viikonlopun taiteelle. Aloitin tammikuussa koko kevään kestävän terapeuttisen taidetyöskentelyn, jossa käytetään ekspresiivisen taideterapian menetelmiä. Pienillä järjestelyillä viikonlopusta rakentui kuitenkin kaikille mieluisa. Sain olla sekä Kuusenkerkän kanssa että myös osallistua kurssille.Ruoanlaitosta ja kotihommista huolehtivat sitten muut (eli mieheni ).
Viikonlopun työskentelyn teemana kurssilla oli rakentaa ensin kollaasi elämän kolmesta ajanjaksosta ja sen jälkeen työstää siitä jonkinlainen kirja (muoto sai olla mikä tahanasa) .Minun kollaasini teemoiksi nousivat lähdöt. Ensimmäistä kertaa hahmotín elämääni käännekohtia lähtöjen kautta. Ensimmäinen merkittävä lähtö oli 18-vuotiaana irrottautuminen kotoa ja muuttaminen Helsinkiin. Toinen lähtö oli 31-vuotiaana kun erosin lasteni isästä ja kolmannen lähdön koin 51 vuotiaana jättäessäni taakse elämän maaseudulla ja miehen jonka kanssa olin siellä elänyt.Niinkuin ehkä arvaatte teemaan sisältyy paljon sellaista, joka ei viikonlopun aikana selväksi tullut. Kysymyksiä itselleni jäi avoimeksi mutta vastauksiakin löysin. En niinkään tuossa työskentelyssä vatvonut erojani, niitä olen kyllä tarpeeksi työstetty. Sen sijaan jäin miettimään lähtöjä edeltävää aikaa, sitä suurta yksinäisyyttä mikä noihin aikoihin liittyi. Noiden yksinäisyyden kokemusten kautta olen saanut paljon voimaa ja rohkeutta, myös luovuutta ja ymmärrystä. Ne ovat toimineet elämässäni muutosvoimana ja kasvuprosessinani, uskoisin niin.
Sain aikaiseksi upean kirjan, oikein sidottuna. Kesken kirja vielä on, maalaan sinne vielä kuvia, kirjoitankin. Kirjani takakanteen kirjoitin näin:" Minusta on olemassa kuva, jossa seison kolmevuotiaana rautatieasemalla.Matkustin ensimmäistä kertaa junantakamummilaan ja olin matkalla isäni kanssa kahdestaan. Vieläkin tavoitan tuon pienen tytön tunteen matkalla olemisesta. Jos ei koskaan lähde niin ei tiedä miltä paluu tuntuu. Lähtöjä on monenlaisia. Niitä, jolloin kiipeää vaaralle tai tunturin laelle ja katsoo kauas. Tai hyppää koneeseen ja irtautuu arjesta hetkeksi. Tai sitten on niitä isoja lähtöjä, joihin joutuu yllättäen tai niinkuin minun lähdöissäni, pitkän surun, vihankin ja ikävän kautta. Ja rohkeuden. Sillä isot lähdöt vaativat rohkeutta,uskallusta, omien rajojen ylittämistä, ei-mukavuusalueelle siirtymistä."
Ensi kerralla työskentelemme saven kanssa. Tuskin maltan odottaa.
Taidan muuten työstää työhuoneesta maalaushuoneen, sen verran värit alkoivat minua vetämään puoleensa pitkän tauon jälkeen.
Kuva lainattu täältä
Nyt lähden koiran kanssa jäälle kuutamokävelylle. Tarvin hiljaisen hetken itselleni.
Kuulostaa mukavalta; taiteen tekeminen, ajatusten herättely ja kirja... Välillä on niin ihanaa (ja rankkaa)saada miettiä ja työstää ajatuksiaan, välillä ryhmässä, välillä yksin. Oikein antoisaa kurssin ja talven jatkoa sinulle! Terttu
VastaaPoistaJuuri niin Terttu, se on ihanaa ja välillä rankkaakin.Tosin huomaan itse olevani jo siinä vaiheessa elämäni suhteen, etteivät nuo elämän kupruajat enää nostata kurjia oloja vaan pikemminkin olo on utelias. Mitä opin itsestäni vielä...Ja myös, mitä noilla opeilla ja oivalluksina teen...
PoistaMukavaa talven jatkoa sinullekin!
Kuulostaa oikein hyvältä! Minäkin olen ajatellut aloittaa taas kuvataiteen tekemisen kurssimuodossa. Toivottavasti kuntoni kestää....
VastaaPoistart. Santtuanneli
Kuulostaa hyvältä sinunkin juttusi!Ja taiteen tekeminen vaatii kuntoakin, e on totta. Tässä ekspressiivisissa kuvataiteessa minulla on joskus ihan hiki. Maalaussessiota kun usein edeltää tanssi tai muu likkuminen Ja maalaamme enmmäkseen lattialla, maalauspinnat ovat myös suuria jotenfyysistä kestävyyttäkin tarvitaan.
PoistaHienosti kuvailit kokemaasi ja läpi käytyjä vaiheita. Se tunne, että on voinut itse tehdä omat valinnat ja uskaltanut myös niistä vastuun ottaa, tekevät meistä rohkeita elämään. Vahvuus ja herkkyys pysyvät meissä tasapainossa, uskon.
VastaaPoistaValinnasta seuraa vastuu, niin hyvässä kuin pahassakin. Eikä millään voi tietää valintansa seurauksia. Täytyy vaan luottaa ja uskaltaa. Minäkin uskon vahvuuteen ja herkkyyteen ja siihen,että ne molemmat voivat olla samassa.
PoistaTuollainen terapeuttinen taide on varmasti mielenkiintoista. Olen koko ikäni piirtänyt ja maalannut, mutta en ole tuolta kannalta asiaa varsinaisesti lähestynyt. Toki maalatessa usein toistaa kulloistakin tunnetilaa, vaikka ei sitä aina tietoisesti tekisikään. Joskus olen kyllä ihan tarkoituksella purkanut paineita ja jopa aggressioita paperille.
VastaaPoistaLuova terapeuttinen taidetyöskentely on tosi mielenkiintoista,kannattaa joskus kokeilla. Siinä on kyse enemmän prosessista kuin lopputuloksesta. Vaikka ne tuloksetkin saattavat olla parhaimmillaan huikeita taideteoksia.
Poista