tiistai 29. marraskuuta 2011
Tuo vuorikin on kuin Kilimanjaro
Mikäpä sen kutsuvampaa kuin sukeltaa Afrikkaan kesken tihruisen kaamosmarraskuisen viikon vaikkakin vain kuvien kautta. Enhän minä Afrikassa ole koskaan käynyt mutta lokakuisen Ranskan matkan aikana ajoimme kyläämme joka ilta tämän kollaasin maisemien halki. Eikös nuo suola-altaat ympäröivinen niittyineen näytäkin savanneilta?Ja taustalla oleva vuorikin on kuin Kilimanjaro. Minusta ainakin.
Muita Afrikka-tunnelmia löydät viikon värivalokuvahaasteesta. Ja tämän viikon väriaihehan oli siis Afrikka.
keskiviikko 23. marraskuuta 2011
Lempeitä tunnelmia ystävän pirtissä
Taas taitaa kuvakoosteeni olla täynnä hiljaista rauhaa. Tällä kertaa löysin sitä Kuusamon seutuvilta. Ja kuinka tarpeellinen tuo tankkaus viikonloppuna oli. Tämän kiireisen alkuviikon jälkeen olen nimittäin pakkaamassa taas laukkua. Laukun sisältö on vaan hyvin erilainen viime viikonlopun varustukseen verraten. Huomenna aamulla lennän Helsinkiin kolmen päivän työreissulle. Käyn tutustumassa erääseen uuteen toimintamuotoon ja seuraavat pari päivää kuluvat työkokousseminaarissa.
Mutta palaanpa hektisen Helsingin sijasta vielä hetkiseksi Kuusamon lempeisiin tunnelmiin. Perjantai-iltana ajelin yksinäistä tietä pimeässä ja räntäisessä , jäisessä tihkusateessa kohti ystäväni kakkoskotia Kuusamossa. Keli oli tosiaankin aivan hirveä! Tuntui etten pääse perille koskaan. Perillä onneksi odotti sauna, hyvä ateria ja ystävät! Keli unohtui ja onneksi seuraavana aamuna heräsimme auringon valaisemaan pakkasaamuun. Nuo ensimmäiset lumiset pakkaspäivät ovat huikeita! Päivällä patikoimme läheiseeen vaaraan tulistelemaan (tietenkin!) ja nautimme lumisen metsän kauneudesta ja huikeista vaara -ja tunturinäkymistä. Viikonloppu sujui muutenkin leppoisissa merkeissä. Kaikilla meillä oli kuin yhteisestä sopimuksesta kutimet mukana. Ensimmäistä kertaa muuten tämän naisporukan historiassa. Eikä viiniäkään tainnut kulua juuri lainkaan. Kaikilla oli sama tarve hiljentymiseen ja pysähtymiseen ja siihen tuo ystävän pirtti oli enemmän kuin sopiva paikka.
perjantai 18. marraskuuta 2011
Voimaa hiljaisuudesta
Eilen ehdin kuin ehdinkin iltapäivällä kuvaamaan ehkä tämän vuoden viimeistä lumetonta, auringonpaisteista päivää. Kuvausretkeen innosti valokuvatorstain aihe eli äänet. Ja koska olin itse vaiheessa, jolloin kaipasin hiljaisuutta ja äänettömyyttä kiireen keskellä, kutsui marraskuun hiljaisuus minua puoleensa. Aiemmassa postauksessani on vastaus tuohon haasteeseen.
Jälleen kerran löysin jokivarrestani kaipaamani. Pari tuntia koiran ja kameran kanssa teki tehtävänsä.
Illalla olin valmis kohtaamaan ystäviäkin. Samalle illalle osui peräti kaksi mieluisaa treffiä. Ensin tapasin ensimmäisen ammattini ajoilta olevan opiskelutoverini. Hän oli kurssimme nuorimmasta päästä ja minä vanhimmasta, jo avioitunutkin. Hän oli täällä työmatkalla ja samalla tapasin ohimennen muitakin tuon ammattikunnan edustajia, vanhoja tuttujakin joukossa. Kumman nopeasti sitä tuohon joukkoon edelleenkin sopeutuu, olinhan tuossa työssä toistakymmentä vuotta itsekin. Houkuttelivat kovasti minua vielä iltamenoihin, mutta sinne en enää lähtenyt.
Minulla kun oli sovittuna vielä illalle toinenkin tapaaminen. Entisen mieheni veljen vaimon kanssa tapaamme edelleen silloin tällöin ja tämä tapaaminen oli sovittu aikoja sitten. Jälleen kerran jatkoimme siitä, mihin viimeksi jäimme,. Lasten tilanne, parisuhteet ilot ja surut, oma jaksaminen , työkuviot - siinä päällimmäiset aiheet viisikymmentä plus- elämän kuulumisista.
Ja sosiaalisen elämän vilkkaus jatkuu. Kuusamon reissu toteutuukin. Päätimme lähteä kolmen naisen voimalla , kun kahdelle tuli este viime tipassa. Illansuussa lähden ajelemaan kohti Kuusamoa ensilumen valaisemassa maisemassa.
Tänään nimittäin satoi ensilumi Rovaniemelle. Myöhemmin kuin miesmuistiin.
Tunnisteet:
arjen ilot ja surut,
välähdyksiä virran varrelta,
ystävät
Marraskuun ääni on hiljaisuus
Marraskuisen päivän ääni on hiljaisuus.
Siinä missä kevätjää murtuu ryskyen, rätisten ja paukkuen,
kasvattaa joenpinta jääkuortaan kaamoksen kynnyksellä
hiljaa, vähän kerrallaan - hillitysti mutta vääjäämättä.
Maisema on myös hiljaa.
Laineet ei liplata eikä ruoho laula.
Joutsenetkin ovat lopettaneet mekastuksensa ja suurin osa
matkannut toisiin maisemiin.
Yksi joutsenpari joelta vielä löytyi.
Eivät kavahtaneet edes koiraa, joka oli
oli kyllä kumman hiljaa sekin.
Valokuvatorstain tämän viikon haasteena on "ääni, jonka viimeksi kuulit kodin ulkopuolella".
tiistai 15. marraskuuta 2011
Pieniä pettymyksiä
Kuva ystävän mökiltä Kuusamosta, sinne minne piti tien viikonloppuna viedä
Muistan aikoinaan kun olin kansainvälisellä työleirillä Italiassa ja kitkimme urakalla valtavaa peltoa. Yhteishenki oli hyvä ja työ sujui vauhdilla ja välillä lauleskellen. Kaikilla siinsi varmaan sama näky mielessä; puiden alle katettu ateria viinipulloineen. Vaan kuinka kävikään? Kun helteessä lähes kaikkemme antaneena saimme urakan loppuun, näytti kyläpäällikkö toista samanlaista peltoa ja totesi, että tehän ehditte tehdä vielä tämänkin kun työ noin hyvin sujui. Pettymys oli sanoinkuvaamaton kun nihkeästi ja vastenmielisesti sitten jatkoimme työtä. Eikä ateria enää maistunut miltään urakan vihdoin päättyessä iltasella.
Vähän samoin minulle kävi tänään töissä. Tein aamupäivän töitä saadakseni loppuun keskeneräiset työt. Yhden jälkeen hain kahvimukillisen ja istahdin työkaverin kanssa huokaisemaan kun pitkään poissa ollut pääpomo pelmahti huoneeseen ja kertoi, että hänelle oli juuri soitettu ja ihmetelty , missä meidän työpaikan edustaja viipyy, häntä odotellaan kovasti. Kutsu oli hukkunut pomon loman aikana sähköpostitulvaan ja koska muutenkin aihe liittyin omaan työsarkaani, minun ei auttanut kuin lähteä. Niinpä suunnittelemani vapaa loppuiltapäivä vaihtui tiukkaan työskentelyyn ja vielä melkoisen valmistautumattomana. Muutenkin olin sonnustautunut yksinäistä perustoimistopäivää varten, tukka oli miten sattui ja päälläkin vähän mitä sattui. Olen usein ajatellut , että täytyisi varata työpaikalle vaihtovaatteet tälläisiä tilanteita varten.
Pikku Karhunkierroksen maisemia Kuusamosta
Muitakin pieniä pettymyksiä on ilmassa. Viikonlopuksi suunnittelemamme naisporukan reissu on kokenut vastatuulta kun viidesta leidistä kaksi on joutunut perumaan tulonsa. Ja me kolme mietitään nyt lähdemmekö pienemmällä porukalla vaan siirretäänkö reissu tammikuuhun. Olin niin odottanut tuota reissua.... No päätöstä ei olla vielä tehty.
Huomenna mies on lähdössä pääkaupunkiin pariksi päiväksi työmatkalle. Taidanpa järjestää itselleni oman privat-hemmotteluillan kotona! Tuntuu, että olen nyt tarpeessa! Millähän tavoin itseään hemmottelisi kun ei suklaa eikä muutkaan herkut kuulu vaihtoehtoihin? Hyviä ehdotuksia?
Muistan aikoinaan kun olin kansainvälisellä työleirillä Italiassa ja kitkimme urakalla valtavaa peltoa. Yhteishenki oli hyvä ja työ sujui vauhdilla ja välillä lauleskellen. Kaikilla siinsi varmaan sama näky mielessä; puiden alle katettu ateria viinipulloineen. Vaan kuinka kävikään? Kun helteessä lähes kaikkemme antaneena saimme urakan loppuun, näytti kyläpäällikkö toista samanlaista peltoa ja totesi, että tehän ehditte tehdä vielä tämänkin kun työ noin hyvin sujui. Pettymys oli sanoinkuvaamaton kun nihkeästi ja vastenmielisesti sitten jatkoimme työtä. Eikä ateria enää maistunut miltään urakan vihdoin päättyessä iltasella.
Vähän samoin minulle kävi tänään töissä. Tein aamupäivän töitä saadakseni loppuun keskeneräiset työt. Yhden jälkeen hain kahvimukillisen ja istahdin työkaverin kanssa huokaisemaan kun pitkään poissa ollut pääpomo pelmahti huoneeseen ja kertoi, että hänelle oli juuri soitettu ja ihmetelty , missä meidän työpaikan edustaja viipyy, häntä odotellaan kovasti. Kutsu oli hukkunut pomon loman aikana sähköpostitulvaan ja koska muutenkin aihe liittyin omaan työsarkaani, minun ei auttanut kuin lähteä. Niinpä suunnittelemani vapaa loppuiltapäivä vaihtui tiukkaan työskentelyyn ja vielä melkoisen valmistautumattomana. Muutenkin olin sonnustautunut yksinäistä perustoimistopäivää varten, tukka oli miten sattui ja päälläkin vähän mitä sattui. Olen usein ajatellut , että täytyisi varata työpaikalle vaihtovaatteet tälläisiä tilanteita varten.
Pikku Karhunkierroksen maisemia Kuusamosta
Muitakin pieniä pettymyksiä on ilmassa. Viikonlopuksi suunnittelemamme naisporukan reissu on kokenut vastatuulta kun viidesta leidistä kaksi on joutunut perumaan tulonsa. Ja me kolme mietitään nyt lähdemmekö pienemmällä porukalla vaan siirretäänkö reissu tammikuuhun. Olin niin odottanut tuota reissua.... No päätöstä ei olla vielä tehty.
Huomenna mies on lähdössä pääkaupunkiin pariksi päiväksi työmatkalle. Taidanpa järjestää itselleni oman privat-hemmotteluillan kotona! Tuntuu, että olen nyt tarpeessa! Millähän tavoin itseään hemmottelisi kun ei suklaa eikä muutkaan herkut kuulu vaihtoehtoihin? Hyviä ehdotuksia?
sunnuntai 13. marraskuuta 2011
Koiravaljakoita, erämaata, tukkipuita - minun Alaskani
TÄMÄN VIIKON VÄRIKOLLAASIN AIHEENA ON
ALASKA
Värit haastesanaan ovat itse päätettävissä, kunhan ne liittyvät mielikuviisi annetusta sanasta! Voit käyttää ihan mitä tahansa kuviasi kollaasiin. Kuvien ei tarvitse olla esim. Alaskassa otettuja, tai aiheiltaankaan sanaan liittyviä (esim. jää, jääkarhu, lumi tms.). Vain värimielikuvillasi on siis merkitystä!
Minun Alaskani taitaa muistuttaa kovasti Lappia!
Muita värikollaaseja Alaskasta löydät täältä.
lauantai 12. marraskuuta 2011
Voimanäkymiä 11.11.11
Tänä maagisen numerosarjan päivänä sain viimein aikaiseksi kierrellä aamulla kaupungin rantoja pyörän ja kameran kanssa. Aurinko on näkynyt tällä viikolla useampanakin aamuna mutta niin kiireisiä ovat päiväni olleet , ettei aikaa ole kuvaamiselle jäänyt. Eikä aikaa nytkään ollut hienommille virityksille ja säädöille. Mutta kauniita voimanäkymiä kyllä tallentui niin kameran kuin oman mielenkin muistiin.
Eilen oli raskas päivä töissä, joten aamun tankkaus tuli enemmän kuin tarpeeseen. Vielä nytkin huomaan , että ajatukset pyörivät eilisissä asioissa, vaikka kuinka olen yrittänyt ravistella niitä mielen päältä pois. Joskus se vaan menee niin. Nyt virittelen itseäni siivousurakkaan ja ajattelin alkaa työhuoneestani. Kirjahyllyn siivousta , verhojen vaihtoa ja muutenkin siivousta koko talossa. Mies tekee lähtöä ulos virittelmään jouluvaloja sinne sun tänne. Vaikka lumesta eikä jäästä ole tietokaan vielä, pikemminkin vettä tihnuttelee ulkona.
Huomenna tulee sitten isänpäivälounaalle väkeä enemmänkin. Tytärpuoli kävi eilen leipomassa herkullisen näköisen juustokakun pohjan. Minun on taiteiltava siihen vielä suklaatäytekerros päälle!
Oikein mukavaa isänpäiväviikonloppua kaikille blogiystävilleni ja erityisesti kaikille iseille ja isoiseisille!
Tunnisteet:
arjen ilot ja surut,
työelämää,
välähdyksiä virran varrelta
torstai 10. marraskuuta 2011
Tänään torstaina
Joku jossakin blogissa totesi osuvasti, että torstai on viikonpäivistä vähän sama asia kun marraskuu kuukausista. Viimeistä edellinen viikon työpäivistä, jolloin puhti on jo vähissä ja odottaa vain viikonlopun alkamista. Niinkuin marraskuu on kuukausista se viimeistä edellinen , se jolloin viimeistään tajuaa että pimeä ja kylmä talvi on edessä ja kevääseen on pitkä matka.
Onneksi on ilon-ja onnenaiheitakin ! Kuten kynttilät sisällä ja ulkona! Tänään ostin työkaveriltani kauniin telineen ulkoroihua varten....
Tai mökkireissu Kuusamoon naisporukalla viikon päästä! Viisi naista ja kymmenen vuotta. Paljon on vuosiin mahtunut elettyä ja koettua. Seesteisiä aikoja mutta myös myrskyä ja myllerrystä. Taas viikonlopun ajan niitä kokemuksia jaetaan, iloitaan ja joskus surraankin!
Tai tuoreen miniän ja koiransa viikon pituinen vierailu tänne pohjoiseen parin viikon päästä! Miniä tulee tekemään tänne haastatteluja väitöskirjaansa varten. Meidän koiramme on varmaan ikionnellinen kun saa koirakaverin. Se kun on ollut yksinäinen jäätyään kesäkuussa talon ainoaksi koiraksi.
Tai tänään pitkä juttelu Kuusenkerkän ja äitinsä kanssa puhelimessa! Nuoremman Pojan perhe on muuttamassa tammikuussa ainakin vuodeksi tänne. Ovat jo löytäneet mukavan asunnon työpaikkani läheltä. Saan olla vihdoinkin lähimummi!
sunnuntai 6. marraskuuta 2011
Aamu-usvaa ja iltaruskoja
Värikollaaseja on kiinnostava tehdä. Kuin maalaisi kuvilla. Tällä kertaa valitsin värit aamu-usvista ja iltaruskoista. Lisää kollaaseja löydät täältä.
keskiviikko 2. marraskuuta 2011
Mielessä liikaa asioita
Kuvan otin tasan kaksi vuotta sitten Rovaniemen lentokentältä. Olen tainnut sen muistaakseni aiemminkin täällä blogissani esitellä. Lähdin kuvaamaan täyskuuta ihan tarkoituksella, mutta oikea kuvakulma löytyi vasta lentokentällä ihan sattumalta kun olin miestä siellä vastassa. Kuu pilkisti tuolta kultaisten lentävien porojen takaa sopivasti!
Istahdin tähän koneen ääreen ja yritän vapauttaa ajatuksiani työkuvioista mutta tiukassa ovat työkuviot kun en pääse niistä irti. Ei auttanut , vaikka riehuin höyrypesurin kanssa pari tuntia alakerran takkahuoneessa ja saunatiloissa. Ei auttanut , vaikka vaihdoin järjestystäkin siivousurakan jälkeen.
Koko alkuviikko on ollut suunnittelua, kehittämistä ja palavereita. Tämä päivä oli kokonaan meidän esimiestiimin kehittämistä ulkopuolisten konsulttien kanssa. Työskentely oli erittäin antoisaa, siinä ei mitään erityisen hankalaa ollut. Mutta jälleen kerran pätee se totuus töiden suhteen, että kiinnostavatkin asiat tuntuvat raskailta jos niitä on liikaa. Aivot eivät ehdi sulatella ja pureskella kaikkea ja malja tursuaa yli. Onneksi minulla on perjantai jo vapaata, eli huominen päivä enää töitä. Eikä huomiselle ole kalenterissa mitään erityistä, vain yksi pieni palaveri. Taidan istua huomisen oman työpöytäni ääressa omassa huoneessani ja laittaa oveen varattu-lapun!
Huomenna tulee siskoni meille yöksi ja perjantai-aamuna sitten veljeni. Pitkästä aikaa olemme kaikki neljä koolla. Varmaan pohdimme yhdessä äidin ja isän tilannetta ja suunnittelemme mitä voisimme nyt tehdä ja mitä pitäisi tulevaisuudessa tehdä. Äiti ei edelleenkään halua puhua mitään koko Alzheimer-asiasta. Ehdotimmme että olisimme yhdessä jutelleet nyt kun kauempana asuvat sisarukset olisivat paikalla, mutta äiti kieltäytyi ehdottomasti. Hän sanoi, että haluaa tehdä mieluummin jotain mukavaa kun puhua ikävistä asioista. Ymmärän toisaalta hyvin häntä, mutta kun on monta asiaa , joista olisi nyt vielä mahdollista ja tärkeää puhua ja sopia. No, me puhumme sitten keskenämme, ilman äidin läsnäoloa.
On muuten ollut melkoisen kummallinen syksy . Lumesta ja pakkasesta ei ole tietoakaan täällä Lapissa. Auton ikkunoita ei ole tarvinnut raapata vielä kertaakaan. Tai yhden kerran pakkasta kuulemma oli, vaan me olimme silloin reissussa Ranskan maalla. .Olen melkein nauttinut näistä keleistä, vaikka päivät ovat olleet täynnä tuhnuista märkyyttä. On ollut kuitenkin lämmintä ja pyörällä on ollut hyvä kulkea!
Alkoi jo olotila helpottaa kun naputtelin tänne tätä tekstiä. Nyt kaivan puikot ja langat esille ja alan suunnitella käsityösessioita joulua ajatellen.
Tunnisteet:
alzheimer,
arjen ilot ja surut,
minä itse,
työelämää
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)