keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Tammikuun tuhnusäässä


 
Arki on alkanut ja ihan ilolla otin sen vastaan. Yltäkylläiset juhlapöydät ja iltamyöhäiset peli-illat ovat ohi. Toinen työpäivä on pulkassa ja ensimmäistä kertaa moneen vuoteen olen innokkaana aloittanut työt joulutohinoiden jälkeen. Töissä on luvassa rauhallinen vuosi perustehtäviin keskittyen. Suuria mullistuksia ei ole luvassa, pieniä haasteita sopivasti riittää vuoden mittaan. 


Olen saanut tiimiini uuden työntekijän, joka jo syksyllä teki meille muutaman kuukauden sijaisuuden. Hän on vanha tuttuni ja suurin piirtein samaa ikääkin kuin minä. Sain vähän tasoitusta muuten nuorenpuoleiseen työryhmääni. Ja mikä parasta, hän on varsin liikunnallinen immeinen ja lupautui minulle henkilökohtaiseksi personal traineriksi. Olemme samalla kuntosalilla ja hiihtolenkeillekin aiomme yhdessä lähteä. Työpaikallamme aloitettiin myös hänen toimestaan päivittäinen taukojumppa! Minulle sopii kirittäjä/kannustaja ainakin kuntosaleille käynteihin.

Amalia, poikani koira jäi tänne perinteiseeksi muodostuneelle talvilomalleen ja tekee innokkaasti käytäviä lumeen! Meidän vanha koirammekin piristyy kummasti neitokaisen kanssa!

Kelit ovat edelleen harmaat ja lämpimät. Tänään on satanut räntää koko päivän Viikonlopuksi on lupeissa kirkkaampaa keliä, pakkastakin, ja se on oikein hyvä!Ei tätä tuhnusäätä enää kauan kestä.


Kovasti katselen jo Kanarian säätiloja. Näyttää olevan pariakymmentä astetta päivällä ja yöllä viileämpää, aurinkoista. Sopii minulle. Ja näyttää muuten olevan hyvä keino jaksamiseen kaikin puolin tietoisuus lomasta palmujen alla tammikuussa. Kummasti on sellainen kupliva ilo koko ajan takaraivossa kaiken tuhnusään keskellä kun tietää että kohta saan vaihtaa maisemaa vähäksi aikaa. Olen joskus ennekin sanonut, että minulla on hyvä olla kun on aina takataskussa jotain mitä odottaa! Ulkomaanystäväni on täällä vielä vanhan äitinsä luona ja olemme saaneet parina iltana mahdollisuuden tavata ja jutella kunnolla.Suunnittelimme hänen kanssaan ensi syksyksi jälleen pientä irtiottoa, viimeksihän olimme Antwerpenissä Belgiassa helluntaina.

11 kommenttia:

  1. Kaunis koira tuo Amalia! Ystävällinen pikku naama.

    Reipashenkinen ihminen työpaikalla olisi ihana meilläkin. Virkistäisi ihmeesti jo vartin taukojumppa keskipäivällä, sellaista muistan olleen tarjolla joskus yhdeksänkymmentäluvulla. Samoin kaveri, joka vetää kuntosalille, sellainen olisi poikaa. Minut tosin saisi panna nippusiteisiin ja kantaa väkisin, mutta arvostaisin sitä silti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taukojumppa todella virkistää! Mikset ryhdy itse reippaaksi ja vedä yhyt venyttely? Itse olen ottanut myös osaksi päivää satulatuolin käyttöön. Meillä on työpaikalla yksi tuoli kokeiltavana, harkitsen otanko sen vakinaiseen käyttöön.
      Minäkään en rakasta kuntosalia, mutta viime vuoden kuntoutuksesta saatu palaute korosti minun ikäiselleni lihaskuntoharjoitusten tärkeyttä. Ja kotona minulla ei tule harjoituksia tehtyä vaikka tarvittavia vempaimia olisi kyllä siihen tarkoitukseen (kuminauhoja, keppejä , jumppapalloa, kahvakuulaa jne.) En kuitenkaan ole sortunut vielä kallisiin teknisiin vempaimiin kuten soutulaite tms.

      Poista
  2. Amalia :) voi, miten ihastuttava nimi koiralla, ja on nimensä näköinenkin, herttainen!
    Tuon allekirjoitan, mukavan odottaminen siivittää elämää. Ja personal trainer. Enpä uskonut, että minä sellaisen olisin hankkinut, mutta nyt veljenpoikani trainaa minua. Reipasta alkanutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Amalia on tosi suloinen koira. Miniä harrastaa agilityä Amalaian kanssa ja hän on tosi taitava siinä. Esittää melkoisen temppukavalkadin makupaloja saadakseen:-)Hienoa että olet saanut veljenpoikasi treenaamaan, kyllä se kummasti auttaa kun joku vie mukanaan ja vahtii että jotain tulee tehtyäkin.

      Poista
  3. Kiva kun on ikäjakaumaa työtiimissä, raskaaksi käy, jos kaikki ovat nuoremmasta päästä. Alkuvuodesta sain järjestettyä tiimiimme itseni ikäisiä ja kyllä tuntuu rennolta ja hauskalta työnteko. Ja ahkeria, aikaansaavia ja luovasti osaavat ongelmat ratkoa.

    Se on kiva, kun on edessä tiedossa aina jotain erityisen mukavaa, matkaa ja sen sellaista!
    Minä ainakin jaksan sitten sen varassa paljon kunnostautua työssä ja muussa aherruksessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla oli viime vuosi sellainen, että tein eniten töitä itseäni paljon nuorempien kanssa. Sekin ihan ok, mutta nautin kyllä nyt että aivan lähelläni on samanikäinenkin työkaveri.Työnteon pitää minustakin olla rentoa ja hauskaakin jotta jaksaa. Etenkin kun työn sisältö on raskaanpuoleista!
      Sinulla tosiaan näyttää myös olevan matka tai muu mukava odottamassa! Vanhemmiten sitä osaa jo huolehtia omiasta jaksamisen keinoistaan!

      Poista
  4. Suloinen Amalia tuo piristystä lappalaisherran elämään, ihanaa! :) Hienoa, sulla on nyt oma personal trainer ja kaupan päälle sait mukavan työkaverin.....vai toisinpäin ;) Joka tapauksessa kiva juttu!

    VastaaPoista
  5. Amalia tuo piristystä vähän liikaakin meille kaikille kun hän herää niin varhain ja oppinut että kun parketille tepsuttelee nin saa meidät kaikki hereille! No , kyllä hän sen anteeksi saa, suloinen kun on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, minua hymyilyttää täällä pikkukoiruuden touhut, anteeksi ;) Ei kyllä kovin mukavaa teille, mutta uskon ettei tuolle suloisuudelle voi vihainenkaan olla. Mukavaa viikonloppua teille sinne pohjoiseen! :)

      Poista
    2. Juu, söötit saa näemmä anteeksi enemmän.Tepsuttelun lisäksi Amalia päästelee sellaista ininää, johon minä reagoin vanhojen vauva-aikojen ja nykyisten lastenlapsiaikojen kunniaksi erityisen herkästi. Ja mies senkun kuorsaa, häntä eivät tepsuttelet eikä pienet vikinät häiritse:-) Tosin minä usein saatan hänetkin herättää ja pyytää päästämään koirat pihalle.Eikös yövalvomiset kuulu jakaa?

      Poista
    3. Hahaha!!! Niin tuttua. Minä olen aina herännyt myös niin lasten kuin koirien päästäessä pienimmänkin äännähdyksen ja mitä tekee mies.......nukkuu kuin tukki! Ihmettelee sitten aamulla kun saatan olla hieman äreä ;) Ja kyllä, ihan ehdottomasti yövalvomiset kuuluu jakaa! :) Mukavaa viikonlopun jatkoa sinne teille!

      Poista