torstai 14. toukokuuta 2015

Hei, täällä Jokivarren Maaretta!


Ounasjoella on tulva. Tänään pitäisi olla tulvan huippu tai ehkä vesi alkaa jo laskemaankin. Suurtulvaa ei ole odotettavissa. Pitkästä aikaa kävin joella kuvaamassa muullakin kuin kännykameralla. Pitkästä aikaa minulla oli aikaa tai oikeastaan sain aikaiseksi kävellä joen rantoja enemmänkin. Ja pikästä aikaa sain kirjoitettua vähän tännekin.








Nuo kaksi asiaa, valokuvaaminen ja pitkät lenkit taitavat liittyä tähän kolmanteen asiaakin tiiviisti.
Ja kaikki kolme tarvitsevat aikaa pysähtymiseen. Olen näemmä viimeksi kirjoittanut elokuussa. Vuosi on ollut täyteläinen ja raskaskin. Huoli vanhemmista on saanut minut heräilemään aamuöisin ja päivisinkin heidän asioittensa hoito on vaatinut voimia joskus enemmän kun niitä on ollut. Isältä on nyt jalan lisäksi amputoitu toisenkin jalan varpaita, samoin vasemman käden sormia. Ja jäljellä olevissakin on kovasti kipua kun veri ei pääse kiertämään. Todennäköisesti edessä on uusia amputaatioita. Reilu viikko sitten oli viimeinen leikkaus. Äidin muistisairaus etenee pikkuhiljaa ja joskus vähän rajumpienkien kohtauksien kautta. Elämä pyörii nyt sairaala, kuntoutus, kotihoitojaksot, jaksohoidot -kehää Pitkä on lista ihmisistä, joiden kanssa asioita on hoidettava.

Olen keskellä vanhustenhoidon nykytilannetta ja pisteytyksiä. Isän kotihoitojaksot ovat kestäneet pisimmillään vajaa kaksi viikkoa ja sitten on taas menty keskussairaalan ja leikkausten kautta kuntoutukseen. Siellä hän taaskin on. Kuntoutettavana takaisin kotihoitoon, jossa hoitajina ovat muistisairas vaimo, kolme kertaa päivässä piipahtavat kotipalvelun nuoret lähihoitajat ja me kaksi lähellä asuvaa tytärtä, joista toinen eli minä vaativassa työssä käyvä ja toinen itsekin eläkkeellä aivovamman vuoksi. Mutta pisteet eivät riitä vielä ympärivuorokautiseen hoitoon, johon isä itsekin jo uupuneena haluaisi.


Minulla on myös neljä lastenlasta, joiden kanssa haluan viettää aikaani. Tämä yhtälö ei joskus toimi. Olen joutunut venyttämään rajojani ja joskus myös tiukentamaan, tilanteen mukaan. Omaa aikaa ei ole paljoa ja väsymys vaivaa välillä. Kesän veneilyajasta miehen kanssa kaksin en luovu, enkä myöskään omista matkoistani. Tarvitsen nuo tilanteet irrottautuakseni välillä tästä rumbasta. Niin ja omaa jaksamistani suuresti auttaa nyt jo neljättä vuotta jatkuva taideryhmäni. Viisi viikonloppua vuodessa käytän tähän itselleni enemmän ja enemmän merkittäväksi tulleeseen harrastukseeni. Olin tuon porukan kanssa vasta viikon maalausmatkalla Andaluciassa Espanjassa. Viikko oli mahtava!



Nyt olen kohta lähtemässä kolmeksi päiväksi Helsinkiin hoitamaan nuoremman pojan poikia. Vanhemmat lähtevät muutamaksi päiväksi Riikaan. Ja tuttuun tapaan istun vielä tässä koneella, tavarat ovat pakkaamatta ja kone lähteen vajaan parin tunnin kuluttua.  Minä olen minä aina.
Vieläköhän minulla muuten mahtaa olla lukijoita täällä lainkaan jäljellä? Ilmineeratkaa muutamalla sanalla jos tämä kuulumispostaukseni teidät tavoittaa. Täältä ovat monet lähteneet tai ovat lähdössä. Jospa minä yrittäisin palata. Tämä kirjoittaminen on ollut minulle hyvä henkireikä aiemmin vaikeassa elämäntilanteessa- Mahtaisiko se auttaa minua nytkin?