sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Hankikantopäivä








Yksi ikääntymiseen liittyvistä asioista on muuttuminen iltavirkusta aamuvirkuksi. Niin se vain on uskottava kun viikonloppu viikonlopun jälkeen herään samaan aikaan kuin työpäivinä. Tänä aamunakin jo kuuden jälkeen. En minä sängystä vielä silloin noussut. Köllöttelin rauhassa vielä pari tuntia, lueskelin ja mietiskelin kulunutta viikkoa.

Lauantaina olin koko päivän vanhempieni luona siivoamassa ensi viikonlopun juhlia varten. Valmistelut etenevät aikataulun mukaan, hyvä niin. Ehdin myös käväistä muutaman päivän Helsingissä. Pari päivää työjuttuja ja keskiviikon vapaapäivän vietin poikani ja pojanpoikieni kanssa niin tiiviisti että myöhästyin lentokoneestakin. Ensimmäistä kertaa elämässäni jäin tosiaankin lähtöportille ruikuttamaan. Monta kertaa on  tipalla ollut kyllä aiemmin. Myöhästyin ensin Finnair-bussista ja hyppäsin  kentälle menevään paikallisbussiin ,mikä osoittautui vääräksi valinnaksi. Bussi kierteli kaikki Vantaan teollisuusalueet ja lopussa oli vielä tietyömaakin, joten matka sujui todella huolestuttavan hitaasti. En enää tuossa vaiheessa uskaltanut hypätä kyydistä poiskaan ja tilata taksia kun en luottanut siihen että se olisi ollut nopeampi. Olin lähtöportilla 22 minuuttia ennen koneen lähtöä ja kone seisoi siinä putken päässä vaan portti oli  suljettu eikä enää minulle avautunut. Illan viimeisellä lennolla kuulemma portti sulkeutuu noin aikaisin. Muistin sen kyllä siinä seistessäni aikaisemmilta lennoiltani ihan hyvin vaan miksi en muistanut kun lähtöä Herttoniemestä tein? Poikani olisi kyllä minut kentälle heittänyt, mutta en ottanut tarjousta vastaan kun siellä oli menossa lapsiperheen iltapuuhat, enkä halunnut niitä häiritä.

No, hetken siinä ihmettelin ja mietin vaihtoehtoja. Onneksi toinen poikani, jolle  hätäpäissäni soitin, muisti että vielä yksi juna lähtee pohjoiseen. Niinpä taas bussiin ja rautatieasemalle, Ehdin kuin ehdinkin junaan ja sain vielä suihkullisen makuuhytinkin. Nukuin yön oikein hyvin  ja ravintolavaunussa iloisten tuntureille matkaavien lomalaisten keskellä nautitun aamiaisen jälkeen riensin suoraan junalta töihin. Työpaikalla avattuani sähköpostini, odotti siellä viesti matkatoimistosta, jossa kerrottiin Finnairin korvaavan matkan, koska en ilmestynyt lennolle!!!Kiitokset vaan Finnair!

Tälle samaiselle reissulle viime sunnuntaina lähtiessäni sekoilin vuorostaan  junien kanssa. Olin tilannut kaikki liput matkatoimiston kautta ja varmaan pyysin junalipun yöjunaan, mikä minulle tarkoittaa yhdeksän maissa lähtevää junaa. Sunnuntaisin lähtee poikkeuksellisesti illalla kaksi junaa, toinen klo 18.10 ja matkatoimisto olikin varannut minulle lipun tuohon aiemmin lähtevään junaan, minkä huomasin vasta asemalla kun aloin tarkistaa lipusta hyttini numeroa. Juu, matkaliput olisi hyvä tarkistaa vähän aiemmin, tiedän! Ihana nuori naiskonduktööri onneksi vaihtoi liput ilman mitään korvauksia tai lisiä lähtevään junaan ja niin pääsin matkaan.

Tapahtumarikas viikko jälleen siis on ollut. Kun aamulla käytin koiraa takapihalla, niin huomasin ihanan auringonpaisteen ja pakkasen. Hankikanto! Patistin miehenkin ylös ja aamupalan jälkeen suuntasimme
innokkaan, melkeinpä yli-innokkaan 14-vuotiaan koiramme kanssa joelle ja joen yli  vastapäiseen tuttuun vaaraan. Monta tuntia patikoitiin pitkin metsiä ja nautittiin  kevättalvesta, joka onkin ollut piilossa tähän asti!


4 kommenttia:

  1. Käväisin vierailulla blogissasi, ja tulin hyvälle tuulelle teksteistäsi ja kuvistasi :) Kiitos siitä, ja mukavaa alkavaa viikkoa ja kevään koittoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kun kävit vierailulla Jaana! Minäkin käyn usein katsomassa sinun kuviasi Tornionjoen maisemista

      Poista
  2. No johan on kommelluksia ja tapahtumia riittänyt yhdelle viikolle. Onneksi selvisit niistä voittajana :) Voih, olisimmepa saaneet täällä etelässäkin nauttia hankikantokeleistä, mutta tänä talvena niistä on joutunut vain haaveilemaan. Ihanaa kun aurinko on sentään paistanut ja vaikka lunta saatiin tänne kaakonkulmallekin reilun puoleisesti, niin kelit lämpenevät viikonloppuna ja lumet taitavat saada lähtöpassit samantien ;) Ihana kuulla että teidän suloinen koiruus on vielä voimissaan ♥ Kivaa ja kommelluksitta sujuvaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvistasi päätellen teillä on kyllä ihania loistosäitä piisannut. Meillä ollut tähän asti harmaita tuhnusäitä, vasta tällä viikolla on ollut sellaisia aurinkoisia pakkaspäiviä niinkuin tähän aikaan kuuluukin olla näillä leveysasteilla.Eiköhän viikonloppuna kaikki sujui hyvin. Kokemuksa juhlista ja niiden järjestämisestä meidän suvussa piisaa. Leppoisaa viikonloppua sinnekin!

      Poista