Kadonnutta lokakuuta etsimässä

On alkanut kynttiläaika. Kotona palavat kynttilät siellä täällä missä milloinkin olemme. Ulkona loistaa asuinalueemme talojen terasseilla ja porttien pielissä erilaiset kynttilälyhdyt ja jouluvalojakin jo näkyy.
Valo tuo voimaa ja lämpöä näihin lokakuun loskaisiin päiviin, jolloin lumisade ja vesisade vuorottelevat ja kadut ovat jäisiä niljanteisia kävellä.

Tänä vuonna lokakuu on mennyt nopeasti. Havahduin äsken siihen, että ihan pian on jo marraskuu. Johonkin on lokakuu kadonnut! Piiloutunut alkavan pimeän piiloihin varmaan! En ole sitä liiemmälti kyllä kaivannutkaan. Lokakuu on ollut aina yksi vaikeimmista kuukausistani. Marraskuussa jo helpottaa, pimeän ja harmaan kanssa alkaa taas olla kaveri. Useina viime vuosina olen tehnyt matkan lokakuussa jonnekin vähän lämpöisempään ja valoisampaan maankolkkaan mutta tänä syksynä matka jää tekemättä opintojeni vuoksi.

Jäin oikein miettimään kadonneen lokakuun arvoitusta ja sukelsin valokuvakansioihin ja yllätykseni löysin sieltä värikylläisen kauniin lokakuun moninen reissuineen. Tämä alkava kaamos vaiko tiukat opinnot ovat muistini vieneet?


Yksinkertaisen täydellistä

Kemijoen rantaa

Kotikaupunki

Joutsenet kuuluvat syksyyn ja kevääseen

Levitunturin maisemia

Kesäisten piknikkien kohde

Mökkirantaa

Minä menen nyt

Minä menen nyt.
Tiedän kyllä tien.

Ulos elämästäsi.
Ulos elämääni.

Runotorstaissa ja valokuvatorstaissa viikon 145. haasteena aiheena oli Tie ulos.

Siis kauneutta on, siis elämää on

Viime lauantaina tehtiin miehen kanssa myöhästyneitä pihatöitä. Kannettiin kellariin viime syksynä kaadetuista pihakuusista tehdyt halkokasat, keräiltiin puutarhakalusteita suojaan sieltä täältä, samoin erinäisiä työvälineitä. Laiton callonat ruukkuihin ja hain katajoita metsästä koristeiksi, lyhdyt terasseille ja avot - tervetuloa talvi!

Sää oli vaihteeksi ripauksella talvea höystetty aurinkoinen syyssää. Joella huusivat joutsenet ja minun oli pakko hakea kamera jalustoineen ja liukastella rantaan niitä kuvaamaan. Mokomat nukkuivat koko ajan niin supussa joella etten saanut hyviä kuvia tällä kertaa. Sen sijaan kuvailin upeaa maisemaa tuhannennen kerran. En taida koskaan kyllästyä näihin rantoihini!



Tänään kotiuduin jälleen kerran tunturista, jo toisen kerran kuukauden sisällä olin Levillä. Nyt oltiin matkalla työkavereiden kanssa. Yritämme päästä kerran vuodessa jonnekin pois työympyröistä suunittelemaan, ideoimaan ja kehittämään ja mikäpä siihen tarjoaa paremmat puitteet kuin tunturimaisema. Lokakuu on rauhallista aikaa tunturikeskuksissa, on myös aleaika, jolloin saa halvalla suurenkin mökin vuokratuksi. Luovuus ja ilo kukoistivat näiden kahden päivän aikana, työhteisöni on mahtava! Meillä kahdeksalla naisella oli mahtavan hauskaa ja vielä saimme hyviä asioita suunnitelluksikin!

Nyt olen kotona vähän uupuneena kaikesta aktiivisuudesta ja sosiaalisuudesta. Sytytin uudet kynttilät palamaan ja facebookista sain sopivasti ystävältäni linkin tähän kauniiseen, haikeaan, surulliseen taideteokseen. Huomenna on opiskelupäivä edessä. Työntäyteinen loppuviikko odottaa niin töiden kuin opintojenkin osalta. Mutta nyt rauhoitun ja lepään hetken tämän videon äärellä. Syventykää tekin hetkeksi tämän tarinan äärelle !

Puu ei jaksa kantaa kahta kuormaa

Tänään vietän pitkästä aikaa rauhallista aamua kotona. Rauhallinen tarkoittaa sitä ettei tänä aamuna ole menoa yliopistolle, niinkuin tässä muutaman viikon ajan on ollut. Ensimmäiset jaksot ovat ohi ja uudet opintojaksot alkavat ensi viikolla. Pikkuhiljaa alkaa akateeminen maailma palautua mieleeni kaikkinen hyvine ja huonoine puolineen. Toki kriittinen ajattelu on lisääntynyt elettyjen vuosien ja niiden mukanaan tuomien kokemusten kera.

Ikäkriisikin, vaikken sitä ole havainnut juuri aikaisemmin omalla kohdallani, on nostanut päätään. Kun teen yhteistyötä nuorten kanssa, huomaan ajattelevani välillä että mitä ihmettä varten siellä pyörin, mitä se vaikuttaa, mitä se hyödyttää?
Täytyisikö suuntautua enemmän luopumiseen kuin uuden omaksumiseen. Huomaan tuntevan kateutta nuoria kohtaan, miksen itse tehnyt näitä asioita nuorempana? Nuorilla kun on vielä elämä edessään toteuttaa oppimiaan asioita, minulla ei enää le kaikki ovet avoinna. Ympyrä on pienentynyt.

Jatkan kuitenkin opiskelua, ihan oman itseni vuoksi. Tekee hyvää välillä rassta aivojaan. Tekee hyvää oppia uusia asioita, uusia menetelmiä ja tapoja (kuten vaikka Optima-oppimisympäristö!). Olen virkistäytyneempi enemmän kuin väsynyt. Kateuden tunteet saan selätetty kun huomaan pärjääväni hyvin joukossa , sitäpaitsi meitä keski-ikäisiä pyörii siellä paljon muitakin. Vierivä kivi ei sammaloidu !



Talvi yllätti tänä vuonna normaalia aikaisemmin. Tänäänkin oli aamulla melkein kymmenen pakkasastetta mittarissa ja joki on jo jäässä. Aina talvi yllättää mutta yleensä vasta myöhemmin. Porkkanat jäi maahan, ruohonleikkuukone kaivettiin lumen alta suojaan vietäväksi, samoin monet kastelukannut ja haravat. Puutarhakatos rysähti rikki lumen painosta, kun ei oltu ehditty nostaa sitä vielä suojaan. Lumen paino kaatoi myös pihan suurista ihanista Terijoen salavista monta pääoksaa, samoin Unkarin syreenista, takapihan komistuksesta. En uskalla ajatella miltä ne ensi kesänä näyttävät - muotopuolilta, rujoilta? Puissa oli vielä lumen tullessa kaikki lehdet tallella, eivätkä ne jaksaneet kantaa lehtitaakkaa ja lumen kuormaa yhtäaikaa.

Opiskeluhommat vievät tehokkaasti aikani, olenkin tietoisesti jättänyt syrjään monet koti- ja pihatyöt. Mies on onneksi itsekin aikuisena perheellisenä suorittanut jatkotutkinnon, joten hän ymmärtää opiskeluni ja antaa minun keskittyä siihen. Ensi syksynä taas keskitytään enemmän näihin kotoisiin arkipuuhiin.

12 valokuvaa jokivarresta/lokakuu

Ounasjoen ranta 13.10.2009 klo 13.10
Canon PowerShot SX1IS automaattisäädöillä.

Kuvakulma pikkuisen eri, koska vesi oli noussut enkä päässyt
ihan samaan paikkaan kuvaamaan. Pakkasta oli n. 6 astetta, joki
tuosta kohtaa jo jäässä, kirkas , aurinkoinen päivä. Kuvasta huomaa
miten pakkanen ja kirkas valo jähmettävät maiseman.

Ounasjoen ranta 13.9.2009 klo 13.15.
Canon PowerShot SX1IS automaattisäädöillä

Tässä syyskuussa alkaneessa haasteessa kuvataan vuoden ajan samaa
paikkaa suunnilleen samaan vuorokauden aikaan kuukauden välein.
Muiden kuvia pääset katsomaan Marin Kameravenebogista.

Virran voima

virran voima

taipumaton
vapaa

jään allakin
jatkaa matkaa



Runotorstain ja valokuvatorstain 143.yhteisenä haasteena on tällä viikolla virta. Ja aihe on peräti itseni ehdottama. Tuosta ehdotuksesta taitaa olla jo runsaasti aikaa, tuskin muistankaan ehdotustani. Mutta aihe on hyvä, minun jokapäiväinen ilon ja voiman lähteenihän virta, joki on!

Mieli on täysi, kuu vajaa

Toissa aamuna maailma oli harmaa, taivaalta vihmoi räntää ja koleus tunki sitkeästi sen ohuemman toppatakin alle. Tänä aamuna taas makuuhuoneen sälekaihtimien raoista pilkisti kirkas kultainen valo. Niin kutsuvan kirkas tuo kajastus oli ,että oli tartuttava kameraan ja käytävä mutka rannalla.



Tänä syksynä en ole vielä nähnyt joutsenia joella. Viime syksynä näillä paikkeilla vietti satapäinen joutsenparvi lepopäiviä ennen muuttomatkan jatkumista, kaipa olivat pohjoisen vesiltä tulossa. En nähnyt niitä vielä tänäänkään, mutta ehkä jo huomenna...



Aamulenkki oli ehdottoman liikaa päivän aikatauluun mutta myös ehdottoman tarpeellinen päivästä selviytymiseen. Vietin koko päivän yliopistolla ja menin sitten kolmeksi töihin. Kotona olin illalla puoli yhdeksältä. Hyvä päivä mutta sulateltavaa niin paljon, että notkun vieläkin hereillä. Keho on väsynyt mutta mieli kelaa vielä päivän tapahtumia. Huomenna vapaapäivä, mikä kuluu osittain taas yliopistolla ja osittain kotona koneen ääressä kirjoittaen kertyneitä tehtäviä.

Viikonlopun ajatteleminen voimaannuttaa; miehen tytär varasi talon käyttöön syntymäpäiviään varten ja me miehen ja koirien kanssa pakenemme miehen vanhalle mökille, mikäli sinne pääsemme lumikinosten läpi (on ennustettu kovaa lumentuloa tänne, vaikea kyllä uskoa kun vielä on ihan kirkasta ja syksyistä). Tämä mökki on toista maata kuin viime viikonlopun Levin mökki mukavuuksineen .Petrolilämmitys ja öljylamppu edustavat mukavuuksia tällä kertaa!

Tunturin tuolla puolen

Voisin vaikka tottua viettämään viikonloput tunturimaisemissa. Parin tunnin ajo ja olet ihan toisissa maisemissa. Tykkään muutenkin olla lokakuussa tunturissa, silloin siellä on hiljaista ja rauhallista, monet paikat ovat kiinni ja on sellainen välitila niin luonnossa kuin muissakin paikoissa. Maa odottaa lunta, samoin kuin yrittäjät, jotka lataavat akkujaan kiihkeän ruskasesongin jälkeen ennen pikkujoulukauden alkamista.

Mutta minä vietin miehen ja koirien kanssa leppoisan viikonlopun miehen työnantajan mökillä, muutaman kilometrin päässä Levin kaupunkimaisemaisesta keskustasta. Sielläkin käytiin tänään ihmettelemässä rakentamisen vauhtia ennen kotiin lähtöä. Meidän mökin ikkunasta näkyi kaunis jäkäläinen männikkö ja tunturi siellä takana, sellainen täytyy maiseman tunturissa ollakin.




Eilen patikoitiin koko päivä. Noustiin huipulle asti, ilma oli upea ja maisemat juuri sellaiset kuin pitääkin. Oli hyvä katsella kauas. Vanhuskoirakin (kohta 17 v) jaksoi mainiosti vaikka epäilinkin sen mukaan ottamista. Juoksi kepeästi rinnettä alas takaisin palatessa ja mennessäkin kipusi meidän kanssa ihan samaa tahtia. Minulla kai se välillä heikointa teki, sillä on se tunturiin nousu
hitonmoinen urakka. Mutta kerran vuodessa se on vähintään tehtävä!


Illat viihdyimme mökissä tutuissa kuvioissa; saunomista, hyvää ruokaa, viiniä, telkkaria toisella silmällä ja takkatulta toisella katsellessa. Levin humuista pysyttiin kaukana, vaikka siellä oli niin rivitanssia kuin teatteritapahtumiakin!

Ps. Tuossa uudessa otsikkokuvassani muuten kiemurtelee siellä kaukana oma Ounasjokeni!

Lokakuun kosto

En kestä hehkua
en tulta
en iskua
lempeän tuulen

Värien valta
minut pieneksi saa
vedenpinnan väreilyssä
vihani nään

Sammutan loiston
puhallan pois
harmaaksi maalaan
puut ja veet

Kuorrutan kylmällä
huurrutan jäällä
kovetan maat
vaan kytö jää.


Runotorstaissa ja valokuvatorstaissa tämän viikon aiheena on KOSTO.