Saimaan muistoja

Vietimme heinäkuun ensimmäisen viikon jälleen Saimaalla puksutellen pienellä veneellämme. Tällä kertaa lähdimme kotisatamastamme Oravista Varkautta kohti. Olimme kuulleet että siellä on hienoja niin retki- kuin luonnonsatamiakin ja muutenkin rauhallisempaa kuin SuurSaimaalle päin mentäessä.

Ja näin oli. Ajelimme aivan upeissa kesäsäissä ihastellen rantojen mitä viehättävimpiä rantamökkejä. Minun silmääni miellyttivät eniten tälläiset hyvin luontoon maastoutuneet vanhan ajan huvilat ja mökit. Niitä reittimme varrella näkyikin paljon . Monille mökeille pääsi vain vesitse, mikä varmaan vaikutti mökin ulkoasuunkin. Turhat krumeluurit ovat jääneet pois pakostakin!

 

Ihan yksin emme luonnonsatamissakaan aina saaneet olla. Mutta veneilijät, niin moottori-kuin purjeveneilijätkin ovat sopuisaa väkeä. Tämän saaren luksusta oli vaatimaton sauna, jonka lämmittäminen ja saunavuorot sujuivat meidän muutaman venekunnan kanssa melkein sanoitta. Saunominen tuntui mahtavalta, vaikka järvessä tulikin pulahdeltua pitkin päivää joka pysähdyspaikassa.

Veneilypäivien huipennus on aina illat satamassa ja veneessä. Niin retki-kuin luonnonsatamatkin sijaitsevat lähes poikkeuksetta luonnonkauniilla paikoilla. Ilta-aterian jälkeen oli nautinnollista istuskella veneen perässä,
siemailla viiniä ja vain tuijotella horisontista auringon laskua. Kaikki oli siinä.

Vaikka suoritinkin toukokuussa kipparikortin, en juuri veneen ohjaksiin tarttunut. Joitakin pätkiä ajelin pitkillä selillä, muuten mies hoiti ajopuolen. Ihan omasta halustaan kyllä. Sitäpaitsi minä viihdyin ajomatkojen aikana veneen katolla. Sieltä oli hulppeata ihailla maisemia ja nauttia tuulesta ja auringosta.  Seurailin myös koko ajan  merikortista matkan etemistä. Veneessämme oli tietysti myös plotteri eli nykyajan kompassi tai navigaattori. Sen avulla oli helppo ajaa. Ainakin jos se toimi. No, meillä ei kyllä ollut ongelmia toimivuuden kanssa. Merikartta on kuitenkin hyvä olla hallinnassa jos vaikka tekniikka muutoin pettäisi. Sen verran sokkeloinen Saimaan seutu on ettei ihan ilman karttoja tai plottereita selviäisi.

Viimeisen illan vietimme tänä vuonna, niinkuin myös muuten viime vuonnakin, ehkä Saimaan vesistön hienoimmassa majoituspaikassa, Virranviemässä.  Suruksemme kuulimme paikan emännältä, että tämä on heidän viimeinen kesänsä kun avaavat kotinsa veneilijöille ja muille matkaajille. Kuusitoista kesää on mennyt ilman omaa lomaa ja kun ei jälkikasvusta löydy jatkajaa niin vaihtoehtoa ei ole. Heidän maalaissaunansa on yksi hienoimmista saunoista, missä olensaunonut.. Se on usein niin varattu, että viimeisimmät saunojat pääsevät löylyihin vasta puolen yön jälkeen.

Saimaalla veneily on minulle sellainen voimavara, että siitä saatu energia kantaa pimeän pitkän kaamoksen ylitsekin. Etenkin kun lähdemme vielä syyskuussa uudestaan viikoksi Saimaalle. Tällä kertaa suuntaamme Savonlinnasta etelään päin, ehkä Puruveden kirkkaille vesille ja hiekkasaarille!