sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Marraskuun juhlaputkessa edelleen



Marraskuu on sekä perheessäni että työpaikalla juhlien aikaa. Olen itse syntynyt marraskuussa kuten isäni, veljenpoikani, serkkuni , miniäni ja avominiäni. Ex-mieheni on myös marraskuun lapsi. Läheisistä työkavereistani neljällä on synttärit marraskuussa. Isälläni on peräkkäin syntymäpäivä, nimipäivä ja isänpäivä. Häntä siis juhlistimme tänään.

Tuossa ylimmäisessä kuvassa ovat isä ja äiti hiihtelemässä lähivaaralla joskus kuusikymmenluvun lopussa. Alimmassa kuvassa olen minä sisarusteni ja serkkuni kanssa. Minä istun keinutuolissa, olen 15-16 vuotias.
Hankittiin jokin aika sitten sellainen kone, jolla voi siirtää vanhoja valokuvia, negatiiveja ja dioja talteen. Hidasta mutta hauskaa hommaa ja takuuvarmasti humpsahtaa muistoihin helposti. Isäni on aikoinaan kuvannut paljon ja minulla on runsaasti vanhoja negoja, joita ei ole kaikkia teetetty kuviksi.

Haluaisin tallentaa niitä muistiin valokuvakirjaan vaan taitaa tuokin homma odotella niitä eläkepäiviä. Niinkuin se isoäidin vanhat kirjeet, jotka ovat myös minulle päätyneet. 

Äitini kutsui meidät syömään tänään isänpäivän kunniaksi. Kerta kerralta olen kiitollinen siitä että  minulla on vielä vanhemmat elossa. Niin monet ystävistäni julkaisivat tänään fb:n päivityksissä tervehdyksnesä niille, jotka ovat jo tähtien tuolla puolen! Äitinihän sai puolitoista vuotta sitten alzheimer-diagnoosin, mutta on edelleen ihan hyvässä kunnossa. Hänen lääkitystään lievennettiin ja se kohensi oloa huomattavasti. Hän on saanut ajokorttinsakin takaisin ja ajaa taas autoa. Kaikenlaista pientä muutosta tapahtuu koko ajan, mutta tällä hetkellä hyvin pärjätään. Tänään äiti pyysi suunnittelemaan taas uutta matkaa ensi kevääksi. Nyt jonnekin lämpimään . Ja yllätys oli suuri kun isäkin, 87 v, aikoo lähteä mukaan. Viime kesäkuussa olimme ihan lapsuuden perhekokoonpanolla vajaan viikon Pärnussa kylpylässä. Muutama vuosi sitten olimme äidin ja sisarusten ja  puolisoidemme kanssa Mallorcalla upeassa vuokrahuvilassa, viikon silloinkin. Jotain sellaista äiti haluaa nytkin. Ja minähän lupasin ryhtyä taas matkanjohtajaksi!

Nyt meillä on miehen poika avovaimonsa kanssa isänpäiväkahveilla. Jutustelevat tuolla yläkerrassa. Minä livahdin alas pakkaamaan  sillä lähden yöjunalla kohti etelää. Edessä on kolmas Aslak-kuntoutusviikko! Piti tehdä ihan pikainen postaus mutta en taida lyhyitä sellaisia osata tehdäkään!

Nyt täytyy jatkaa pakkaamista, juna lähtee reilun tunnin päästä! Onkohan Keski-Suomessa enää lunta lainkaan??



6 kommenttia:

  1. Isäsi komea ja äitisi kaunis tuossa kuvassa.
    On ne vaan rautasia nuo 20-luvulla syntyneet!
    Aivan mahtavaa, että vanhempasi haluavat matkalle.

    Tuossa nuoruuden kuvassa kaikki näyttää niin tutulta ja sen aikaiselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuosi vuodelta vanhempani käyvät rakkaimmiksi ja läheisiimmiksi. Isä on 20-luvulla syntynyt, äiti 30-luvulla. Heillä on yhdeksän vuotta ikäeroa.Nuoruudenkuvat ovat hellyttäviä j jotenkin niin hyvin muistissa on vielä kaikki. Muistan tuon kuvankin tunnelman oikein hyvin. Meillä on siinä uusi kissanpentu kohteena.

      Poista
  2. Eipä ole lunta enää, ja ensi viikostakin tulee kai lämmin. Aslak-viikko on toivottavasti silti yhtä mukava kuin aikaisemmatkin. Aikoinaan pidin Aslakia todella tärkeänä oman itseni hoitamisen ja työssäselviämisen kannalta.

    Ajattelin tänään ihan samaa, kun soitin isälleni. Nyt osaa olla onnellinen jokaisesta tapaamisesta ja jokaisesta vuodesta heidän kanssaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aslak on todella hyvä kurssi ja tulee tarpeeseen. Odotan rauhallista viikkoa ihan itseä ja omaa hyvinvointia varten.

      Poista
  3. Juhlaputkikuukausi on meillä helmikuu, minä ja esikoinen täytämme vuoisa parin päivän välein, äitini sekä syntymä- että nimipäivä, siskon nimipäivä (meillä vietetään suvussa juhlia aina, kun mahdollisuus!) siskon miehen syntymäpäivä, ja kait tähän voi eksänkin mukaan laskea, onhan se nuorimmaisen isä. Juhlitaan syntymäpäiviämme 10 vuoden ja parin päivän ikäerolla. Toinen suma osuu kesä-heinäkuun vaihteeseen.

    Kuntoutus on tärkeä juttu, itse en ole töiden puolesta sellaiseen päässyt, mutta näkee työkavereista, miten tärkeä tuollainen paussi ja itseensä keskittyminen onkaan. Lunta ei ole, mutta pimeyskin voi olla lohdullista, ainakin ne kaiki valot, joita voimme pimeyteen sytytää, joko konkreettiseti tai ajatuksin.

    HannaHoo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinullahan on samanlainen juhlaputkikuukausikuin minulla, taitaa aika monella olla näitä ruuhkapaikkoja juhlienkin suhteen. Luulen että minustakin näkee tämän kuntoutuksen tuottamien oivallusten jäljet niin omassa elämässäni kuin töissäkin. Näin ainakin toivoisin! Toivottavasti sinullakin olisi josku tilaisuus hakeutua johonkin vastaavaan. Työelämästä on hyvä otta breikkejä välillä!

      Poista