torstai 14. toukokuuta 2015

Hei, täällä Jokivarren Maaretta!


Ounasjoella on tulva. Tänään pitäisi olla tulvan huippu tai ehkä vesi alkaa jo laskemaankin. Suurtulvaa ei ole odotettavissa. Pitkästä aikaa kävin joella kuvaamassa muullakin kuin kännykameralla. Pitkästä aikaa minulla oli aikaa tai oikeastaan sain aikaiseksi kävellä joen rantoja enemmänkin. Ja pikästä aikaa sain kirjoitettua vähän tännekin.








Nuo kaksi asiaa, valokuvaaminen ja pitkät lenkit taitavat liittyä tähän kolmanteen asiaakin tiiviisti.
Ja kaikki kolme tarvitsevat aikaa pysähtymiseen. Olen näemmä viimeksi kirjoittanut elokuussa. Vuosi on ollut täyteläinen ja raskaskin. Huoli vanhemmista on saanut minut heräilemään aamuöisin ja päivisinkin heidän asioittensa hoito on vaatinut voimia joskus enemmän kun niitä on ollut. Isältä on nyt jalan lisäksi amputoitu toisenkin jalan varpaita, samoin vasemman käden sormia. Ja jäljellä olevissakin on kovasti kipua kun veri ei pääse kiertämään. Todennäköisesti edessä on uusia amputaatioita. Reilu viikko sitten oli viimeinen leikkaus. Äidin muistisairaus etenee pikkuhiljaa ja joskus vähän rajumpienkien kohtauksien kautta. Elämä pyörii nyt sairaala, kuntoutus, kotihoitojaksot, jaksohoidot -kehää Pitkä on lista ihmisistä, joiden kanssa asioita on hoidettava.

Olen keskellä vanhustenhoidon nykytilannetta ja pisteytyksiä. Isän kotihoitojaksot ovat kestäneet pisimmillään vajaa kaksi viikkoa ja sitten on taas menty keskussairaalan ja leikkausten kautta kuntoutukseen. Siellä hän taaskin on. Kuntoutettavana takaisin kotihoitoon, jossa hoitajina ovat muistisairas vaimo, kolme kertaa päivässä piipahtavat kotipalvelun nuoret lähihoitajat ja me kaksi lähellä asuvaa tytärtä, joista toinen eli minä vaativassa työssä käyvä ja toinen itsekin eläkkeellä aivovamman vuoksi. Mutta pisteet eivät riitä vielä ympärivuorokautiseen hoitoon, johon isä itsekin jo uupuneena haluaisi.


Minulla on myös neljä lastenlasta, joiden kanssa haluan viettää aikaani. Tämä yhtälö ei joskus toimi. Olen joutunut venyttämään rajojani ja joskus myös tiukentamaan, tilanteen mukaan. Omaa aikaa ei ole paljoa ja väsymys vaivaa välillä. Kesän veneilyajasta miehen kanssa kaksin en luovu, enkä myöskään omista matkoistani. Tarvitsen nuo tilanteet irrottautuakseni välillä tästä rumbasta. Niin ja omaa jaksamistani suuresti auttaa nyt jo neljättä vuotta jatkuva taideryhmäni. Viisi viikonloppua vuodessa käytän tähän itselleni enemmän ja enemmän merkittäväksi tulleeseen harrastukseeni. Olin tuon porukan kanssa vasta viikon maalausmatkalla Andaluciassa Espanjassa. Viikko oli mahtava!



Nyt olen kohta lähtemässä kolmeksi päiväksi Helsinkiin hoitamaan nuoremman pojan poikia. Vanhemmat lähtevät muutamaksi päiväksi Riikaan. Ja tuttuun tapaan istun vielä tässä koneella, tavarat ovat pakkaamatta ja kone lähteen vajaan parin tunnin kuluttua.  Minä olen minä aina.
Vieläköhän minulla muuten mahtaa olla lukijoita täällä lainkaan jäljellä? Ilmineeratkaa muutamalla sanalla jos tämä kuulumispostaukseni teidät tavoittaa. Täältä ovat monet lähteneet tai ovat lähdössä. Jospa minä yrittäisin palata. Tämä kirjoittaminen on ollut minulle hyvä henkireikä aiemmin vaikeassa elämäntilanteessa- Mahtaisiko se auttaa minua nytkin?

maanantai 18. elokuuta 2014

Kotipihan venetsialaiset








Talo on hiljentynyt kun enää on jäljellä kesävieraista miehen nuorin tytär, joka on ollut toukokuusta asti täällä kun sai hyvän omaan alansa kesätyöpaikan. Sunnuntaina palasivat etelään parin viikon Lapin reissun jälkeen minun esikoiseni vaimonsa ja poikansa kanssa. Suvun nuorimmaisella,4 kk ikäisellä pikkumiehellä onkin ollut ihmettelemistä uusien paikkojen ja ihmisten kanssa.

Lauantaina polkaistiin pystyyn kotipihan venetsialaiset ikäänkuin  kesän lopettajaiseksi. Ensin ajattelin, että paistetaan muurinpohjalättyjä alapihalla ihan pienellä porukalla mutta jälleen, niinkuin minulle on tyypillistä, porukka laajeni ja lapsia ja heidän ystäviään kertyi paikalle sen verran että lettutaikinaa oli tehtävä uusi satsi ja saatiin miehen kanssa kahdella pannulla niitä paistella. Lettujen täytteeksi tein pari erilaista suolaista täytettä ja yhden makean täytteen, lisäksi kasvisksia ja vihannneksia dipin kanssa, siinäpä extempore-menu!

Kantelin alapihalle kaikki kynttilälyhdyt ja huovat, lisäksi laitettiin ravaavaan takkaan toiset tulet ja niinpä meillä oli mukava tunnelmallinen ilta istuskella viilenevässä elokuun hämyssä. Lapissakin mukavasti jo ilta tummeni. Puoleen yöhön tulilla viihdyttiin.

Jokivarressa alkaa olla jo syksyn tuntua. Tänä aamunakin oli vain kolme astetta lämmintä. Olisi saanut olla työmatkalla aamulla jo kalsarit alla. Minulle on kertynyt muuten lähes 800 km pyöräilyä toukokuun alusta. Ajattelin jatkaa ainakin syyskuun loppuun ellei lokakuuhunkin. Edestakaisin pyöräilyä kertyy noin 15 kn päivä. Aamulla polkaisen matkan parhaimmillaan jo 20 minuutissa. Painoa on lähtenyt huhtikuusta seitsemän ja puoli kiloa. Ruokavaliolla ( =itsekurilla) ja pyöräilyllä kilot ovat pikkuhiljaa huvenneet. Pirtelöitä pussista olen käyttänyt työpäivinä silloin kun työpaikan lounas ei ole ollut passeli minulle. Pussit ja patukat ovat olleet hyvä hätävara. Tänään tuntui hyvältä kun yksi  meillä keikkaa tekevä työkaveri näki minut pitkästä aikaa ja spontaanisti  huudahti, että sinähän olet kaventunut melkoisesti! Antoi uskoa taas jatkaa. Kesän vieras-ja juhlarumban ajan minulla oli tavoitteena pysyä saavutetuissa mitoissa ja niissä olen pysynyt. Toki vielä on matkaa lopulliseen tavoitteeseen.

Tässä olen heinäkuun alussa venereissulla Pielisen saaressa.
 Täytynee joskus julkaista ennen ja jälkeen kuvat niin eron totisesti huomaa(jos rohkenen niitä ennen-kuvia tänne laittaa)

Tänään tapasin töiden jälkeen Ulkomaanystävän. Hän on täällä tämän viikon vanhan äitinsä luona. Viimeksi nähtiin livenä huhtikuussa kun olin hänen luonaan Saksassa ja siitä oli helppo jatkaa. Toki tänä päivänä somen kautta läheisyys on ihan toista kuin aiemmin. Kuvat ja tarinat sinkoilevat milloin mitäkin kautta ja tavatessamme huomasimme että monet asiat olimme jo jossain käyty läpikin! Mutta parasta tietenkin on aina face to face-tapaaminen!






tiistai 12. elokuuta 2014

Valkoinen kämmenen jälki mökin ikkunassa

Kuva elokuun alusta meidän kotalon kohdalla olevasta hiekkasaaresta kun olimme yöuinnilla

Ensimmäinen harmaa tihkusadepäivä aikoihin vaan ei haittaa. Tänä kesänä sisäiset varastot ovat täynnä valoa ja energiaa, lepoakin. Sitäpaitsi  uusi loma on ihan kohta; toinen veneilyviikko Saimaalla syyskuussa. Ja toinenkin loma heti kohta sen jälkeen. Marraskuun alussa lähdemme suuremmalla porukalla Marokkoon, viikon kiertomatkalle, sitten jäämme vielä miehen kanssa toiseksi viikoksi. Lomat kyllä paloivat  näihin ihanuuksiin tehokkaasti ja pitkä keskitalven aika on vielä avoinna lomien kannalta. Vaan asioillahan on tapana järjestyä, taidan siirtyä silloin joksikin aikaa taas lyhennetylle työajalle.

Hyviä kohtaamisiakin kesään on mahtunut harvinaisen paljon. Suvun  ja perheen kanssa tientenkin ollaan paljon oltu tekemisissä, mutta harvinaisempiakin  tapaamisia on ollut.  Heinäkuussa kännykkäni pirahti keskellä Pielistä. Vanha ystäväni vuosien takaa soitti ja kyseli haluaisinkohan minä sen tietyn ohjaajantuolin itselleni. No, minähän halusin ja viime viikolla ystäväni sen meille toikin ja samalla vietimme mukavan illan yhdessä.

Meidän isämme ovat nuoruudenaikaisia ystäviä ja minun ollessani reilut  kymmenen vuotta, tämä isäni ystävä hankki perheelleen kesäpaikaksi kotimme vieressä olleen vanhan kesämökin. Sinne tämä helsinkiläisperhe rakensi myöhemmin talviasuttavan mökinkinkin. Silloin mökin hankinnan jälkeen perheen vanhemmat antoivat minulle ja perheen pojalle (tälle ystävälleni) 500 markkaa, joka oli aika kova raha siihen aikaan. Saimme vapaat kädet loihtia vanhasta pikkumökistä asuinkelpoisen. Eli kyseessä oli varmaan Pientä mökkiremonttia-sarjan esikuva. Minä olin silloin  15v ja mielestäni tosi taiteellinen ja hyvän sisustussilmän omaava. Olinhan maalannut juuri oman vinttikamarini kotona vihreämustavalkoiseksi  Marimekon saman värisen Unikkokuosin mukaan. Niinpä noudatin hyväksi kokemaani mallia. Verhoiksi ostimme siis pätkän punamustavalkoista Unikkoa ja muu sisustus sen mukaan. Vanhat keittiökaapit maalasimme punaisiksi, avohyllyt valkoisiksi. Laverisohva sai päällisen valkoisesta intianpuuvillasta ja tyynyt punavalkoisesta ruutukankaasta. Keittiön koukkuihin hankimme tietenkin punaisia motteja ja tuoliksi ostimme silloin niin huipputyyikkään valkoisen ohjaajantuolin punaisella markiisilla. Ikkunaan jäi remontin tiimellyksessä minun valkoinen kämmeneni jälki, maalista tarttunut. Se jälki on pysynyt tuon mökin  ikkunassa ja taitaa olla siellä vieläkin.

Ohjaajan tuoli kököttää nyt meidän varastossa. Punaisesta markiisista on  tullut haalean oranssi ja tuolin valkoiset metalliosat kaipaavat perusteellista puhdistusta. Vaan vielä minä sen entisöin kuntoon joku päivä.
Ja viime talvena haudattiin ystäväni äiti tänne pohjoiseen synnyinsijoilleen. Olin hänen hautajaisissaan äitini kanssa.

torstai 7. elokuuta 2014

Muistojen paikkoja


Koivu on nähnyt isovanhempieni elämää, äitini ja sisarustensa leikit. Myös minä ja sisarukseni olemme koivun alla kulkeneet ja eläneet niinkuin kuin myös meidän lapsemme ja nykyään jo lapsenlapsemmekin.
Rakas näkymä edelleen.

Savusaunan lempeät löylyt kutsuvat saunaan vaikka savusaunan ykkösisäntä,  eli isäni, ei enää saunaa lämmitäkkään. Saunan lämmittää nykyisin mieheni. Poikani ja mieheni työnsivät viimeksi saunaa lämmittäessään isän pyörätuolissa katsomaan saunanlämmitystä. Neuvoja piisasi.
Nyt isä on kuntoutuslaitoksessa opettelemassa jalkaproteesin käyttöä.
Savusaunassa saunotaan rauhassa ja lempeästi, ajan kanssa. Pulahdetaan välillä Kemijokeen, istutaan tulilla välillä,  seurana  joko suvun naiset tai miehet sekä heidän juttunsa ja tarinansa. Savusaunassa kun on perinteisesti kaksi saunavuoroa. Ensin miehet, sitten naiset.


Tänä ihanana helteisenä kesänä ei töissä olokaan ole haitannut. Ilta illan jälkeen olemme ajelleet miehen  (ja välillä muidenkin) kanssa tähän hiekkasaareen iltauinneille kirkkaaseen hiekkapohjaiseen Ounasjokeen.

Pitkään tulevat säilymään tämän kesän muistot  kesästä, sellaisina loppumattomien hellepäivien lapsuuskesän mielikuvina. Muistan tämän kesän varmaan vielä mummona siellä kiikkustuolissakin.
Toivottavasti.

tiistai 29. heinäkuuta 2014

Ihmeellinen heinäkuu


Täällä ollaan taas pienen tauon jälkeen. Katsotaan kuinka usein ehdin päivittelemään, Tuumasin, että mukava tännekin on kuitenkin jälkiä jättää jos ei muuta niin ainakin itseäni varten. On mukava palata vanhoihin juttuihin tätäkin kautta joskus.

Viikon verran olen jo ollut töissä tänä ihmeellisenä heinäkuuna, jolloin lämpömittari huitelee melkein tropiikin lukemissa. Töissäkin ollut ihan outoa. Hiljaista, onneksi viileääkin sisällä. Ollaan istuttu ulkona keinussa päiväkahveilla ja jotenkin kaikki on toiminut kuin hidastetussa elokuvassa.  Ymmärrän oikein hyvin eteläisen Euroopan siesta-aikaa. Loma meni tuttuun tapaan reissatessa. Ensin viikonloppu Joensuussa, sitten reilun viikon veneily Savonlinnasta Joensuuhun ja Pielista pitkin Pieliselle ja Kolille. Taas löydettiin kappale kauneinta Suomea. Loppuloma kuluikin mökillä ensin yhden lapsenlapsen kanssa ja sitten vielä viikko kotona pojan perheen kanssa. Siinä runkoa. Paljon väliin mahtuu erilaista menoa ja meininkiä, onneksi rauhallisiakin hetkiä. Riippumattoonkin olen ehtinyt muutaman kerran ja terassin riippukeinu on edelleen joka-iltaisessa käytössä. Ennätyksen olemme tehneet kesäteattereiden suhteen kun olemme käyneet katsomassa peräti viisi esitystä, pari reissun aikana ja kolme täällä Rovaniemellä.


Auringonlaskuista ja iltauinneista, tientenkin myös päiväuinneista olen nauttinut niin kotona kuin muuallakin. Kotoisessa Ounasjoessakin vesi on ollut kuin linnunmaitoa, 24 asteista.Tuo kuva yllä on otettu keskeltä Pielisen selkää, josa yövyimme pienessä saaressa. Postauksen ensimmäinen kuva on vanhempieni luota savusaunan rannasta. Sinne taas ensi viikonloppuna kokoonnumme suvun kesken viettämään sauna-ja nyyttäri-iltaa. Tuo ranta on minun sielunmaisemaani, yhtä monista. Kai niitä voi olla monia.

maanantai 2. kesäkuuta 2014

Ellei koskaan lähde, ei tiedä miltä paluu tuntuu


Niin se vaan on blogiystävänäni, että minunkin on tullut aika lopettaa tai jäädä tauolle tästä bloggailusta. Olette sen varmaan jo arvanneetkin, sen verran harvaksi ovat postailuni käyneet.

Elämä on juuri nyt niin täyteläistä ja runsasta, täynnä ihmisiä ja asioita ettei minulla ole tarvetta eikä aikaa tänne pysähtyä.  Aikani jaan vanhempieni ja lastenlasten kesken, miehen kanssa veneillään, melotaan  ja lomaillaan sekä rakennetaan ikuisuuspuutarhaa erityisesti tähän aikaan, työ vie vielä muutaman vuoden ajastani turhankin runsaan siivun. Ystäviä tapaan  facebookissa ja onneksi livenäkin.

Aloitin blogin pitämisen muistaakseni huhtikuussa 2007, silloin blogi toimi ensin yhtenä selviytymisvälineenä avioerosta toipumiseen. Silloin blogini nimi oli Kaamosvaloa. Nyt olen muutaman vuoden blogannut Jokivarren Maarettana. Ehkäpä seuraavan blogin aloitan ihan omalla nimelläni.

Kiitos teille ystävät! Olette olleet matkallani tärkeämpiä  kuin aloittaessani tiesinkään. Ja kyllä, vierailen teidän blogeissani ainakin kurkkimassa, ehkä jätän joskus kommentinkin. Voi olla että palaan piankin , en ole nimittäin ennen taukoja bloggailussani pitänyt.

Aurinkoista ja rentoa kesää teille kaikille!

torstai 1. toukokuuta 2014

Elämä on.


Taitaa olla pisin blogitauko minun seitsemän vuoden blogiurallani.  Blogin vuosipäiväkin hujahti ohi isompien asioiden keskellä. Äidin 80-vuotisjuhlat onnistuivat hyvin. Ilo juhlista ja läheisten tapaamisista näkyi pitkään äidin virkistyneessä olemuksessa. 


Huhtikuun alussa tulin kolmannen kerran mummoksi kun esikoiseni sai esikoisensa; pienen , ihanan pojan! Meillä on nyt mieheni kanssa  yhteensä neljä lastenlasta, kaikki poikia, iältään 4 v, 3 v, vajaa vuosi ja nyt tämä viimeinen vajaan kuukauden ikäinen. Ehdin häntä katsomaankin kun hän oli vain neljän päivän ikäinen ja juuri palannut Kätilöopistolta kotiin. Miniän äiti on tullut Sydneysta hänen tuekseen viipyen täällä kesäkuun alkuun.Oi onnea!







Ennen pääsiäistä matkustin vajaaksi viikoksi Saksaan Ulkomaanystäväni luokse. Siellä oli jo kesäiset tunnelmat. Tuomet, omena- ja kirsikkapuut sekä kaikki muutkin  puut ja pensaat kukkivat,  myös ystävän pihan pieni magnoliapuu oli vielä kukassa vaikka niiden kukinta-aika oli jo ohi, Teimme pari pitempää pyöräilyretkeäkin, toisen lähikyliin ja toisen pitkin Reininvartta.Voimauttava ja virkistävä reissu!









Pääsiäisenä kelit olivat loistavat. Pihalla nautittiin jo ensimmäinen grilliateriakin. Nuoremman pojan perhe oli pääsiäsenä meilläkin osan pyhistä. Kuusenkerkkä ja pikkuveljensä Tuohitorvi nauttivat keväisistä säistä. Kaarnaveneitä uitettiin lähipurossa niinkuin isänsä ja setänsäkin aikoinaan.

  

 Lankalauantaihin mahtui  sekä pihatöitä että juhlaa. Tämän kevään ja kesän pihatöissä on työlistalla alapihan jo kauan suunniteltu kunnostus. Nuo vanhat tiilet tulevat täytteeksi kun jatkamme alapihan pengerrystä. Viulunsoittaja on kummisetäni, isäni veli, joka täytti 80 vuotta  hänkin!



Iloisten asioiden jälkeen seuraa sitten suuren surun aika. Lapsuudenkodin pihamaan isännälle eli isälleni tuli eteen se tilanne, ettei hänen jalkaansa enää voinut pelastaa. Isän oikea jalka amputoitiin heti pääsiäisen jälkeisellä viikolla ja nyt isä on onneksi kyllä toipumassa. Hitaasti ja vaivalloisesti, tuskaisestikin vielä tässä vaiheessa. Tulevaisuus on auki molempien vanhempien ja kotitalon kohdalta. Nyt mennään päivä kerrallaan. Taitaa tulla minulle tutuksi terveyskeskussairaala, missä isä nyt on. Itkut on itketty, surua on vielä paljon . Yhdesä hyvästelimme isän jalan ennen leikkausta ja muistelimme kaikkea mitkä jalat ovat elämässä mahdollistaneet!


Kaiken tämän keskellä töissäkin on oltu vaikka väliin mahtuikin lähes parin viikon pääsiäisloma. Töissä on ollut huisketta kaikin puolin, eikä tilannetta ole helpommaksi tehnyt se, että jälleen tiimini on muuttanut. Tällä kertaa pysympiin tiloihin, toivon. Kuvassa vielä vanha työhuoneeni, johon  seuraavat tulijat ovat jo yhden pöytänsä roudanneet. Vapunaatona sain uuden työhuoneeni valmiiksi ja ilokseni totean, että olen saanut kauniimman ja tilavamman huoneen .Ja kaapitkin papereineen tuli käytyä läpi joten on mukava palata töihin vappuloman jälkeen maanantaina.




Vappua vietän ihan yksin. Tai on minulla tietenkin koiraherra seuranani. Mies lähti perinteiselle kevätreissulleen tunturiin ystävänsä kanssa ja reissu osui nyt tähän vapunaikaan.Yksinolo kotona on minulle nykyään harvinaista herkkua, kun mies reissaa huomattavasti vähemmän kuin minä. Olen nauttinut tästä hiljaisuudesta ja rauhasta. Kaiken tuon edellä kertomani perusteella varmaan olette samaa mieltä että olen sen tarpeessa.

Alimmainen kuva on miehen viikko sitten rakentamasta uudesta alapihan terassista.(pahoittelen muuten että osa kuvista on kännykuvia).  Siinä on aiemmin ollut laatta-alusta, mutta se tuli jo tiensä päähän. Ounasjoesta ei vielä ole jäät lähteneet. Tein eilen illalla koiran kanssa pitkän kävelyn joelle kevään  tilanetta tarkastelemaan, kun en ole aikoihin sinne ehtinyt. Joutsenet ovat saapuneet, niiden huuto kuuluu joelta niinkuin joka kevät tähän aikaan. Jotkut asiat pysyvät, jotkut muuttuvat. Elämä on.